Kauneuspilkku

Suljin hotmailini , jonka jälkeen ikkunaan ilmestyy aina MSN-uutisia. Joka päivä siellä on useita kuvagallerioita milloin milläkin teemalla. Itse asiassa joka päivä on joku julkkisteemainen ja sitten niitä muita, kuten vaikkapa eläimiä. En useinkaan selaile niitä, vaan suljen myös selaimen. Nyt tuli vilkaistua otsikon 40 upeaa nelikymppistä alta sitten näitten tähtösten kuvia. Idea varmaan oli, että he näyttävät niin nuorilta, kukapa uskoisi.

En tiedä onko tähdillä itsellään sama harha kuin kuvia valinneilla. Kuvissa tosiaan oli 40 vuotiaista yli 50-kymppisiin, kuten Madonna ja kaikki todella näyttivät ikäisiltään. Toki kuka milläkin tapaa korjailulta, mutta todellakaan ei tullut oloa, että onpa hyvin säilyneitä. Tissiä riippui siellä ja täällä, toiset olivat kirurgien jäljiltä, no, kuin puukolla veistettyjä. Vaikka näillä daameilla rahaa on enemmän kuin varmaan useampi osaa numeroita, niin ei se raha tai design-vaate tyylitajua takaa. Muutama oli toki kaunis ja jotenkin kauniisti ikäisensä, useampi, kuten vaikkapa Sarah Jessica Parker näytti vaan kuihtuneelta, kulahtaneelta ja pahalta.
Sama harha on varmaan itselläkin. Kun pitkään olin babyface ja todellakin aina luultiin nuoremmaksi – mikä ei aina ollut suinkaan positiivinen asia – sitä helposti jää illuusioon, että näin olisi aina ja ikuisesti. Parturin peili on yleensä se, josta minua katsoo, joko isä tai sitten keski-ikäinen mies.
Ei vanheneminen minua sureta ja ikähän on kuitenkin vaan numero, todellakin. Eikä minusta oikeastaan ole väliä, miten pukeutuu tai millainen tukka on jne. tai että näyttääkö ikäiseltään ja pukeutuuko ikänsä mukaisesti. Pääasia, että viihtyy sellaisena kuin on. Yleensä sellainen itsensä kanssa sinut oleva ihminen näyttää hyvältä ilman design-vaatteita ja suurta panostusta ja varsinkin ilman kirurgisia toimenpiteitä. Onkin sääli, että yhä nuoremmat niin sanotusti korjaavat ulkonäköään, harvalla ne korjaussarjat ovat johtaneet kauniiseen lopputulokseen. Useimmilla kun ruokahalu kasvaa syödessä ja varoittavia esimerkkejä on juorulehdet ja netti pullollaan. Silti ns kauneuskirurgia on kukoistava pisnes. Ikuinen nuoruus on harha, oikeat nuoret erottivat aina wannabe nuorista, miksi siis edes yrittää.

Miksi ne niin sanotut lemmenlukot piti irrottaa paikaltaan ja sulattaa möykyksi, eikö olisi voinut sulattaa mitä tahansa lukkoja? Jos minä ottaisin heidän taideteoksensa ja sulattaisin sen, niin se olisi varmaankin rikos, miksi taiteilijat eivät nähneet sitä siltaa lukkoineen teoksena, siksikö, että se oli kopio ja syntynyt kansalaisten toiminnasta?
Miksi Suomi ja muut euromaat eivät vaadi vakuuksina liikepankkien osakkeita kaikista apumiljardeista. Nyt kun on aivan yleisesti tiedossa ja ääneen sanottu, että ulkomaisia pankkejahan tässä tuetaan, niin voihan pankeilta vaatia vakuuksia, niin kuin ne vaativat meiltä muilta.
Kuuluuko markkinataloudessa riskit todellakin yhteiskunnalle ja voitot sijoittajille? Miksi suomalaisten veronmaksajien rahojen kanavoimista ulkomaisille liikepankeille sanotaan vastuun kantamiseksi?
Eikö kokoomuksen mainostoimisto ole keksinyt Jyrkille uutta hokemaa?
Miksi Suomessa kaikki isot puolueet ovat vuosien aikana antaneet kansallisvarallisuuden valua yksityisten sijoittajien käsiin, mm .energia yms. yhtiöt.
Miksi Madonna vilauttelee ja miksi sen pitäisi kiinnostaa ketään?

Kuten arvelin, suurisuuntaisista suunnitelmistani toteutui vain osa. Mutta toisaalta näinhän on hyvä, että jäi sitä tekemistä sitten tälle ja huomisellekin päivälle. Ilta oli mukava, illallistemme Kosmoksen terassilla, oli ihanaa syödä ulkona, vaikka aurinko ei sitä terassia siinä vaiheessa lämmittänytkään. Pyöräily kotiin auringonlaskun jälkeen, mutta yhä valoisassa kesäyöksi taittuvassa illassa oli myös ihanaa, tosin siinä kohtaa kaipasin Nassua. Tuleminen tyhjään kotiin, vaikka kuinka tiesikin, että kotona ei ole ketään, oli sitten pannukakku. Oli niin paljon kerrottavaa, mutta se kaikki jäi nyt kertomatta. Ketä kaikkia ihmisiä tapasin sattumalta kaupungilla ja mitä kaikkea muuta päivän aikana oli tapahtunut. Päivä omaa rauhaa näyttää olevan aivan riittävä määrä. No, enää huomisiin ja minullahan on tätä puuhaa täällä kyllä. Tämä oma aika avaa myös silmäni siihen, miten onnekas olen, kun on Nassu.

Mutta se kesän valo, se kannattalee, alkukesä todellakin tuo sen tunteen, että kaikki on vielä edessä ja mahdollista, myös meille keski-ikäisille.

Nykyisessä työtilanteessani viikot kuluvat kovaa kyytiä, ja tuntuukin, että elänkin jonkinlaista pitkää viikonloppua. Olo on epätodellinen ja myös sellainen, että tässä täytyy olla jotain väärää eikä tämä voi päättyä hyvin. Työjärjestelyni 60% työaika ja palkka sovittiin yhdessä työnantajan kanssa ja kumpikin on käsittääkseni ollut tyytyväinen järjestelyyn, mutta itsellä ajoittaisen kassakriisin lisäksi painaa joku lintsaamisen tunne. Meidät tai ainakin minut on sosiaalistettu ns protestanttiseen etiikkaan niin syvälle, että tuntee syyllisyyttä siitä, että ei toimi vallitsevien käytäntöjen mukaan. Olisi eri asia jos olisin työtön, jotenkin työkyvytön tai niin rikas, että minun ei tarvitsisi miettiä rahaa ollenkaan. Mutta koska olen vain keskivertoihminen, minun tulisi tehdä sitä n 40 tunnin työviikkoa, niin kuin muutkin ihmiset.
Näin siis pieni ääni sisälläni aina välillä muistuttaa, kun olen tyytyväinen vapaa-ajastani. Tietysti minulla on ollut jo suuria ja pienempiä suunnitelmia ajankäyttöni suhteen, milloin jatko-opintoja, milloin muuta kirjoitustyötä. Muutama suunnitelma on jo kupattu, nyt taas olen palannut ammatillisen täydennyskoulutusideani pariin.
Nassu on tänä viikonloppuna omalla kurssillaan joten minulla on viikonloppu yksin kotona, ja voi tätä suunnitelmien määrä. Paitsi, että luen opintoihin liittyvää kirjallisuutta, siivoan keittiön ja lopultakin vahaan puutasot (jotka pitää ensin tyhjentää jos jostakin härpäkkeestä miten asuntoilmoitusten keittiöiden tasot ovatkin aina niin tyhjiä),pesen pyykkiä, silitän pöytäliinoja yms. valmiiksi, tapaan illalla ystävän, palautan erinäisistä erikoiskirjastoista lainaamani kirjat, käyn lenkillä, valmistan terveellisen mutta kevyen luonaan. ja tämä siis vasta tälle päivälle. Jokin kertoo minulle, että tämän listan toiminnoista osa jää tekemättä ja osaa teen hikihatussa juuri ennen kuin Nassun avain kierähtää lukossa sunnuntaiehtoona. Sanomattakin selvää, että lauantaille ja sunnuntaille olen kaavaillut kaappien järjestelyä yleistä siivoamista ja tietysti lisää opiskeluja.
Vaikka siivoaminen ei todellakaan ole mikään lempiaskareeni ja teen sitä varmasti harvemmin kuin Nassu, tai yleensä teen vaan tiettyjä asioita siitä, niin välillä oikein kunnon nysväämissiivoaminen ajatuksena ja toimintana kiehtoo. Ja ajatus siitä, että tekee sitä nimenomaan itsekseen rauhassa ja syventyen. Yhdessä siivoamisessa on aina jotenkin sellainen draivi päällä, että tehdään tämä asia nyt alta pois, että voidaan sitten yhdessä tehdä’ jotain kivaa. Ehkä sisälläni asuu pieni Hemuli, jonka suurin hupi on siivoaminen.
Koska vietetään paljon viikonloppuja mökillä, niin viikonloppu yksin kesäisessä kaupungissa tuntuu jopa vähän jännältä. Ei mitään kesäleski-meininkiä, vaan sitä, että kaupunki, koko elämä, on yhtäkkiä täynnä mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja odottamassa mitä haluaisin valita ja tehdä, kuin silloin 25 vuotta sitten vastavalmistuneen ylioppilaana.
Nyt vaan tiedän, että se tunne katoaa kuin kesän valoisat yöt ja huomaa, että varsin pian syksyinen hämäryys on rajannut näkökentän myötä myös vaihtoehdot ja arkiset polut. Siksipä nautin tästä alkukesän tunteesta niin kauan kuin se kannattaa.

Ihmiskunta on varmaan aina elänyt hämmästyttäviä aikoja, ollut suuren mullistuksen keskellä tai sen reunalla. Ja niin varmaan olemmekin, siirrymme itse aiheutetun ongelman ratkaisusta aiheutuneen ongelman syövereihin. Toki kaikki ongelmamme eivät ainakaan suoranaisesti johdu meistä ihmisistä, mutta esimerkiksi viime vuosien poikkeuksellisten sääilmiöiden takana monet näkevät ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen.
En tiedä kenellä on vastaukset tämän päivän ongelmiin – Jumalalla/Jumalilla tai askaroivatko hän/he vain ikuisuuskysymyksissä.
Kun seuraa uutisia, vaikka yhä useammin mietin miksi niin teen, talousasiat tuntuvat määrittävän kaiken. Ja monen uskontohan on, että money makes the world go around ja taloudesta ja Markkinoista puhutaan kuin ne olisivat ihmisistä irrallinen olento tai toimija. Markkinat uskoo, ei usko, luottaa, pelkää. Varmasti on olemassa ihan tieteellistäkin taloustiedettä, mutta se miten taloutta käsitellään ja miten asioita hoidetaan, näyttää toimivan pelkästään mielikuvien ja spekulaatioiden varassa. Poliitikot käsittelevät kriisikokous toisensa perään tukipaketteja, joilla siirretään miljardeja, koska uskotaan, että Markkinat rauhoittuvat. Siis uskotaan. Mystinen Markkina vaan ei lepy. Pitäisikö kokeilla neitsyitä, nuoria miehiä tai eläinuhreja, raha ei selvästikään nyt tyydytä markkinoita. Ihmisuhreja toisaalta saadaan tuhansien irtisanottujen muodossa, mutta vaatiko Markkinat verta.
Omasta mielestämme olemme rationaalisia ja päätöksiämme ohjaa tieto ja vakaa harkinta. Kaikkea mikä ei mahdu markkinatalouden maailmankuvaan pidetään irrationaalisena taikauskona ja höpinänä. Jatkuva kasvu on mantra, jota jokaisen pitää hokea. Työnteon lomassa, mikäli hänen työpanoksensa nyt sattuisi vielä kiinnostamaan Markkinoita. Elämme merkillisiä aikoja.

Toisinaan olen miettinyt jos muuttaisin blogini käsityöblogiksi. Mutta niitähän on verkko täynnä muutenkin. Siinäpä se, minulla ei taitaisi olla silläkään saralla hirveästi omaperäistä annettavaa. Ja tää on kuitenkin varmaan väärä foorumi. Tosin blogin nimi voisi olla sukkapuikolla ja sahalla tai ehkäpä oikeammin kutosen puikoilla ja ruuvinvääntimellä. Ne olivat viikonlopun pääasialliset työvälineeni, kun Nassu käytti tällä kertaa sahaa. Itse asiassa puikot ovat tällä kertaa numeroa seiska, tulee muuten suht nopeasti valmista sellaisilla.
Piti viikonloppuna rakentaa mökillä ulkoportaat kalliorinteeseen. Ilmat olivat kuitenkin erinomaiset kutomiseen, joten syntyikin sitten hiha huppariin. Lopulta päästiin myös rappustyömaalle. Oli yllättävää, miten helposti rappuset lähtivät syntymään. Kyse on vaan noin kolme metriä pitkistä ulkoportaista, mutta koska ei olla kumpikaan koskaan tehty sellaisia, ajateltiin, että menee tuumaamisessa ja laskelmissa paljon aikaa.
Pienen tuumauksen jälkeen päädyttiin siihe, että paras taktiikka on vaan alkaa tehdä ja kokeilla. Kun vielä isäni oli poissa työmaalta häiritsemästä (arkkitehti, tiedätte varmaan tyypin) homma eteni sutjakasti. Muutaman kerran sai ruuvin paikkaa vähän vaihtaa, mutta muuten lopputulos näytti hyväksyttävältä. Vielä pitää kiinnittää koko komeus kallioon ja sitten laittaa lankut kiinni. Mutta rakenne on jo selvä. Nyt kun tuli otettua se tekniikka haltuun, on mahdollisuudet rajattomat, rinnetontti kun on.
Neuleessa on muuten paljon enemmän laskemista, kutominen käy suorastaan päässälaskuharjoituksesta. Ja ohjeetkin on välillä niin kryptiset, että nitä varten pitää olla tulkki. 8 s 9 krs välein. Mutta kait sitäkin hyvä tuli. Neule on kuitenkin joustava materiaali ja vielä loppuvaiheessa pystyy tietynlaisia mokia peittämään paremmin ainakin kuin rappusista. Perinteisillä sukupuolirooleilla on ajateltu, et miesten työt vaatii niinku tarkkuutta ja laskemista ja matemaattista ajattelua, mut kutominen on ihan pelkkää matikkaa. Kaikki riippuu langan paksuudesta, siitä saadaan puikon paksuus ja sitten silmukkatiheys, josta voidaan laskea silmukkamäärät jne. Huh.
Koska mulla ei oo kuvia, ei tästä voi koskaan tulla kunnollista käsityöblogia. En sitä paitsi luetellut valmistusmateriaalejakaan. Onneks oonkin vaan harrastelija.