Kauneuspilkku

Loma alkaa heti kun lähden ulos täältä, mutta jotenkin aina vaikea lähteä lomalle ja jättä asioita kesken. asioita, joita varmasti olisin voinut hoitaa aiemmin.

Minulle iskee aina huono omatunto ennen lomaa. Ikään kuin parin tunnin heikkopäinen heiluminen voisi muuttaa asioita.

Tällä kertaa se iskee tavallista kovemmin, sillä loman jälkeen tulen vain viikoksi tänne ennen kuin vaihdan uuteen työpaikkaan.

Riemua uudesta työpaikasta pitää ilmaista sordinolla kun pomot ovat pettyneitä ja järkyttyneitä, reaktiot olivat paljon vahvempia kuin luulin. Taidan olla mestari aliarvioimaan merkitystäni työyhteisössä, no tavallaan kiva huomata nyt ja tavallaan ei. verenpaineetkin olivat pompanneet kattoon, mutta vähemmästäkin stressistä.

Pride, pride, pride - missäköhän se oma ylpeys luuraa? Osallistuikohan johonkin tapahtumaan?

ja isä ei edelleenkään ole kommentoinut mitään. Ces't la vie

Vieläkään en ole tullut niin aikuiseksi ja itsenäiseksi, että en pettyisi, kun isä tai äiti unohtaa jonkun minun henkilökohtaisen asian huomioimisen. Kaipa se kertoo siitä, että on ollut turvallinen lapsuus ja vanhemmat ovat olleet se elämän tukipilari, josta hyväksyntää on hakenut.

Sain uuden työpaikan ja isä ei ole kommentoinut asiaa mitenkään, puhui taas vaan mitä tekee isoveljeni kanssa. Tietysti näppärässä päässäni pystyin heti tulkitsemaan niin, että mikään mitä teen ei koskaan ole kyllin hyvää verrattuna täydelliseen veljeeni.

Veljeyskateus se ikivanha teema...äh,

Käydessäni eilen pitkästä aikaa keskustassa, havaitsin jälleen miten kaunis kantakaupunki monista puutteistaan huolimatta on. Nyt jo vanhoiksi luokiteltavat noin satavuotiaat kivitalot, kauniit puistot ja jopa ihmiset näyttivät kauniilta. Ilmassa sekoittui kahvin ja leivonnaisten sekä jasmikkeen, syreenin ja muiden kasvien ja kesäsateen huumaavat tuoksut.

Miksi ihmeessä haluaisin muuttaa täältä mihinkään. edes Tampereelle?

Mutta täydellinen tämäkään paikka ei suinkaan ole. Kun lukee hesaria, tulee tietoiseksi siitä, miten helsinkiläiset ovat ihan yhtä nurkkakuntaisia kuin minkä tahansa pienen kylän asukkaat tai ainakin osa kantakaupungin asukkaista. Tai iste asiassa pienissä kylissäähän puhalletaan yhteen hiileen ja saada aikaan suuriakin yhetisiä ponnistuksia. kantakaupunkilaisten vertaaminen heihin ei ehkä ole oikein, koska mitään rakentavaa nämä kaupunginosaseurat eivät saa aikaiseksi.
Lehdessä on jo useamman viikon aikana julkaistu karttoja siitä mihin kaikkialla Helsingissä aiotaan rakentaa asuntola-asuntoja. Siis asunnottomille, päihteidenkäyttäjille, mielenterveyskuntoutujille ja muille erityistä tukea tarvitseville ryhmille. Tällaisia asuntoloita tai asuntoja on jo ympäri kaupunkia, omilla kotikulmillakin yksi. Muualla ne eivät herätä suurempaa vastustusta, mutta töölöläiset vastustavat Sininauhasäätiön asuntolahanketta kiivaasti. Virallisena perusteella heillä on läheinen koulu, koska pelätään muka, että asuntolan asukkaat aiheuttavat häiriötä lapsille. Todellisuudessa kyseessä on se, että töölöläiset vastustavat kaikkea minkä kuvittelevat laskevan asuntojensa hintoja ja lisäksi tuovan rosoisuutta puudelimaiseen elämänpiiriinsä. Hesarissa on ollut muutama tosi hyvä kannanotto asuntoloiden rakentamisen puolesta ihmisiltä, joiden asuinalueelle sellaisia on .Näissä on positiivisesti todettu miten yhteiselämä sujuu hyvin ja miten lapsetkin oppivat moniarvoiseksi kohtaamalla arjessaan muita kuin menestyviä ihmisiä.

Sinänsä kantakaupungissa tunnutaan vastustavan aivan kaikkea. Siltasaarelaiset ja kruununhakalaiset vastustavat Kaisaniemeen suunniteltuja asuntolaivoja ja tiesitkö, että Töölöseura on vastustanut mm. oopperataloa ja Sibelius –monumenttia? Näin ainakin yleisönosastokirjoituksen mukaan. Kylpyläkään ei heille kelpaa.

Irlantilaiset hylkäsivät kansanäänestyksessä Lissabonin sopimuksen, joka sisällöltään on sama kuin ranskalaisten ja hollantilaisten aiemmin hylkäämä perustuslaki. Monissa maissa kuten Suomessa ei kasanäänestystä ole uskallettu edes järjestää, koska ilmeisesti poliittinen eliitti ympäri Eurooppa pelkää, että kansanäänestyksissä tällaiset sopimukset eivät saa varauksetonta kannatusta.

Suomessahan pääministeri on useasti todennut, että keskeneräisistä asioista ei pidä puhua eli ilmeisesti pääministeri ajattelee, että hän ja muutama muu viisas hallituksessa omaa kaiken tiedon ja päätöksentekokyvyn, että mitään laajempaa keskustelua ei tarvita. Kyse on suunnilleen samasta päätöksenteokotavasta kuin aikoinaan kysyttiin oraakkelilta, joka sitten antoi asioita pohdittuaan mystisesti vastauksensa.

Toki kansanäänestyksissä otetaan kantaa myös muihin asioihin kuin varsinaiseen äänestyskysymykseen. Mutta käytännössä esim. EUta koskevat kansanäänestykset ovat ainoa mahdollisuus ihmisille osoittaa mielipiteensä EUsta.
Poliitikot ovat päättäneet esim. Lissabonin sopimuksen olevan välttämätön ja niinpä reaktiot Irlannin tulokseen olivat pettyneitä, mutta samalla ilmoitettiin, että ne eivät oikeasti merkitse mitään. Sinänsä tämä on oireellista, jos kansanäänestyksen tulos olisi ollut "kyllä" – olisi julistettu sopimuksen saaneen laajaa kannatusta ja jatkettu valitulla tietää. Nyt kun tulos oli "Ei," ollaan sitä mieltä, että se on väärin äänestetty ja kuitenkin jatketaan valitulla tiellä.
Tietyllä tavalla tilanne muistuttaa minua siitä, kun pienenä mutkaisella mökkitiellä sanoin autossa, että pysäyttäkää auto, mua oksettaa. Tietenkään vanhemmat eivät uskoneet, ja niinpä viimeisessä mutkassa yrjö sitten lensi. Sitten olikin tunnelma pilalla ja paha mieli. Vanhemmat tekivät niin kuin parhaaksi näkivät, mutta oksennuksen haju ei autosta lähtenyt ihan hetkeen.

Suomen ulkoministerikin oli sitä mieltä, että mitä vähemmän asiasta puhutaan, sen helpompi poliitikkojen on ratifioida sopimus Suomessa. Eduskunnassa ainoastaan yksi puolue on EU-kriittinen ja senkin muu ohjelma on sellainen, ettei moni siihen pysty samaistumaan. EU-kriittisyys onkin leimautunut yleiseen vanhoillisuuteen ja tietyn suvaitsemattomuuden ilmapiirin ilmentymäksi. EU puolestaan edustaa edelleen suvaitsevaisuutta, moniarvoisuutta ja edistyksellisyyttä.
Mutta onko tämä kuva todellinen?

Käsittääkseni äänestystuloksen pitäisi demokratiassa ratkaista miten tehdään. Mutta ilmeisesti EUssa asia ei ole näin. Ylikansallisen demokratian sijaan olemmekin EUsta saaneet ylikansallisen aristokratian, jossa tietty poliittinen eliitti tekee päätöksiä kaukana niistä, joita nämä päätökset koskee. Jos aiemmin syrjäseuduilla valitettiin, että Helsingin herrat eivät huomioineet heitä, niin nyt koko Suomi on syrjäseutua, jonka päättäjät kuten Paavo Lipponen aikanaan, ovat valmiita myymään saadakseen... Niin. saadakseen mitä?

On pakko lopettaa iltapäivälehtien lukeminen verkossa.
Paitsi, että se on työajan tuhlausta, niistä tulee ennen kaikkea tosi paha olo. murhia, tappoja, ihan hirveitä juttuja päivästä päivään.

Miten kukaan voi tappaa vanhempansa ja paloitella heidät? Miten kukaan voi lyödä puolisoaan lihakirveellä ja kuristaa tämän suojellakseen tätä pettymykseltä. Miten kukaan vanhempi voi tappaa omat lapsensa?

Kun kulkee metsässä koiran kanssa, ymmärtää hyvin miten rikosromaaneissa juuri koiranulkoiluttajat tuntuvat usein törmäävän ruumiisiin tai muihin rikoksen jälkiin. Vaikka Helsingin keskuspuisto ei eteläpäästään olekaan suunnaton suuri metsä, huomaan, että koiran kanssa löydän melkein joka kerta uusia polkuja metsän siimeksessä.

Ja mitä kaikkea metsä kätkeekään, tai mitä metsään on jätetty. Vanha Kalle-lehti ja ikikulu täkki ei ehkä kaipaa hirveästi mielikuvitusta, kondomeja, pulloja, muovi, lasinsiruja, metallia, ihmeellisiä koneen osia, kaikenlaista rakennusjätettä…keskuspuisto kätkee kyllä sisäänsä todellisen kaatopaikan.

Sitä vaan ihmettelee, että kuka kaiken tuon romun on sinne tuonut ja onko varsinkin rakennusjätteen yms. tavaran tuominen sinne helpompaa kuin kaatopaikalle? Muutaman vanhan talonpaikankin olen onnistunut bongaamaan, niin se asutuskin muuttaa paikkojaan.

Nythän Espoosta Mankkaalta on ”löydetty” keskiaikainen kylä, jota kaivetaan esiin, ehkäpä tulevaisuuden arkeologit hääräilevät keskuspuistossa?

Koiranulkoilutus on sinänsä kyllä haasteellista ”koskemattomassa” metsässä, kun ei yhtään tiedä mikä ylläri seuraavan kiven takana odottaa. Onneksi ei kuitenkaan mitään romua vaarallisempaa ole tullut vastaan eikä osuttu edes huumekätköille.

vanhaa saaristolaissanontaa mukaillen voi todeta että metsä antaa ja metsä ottaa