Kauneuspilkku

Menikö Joulu jo? Nytkö pitäisi solahtaa takaisin arkeen, töihin ja normaalin päivärytmiin?

Onneksi meidän kohdalla ei Molemmilla on lomaa ainakin vuoden vaihteesen.

Pidän joulusta, tykkään leipoa pipareita ja pullaa ja koristaa kotia. Kuusen hankinta on oma juttuni, kuusen valitseminen ja kotiin kantaminen tuo joulun. Annamme lahjoja, käymme sukulaisissa, laulamme joululauluja ilman että kyseenalaistaisimme miksi niin teemme. Tai ainakaan minä en kyseenalaista. Nassu pärjäisi Jouluna vähemmälläkin joululla, mutta ei toisaalta ahdistu minun valmisteluistakaan.

Pahinta olisi jos pitäisi viettää pakosta jotakin juhlaa. En oikein ymmärrä kun ihmiset valittavat joulun turhuutta, kaupallisuutta jne. Kaikkihan voivat viettää, olla viettämättä, antaa lahoja tai olla antamatta lahjoja. Tulee mieleen, että toisinaan jotkut, eivät kaikki, haluavat erityisesti korostaa sitä miten he eivät ole kaupallisia, eivät anna lahjoja, eivät vietä joulua, koska ovat jotenkin sellaisen yläpuolella. Jos he tarvitsevat sitä rakentaakseen itsetuntoaan, se on fine. Se ei pilaa ollenkaan minun joulumieltäni. Sanotaan vaikka, että joulun hengessä se ei haittaa...

Poissaolovastaus meiliin, puhelin keskukseen , virrat pois sähkölaitteista…aika hiljentyä ja rauhoittua Jouluun.

Taidan olla viimeinen lähtijä toimistossa, tosin olen usein perjantaisin viimeisiä lähtijöitä ,joten sinänsä en huomaa mitään erityistä.

Mistä tietää, että on Joulu?

Ainakin siitä, että yhtäkkiä ihmiset, joita viimeksi tapasit vuosi sitten pyytävät sinut glögille.

Posti tuo samoilta ihmisiltä joulukortit

Kaupoissa on ruuhkaa ja lehti ei mahdu mainosliitteiden takia postiluukusta.

Mutta mistä todella tiedän, että on Joulu? Onko Joulu sydämessäni Joulu ja mitä se sitten tarkoittaa?

Onko Joulu minulle Kristuksen syntymäjuhla tai mitä?

En oikein tiedä. Osittain joulu on minullekin sitä ikivanhaa perinnettä, jota on vietetty jo ennen kristinuskoa, kun talvipäivät taas alkoivat pidentyä. Joulu on ilon ja yltäkylläisyyden aikaa. Toisaalta kristillinen kasvatus on iskostunut ainakin siten, että joulu on rauhan ja hiljentymisenkin aikaa. Eli Joulu itse asiassa on ristiriitaista aikaa – kiirettä, jotta pääsisi rauhoittumaan.

Joulu on perinne, mutta aina uusi. Joulu on piparkakku, tähti ja kuusi.

joulu on lepoa ja rauhaa, kiirettä, stressiä ja kultanauhaa

Joulu on lahjoja ja itsekkyyttä, Joulu on köyhyyttä ja yksinäisyyttä.

Joulu on ystävä ja tuttu, joulu on vieras ja tontun nuttu.

Mikä auttaisi hillitsemään silmitöntä väkivaltaisuutta?

Tämä on varmaan median luoma harha, kun tilastot taitavat osoittaa, että väkivaltarikokset ovat Suomessa vähentyneet, mutta tuntuu, että sattumanvarainen täysin sivullisiin kohdistuva järkyttävä silmitön väkivaltaisuus on lisääntynyt.

Lähes päivittäin saa lukea jostain hirveästä aggressiopurkauksesta, jonka tuloksena joku viaton uhri on vammatuntu tai kuollut – tekijät saattavat olla jotain teinejä, joilla ei ole mitään käsitystä tai eivät välitä tekonsa seurauksista.

Mikä tähän auttaa – kuolemanrangaistusko, elinkautinen? varhainen puuttuminen ongelmaperheisiin?

En elä päivittäin väkivallan pelossa, mutta kieltämättä talvipimeillä kujilla tulee mieleen katsoa vastaantulijaa kahdesti ja kaukaa.

Mutta mikä saisi väkivaltaisen käytöksen kuriin ennen uskottiin silmä silmästä esimerkkiin ja hirvittäviin rangaistuksiin, sitten tuli eristäminen vankiloihin nyt uskotaan, että tekijän sopeuttaminen paremmin yhteiskuntaan on ratkaisu. Entä uhrin kannalta, milloin tapahtuu oikeus? Miten uhri kokee saavansa hyvityksen, jos tekijä tulee ehdonalaisessa vastaan kadulla pian teon jälkeen. Tai kuolleen omaisille, miltä tuntuu, että joku urpo tappoi läheisesi ja kekkuloi kuin ennenkin?

Yksi ongelma asian ratkaisemissa varmasti on ollut, että sen on katsottu koskettavan tiettyjä rajattuja piirejä yhteiskunnassa. Niin kauan kuin päätöksentekijät ja muut hyväosaiset ovat olleet ikään kuin väkivallan ulottumattomissa, sen ratkaisemista ei ole pidetty niin tärkeänä. Hyvä kun listivät toisiaan on joku saattanut ajatella.

Mutta kun väkivalta tunkee sivullisten koteihin Töölössä ja satunnaisiin oopperassa kävijöihin alkaa ehkä tapahtua.

Telkussa pyöri joskus joku visailu, jossa piti arvata mitä suurin osa suomalaisista ajatteli jostain asiasta. Siis tarkoitus ei ollut tupla tai kuitti –tyyppisesti tietää oikeaa vastausta vaan ikään kuin pystyä arvioimaan yleistä mielipidettä.

Yleinen mielipide ja sen huomioiminen on tullut koko ajan yhä tärkeämmäksi ja tämä on tietysti hyvä asia kansanvallan kannalta. Tai onko?

Onko mahdollista, että tiedotusvälineet manipuloivat yleistä mielipidettä ja että tiedotusvälineitä puolestaan manipuloidaan?

Eilen uutisoitiin laajasti poliisin väärinkäytöksistä. Varsinainen "uutinen" käsitteli Helsingin huumepoliisin tilannetta, mutta samaan uutisointiin liitettiin myös Smash Asem mellakat ja putkakuolemat ja sitä höystettiin vielä Supon asioilla. Ylen uutisankkuri tivasi sisäministeriltä onko poliisin toiminnassa pahoja ongelmia.
Poliisi on kuitenkin tähän saakka nauttinut suurta kansalaisluottamusta ja tuntuikin eilen siltä, että joku tai jotkut haluaisivat tätä luottamusta vähentää. Ajankohtainen kakkonen kysyikin onko huumepoliisiuutisoinnissa ja -tutkinnassa kyse keskusrikospoliisin ja Helsingin poliisin valtataistelusta. Ja pyritäänkö negatiivisella uutisoinnilla syömään Helsingin huumepoliisin luottamusta? Tosin luulen, että suuren yleisön silmissä poliisi näyttäytyy kuitenkin yhtenä viranomaisena ja valtataistelu saattaakin syödä koko toimialan luotettavuutta.

Entä kun poliitikoille mietitään vaalien jälkeen sopivia paikkoja? Silloin usein nousee esiin poliitikon saama äänimäärä perusteena esim. ministerin paikkaan. Sitä tai tätä poliitikkoa "ei voida" sivuuttaa, koska se olisi demokratian halventamista.

Minusta pelkästään se, että suuri joukko on äänestänyt jotain ehdokasta mielikuvan perusteella ei voi olla pätevyyden eikä kyvykkyyden mittari. Jos asiantuntemus tulisi kansanäänestyksillä miksi sitten tavallisiin ministerinpaikkaa vaatimattomampiin virkoihin vaaditaan hyvä koulutus ja kokemusta ao. alan asioista?

Elämme huomiotalouden aikaa, jossa tärkeää on se miltä vaikuttaa ei se mitä osaa tai on. Niinpä verkostoituminen, oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminen ja tietynlainen julkisuuskuva ovatkin asiantuntemusta ja osaamista paljon tärkeämpiä. Osa on osannut kääntää tämän henkilökohtaiseksi hyödykseen, kaikilta se ei onnistu.

Mutta, koska trendit muuttuvat myös nopeasti ei lapsia kannata opettaa pelkästään tositv -maailmaan tai sisäisiksi sankareiksi. todennäköistä on, että huomiotaloutta seuraa uusi vaihe. Mikä se olisi? tuomiotalous?

Huomenna vietetään itsenäisyyspäivää

Tai kuka viettää mitenkin.

Omassa lapsuudenkodissa oli paljon perinteitä ja itsenäisyyspäivääkin vietettiin tietyn perinnäisen kaavan mukaan. Aamulla kirkkoon ja sankarihaudoille. Isä ja äiti pukeutuivat mustiin ja lapsillakin oli parhaat päällä. Muutenkin päivän ohjelma oli harras ja suurin huvi oli varmaan autoajelu, kun käytiin katsomassa kynttilöitä ikkunalaudoilla.

Vaikka itse en mitenkään enää kaipaa noita tapoja viettää itsenäisyyspäivää, olen kiitollinen, että omaan lapsuuteeni on kuulunut paljon perinteitä. Lapsennahan ei tietenkään voinut tietää, että kaikki eivät vietä itsenäisyyspäivää samalla lailla, vaan kuvitteli sen olevan se tavallinen malli. Nyt voi sitten eri juhlapyhiin poimia niitä perinteitä, joita itse haluaa tai sitten tehdä jotain ihan muuta. Varmaankin helpompaa näin päin kuin, että ei olisi koskaan ollutkaan mitään perinteitä.

Kaikki eivät perinteistä välitä ja nythän on paljon suomalaisia, joilla ei lähtökohtaisesti ole samoja perinteitä ja tuskin mitään perinteitä koskien Suomen itsenäisyyspäivää. Mitenköhän he viettävät itsenäisyyspäivää?

Omalla työpaikallani vietettiin iloista varttia, mikä oli yllättävän onnistunut. Kokoonnuimme suureen neuvottelutilaan ja katselimme yhdessä ylen lähetystä ja lauloimme sinistä ja valkoista ja juotiin kahvit. Yhteislaulu peitti Jukka Kuoppamäen äänen mikä oli hyvä ja ylen valmis ohjelma vapautti talon aina esiintymishaluisen johdon esittämästä mitään omakeksimää ohjelmaa ja meidät muut myötähäpeästä.

Mutta mitä se itsenäisyys on mitä juhlimme. Jos se aiemmin onkin kanavoitu ikään kuin siihen, ettemme ole joutuneet kokemaan neuvostoarmeijan miehitystä, niin nykyäänhän on vapaaehtoisesti luovutettu itsenäisyyttä EUlle.

Mitä on kansallinen kansainvälisessä maailmassa, onko kansallisvaltiot tulleet tiensä päähän? Tuskin koskaan on ollutkaan olemassa jotain yhtä käsitettä suomalaisuudelle, vaan siihen on aina sisältynyt monia eri asioita, määrittelijästä riippuen. Nyt tuntuu siltä, että joku 1920- ja 30-lukujen vastaitsenäistynyt Suomea, oli yhtenäinen samoja arvoja ja normeja tunnustava kansakunta. Oliko kuitenkaan niin, vai oliko soraäänet haudattu sensuurin ja ankarien puoluelakien alle.
Entä nyt? Mikä on kansakunnan tila. Nuoret opiskelijat sanoivat eilen TVssä itsenäisyyden ja kansallisen olemassaolon uhkakuvaksi itsekkyyden ja minäkeskeisyyden. Nuoret epäilivät, että mitään talvisodan –henkeä ei enää syntyisi.

Miten on Suomi?

Tänään hesarissa joku nainen kirjoitti siitä, että hoitovapaa pitäsi lyhentää siten vuodella, että se päättyisi lapsen täyttäessä kaksi eikä kolme vuotta. Perusteeksi hän esitti sinänsä ihan järkeviä perusteita naisen heikommasta asemasta työelämässä, mikäli tämä on ollut pitkään hoitovapailla kotona.

Minua ihmetytti se, että minkä takia kirjoittaja halusi lyhentää mahdollisuutta pitää hoitovapaata. Käsittääkseni hoitovapaan pituuden voi jo nyt säädellä siten kuin se itselle sopii ja moni haluaa hoitaa lapsensa kolmevuotiaaksi saakka kotona, toiset jopa haluvat pitempäänkin. Ainakin omalla työpaikallani monet ovat tehneet lapsensa siten, että ovat äitiyslomiensa välissä pyrähtäneet työpaikalle muutamaksi kuukaudeksi ja jatkaneet sitten äityislomalla ja hoitovapaalla taas maksimi ajan.

Vaikutti siltä, että kirjoittaja oli tyytymätön omaan urakhetiykseensä ja hakia jälleen kerran syytä oman itsensä ulkopuolelta. Minusta tuntuu voi olla, että jälleen kerran olen väärässä, että ihmisten on vaikea hyväksyä sitä, että kaikkea ei voi saada. Tai että omat ratkaisume ovat valintoja, vaikka ne eivät siltä vaikuttaisikaan. On valinta tehdä lapsi, on valinta jäädä sitä hoitamaan ja hoitovapaalle. Ja jos sinä aikana oma ura ei edisty nin kyse ei ole siitä, että yhteiskunta tai työnantaja olisivat epäreiluja, vaan siitä että ei ole työmarkkinoiden käytettävissä, koska on itse valinnut niin.

Se, että omat valinnat tai niiden sivutuotteina ilmenevät seuraukset turhauttavat on kuitenkin huono peruste yrittää vaikuttaa toisia tekemästä omia valintojaan. Ehkäpä olen ollut todella väärässä siinä, että nykyihmisen elämä ei olisi monimutakisempaa ja vaikeampaa kuin esivanhempiemme. Heidän ei tarvinnut tällaistakaan tematiikkaa ollenkaan miettiä.