ilman lääkkeitä

Olen koko ikäni ollut allerginen, siis niin pienestä kuin muistan. En sano, että olen kärsinyt allergioista, koska ne ovat olleet osa minua, en siten voi tietää miltä tuntuisi elämä ilman allergioita.
Vuosien myötä osa allergioista tai ainakin oireista on hävinnyt, tosin mielessä on useinkin ajatus, että juuri tällä kertaa en saanut oireita, mutta ehkä kuitenkin ensi kerralla. En jotenkin uskalla ajatella, että allergia todella katoaisi.
Ruoka-aineista olen tai olen ollut allerginen: mm. kalalle ja muille meren eläville, pähkinöille, sellerille, tuoreille mansikoille ja sitrushedelmille. Lisäksi monet raa’at kasvikset kuten herneet, porkkanat ja perunat saattavat aiheuttaa oireita.
Allergiani eivät kuitenkaan tähän lopu. Pienenä minulla huomattiin myös koira-allergia, sitten hevonen, kissa jne. Siitepölyt alkoivat kiusata joskus varhaisteini-iässä. Tällaisella listalla luulisi elämän olleen tylsää. No, olihan se sitä, varsinkin kun lapsuudessani siedätyksestä ei vielä ainakaan meidän terveyskeskuksessa oltu kuultu. Ohje oli eristää minut kissoista, koirista ja muista allergian aiheuttajista. Siten kasvatetaan eläimiin pelokkaasti ja arasti suhtautuvia lapsia, joita eläimet puolestaan hm…
Aikuisena sitä oppii itse hallitsemaan omaa kehoaan ja elimistöään, kokeilee ja päättelee, mitä voi ja mitä ei voi syödä tai koskettaa. Ja toki lääkkeet, hoidot ja normit ovat myös vuosikymmenien saatossa kehittyneet paljon. Niinpä siitepölyaika ei minulle ole vuosiin merkinnyt oikeastaan muuta kuin, että on pitänyt muistaa varmistaa, että lääkkeitä on tarpeeksi.
Yksi haave minulla on ollut pienestä pitäen: saada oma koira. Kaikkina niinä vuosinakin, joina minut opetettiin melkein pelkäämään koiria, salaa toivoin, että voisin saada oman koiran. Vielä tuo haave ei ole toteutunut, mutta olen matkalla jonnekin sinne päin, jos kaikki menee hyvin. Vajaa kymmenen vuotta sitten tutustuin ensimmäiseen koirakaveriini, Pumiin nimeltä Leevi. Leevin omistaja oli Nassun työkaveri ja ensi treffimme sovittiin puistoon. Siellä sitten teimme tuttavuutta ja myöhemmin Leevi tuli käymään kotonamme. Suurempia oireita ei ilmaantunut ja niinpä sitten kyläilimme puolin ja toisin ja lopulta olimme jopa viikon verran hoitamassa Pumi-kaveria tämän kotona. Otin normaalin allergialääkitykseni ja kaikki meni sen voimalla hyvin.
Sitten hyvä ystävämme ryhtyi koiranhankintaan ja Nassun mukaan sain harhautetuksi hänet hankkimaan espanjanvesikoiran, perron. Alusta alkaen olen hoitanut tätä perropalleroa hyvinkin paljon. Ja aluksi toki sain oireita mm syljestä ja virtsasta, pentu kun pissii vähän minne sattuu ja nuolee aktiivisesti kaikkea mihin ylettyy. Nyt koira on jo 6,5 -vuotias ja hoitosuhde jatkuu edelleen säännöllisen epäsäännöllisenä, lääkkeet olen pääosin jättänyt pois. Klassisesti unohdin yhtenä päivänä ottaa ne ja huomasin, että siitä ei seurannut mitään sen kummempaa.
Päätin nyt talvella, että tänä keväänä en syö allergialääkkeitä siitepölyjä varten. Lääkkeiden syönti kun pitää aloittaa jo etukäteen ennen pölyjen ilmaantumista. En tietenkään tiennyt, että tästä tulisi kaikkien aikojen siitepölykevät.
Tässä sitä ollaan, oireetta ilman lääkkeitä. En tiedä mistä tämä johtuu, varmaan monista asioista. Ihminen on kokonaisuus. Uskon, että osaltaan omat allergiset reaktioni kertoivat myös jostain psyykkisistä oireista, tai siitä, että allergioiden kautta oirehdin jotain muutakin pahaa oloa. Harrastan myös liikuntaa nykyään aktiivisemmin ja säännöllisemmin kuin nuorena ja ennen kaikkea suhteeni allergioihin on muuttunut. Niinpä hevosen nähdessäni en ensimmäiseksi etsi inhalaattoria, vaan katselen, että onpas hieno eläin.