valoisan yön Hemuli

Nykyisessä työtilanteessani viikot kuluvat kovaa kyytiä, ja tuntuukin, että elänkin jonkinlaista pitkää viikonloppua. Olo on epätodellinen ja myös sellainen, että tässä täytyy olla jotain väärää eikä tämä voi päättyä hyvin. Työjärjestelyni 60% työaika ja palkka sovittiin yhdessä työnantajan kanssa ja kumpikin on käsittääkseni ollut tyytyväinen järjestelyyn, mutta itsellä ajoittaisen kassakriisin lisäksi painaa joku lintsaamisen tunne. Meidät tai ainakin minut on sosiaalistettu ns protestanttiseen etiikkaan niin syvälle, että tuntee syyllisyyttä siitä, että ei toimi vallitsevien käytäntöjen mukaan. Olisi eri asia jos olisin työtön, jotenkin työkyvytön tai niin rikas, että minun ei tarvitsisi miettiä rahaa ollenkaan. Mutta koska olen vain keskivertoihminen, minun tulisi tehdä sitä n 40 tunnin työviikkoa, niin kuin muutkin ihmiset.
Näin siis pieni ääni sisälläni aina välillä muistuttaa, kun olen tyytyväinen vapaa-ajastani. Tietysti minulla on ollut jo suuria ja pienempiä suunnitelmia ajankäyttöni suhteen, milloin jatko-opintoja, milloin muuta kirjoitustyötä. Muutama suunnitelma on jo kupattu, nyt taas olen palannut ammatillisen täydennyskoulutusideani pariin.
Nassu on tänä viikonloppuna omalla kurssillaan joten minulla on viikonloppu yksin kotona, ja voi tätä suunnitelmien määrä. Paitsi, että luen opintoihin liittyvää kirjallisuutta, siivoan keittiön ja lopultakin vahaan puutasot (jotka pitää ensin tyhjentää jos jostakin härpäkkeestä miten asuntoilmoitusten keittiöiden tasot ovatkin aina niin tyhjiä),pesen pyykkiä, silitän pöytäliinoja yms. valmiiksi, tapaan illalla ystävän, palautan erinäisistä erikoiskirjastoista lainaamani kirjat, käyn lenkillä, valmistan terveellisen mutta kevyen luonaan. ja tämä siis vasta tälle päivälle. Jokin kertoo minulle, että tämän listan toiminnoista osa jää tekemättä ja osaa teen hikihatussa juuri ennen kuin Nassun avain kierähtää lukossa sunnuntaiehtoona. Sanomattakin selvää, että lauantaille ja sunnuntaille olen kaavaillut kaappien järjestelyä yleistä siivoamista ja tietysti lisää opiskeluja.
Vaikka siivoaminen ei todellakaan ole mikään lempiaskareeni ja teen sitä varmasti harvemmin kuin Nassu, tai yleensä teen vaan tiettyjä asioita siitä, niin välillä oikein kunnon nysväämissiivoaminen ajatuksena ja toimintana kiehtoo. Ja ajatus siitä, että tekee sitä nimenomaan itsekseen rauhassa ja syventyen. Yhdessä siivoamisessa on aina jotenkin sellainen draivi päällä, että tehdään tämä asia nyt alta pois, että voidaan sitten yhdessä tehdä’ jotain kivaa. Ehkä sisälläni asuu pieni Hemuli, jonka suurin hupi on siivoaminen.
Koska vietetään paljon viikonloppuja mökillä, niin viikonloppu yksin kesäisessä kaupungissa tuntuu jopa vähän jännältä. Ei mitään kesäleski-meininkiä, vaan sitä, että kaupunki, koko elämä, on yhtäkkiä täynnä mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja odottamassa mitä haluaisin valita ja tehdä, kuin silloin 25 vuotta sitten vastavalmistuneen ylioppilaana.
Nyt vaan tiedän, että se tunne katoaa kuin kesän valoisat yöt ja huomaa, että varsin pian syksyinen hämäryys on rajannut näkökentän myötä myös vaihtoehdot ja arkiset polut. Siksipä nautin tästä alkukesän tunteesta niin kauan kuin se kannattaa.