Kauneuspilkku

Auttaako kuukausittainen Unicef-maksuni todellisuudessa mitään, jos valtiot, joissa avunsaajat asuvat eivät yritäkään parantaa väestönsä elinolosuhteita. Kuinka paljon vettä pitää kantaa, että siitä syntyy lähde?
Jos maa panostaa sekä ydinaseisiin ja avaruusohjelmiin samaan aikaan kuin miljoonat sen kanasalaiset näkevät nälkää – niin pitääkö muiden maiden ja avustusjärjestöjen auttaa sen kansalaisia?
tämä kysymys tuli jälleen mieleeni kuullessani Intian avaruusohjelmasta. Intia ei toki ole yksin, Kiina, Pohjois-Korea, mutta myös Venäjä ja Yhdysvallat voidaan lukea tähän sakkiin Tosin Yhdysvaltoihin ja Venäjälle ei tietääkseni ole kehitysapua annettu.
Kun maailma on jakautunut valtioihin ja kansakuntiin ja niiden sisällä ties mihin ryhmittymiin, niin miten solidaarisuuden tulisi ilmetä. Eikö kaikki hätää kärsivät tarvitse apua ja siten eikö auttaminen kuulu kaikille huolimatta minkä valtion kansalaisista on kyse.
Onko tyhmää auttaa ihmisiä sellaisessa maassa, jonka hallitus pitää tärkeämpänä kehittää ydinaseita tai kuuluotaimia? Onko korkean teknologian kehittäminen ja käyttämin varattu vain tietyn tason omaaville maille? Kuka määrittelee miten maiden tulee kohdella kansalaisiaan? YK? avustujärjestöt? Ihmisoikeuksien sopimus ja kuka sitä valvoo?

Niin ensi kerralla, kun kerätään rahaa Intiaan, Kiinaan, Koreaa –annanko rahaa?

Elämä kuljettaa, josse i maantieteellisesti niin muuten ihmisiä niin eri suuntiin. Vaikka joskus on tuntunut, että joku ihminen tulee olemaan elämässä aina, niin hups keikkaa yhtäkkiä ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Eikä ole kyseessä mitään riitaa tms. vähä kerrassaan yhdistävät siteet ovat höllentyneet ja lopulta ehkä nirhautuneet poikki.
Huomaan, että moneen ihmisen kanssa on tullut pidettyä paljon vähemmän yhteyttä siis soiteltua, tavattua tekstailtua jne. Uusiakin ihmisiä on tullut toisesta päästä, että mistään eristäytymisestä ei ole kyse. Mutta tuli kaamea ajatus – käytänkö ihmisiä? Ovatko ystävät ja kaverit, jotain käyttötavaroita, jotka kulutan loppuun ja hommaan uudet? Tai käyttävätkö muut minua?

Haluan ajatella, että näin ei ole, ja että vanhat siteet voidaan milloin tahansa punoa lujiksi jälleen, jos vain löytyy jokin…tarve… Tietysti on niin, että vuosien ja jokaisen uuden kontaktin ja luetun kirjan ja nähdyn dokumentin jne. me muutumme – kaikki. En ole sama kuin olin viisi, kymmenen tai viisitoista vuotta sitten. Etkä ole sinäkään. Ja se mikä kerran yhdisti, on ehkä molemmille niin yhdentekevä asia, ettei kumpikaan enää sitä muista.

"Ja jossain sinäkin mua muistelet, mutta miksi, sitä varmaan muista et." (odotusa pariisissa, san.Hector)

ns. vaalirahasotku osoittaa selvästi sen, että täällä ei ole edes ymmärretty korruption käsitettä. Aina on hehkutettu kuinka vähän korruptoitunut maa Suomi on. Taitaa kuitenkin olla se, että täällä on olut vaan sinisilmäisiä, ymmärtämättömiä ja osin myös käytetty sinisilmäisyyttä ja lapsen uskoa hyväksi. Koomista onkin miten puoluejohtajat nyt housut kintuissa vaativat kilvan erilaisia rajoituksia vaalirahoitukseen, kun asia on tullut julki.
Onneksi en kuulu ammattiliittoon, ottaisi päästä, jos liitto johon kuulun olisi käyttänyt satoja tuhansia puolueiden rahoitukseen

onneksi madonnahysteriasta päästiin jo. Kun ei ole koskaan kuulunut faneihin, madonnan Hgin konsertin julkisuus alkoi tympiä. Hesarikin jaksoi monta päivää vatvoa asiaa, mikä sinänsä on kummallista ottaen huomioon miten paljon siellä yleensä kirjoitetaan viihdejulkkiksista.
Madonna on tietysti monessa mielessä poikkeuksellinen – ja äärimmäisen taitava bisnesnainen, joka ei ole antanut yhdenkään miehen sotkea uraansa tai raha-asioitaan. Musiikillisesti, ulkonäöllisesti tai tyylillisesti en sitten hehkuta häntä pätkääkään ja onneksi hän ei varmaan tule ihan pian kylään uudestaan.

Ei sit menty mökille, kun auto hyyty . Tai no se kävi niin epämääräisesti, et ajettiin jonkun matkaa ja käännyttiin takas. Hieman otti päähän, mut kotimatkalla poikettiin alkossa ja kummasti punaviini vei hatutuksen..
Yllättävä kotiviikonloppu olikin tosi kiva, ehti tehdä kaikkea sitä mitä ei ole tehty… käytyä Mustikkamaalla uimassa , siivottua, nähtyä kavereita ja uudestaan uimassa Munkkiniemessä. On sit tullut myös selailtua vaihtoautoja netistä ja juu vaikka nyt on huolto tilattu niin itse asiassa uuden vaihtoauton hankkimiseen on tullut aikamoinen polte. Taloudellisesti sauma ei oo kaikkein paras, kun mökkimaksutkin vielä painaa, mut toisaalta vanhan hyvin palvelleen kotteron käyttöikä 23 v alkaa nyt olla vissiin lopussa…

tulipa sitten rykästyä mökki 3 viikossa…
Oma panokseni oli lähinnä kaiken tavaran kantamista Nassun kanssa ja kirvesmiehet ja muurari tekivät itse rakennustyön. Nassu kätevämpänä tosin auttoi mm. katon teossa. Niin ja pääsin minäkin villottamaan ja muuta sellaista…
On jännittävää, kun törmää kokonaiseen ammattialaan, josta ei tiedä eikä ymmärrä paljoakaan. Itseä ensin ärsytti, myöhemmin lähinnä huvitti kaiken suunnitelmattomuus ja täydellinen ennakoinnin puute. Vaikka moneen kertaan yritti kysyä, että onhan meillä nyt täällä SAARESSA kaikki tarvittava materiaali kaikkiin työvaiheisiin, niin mitään kunnon tsekkausta ei ikinä tapahtunut. Aina edettiin työvaihe kerrallaan ja se mikä vaihe kulloinkin alkoi, tuntui myöskin vähän sattumanvaraiselta… mutta siis siinä kohtaa, kun ollaan katolla aletaan ihmetellä, että eikö oo sen ja sen kokoisia nauloja…
En tiedä ,omassa työssäni joudun paljonkin miettimään missä järjestyksessä ja miten asioita hoidetaan, jotta kaikki sujuisi edes joten kuten. Tavallaan oli ihan mielenkiintoistakin nähdä miten erilaisia ihmisten työt ja työtavat jne. ovat, vaikka välillä vene-auto-vene rautakauppareissut ottivatkin päähän.
Toinen kummallinen asia: vaikka tarviketilaus on tehty marraskuussa, edelleenkään ovet eivät ole valmiina. Suomalaisesta laadusta jaksetaan aina jauhaa, mutta monessa kohdassa ainakin suomalaisen palvelun laatu on kyseenalainen.
No joka tapauksessa siellä se mökki on, muovit ikkuna- ja oviaukoissa, mutta kuitenkin. Tänään taas katsastamaan, mitä sinne kuuluu.