Kauneuspilkku

Nykyisessä työtilanteessani viikot kuluvat kovaa kyytiä, ja tuntuukin, että elänkin jonkinlaista pitkää viikonloppua. Olo on epätodellinen ja myös sellainen, että tässä täytyy olla jotain väärää eikä tämä voi päättyä hyvin. Työjärjestelyni 60% työaika ja palkka sovittiin yhdessä työnantajan kanssa ja kumpikin on käsittääkseni ollut tyytyväinen järjestelyyn, mutta itsellä ajoittaisen kassakriisin lisäksi painaa joku lintsaamisen tunne. Meidät tai ainakin minut on sosiaalistettu ns protestanttiseen etiikkaan niin syvälle, että tuntee syyllisyyttä siitä, että ei toimi vallitsevien käytäntöjen mukaan. Olisi eri asia jos olisin työtön, jotenkin työkyvytön tai niin rikas, että minun ei tarvitsisi miettiä rahaa ollenkaan. Mutta koska olen vain keskivertoihminen, minun tulisi tehdä sitä n 40 tunnin työviikkoa, niin kuin muutkin ihmiset.
Näin siis pieni ääni sisälläni aina välillä muistuttaa, kun olen tyytyväinen vapaa-ajastani. Tietysti minulla on ollut jo suuria ja pienempiä suunnitelmia ajankäyttöni suhteen, milloin jatko-opintoja, milloin muuta kirjoitustyötä. Muutama suunnitelma on jo kupattu, nyt taas olen palannut ammatillisen täydennyskoulutusideani pariin.
Nassu on tänä viikonloppuna omalla kurssillaan joten minulla on viikonloppu yksin kotona, ja voi tätä suunnitelmien määrä. Paitsi, että luen opintoihin liittyvää kirjallisuutta, siivoan keittiön ja lopultakin vahaan puutasot (jotka pitää ensin tyhjentää jos jostakin härpäkkeestä miten asuntoilmoitusten keittiöiden tasot ovatkin aina niin tyhjiä),pesen pyykkiä, silitän pöytäliinoja yms. valmiiksi, tapaan illalla ystävän, palautan erinäisistä erikoiskirjastoista lainaamani kirjat, käyn lenkillä, valmistan terveellisen mutta kevyen luonaan. ja tämä siis vasta tälle päivälle. Jokin kertoo minulle, että tämän listan toiminnoista osa jää tekemättä ja osaa teen hikihatussa juuri ennen kuin Nassun avain kierähtää lukossa sunnuntaiehtoona. Sanomattakin selvää, että lauantaille ja sunnuntaille olen kaavaillut kaappien järjestelyä yleistä siivoamista ja tietysti lisää opiskeluja.
Vaikka siivoaminen ei todellakaan ole mikään lempiaskareeni ja teen sitä varmasti harvemmin kuin Nassu, tai yleensä teen vaan tiettyjä asioita siitä, niin välillä oikein kunnon nysväämissiivoaminen ajatuksena ja toimintana kiehtoo. Ja ajatus siitä, että tekee sitä nimenomaan itsekseen rauhassa ja syventyen. Yhdessä siivoamisessa on aina jotenkin sellainen draivi päällä, että tehdään tämä asia nyt alta pois, että voidaan sitten yhdessä tehdä’ jotain kivaa. Ehkä sisälläni asuu pieni Hemuli, jonka suurin hupi on siivoaminen.
Koska vietetään paljon viikonloppuja mökillä, niin viikonloppu yksin kesäisessä kaupungissa tuntuu jopa vähän jännältä. Ei mitään kesäleski-meininkiä, vaan sitä, että kaupunki, koko elämä, on yhtäkkiä täynnä mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja odottamassa mitä haluaisin valita ja tehdä, kuin silloin 25 vuotta sitten vastavalmistuneen ylioppilaana.
Nyt vaan tiedän, että se tunne katoaa kuin kesän valoisat yöt ja huomaa, että varsin pian syksyinen hämäryys on rajannut näkökentän myötä myös vaihtoehdot ja arkiset polut. Siksipä nautin tästä alkukesän tunteesta niin kauan kuin se kannattaa.

Ihmiskunta on varmaan aina elänyt hämmästyttäviä aikoja, ollut suuren mullistuksen keskellä tai sen reunalla. Ja niin varmaan olemmekin, siirrymme itse aiheutetun ongelman ratkaisusta aiheutuneen ongelman syövereihin. Toki kaikki ongelmamme eivät ainakaan suoranaisesti johdu meistä ihmisistä, mutta esimerkiksi viime vuosien poikkeuksellisten sääilmiöiden takana monet näkevät ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen.
En tiedä kenellä on vastaukset tämän päivän ongelmiin – Jumalalla/Jumalilla tai askaroivatko hän/he vain ikuisuuskysymyksissä.
Kun seuraa uutisia, vaikka yhä useammin mietin miksi niin teen, talousasiat tuntuvat määrittävän kaiken. Ja monen uskontohan on, että money makes the world go around ja taloudesta ja Markkinoista puhutaan kuin ne olisivat ihmisistä irrallinen olento tai toimija. Markkinat uskoo, ei usko, luottaa, pelkää. Varmasti on olemassa ihan tieteellistäkin taloustiedettä, mutta se miten taloutta käsitellään ja miten asioita hoidetaan, näyttää toimivan pelkästään mielikuvien ja spekulaatioiden varassa. Poliitikot käsittelevät kriisikokous toisensa perään tukipaketteja, joilla siirretään miljardeja, koska uskotaan, että Markkinat rauhoittuvat. Siis uskotaan. Mystinen Markkina vaan ei lepy. Pitäisikö kokeilla neitsyitä, nuoria miehiä tai eläinuhreja, raha ei selvästikään nyt tyydytä markkinoita. Ihmisuhreja toisaalta saadaan tuhansien irtisanottujen muodossa, mutta vaatiko Markkinat verta.
Omasta mielestämme olemme rationaalisia ja päätöksiämme ohjaa tieto ja vakaa harkinta. Kaikkea mikä ei mahdu markkinatalouden maailmankuvaan pidetään irrationaalisena taikauskona ja höpinänä. Jatkuva kasvu on mantra, jota jokaisen pitää hokea. Työnteon lomassa, mikäli hänen työpanoksensa nyt sattuisi vielä kiinnostamaan Markkinoita. Elämme merkillisiä aikoja.

Toisinaan olen miettinyt jos muuttaisin blogini käsityöblogiksi. Mutta niitähän on verkko täynnä muutenkin. Siinäpä se, minulla ei taitaisi olla silläkään saralla hirveästi omaperäistä annettavaa. Ja tää on kuitenkin varmaan väärä foorumi. Tosin blogin nimi voisi olla sukkapuikolla ja sahalla tai ehkäpä oikeammin kutosen puikoilla ja ruuvinvääntimellä. Ne olivat viikonlopun pääasialliset työvälineeni, kun Nassu käytti tällä kertaa sahaa. Itse asiassa puikot ovat tällä kertaa numeroa seiska, tulee muuten suht nopeasti valmista sellaisilla.
Piti viikonloppuna rakentaa mökillä ulkoportaat kalliorinteeseen. Ilmat olivat kuitenkin erinomaiset kutomiseen, joten syntyikin sitten hiha huppariin. Lopulta päästiin myös rappustyömaalle. Oli yllättävää, miten helposti rappuset lähtivät syntymään. Kyse on vaan noin kolme metriä pitkistä ulkoportaista, mutta koska ei olla kumpikaan koskaan tehty sellaisia, ajateltiin, että menee tuumaamisessa ja laskelmissa paljon aikaa.
Pienen tuumauksen jälkeen päädyttiin siihe, että paras taktiikka on vaan alkaa tehdä ja kokeilla. Kun vielä isäni oli poissa työmaalta häiritsemästä (arkkitehti, tiedätte varmaan tyypin) homma eteni sutjakasti. Muutaman kerran sai ruuvin paikkaa vähän vaihtaa, mutta muuten lopputulos näytti hyväksyttävältä. Vielä pitää kiinnittää koko komeus kallioon ja sitten laittaa lankut kiinni. Mutta rakenne on jo selvä. Nyt kun tuli otettua se tekniikka haltuun, on mahdollisuudet rajattomat, rinnetontti kun on.
Neuleessa on muuten paljon enemmän laskemista, kutominen käy suorastaan päässälaskuharjoituksesta. Ja ohjeetkin on välillä niin kryptiset, että nitä varten pitää olla tulkki. 8 s 9 krs välein. Mutta kait sitäkin hyvä tuli. Neule on kuitenkin joustava materiaali ja vielä loppuvaiheessa pystyy tietynlaisia mokia peittämään paremmin ainakin kuin rappusista. Perinteisillä sukupuolirooleilla on ajateltu, et miesten työt vaatii niinku tarkkuutta ja laskemista ja matemaattista ajattelua, mut kutominen on ihan pelkkää matikkaa. Kaikki riippuu langan paksuudesta, siitä saadaan puikon paksuus ja sitten silmukkatiheys, josta voidaan laskea silmukkamäärät jne. Huh.
Koska mulla ei oo kuvia, ei tästä voi koskaan tulla kunnollista käsityöblogia. En sitä paitsi luetellut valmistusmateriaalejakaan. Onneks oonkin vaan harrastelija.

Netissä tulee osallistuttua keskusteluihin, jollaisia harvoin käy tosielämässä. Luultavasti myös keskustelee sellaisten ihmisten kanssa, joihin ei syystä tai toisesta "oikeassa" elämässä tutustu. Netissä on tietysti se ongelma, että lopultakaan ei voi tietää kenen kanssa keskustelee ja siksi alitajuisesti miettii, kuinka paljon itsestään haluaa anonyymissä verkkoyhteisössä kertoa.
Nettikeskustelut saattavat toisinaan tai ehkä useinkin mennä överiksi; yksi tai useampi keskustelija vuodattaa keskusteluun kaikkea sellaistakin mitä face to face ei sanoisi. Tunteet kuumenevat verkossa aika helposti. Verrattuna laajempiin verkkofoorumeihin, tämä Ranneliike on lintukoto. Välillä tosin tuntuu, että joissakin keskusteluissa nimimerkkejä on enemmän kuin keskustelijoita.
Se voiko nettiä edes erottaa ns oikeasta elämästä on yksi kysymys. Itse en edelleenkään aio omalla nimelläni pitää täällä blogia tai osallistua keskusteluihin. Ei siksi, että tiukan paikan tullen en seisoisi kirjoittamieni asioiden takana, vaan lähinnä siksi, etten halua sotkea yksityisminää ns julkiseen eli työminään. Muutamat ovat tällä saitilla omina itsenään, oikeine nimineen ja yhteystietoineen, silloin verkko ei kait ole enää erillinen osa-alue elämässä. Toiset taas vaikuttavat hyvinkin fantasiahahmoilta, jotkut parodiaan saakka.
Verkossa siis myös tutustuu ihmisiin, joihin ei törmää verkon ulkopuolisessa maailmassa. En tiedä mikä ohjaa kontaktoitumistamme. Ulkonäkö on varmasti yksi asia, toinen ehkä tulotaso, ammatti, harrastukset. Monia kontakteja ohjaavat ihan perusasiat: asuinpaikka, työpaikka, koulu, lastentarha, hiekkalaatikko. Kohtaaminen voi tapahtua missä vaan, miksei siis myös verkossa. Verkkotuttavuuden siirtäminen toiseen todellisuuteen on sitten eri asia. Ja toisaalta ehkä vähän sama asia kuin, että kaikki eivät pyydä työkavereitaan ja sukulaisiaan samoille kutsuille tai opiskelukavereita ja naapureita. Silti näiden kaikkien kanssa ollaan tekemisissä. En tiedä onko kysymys rooleista, niitähän meillä on niin verkossa kuin verkon ulkopuolella. On tosiaan työminä, poika, puoliso, veli, setä, kaveri, ystävä, naapuri, jumppatuttu, jne. ja sitten tämä Kauneuspilkku. Kaikkien roolien sisällä puolestaan on erilaisia vivahteita ja taustalla jotakin yhteistä, minä.
Kaikkine vivahteinemme täällä verkossakin olemme ihmisiä, persoonia. Toivottavasti sen aina muistaisi kiihtymyksenkin tilassa.

Olen ollut oman alan pohjoismaisessa konferenssissa, joka järjestetään tällä kertaa Suomessa. Ohjelma, ilmoittautumiset ja kaikki avajaispuheet olivat ruotsiksi. Esitelmät ja alustukset ovat "pohjoismaisilla kielillä"; ruotsi, norja ja tanska. Islantilainen luki esitelmänsä tanskaksi, osaamatta selvästi kieltä kunnolla. Valtiovallan edustaja piti tervehdyssanansa kökköruotsilla, hän toki oli ainoa joka uskalsi julkisesti sanoa suomenkielisen tervetulotoivotuksen. Samoin yhdysvaltalainen "key note speaker" sanoi "karjalanpiirakka" ja "paljon kiitoksia", tajuamatta tehneensä suuren etiketti-mokan.
Miksi pohjoismaisessa yhteistyössä suomi on edelleen rahvaan kieli, jota ei hyvöksytä työkieleksi pohjoismaisissa laitoksissa ja kokouksissa?
Meitä on kuitenkin 5 miljoonaa, neljäsosa kaikista pohjoismaalaisista, luulisi, että meillä olisi oikeus käyttää äidinkieltämme, niin kuin muillakin. Paitsi islantilaisille tietty. Heitä on kuitenkin turun verran.
Tällä meiningillä pohjoismainen yhteistyö marginalisoituu entisestään suomenruotsalaisten pikku suojatyöpaikka puuhamaaksi ja jäähdyttelevien poliitikoiden leikkikentäksi. Eipä sillä EU-aikana mitään todellista merkitystä olekaan. "Vittu mitä paskaa" totesi ministerikin taannoin. Samaa mietin, kun konferenssin "avajaisissa" puhkupilliorkesteri soitti, "On pohjolan hangissa meil isänmaa". Kannattaako tätä touhua tukea verovaroin?

Olen koko ikäni ollut allerginen, siis niin pienestä kuin muistan. En sano, että olen kärsinyt allergioista, koska ne ovat olleet osa minua, en siten voi tietää miltä tuntuisi elämä ilman allergioita.
Vuosien myötä osa allergioista tai ainakin oireista on hävinnyt, tosin mielessä on useinkin ajatus, että juuri tällä kertaa en saanut oireita, mutta ehkä kuitenkin ensi kerralla. En jotenkin uskalla ajatella, että allergia todella katoaisi.
Ruoka-aineista olen tai olen ollut allerginen: mm. kalalle ja muille meren eläville, pähkinöille, sellerille, tuoreille mansikoille ja sitrushedelmille. Lisäksi monet raa’at kasvikset kuten herneet, porkkanat ja perunat saattavat aiheuttaa oireita.
Allergiani eivät kuitenkaan tähän lopu. Pienenä minulla huomattiin myös koira-allergia, sitten hevonen, kissa jne. Siitepölyt alkoivat kiusata joskus varhaisteini-iässä. Tällaisella listalla luulisi elämän olleen tylsää. No, olihan se sitä, varsinkin kun lapsuudessani siedätyksestä ei vielä ainakaan meidän terveyskeskuksessa oltu kuultu. Ohje oli eristää minut kissoista, koirista ja muista allergian aiheuttajista. Siten kasvatetaan eläimiin pelokkaasti ja arasti suhtautuvia lapsia, joita eläimet puolestaan hm…
Aikuisena sitä oppii itse hallitsemaan omaa kehoaan ja elimistöään, kokeilee ja päättelee, mitä voi ja mitä ei voi syödä tai koskettaa. Ja toki lääkkeet, hoidot ja normit ovat myös vuosikymmenien saatossa kehittyneet paljon. Niinpä siitepölyaika ei minulle ole vuosiin merkinnyt oikeastaan muuta kuin, että on pitänyt muistaa varmistaa, että lääkkeitä on tarpeeksi.
Yksi haave minulla on ollut pienestä pitäen: saada oma koira. Kaikkina niinä vuosinakin, joina minut opetettiin melkein pelkäämään koiria, salaa toivoin, että voisin saada oman koiran. Vielä tuo haave ei ole toteutunut, mutta olen matkalla jonnekin sinne päin, jos kaikki menee hyvin. Vajaa kymmenen vuotta sitten tutustuin ensimmäiseen koirakaveriini, Pumiin nimeltä Leevi. Leevin omistaja oli Nassun työkaveri ja ensi treffimme sovittiin puistoon. Siellä sitten teimme tuttavuutta ja myöhemmin Leevi tuli käymään kotonamme. Suurempia oireita ei ilmaantunut ja niinpä sitten kyläilimme puolin ja toisin ja lopulta olimme jopa viikon verran hoitamassa Pumi-kaveria tämän kotona. Otin normaalin allergialääkitykseni ja kaikki meni sen voimalla hyvin.
Sitten hyvä ystävämme ryhtyi koiranhankintaan ja Nassun mukaan sain harhautetuksi hänet hankkimaan espanjanvesikoiran, perron. Alusta alkaen olen hoitanut tätä perropalleroa hyvinkin paljon. Ja aluksi toki sain oireita mm syljestä ja virtsasta, pentu kun pissii vähän minne sattuu ja nuolee aktiivisesti kaikkea mihin ylettyy. Nyt koira on jo 6,5 -vuotias ja hoitosuhde jatkuu edelleen säännöllisen epäsäännöllisenä, lääkkeet olen pääosin jättänyt pois. Klassisesti unohdin yhtenä päivänä ottaa ne ja huomasin, että siitä ei seurannut mitään sen kummempaa.
Päätin nyt talvella, että tänä keväänä en syö allergialääkkeitä siitepölyjä varten. Lääkkeiden syönti kun pitää aloittaa jo etukäteen ennen pölyjen ilmaantumista. En tietenkään tiennyt, että tästä tulisi kaikkien aikojen siitepölykevät.
Tässä sitä ollaan, oireetta ilman lääkkeitä. En tiedä mistä tämä johtuu, varmaan monista asioista. Ihminen on kokonaisuus. Uskon, että osaltaan omat allergiset reaktioni kertoivat myös jostain psyykkisistä oireista, tai siitä, että allergioiden kautta oirehdin jotain muutakin pahaa oloa. Harrastan myös liikuntaa nykyään aktiivisemmin ja säännöllisemmin kuin nuorena ja ennen kaikkea suhteeni allergioihin on muuttunut. Niinpä hevosen nähdessäni en ensimmäiseksi etsi inhalaattoria, vaan katselen, että onpas hieno eläin.

Kun mökki alkaa olla kutakuinkin valmis, pientä maalausta ja ainakin yhtä ovenkahvaa edelleen vailla, huomio kääntyy ympäristöön.
Mökki sijaitsee kallioisella rinteellä, joka on paikoitellenkin hyvin jyrkkä. Lähellä mökkeilevän äitini ja monen muunkin lähestyminen onkin vähän vaivalloista…siinä kun itse pompimme kuin gasellit sisään ja ulos. Toki sateella ja sen jälkeen itsekin kaipaa muutakin alustaa kuin liukkaan limaisen kallion jolla askeltaa.
Nytpä sitten on saatu jo hommattu rappuspuut. saman tien ajattelin rakentaa muutaman sillan tärkeimmille kulkureiteille. ja lisää rappuja voi kyllä rakentaa niin paljon kuin ikinä jaksaa.
Viime syksynä kyhätystä vajasta puuttuu vielä lattia ja ovi. Ja nyt mieli on ruvennut halajamaan kunnollista laituria, jota ei joka kevät tarvitse koota uudestaan niin kuin nykyisiä kivilatomuksiani. Sopiva kallio on olemassa, mutta se on yleensä veden alla. Pitäisi selvittää miten se valaminen onnistuu sellaisen päälle. tai lähinnä rautojen laitto. Tehdäänhän sitä siltojakin veteen.
Jännittävää huomata, miten oman mökin myötä olen löytänyt sisäisen remontti-reiskani.

En juurikaan blogaa mitään hlbt –teemaan liittyvää. Onko arkielämäni siis niin ongelmatonta ja huoletonta enkä törmää esimerkiksi homovastaisuuteen tai muuhun huonoon käytökseen? Osittain voi sanoa, että on, nykyisessä taloyhtiössä kaikille on selvää, että taloon on muuttanut toinenkin miespari ja kolmentoista asunnon talossa ei juuri voisi samassa osoitteessa asuvista miehistä kai muuta väittääkään. Tai ehkäpä keski-ikäisiä kämppiksiäkin on olemassa?
Työpaikalla en ajattele tietääkö kuka ja kuka ei. En toitota, en peittele, omat sosiaaliset ympyrät toimistolla ovat kuitenkin sen verran suppeat, että suurta avautumisen tarvetta ei ole eikä kiinnosta juorut, jos sellaisia olisi.
Mutta, kyllä sitä alitajuisesti päässään analysoi, että kuka vastaantulija on minkäkinlaisella tutkalla varustettu. Oma olemus iän myötä kuitenkin vain hetereonomaistuu, mikä ei välttämättä ole hyvä asia, mutta toisaalta kertoo ehkä myös siitä, että tietyt trendit ovat saavuttaneet heteromiehet ja minä en enää seuraa aikaani.
Taannoin piipahdettiin Nassun kanssa äitini suvun sukujuhlissa ja vaikka luulisi, että kohta kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen kaikki sukuympyrät olisi jo nähty, niin vielä löytyi neitseellistä maaperää. Mutta hetkeäkään en miettinyt etukäteen tai paikan päällä, että mitä joku espoolaiskokoomuslainen nyt mahtaa tuumata.
Sen sijaan, matkalla lähijunassa Malmilta Stadiin yks perjantai-ilta, kävi mielessä, et milloinka mamuille vittuilut henkilö keksii kaks homoa. 1980-luvulla öisillä stadin kaduilla nuori homomies kyllä sai peräänsä huutoja ja jotain muutakin ja jonnekin hyvin syvälle alitajuntaan ne ovat jääneet kaikumaan. Onneksi yhä harvemmin kumpuavat pelon väristyksinä esiin.
Varmaankin suurin syy on Nassu, Nassun kanssa ei pelota. Toinen on ikä, vanheneminen ei ole pelkkää rapistumista.

Ajattelin blogata, jotain Eurooppa-päivään ja historiaan liittyvää, mutta meni perin monimutkaiseksi. Tänään kuitenkin vietetään Eurooppa –päivää ja myös voiton päivää Venäjällä. Muuallakin Euroopassa II maailmansodan voittajavaltiot ovat juhlistaneet sodan päättymistä 67 vuotta sitten. Se on jo kokonainen ihmisikä, silti toinen maailmansota on edelleen läsnä joka puolella.

Elämme ehkä nyt jonkinlaista nationalismin kriisiä. Nationalismi kukoisti vielä ennen toista maailmansotaa. Ja monissa maissa se oikeastaan vasta pääsi valloilleen ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja osittain seurauksena. Vaikka ns. kansallisvaltiokehitys on ollut pitkä prosessi, se on kulminoitunut vasta 1900-luvulla. 20 vuotta sitten Jugoslavian hajotessa puhkesi monta sotaa, joiden takana on nationalismi. EU on syntynyt vuonna 1951 perustetun Euroopan hiili ja teräsyhteisön pohjalta. Yksi keskeisistä teemoista oli rauhan edistäminen talouden keinoin. Tällä hetkellä erilaiset nationalistiset liikkeet saavat laajaa kannatusta ja unioni natisee liitoksistaan. En itse ole EUn suuria faneja, mutta rauha ja vakaus ovat tavoitteina niin tärkeitä, että jos ne tulevat unionin myötä, niin on vaikea vastustaa ihan tosissaan.

Toisen maailmansodan seurauksena Eurooppa täyttyi pakolaisleireistä. Suomi päätti asuttaa omat pakolaisensa, karjalaiset, ja niin meillä kehitys kulki hieman eri tavalla. Pakolaisleirit eivät vaan ole maailmasta loppuneet.

Ennen nationalismia ei rajansiirrot juurikaan vaikuttaneet ihmisten asumiseen. Toki tästä on poikkeuksena esim. uskontonsa takia vainotut ryhmät, joita on kaiketi ollut Euroopassa hyvinkin pitkään. Juutalaiset ovat oikeastaan kautta historian kuuluneet heihin, mutta myös erilaiset protestantit kuten hugenotit tai sitten täällä meillä kotoisasti karjalaiset ortodoksit.

Kun Venäjä sai Ruotsilta Uudenkaupungin vuonna 1721 rauhassa Karjalan, ei sitä seurannut suurta evakkoaaltoa Suomeen. Toki rauhansopimuksessa oli taattu väestön uskonnonvapaus. Myöskään Turun rauhan 1743 jälkeen pakolaisvirrat eivät aiheuttaneet kaaosta, vaikka raja siirtyi Pyhtäälle. Kun Venäjä sitten valtasi koko Suomen, väestö jäi edelleen pääosin asuinsijoilleen. Mitään suurta ja järjestelmällistä mielivaltaa ei suomalaisiin näiden valloitusten jälkeen kohdennettu. Vuonna 1940 ja 1944 kovinkaan moni karjalainen ei jäänyt kotiseuduilleen ja nyt tiedämme miten suomensukuisille ihmisille Stalinin Neuvostoliitossa kävi. Varmaan sen tiesi tai arvasi moni jo silloin. Miksi näin? Miksi kehitys kulkee negatiiviseen suuntaan?

Nationalismilla on toki ollut hyvätkin vaikutuksensa demokratialle ja kansan oikeuksille, mutta kieltämättä sivuvaikutukset ovat pahat. Olisikohan tuoteselosteessa mainittava riskeistä?

Täällä Helsingissä on taas vaalit! Näin kunnallisvaaleja odotellassa pääsemme äänestämään HOK-Elannon valtuutettuja.
Paikka ei ole ihan vailla merkitystä, HOK-Elanto on alueella iso yritys; Marketteja, tavarataloja, ravintoloita, liikennemyymälöitä ja muita toimipaikkoja on yli 300.
Ja työntekijöitä yli 6000.

Ei siis ole ihan samantekevää, kuka näitä päätöksiä tekee. Ehdokaslistat ovatkin komeaa luettavaa, on kaupunginvaltuutettuja, ulkoministeri, kuntaliiton johtaja ja yksi kaupunginjohtajakin!
Keskustelupuolella käsitykseni Suomesta korruptoituneena maana, ei ehkä saanut ihan täystyrmäystä, mutta täyslaidallisen ainakin.
Näen ehkä korrputio -käsitteen eri tavoin kuin moni muu. Minusta kaupunginvaltuutetun saatikka kaupunginjohtajan roolit ovat sellaisia, että niitä ei voisi yhdistää näin ison paikallisen konsernin hallintoon millään tasolla.

Kun kyeessä on näin monialainen toimija, joutuu kaupungin hallintoa ja sen päätöksentekoa edustava henkilö väistämättä erilasiin tilanteisiin, jossa tulee ristiriitaisia intressejä.
En oikein käsitä, mitä nämä henkilöt ajattelevat itse tilanteesta? Tekeekö valta sokeaksi? Houkuttaako HOK-Elannon alennus niin paljon?
Onko kyseessä korvaamatomuussyndrooma? Ja miten ulkominsterillä voi riittää aikaa tälläiseen?

yks ihan parhaita tämän vuoden euroviisuista:

viron kieli on laulettuna kaunista, vaikka kaikkea ei ymmärräkään.