Kauneuspilkku

Lait pettää, hallitukset sortaa,
verot köyhälistön verta juo,
ja köyhän ihmisoikeuskin
ompi tyhjä lause tuo.

Tää on viimeinen taisto,
rintamaamme yhtykää
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään.

Tähänkö loppui vasemmiston taru?

olen kevään mittaan osalistunut yhteen täydennyskoulutusohjelmaan, joka toteutetaan monimuoto-opetuksena. Viime opintojaksolla yksi teemoista oli vuorovaikutustaidot. Vaikka aikaa oli ehkä hieman naftisti, oli koulutus silti onnistunut, koska ainakin minä olen pohtinut omia vuorovaikutustaitojani ja peilannut niitä koulutuksessa saatuihin "oppeihin".

Ulospäinsuuntaunutta ja sosiaalisissa tilanteissa reipasta ihmistä pidetään yleensä vuorovaiktustaidoiltaan hyvänä. Ja moni tällainen ihminen pitää helposti itseäänkin ihan kelvollisena. Kuulun juuri siihen ryhmää joka saa suuressakin ryhmässä suunsa auki ja pienemmässä porukassa johdattelee vaivatta keskustelua, siis halutessa ja tiettyjen roolien puitteissa. Kaltaiselani ihmisellä saattaa myös olla harha, että kuuntelee ja tietyllä tavalla ehkä kuunteleekin, mutta ei oikeastaan "kuule" mitä toinen sanoo.

Koulutuksessa havaitsin, että juuri sellainen puhdas kuunteleminen - siis keskittyminen toisen ihmisen kuutelemiseen ilman, että koko ajan mielessä prosessoisin ratkaisuja, vastauksia tai muuta tulkintaa kuulemastani, on vaikeaa. Ja tämä estää välillä kuulemisen, koska vastauksen on tultava niin sanotusti apteekin hyllyltä. Tiedostan, että tällainen vuorovaikutusmalli tulee kasvatuksesta ja muusta sosiaalisesta kasvuymäristöstä ja siitä poisoppiminen vaatii aikaa ja tahtoa. En silti heitä kuulovärkillä versilintua, vaan pyrin nimen omaan keskittymään kuuntelemiseen. Olen nyt koko viikon pitänyt asian mielessä ja itse asiassa se ei ole niin vaikeaa, kun vaan keskittyy. Mutta heti kun herpaantuu...tulkinnat alkavat vallata tilaa kuulemiselta.

EU-vaalien aikaan huomaa, miten euhun kriittisesti suhtautuvat ovat ajautuneet marginaalin yhteiskunnassa ja keskustelussa. Unionin vastutus kanavoituu pienpuolueisiin ja ääriliikkeisiin, joiden ehdokkaat ovat varsin kirjavaa joukkoa. Vajaassa 15 vuodessa suomalaiset on saatu ruotuun. Nythän esim. puhutaan ihan sujuvasti, että unioini rahottaa sitä tai tätä projektia. Omia rahaojammehan ne ovat, meiltä kerättyjä. Suomi on nettomaksaja, tosin suhde ei ole niin huono kuin vaikka Ruotsilla ja Hollannilla, mutta kuitenkin. Muistan hyvin, kun oli kansanäänestyksen aika. Jo silloin oli nähtävissä mihin suuntaan kehitys menee. Poliittinen eliitti ja suurin osa tiedotusvälineistä sekä elinkeinoelämä pitivät massiivista pelotuskamppanjaa, jonka teemana oli miten huonosti maallemme kävisi, jos jäisimme unionin ulkopuolelle. No, sitähän emme tiedä, koska pelottelukampanja puri hyvin. Yksi sun toinen poliittinen vaikuttaja on sen jälkeen ehtinyt nauttia mepin hyvistä tuloista ja eduista ja silloinen pääministeri haaveili komeasta urasta unioinin huipulla, mutta päätyikin kaasuputkikauppiaaksi. Rahakasta varmaan sekin.
Niin, kun työvoiman, pääomien ja kilpailun vapauttaminen ja sisämarkkinat on saattanut meidät tällaiseen taloudelliseen tilaan - ei tosiaan voi kuin miettiä mitenköhän olisi käynyt jos olisi sanottu ei? Tosin äänestystulostahan ei tarvitse kunnioittaa, unioinissahan kansanäänestykset uusitaan kunnes kansan ymmärtää äänestää "oikein".
Mitä Suomi oikeastaan haluaa EUlta? Siis muuta kuin olla mukana tekemässä päätöksiä? Aikoinaan tärkeä argumentti oli nimen omaan "päästä samaan pöytään" tekemään päätöksiä. Mutta ns. sisäpiirissä oleminen on poliitikkojemme vaalima suuri hujaus, emme ole vaikuttamassa mihinkään keskeiseen päätökseen tai jos olisimme, miksi ihmeessä Suomi ei saa mitään asioita läpi EUssa. Miksi ihmeessä rahoitamme Puolan, Kreikan, Espanjan tai Portugalin hallintoa, miten nämä sivistysmaina itseään pitävät joutuvat turvautumaan pohjoisten metsäläisten apuun? Tosin EU budjetti on pieni prosentuaalisesti verrattuna kansallisiin budjetteihin, mutta kyse onkin periaatteessta.
Näin europarlamenttivaalien alla on hyvä muistaa, että EU:n tärkein päätöksentekoelin on Euroopan unionin neuvosto, joka edustaa jäsenvaltioita ja muodostuu jäsenvaltioiden ministereistä. Tänä läpinäkyvyyden ja avoimuuden aikakautena on hyvä muistaa, että Neuvoston työ ei ole julkista. Mikä sinänsä on suomalaisesta näkökulmasta outoa, meillä kun julkisuuslain mukaan hallinto on lähtökohtaisesti julkista. Melkein kaikkia Suomen julkishallinnon organisaatioita yhdistää arvoihin kuuluuva "avoimuus", mutta...sehän on vaan sanahelinää....
EU:n idioottimaisuuksista voisi kirjoittaa romaanin -esim. rahan tuhlaus parlamentissa on niin pöyristyttävää - edestakaiset muutot brysselin ja strasburgin välillä, edustajien kulukorvaukset yms. - että turhautuu. Samana aikaan kun europarlamentti pistää haisemaan miljoonia typerän byrokratiansa vuoksi, mietiään Suomessa opettajien lomautuksia, sairaaloiden sulkemisia jne. Ja kyllä, kyllä nämä liittyvät toisiinsa. Jos maksaisimme EUlle vähemmän voisi valtio käyttää niitäkin varoja kuntien valtionapuihin. Puhumattakaan kansallaisen hallinnon kasvaneista matka- yms. kuluista.

Helsingin keskustassa asuminen on vähän niin kuin avoautolla ajaminen; kesällä huumautuu ja innostuu ja miettii miten mahtavaa se onkaan. Status on kohdallaan, mutta syksyn tullen viima saattaa saada toisiin ajatuksiin. Kallista turhuuta?

Helsingin huonoimpia puolia on sen sijainti meren ympäröimänä niemellä, jossa melkein läpi vuoden tuulee raivokkaasti. Ainoastaan kuumana hellepäivänä tämä tuulen voi kokea helpottavan tai silloin kuin haluaa kokea kunnon syysmyrskyn. Yleensä kuitenkin kivitalojen reunustamat kadut muuttuvat tuulitunneleiksi, jolloin aina saa kulkea vastatuuleen tullen alkuperäisestä suunnasta riippumatta.

Helsingin epämieluisa sijainti tässä mielessä juontuu siitä, että koko kaupunki on hallinnollisen - oikeastaan kahden hallinnollisen päätöksen tulos. Ensin Kustaa Vaasa perusti Helsingin vuonna 1550. Tuolloin kaupunki sijaitsi nykyisen suojaisan Vanhankaupunginlahden ympärillä Vantaanjoen suussa. Pietari Brahen päätöksellä kituva kaupunki siirrettiin tuuliselle Vironniemelle, jossa se kyyhötti 150 vuotta kasvamatta juuri kyläpahasta kummoisemmaksi. Vironniemelle ei monikaan vapaaehtoisesti halunnut muuttaa, sen verran epämiellyttävät olosuhteet oli.

Kun vertaa vaikka vanhempiin Suomen kaupunkeihin kuten Porvooseen tai Turkuun, on ero sijainnissa ilmeinen. Turku ja Porvoo sijaitsevat jokien suistossa mutta saariston suojaamina. Niille asutus onkin syntynyt varhain juuri edullisen sijainnin johdosta. Edulliseen sijaintiin liittyy niin hyvät kulkuyhteydet - joki ja meri kuin edullinen rakennuspaikka - siis suojainen, lämmin, sopiva myös maataloudelle. Kun katsoo vanhoja saariston kyliä eivät nekään sijaitse saarien tuulisilla rannoilla vaan hieman sisempänä, puiden ja maaston suojaamina. Löysinpä jotain hyvää sanottavaa Turustakin..

Vain hallintoviranomainen voi tehdä niin pöhkön päätöksen, että perustaa kaupungin tuuliselle niemelle myrskyjen riepoteltavaksi. No mikään pakkohan ei keskustassa ole asustaa eikä edes työskennellä. Nythän hallintoviranomaiset yrittävätkin tyhjentää kaupunkia... miksi siis vastustaa...:)