Kauneuspilkku

Uutisissa kerrottiin uusista Schengen -maista tulleen järjestäytyneen rikollisuuden lisääntyneen Suomessa huomattavasti sen jälkeen kun rajat aukesivat. Oliko uutisointi sattumaa tai ajoitettu juuri seuraamaan ulkoministerin avausta viisumivapauden ulottamiseksi Venäjälle?

Mikään yllätys uutinen järjestäytyneen rikollisuuden kasvusta ei ollut, kuka tahansa olisi voinut ennustaa ja ennustikin näin käyvän. Miksi sitten tällaiseen tilanteeseen mentiin? Miksi myös halutaan vapauttaa kulkeminen Venäjälle tai Venäjältä tänne?

Järjestäytynyt rikollisuus ja sen leviäminen koskettaa meitä kaikkia, kyse voi olla autovarkauksista, myymälävarkauksista mutta myös huume- ja ihmiskaupasta.

Elinkeinoelämän edut ehkä vaativat vapaampaa liikkumista maiden välillä, mutta elinkeinoelämä myös kärsii järjestäytyneestä rikollisuudesta. Tosin laskun maksaa aina viime kädessä kuluttaja. Poliitikkojen ja elinkeinoelämän suhteista on ollut viime aikoina paljon puhetta. Eilinen ajankohtainen kakkonen osoitti millaiset poliittisten päättäjien ja elinkeinoelämän yhteiset sävelet esim. kaavoitusasioissa kuntatasolla.

Emme voi elää täällä omassa lintukodossamme kuvitellen, että maailman ongelmat eivät kosketa meitä, mutta olemmeko valmiit sitten ottamaan vastaan maailman, kun se tulee kylään kutsumatta?

Nyt on sitten valtiovarainministeriön laskelmissa päädytty siihen, että Suomi tulee tarvitsemaan vuosittain n. 140 000 työikäistä maahanmuuttajaa. Tämä tekisi vuoteen 2020 mennessä jo 1,7 miljoonaa ihmistä. Laskelmissakin on otettu huomioon, että tuskin tulisimme saamaan pelkkiä työikäisiä ihmisiä, vaan joukossa olisi myös vanhuksia ja lapsia. Tämän vuoksi kokonaismuuttajien määrän arvioidaankin olevan suurempi, kenties noin 2 miljoonaa.

Historiantunneilta käsite kansainvaellukset on useimmille tuttu. Jos nuo laskelmat toteutuvat, niin tulossa on kyllä todella historiallinen vaellus.

Nykyisen Suomen alueella on arvioitu asuneen kivikaudella eli noin 4000 ekr. noin 10 000 ihmistä, rautakaudella, 1100-luvulla n 50 000 - 60 000 ja myöhäiskeskiajalla, 1400- ja 1500-lukujen taitteessa, noin 250 000- 300 000 ihmistä.

Suomen asuttamisen on arvioitu tapahtuneen varsinkin kivikauden ja rautakauden aikana ja välillä. Asuttaminen tapahtui hitaasti pitkän ajan kuluessa ja vaiheittain yhä uusia alueita tuli pysyvän asutuksen piiriin. Uudet tulokkaat sulautuivat yhteen maata jo aiemmin asuttaneen väestön kanssa vuosisatojen kuluessa ja niin saivat alkunsa maatamme historiallisena aikana asuttaneet heimot suomalaiset, hämäläiset ja karjalaiset. Koska väestömäärä oli pieni ja alue laaja oli periaatteessa kaikille riittävästi tilaa asumiseen ja elämiseen. Tosin heimojen ja varmaan yksilöiden välille syntyi jatkuvasti riitaa mm. kalavesistä ja erämaista.

Entä nyt.? 2 miljoonaa ihmistä on n. 40% Suomen asukasluvusta. Edelleenkin olemme harvaan asuttu maa, mutta silti. 140 000 vuodessa on kunnianhimoinen määrä. Varsinkin kuin se on suunnilleen sama määrä kuin maahanmuuttajataustaisia ihmisiä asui koko Suomessa vuonna 2005.

Mistä he tulisivat ja mitä he tekisivät? Suomen kielen oppiminenkin kestää aikansa ja toisaalta ilman riittävää kielitaitoa on vaikea löytää työpaikkaa, vaikka kuinka olisi työvoimapula.

Miten maahanmuuttajat kotoutuisivat Suomeen, minkälainen Suomi olisi jos täällä olisi vaikkapa miljoona 1. polven maahanmuuttajaa? Maahanmuuttajien lapsiluku on myös korkeampi kuin syntyperäisten suomalaisten, miten yhteiskunta selviytyisi haasteista tarjota yhä useammalla kielellä palveluita kaikille kansalaisilleen? Syvenisikö jako syntyperäisten ja maahanmuuttotaustaisten suomalaisten välillä? Mitä olisi suomalaisuus siinä ympäristössä?

Joku oli sit keksinyt valittaa oikeusasiamiehelle siitä, et virkamiesten sähköpostien poissaoloilmoitukset olivat vaan yhdellä kielellä ts. suomeksi.
Todella major yhteiskunnallinen ongelma. Kuinkahan paljon hallinnossa tehdään muita yhtä merkittäviä päätöksiä kansalaisten tärkeiden kysymysten parissa? Ehkä oikeinasiamiehen virastolla olis muitakin asioita, mutta hei, tää on tärkee epäkohta!

Juuri tällainen toiminta on saanut mut kannattamaan kaksikielisyyden rajoittamista, koska tässä ei varmaankaan ole kyse siitä, etteikö sähköpostilla asioiva ole pystynyt ymmärtämään viestin sisältöä.

Kokonaan eri asia ja paljon merkittävämpi minusta on se, että sähköisessä asioinnissa viranomaisen kanssa pitäisi pystyä kehittämään järjestelmät siten, että yksittäisen virkamiehen sähköpostiin ei edes tulisi niitä viestejä. Toisin sanoen sähköinen asiointi tapahtuisi asianhallintajärjestelmien kautta . Viime kädessä minusta kasvoton järjestelmä olisi tasa-arvoisempi ja luotettavampi kuin se, että viesti hautautuu jonkun ministeriön virkamiehen postilaatikkoon.

Mutta sitä odotellessa ankkalammikosta satelee näitä jonninjoutavaia valituksia, joihin sitten sorvataan päätöksiä, joita kääntäjät sitten kääntävät ns. toiselle kotimaiselle kielelle.

Suomi pääsi kuin pääsikin euroviisufinaaliin. Saavutus on jotenkin erityisen hyvä, koska se tuli suomenkielisellä piisillä. ite en teräbetonia tai piisiä mitenkään fanita, mutta kieltämättä lauantai-illalle tuli erilaista jännitystä. teräsbetoni pärjäsi varmaan erittäin hyvä esityksensä ansioista, ja hevillä emme häviä linja saa jatkoa.

Oma musiikkimakuni on kovin toisenlainen ja usein se suosikkikappale on tullut naapurista. Nassukin on tottunut, että se perinteisin kaikkien inhoama ruotsalainen euroviisuformaatti iskee meikäläisen tajuntaan kovempaa kuin korkkarien miljoona volttia.

Tiistain semissä Romanian duetto oli ehdoton suosikki, myös Norjasta ja Hollannista pidin. Tosin Norja ja jotenkin vaisuksi, kun sitä vertasi esikatseluvideoon.

Tänäkin vuonna Charlotten Hero on ihan ok. Charlotella on kuitenkin tänään kovia haastajia jopa minun puhelinäänestäni. Islanti on samantyylisellä reippaalla tanssipopilla hyvinkin vahva ja Ukraina saattaa jopa jyrätä Charloten tämän omin keinoin.
Omat ehdottomat suosikit ovat kuitenkin vahvat naissolistit Unkarista ja Portugalista. Unkarin Sziveres tosin lauletaan englanniksi, mikä on vähän harmi, Itse tykkäsin kovasti unkarinkielisestä versiosta. Portugalin dramaattinen Senora Du Mar sen sijaan kajahtaa alkukielellä.

Tänään on ennakolta ehkä paras viisuilta, koska tämäniltaisessa semissä on selvästi enemmän niitä piisejä, joista pidän eivätkä ne kaikki varmaankaan päädy finaaliin.

Viikonloppuna sai taas useampi ihminen surmansa, kuka liikenteessä, kuka ammuskeluissa, kuka hukkunut. Olikohan iltapäivälehdistä luettuna saldo noin 7 henkeä. Lisäksi tietty kaikki loukkaantumiset ja muu paha olo ja järkytys joka tapauksiin liittyy.

Kun 9 ihmistä kuoli Malagassa bussiturmassa, kotimaassakin koottiin kriisiryhmiä ihan tavallisille kadunmiehille, jotka järkyttyivät tapauksesta. Miksiköhän ulkomailla sattunut liikenneonnettomuus kosketti enemmän kuin kotimaan tapahtumat, jotka toistuvat viikosta toiseen? Eikö enemmän kin pitäisi järkyttyä siitä, että joka viikonloppu tulee sama määrä vainajia?

Onko kyse määrästä, kun kuolee useampia kerralla, tapaus nousee ihmisten tietoisuuteen ja tulee läheiseksi jopa omakohtaiseksi? Yksittäin kuolemantapaus tai onnettomuus jää sitten ilmeisesti etäiseksi, lähes yksityisaisaksi.

Ns. suuronnettomuudet tuntuvat nykyään koskettavan myös niitä, joita ne eivät suoranaisesti kosketa. Tsunamin kohdalla puhuttiin paljon, miten se kosketti henkilökohtaisesti lähes jokaista suomalaista. Ruotsiin vainajat saapuivat sotilaallisin kunnianosoituksin kuin sankarivainajat, ja Suomeenkin tuoduille vainajille pidettiin erityisseremonioita lentoasemalla. Miksi?

Jos vanhempani kuolisivat Kiinassa liikenneonnettomuudessa tai maanjärjestyksessä ja tuotaisiin Suomeen viimeiseen lepoon, ei heille tulisi mitään ylimääräisiä kunnianosoituksia.
Entä jos vainajia olisi 20 tai 50 tai 100, olisiko silloin aihetta koristaa arkut Suomen lipuin?

Onko suuronnettomuudessa kuolleen elämä arvokkaampi ja kuolema sankarillisempi kuin vaikka yksittäisen turistin, joka joutuu hain syömäksi?

Millä arvotamme ihmisen elämää? Onko kysymys median nostattamasta tunneaallosta, joka tempaa ihmiset mukaansa ja synnyttää kollektiivisen tarpeen ilmaista surua? Ja mitä silloin surraan? Niitä tuntemattomia? Omia itkemättömiä itkuja, sitä kun ei kehdannut näyttää tunteitaan, kun vaari, mummo, serkku, veli tai puoliso kuoli?

Tarvitseeko jokainen sukupolvi sankarivainajia? Kun viimeiset sotauhrit ovat jo kaukana kumpujen yössä niin laajennammeko käsitettä suuronnettomuuden uhreihin?

Vaalirahoitus –skandaali senkun jatkuu. Tai onko se nyt muuta kuin lehdistön nostama metakka… Sinänsä tämä liittyy olennaisesti politiikan pelisääntöihin ja moraaliin ja on hyvä, että asiat tulee julkisiksi.

Yhtäkkiä yhdellä sun toisella kansanedustajalla ja ministerillä on kiire tullut täydentää omia ilmoituksiaan. Voi ei nyt me jäätiin kiinni, kun ilkeä lehdistö kanteli työnantajallemme eli kansalle.

Jotenkin odottaisi lainsäätäjiltä vastuullisempaa käytöstä, mutta iso lastentarha se taitaa Arkadianmäellä kokoontua.

Sinänsä huvittaa nämä puheet lahjoittajilta, että emme yhtään tiedä kenelle rahat menivät ja toisaalta poliitikoilta, että en yhtään tiedä mistä rahat tulivat. Yritysmaailmassa nyt vaan ei ole tapana jaella kymmeniä tuhansia euroja ilman, että tiedetään mihin ne menee. Ja kyllä, ei niitä myöskään anneta ihan ilmaiseksi. Ja kyllä, kyllä ne poliitikot tietävät, mistä rahoitus tulee. Se, että sitä ei voida pitävästi osoittaa on toinen juttu, eikä ketään voi vaatia valalle asiasta. Mutta miten uskottava on poliittinen päättäjä, joka ei osaa sanoa mistä hänen vaalirahoituksensa tulee? Minkälaista selkärankaa sellaisella ihmisellä on? Hups - ei me tiedetty mihin toi raha sosiaalimenoihin varattu raha meni, älkää vaan kysykö meiltä, me kierrätettiin se tuolta netin kautta.

No, yksi osoitus Arkadianmäen suuremman luokan vaikuttajan selkärangasta saatiin eilen, kun ex-puhemies, -pääministeri yms. julkaisi uusimman kaunakirjansa. Siinä hän todella valtiomiesmäisesti laittoi ihmiset paremmuusjärjestykseen.

Sinänsä hän haukkui omalla nimellään ja minä huutelen täältä puskasta.

Mutta minä en kuvittelekaan kuuluvani intellektuellien joukkoon enkä yritä todistaa sitä luettelemalla sellaisina pitämiäni henkilöitä. Mielestäni kaikenlaiset listaukset viimeistään osoittavat sen miten isolla miehellä voi olla pieni ja katkera mieli.

Ilmastonmuutoksesta puhutaan nyt todella paljon ja hyvä niin. Poliitikot kiistelevät kotimaassa ja kansainvälisesti toimenpiteistä ja linjauksista, joilla ei-toivottu muutos saataisiin pysähtymään. Asiantuntijat laativat ennustuksia ja laskelmia, jotka osittain ovat ristiriidassa keskenään, mutta kaikkien pääsisältö on kuitenkin se, että mikäli päästöihin ei puututa radikaalisti, kehitys nopeutuu ja seuraukset ovat entistä suurempia.

Aihe on kuitenkin hankala, koska kansallisestikaan ei pystytä löytämään yksimielisyyttä parhaista toimenpiteistä. Tuntuu, että talouskasvua on mahdotonta sovittaa yhteen ympäristön kiireellisesti vaatimien toimenpiteiden kanssa. Millään tasolla.

Entä sitten tavallinen kansa? Kun nyt luulisi, että ilmastonmuutos ja sen negatiiviset seuraukset huolestuttaisivat kaikkia tai olisi ainakin tiedostettu, niin satunnaisotanta työkaverien joukosta osoittaa, että:

Käytännössä työkaveri A epäilee, että muutosta olisi oikeasti tapahtunut, tai ainakaan ei näe lämpenemisessä mitään haittaa. Hänestä olisi ihanaa kun olisi lämpimämpää.

Työkaveri B oli sitä mieltä, että ilmastonmuutos on hyvä asia, koska sitten ei Helsingissä ole enää koskaan lunta, jota hän inhoaa.

Kumpikaan ei näe mitään syytä rajoittaa mitään.

Muuta kuin koirien määrää kaupungissa.

Työkaveri C on periaatteessa huolestunut muutoksesta, mutta lapsiperheen arki menee tosi monimutkaiseksi jos ei voisi käyttää kahta autoa.

Työkaveri D on äärimmäisen huolestunut ja ahdistunut ja haluaisi heti radikaaleja toimenpiteitä esim. yksityisautoilun, lentomatkailun, energiankulutuksen ja teollisuuden päästöjen suhteen.

Työkaveri E, muistutti, että mitä tahansa Suomessa tehdään, on kuin hyttysen pieru Saharassa, ja tähän voikin lisätä, että kun ei tehdä mitään niin Saharan kasvaessa se hyttysen pierukin vaikuttaa vissiin entistä mitättömämmältä.

Reetta Räty kirjoitti tänään puolueetko muka kriisissä, siitä miten kolme suurinta puoluetta keräävät aina vaan suurimmat kannatusprosentit. Toivottavasti se oli hyvää ironiaa, ihan vaan siitä ajattelin, että suurin puolue Suomessa on kuitenkin nukkuvien puolue, joka peittoaa kolme suurinta helposti, kun mitataan prosenttiosuuksia äänioikeutetuista eikä äänestäneistä.

Suuret puolueet haluavat vaikeuttaa entisestään puoluekentän uusjako siten, että nykyeduskunnan ulkopuolelta nouseminen eduskuntapuolueeksi tehdään käytännössä mahdottomaksi äänikynnysten ja äänestysalueiden määrittämisellä.

Suurin merkitys on kuitenkin varmaan sillä, että puolueet jakavat itselleen vuosittain puoluetukea ja lehdilleen erityistä lehdistötukea.
Vaalivuosina eduskuntapuolueet jakavat vielä lisärahoitusta vaalimenoihinsa, siis itselleen. Paikkalukujen mukaan tietysti. kaikki muut saavat sitten hoitaa varainhankintansa miten kuten. ja kun suurilla kansalaisjärjestöilläkin on miettimistä varainhankintansa ja keräystensä kanssa, on helppo päätellä minkälaisiksi näiden pienpuolueiden rahoituskanavat jäävät.

Räty on oikeassa siinä, että puolueet eivät ole ehkä kriisissä, demokratia ja poliittinen järjestelmä paremminkin.

Mökillä huomasi miten pitkällä kevät jo on. Vaikka saaristossa kevät yleensä etenee hitaasti, niin torpan pihalla, siellä ahon laidalla, kukki metsämansikka.

Aivan meren rannassakin kukki jo puolukat. Ehkäpä saamme kotimaiset marjat jo Juhannukseksi. Tämä oli nyt sitten tarkoituksena nähdä ilmastonmuutoksessa jotain hyvää, niin kuin se pilven kultareuna.

Vanhaa puutarhaa tutkiessa kyllä huomaa miten paljon on vielä tehtävää. Mutta viimekesäinen raivausoperaatio ei ollut suinkaan mennyt hukkaan, nyt päinvastoin into kasvaa. Viime kesänä kesken kasivakauden leikatut pensaatkin olivat ponkaiseet uuteen kasvuun, vaikka periaatteessa niiden olisi pitänyt kuolla tai jotain. Ja sinänsä hauska huomata, että puutarha-asiantuntijoiden tee sitä silloin ja tätä tällöin -jutut eivät sitten aina pidä ihan paikkaansa. Toisaalta esim. Viherpiha –lehdessä kyllä neuvottiinkin leikkaamaan tiettyjä puita nimenomaan kasvukaudella, jotta nämä ehtivät korjata vauriot.

No, pitää sitten siirtää ne puskat pois, koska tarkoitus on, että puutarhassa on muutakin kuin juhannusruusua ja mustaa viinimarjaa. Ongelmana on kuitenkin isän ja äidin hillitön halu istuttaa puita ja oikeastaan muutakin täysin vääriin paikkoihin. Vaan minkäs teet, kun on heidän pihastaan kuitenkin kysymys.

Oman mökin perustuksia olisi tarkoitus alkaa tekemään. Luonnonkivistä on tarkoitus saada aikaiseksi ja odotettavissa onkin ainakin hikeä ehkä vähän kyyneliäkin. Toivottavasti ei kauheasti verta kuitenkaan.

Kaksi Staffai oli hyökkäillyt koirakaverin kimppuun, kun tämä oli ollut emäntänsä kanssa kävelyllä. Siis päässeet irti omistajiltaan ja toinen jopa remmistään.

Onneksi kuitenkin koirakaverilla oli vielä paksuhko villava turkki suojanaan ja staffin ensiyritys näykkästä pala kaverin kaulasta jumiutui siihen.

Mutta pelko jäi niin koiralle kuin omistajallekin.

Vähän väliä saa lehdestä lukea milloin koira on hyökännyt lapsen tai toisen koiran kimppuun ja yleensä traagisin seurauksin.

Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi he hankkivat koiria, joita eivät osaa, pysty tai viitsi kouluttaa eivätkä sitten hallitse. Tai kuvittelevako he olevansa niin yli meidän muiden -ihmisten kuin koirienkin - että heidän ei tarvitse noudattaa sääntöjä?

Esim. erilaiset koirakielto -kyltit toimivat tällaisille henkilöille kuin tuoksuva kukka mehiläiselle. On kerta kaikkiaan pakko ulkoiluttaa ja paskottaa koiraa pururadalla, talojen pihassa jne.
Luonnollisesti nämä koirat kulkevat myös vapaana, koska ovat niin hyvin koulutettuja, etteivät tarvitse hihnaa. Ja jos jotain ongelmia syntyy, ne ovat aina muiden kuin näiden übermenschien vika.

Sitten on nämä labbikset ja muut noutajat, jotka ovat niin lapsiystävällisiä, että nehän eivät tarvii koulutusta, vaan omaksuvat kaiken tarpeellisen itsestään lapsiperheessä. Näitä poukkoilevia säännöllisesti ylipainoisia söpöliinejä on sitten kiva kohdata pyörällä tai vielä mieluummin rullaluistimilla. Mieluiten kun ne ovat ainoastaan perheen pienimpien seurassa.

En tiedä mitä näiden ihmisten koirille pitäisi tapahtua, että he tajuaisivat, ettei tällainen vapaus ole myöskään heidän oman koiransa parhaaksi. Muista ihmisistä ja koirista hehän eivät selvästi välitä. Ehkä he eivät välitä omastakaan koirastaan, koira on tullut hankittua tehostamaan omaa puuttuvaa persoonaa. Kun mulla on kovis-koira, joka ärhentelee muille, niin kukaan ei uskalla ärhennellä mulle.
Joskus on ehdotettu koira-ajokorttia ja alan kannattaa sitä ihan vilpittömästi. Maalais- tai kansalaisjärki kun tuntuu kadonneen tästä maasta.

Ja ite taidan hommata pippurisumutteen tai vastaavan ihan vaan just in case. Eiköhän hoida isommankin koiran ja omistajan tarvittaessa.