Sekä lisäksi hyvin samantyylinen laulukappale-esityskin, kuin millaiset parina viime vuonna ovat Euroviisuissakin voittaneet. Ja kun tuo Putinin viisujen voittajavalinta kait tuli niiltä osallistujamaiden raadeilta, niin Euroviisut voisikin vallan hyvin avata sulkeutuneisuudestaan Maailmanviisuiksi ja piirittää Putinlandian ihan tyystin.
Jos Punin viisuista huolimatta on kuunnellut niitä lauluesityksiä siellä, niin osallistujissahan ja kappaleissa oli useitakin ihan mainioita laulajia ja laulajia ja Euroviisujen sulkeutuneisuuteen verrattuna laajempaa, monenlaisten musiikkien ja kielten rikkauttakin, mikä olisi kyllä todella tervetullutta Euroviisujenkin tilalle.
Onhan sitä futiskisatkin yms. maailmanlaajuisia, alue-esikarsintoineen, joten samaa olisi parasta saada myös viisuiluissakin, eikä tekisi maailmalle lainkaan pahaa, vaan päinvastoin.
Voisi aloittaa sillä että kaukomaa-Australian lisäksi muutamia muitakin maita kutsuttaisiin mukaan Euroviisuihin, etenkin Etelä-Aasiasta, ulko-iranilaisiakin, Marokko olisi tosi hyvä saada takaisin Euroviisuihin (vaikka se oli jo 1980 ja jätti Suomen viisuilijan, Vesamatti Loiri taakseen), Egypti ja Libanon olisivat oivia myös, Afrikan mantereelta Etelä-Afrikkakin, Brasilia, Kanada, ...
Bangladeshissäkin on "transmaisia" laulajiakin ja hyvää musiikkia
https://www.youtube.com/watch?v=O8yq399dsyk
Mainioita naislaulajiakin
https://www.youtube.com/watch?v=lDmeeqIfdIg
https://www.youtube.com/watch?v=cGmLeHkkxXs
Intiasta puhumattakaan - ketkään muut ei saisi viisuhallia niin eloon,
eikä tämäkään Intialaiskappale jäisi takuulla viisuissa loppupäähän
https://www.youtube.com/watch?v=XM6fHxcLyyM
https://www.youtube.com/watch?v=tdZ7jw3yzeE
https://www.youtube.com/watch?v=Q7Owp4XQ3OM
Intiassa kun osataan tunnelmanluonnit:
https://www.youtube.com/watch?v=VlyLyBqNvVE
https://www.youtube.com/watch?v=ifT-NS_E7EY
https://www.youtube.com/watch?v=2yeRRm9AIxI
(tuossahan hindilyriikassa kuulostaa ihan "gay bar" ja kappale viestittää että rakastuahan voi ... uudelleen ... ja uudelleen ... ja uudelleen ...)
https://www.youtube.com/watch?v=c1M_gAGjkqA
https://www.youtube.com/watch?v=pPm6cPx508A
IntialaisfilkkaStara Nora Fatehin tanssimoovitkin legendaarisia
https://www.youtube.com/watch?v=8wwnk2JDZCM
https://www.youtube.com/watch?v=ge_UgErt4yo
Iintiassahan on tehty myös hlbtiq-leffoja koko joukko ja niissäkin on hyviä musakappaleitakin.
Toki myös Palestiina, esim. Elyanna
https://www.youtube.com/watch?v=xK1dSeAwQMo
ja Saint Levant (tässä pidempi laulaja)
https://www.youtube.com/watch?v=sP2slgIuM-A
https://www.youtube.com/watch?v=J7e70aw_x_E
ja Syyrialais-Libanonilaisia, kuten tässä superhitti-musavideolla trans-ihmisiäkin
https://www.youtube.com/watch?v=MnNFktQj9-w
Syyrian SuperStara Assala
https://www.youtube.com/watch?v=qgUWQgTmbtg
Syyrialainen Al Shami
https://www.youtube.com/watch?v=LsZFFUxW7Ig