Kauneuspilkku

Aina välillä kokee sisäistä rauhaa, en tiedä onko Pääsiäisen henki laskeutunut päälleni etuajassa tai vaikuttaako viimeaikainen runsas Bachin sellokonserton kuuntelu, kevätaurinko tai pikku hiljaa väistyvä flunssa. Välillä täytyy lähteä, että voi palata. Joskus prosessissa löytää jotain itsestään. Ehkä se tuo rauhan?
Vastausten sijasta on kysymyksiä, mutta se ei haittaa.
Välillä on parempi kysyä ja unohtaa vastaukset.

Lapsuudessani nämä olivat pitkiä perjantaipäiviä. Nyt aikuisena olen löytänyt oman tapani viettää tätäkin päivää, syyllistymättä tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni. Kauan se kesti.

Viime aikoina on tullut pohdittua kaikenlaista, mutta kirjoitettua sitäkin vähemmän. Filosofithan pohtivat monenlaista mm. mikä on totta ja mikä ei. Mihinkään korkealentoisiin akateemisiin pohdintoihin en itse ole kuitenkaan ryhtynyt. Onpa vaan käynyt mielessä, että kukaan muu ei ehkä näe maailmaa, ”todellisuutta” samoin kuin minä. En toki voi tietää varmasti ja toisaalta tämä ruokkii ehkä turhan individualismin ja ainutkertaisuuden harhaa, ikään kuin minun ajatukseni ja pohdiskeluni olisivat niin yksilöllisiä ja ainutkertaisia, ettei niitä ihan samoja olisi miettinyt tuhannet ja tuhannet ihmiset ennen minua tai vaikka tällä hetkellä.
Joka tapauksessa kuitenkin minulle maailma näyttäytyy yhdenlaisena, Nassulle usein varmaan aika samankaltaisena, mutta kuitenkin ehkä erilaisena. Naapurin Villelle jo ehkä paljonkin erilaisena ja nimettömälle naapurin vosulle todellakin erilaisena. Jos yhden asunnon, yhden talon, yhden korttelin sisällä, ihmiset elävät omissa todellisuuksissaan omine käsityksineen siitä mikä on sopivaa, oikein, tarkoituksenmukaista tai järkevää, on ihme, että ylipäätään meillä on mitään toimivaa yhteiskuntaa.
Ja toisaalta onko meillä toimivaa yhteiskuntaa ja kenen ehdoilla ja miten, on taas oma kysymyksensä.

Keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista voi parhaimmillaan muuttaa suomalaista demokratia-ajattelua ja toimintakulttuuria entistä tasa-arvoisempaan suuntaan yleisemminkin kuin pelkästään parisuhteisiin liittyen.

Hesarin raadissa pisti silmään mm Mari Kiviniemen, Lasse Laatusen ja Esko Ahon negatiiviset mielipiteet kansalaisaloitteesta. Mari Kiviniemen mielestä on ”on vaikea uskoa, että aloitteita tehtäisiin jatkossakaan epäkohdista, joita kansanedustajat itse eivät olisi havainneet”. Lasse Laatusen ei pidä kansanäänestyksistä, ” edustuksellinen demokratia on säädetty sitä varten, että eri valtioelimet kantavat vastuunsa ja kansa päättää vaaleissa valtakirjan jatkosta”. Esko Ahon mukaan ”päätöksenteon tärkein tehtävä on sovittaa yhteen tarpeita ja pyrkimyksiä niin, että se palvelee yhteiskunnan kokonaisetua. Kansalaisaloite ei ainakaan edistä tätä tarkoitusperää.” Lainaukset HS 2.3.2013 s. C20

Kun poliitikot ja toisinaan myös elinkeinoelämä pitävät korkeaa koulutustasoamme maamme tärkeimpiin menestystekijöihin kuuluvana asiana, on vaikea käsittää tätä ajatuskulkua, jossa meidän, korkeasti koulutettujen kansalaisten, oletetaan vaan sivusta seuraavan miten vaaleilla valitut edustajamme tietävät kaiken paremmin. Kiviniemen toteamuksen ylimielisyys on sitä luokkaa, että ei ihme, jos Kepu jatkaa pohjamudissa.
Kuka on sanonut, että nykyinen edustuksellinen demokratia on paras vaihtoehto päätöksenteolle? Onko aiheesta tutkimuksia? Esko Aho ilmeisesti katsoo, että hänellä on kykyjä palvella yhteiskunnan kokonaisetua. Näytöt hänen pääministerikaudeltaan puhuvat kyllä muuta. Elinkeinoelämälle sopii kyllä varmasti paremmin kuin hyvin, että yhteiskunnallinen päätöksenteko on mieluummin suppeassa kuin laajassa kansanvallassa.
Asian voisi todellakin kääntää päälaelleen. Onko kansanedustajilla ja ministeriöiden virkamiehillä todellakaan kykyä, puhumattakaan halua, havaita epäkohtia, joita kansalaiset pitävät tärkeinä? Tai toimia niiden korjaamiseksi. Kuka määrittelee kokonaisedun? Nykyinen järjestelmämme eduskuntineen on kehitetty aivan erilaiseen yhteiskuntaan, sellaiseen missä koulutustaso oli huomattavan matala tiedonsaanti hidasta ja hankalaa jne. Voisiko ajatella, että 2000-luvulla tarvitsemme enemmän kansalaisaloitteen ja suoran vaikuttamisen kanavia ja vähemmän puolueita? Kenties voisimme luopua edustajistamme ja edustaa itseämme? Ainakin tärkeissä asioissa.