DTM järjestää sateenkaarivähemmistöille suunnatut joulumarkkinat
DTM järjestää HLBTIQ+ -ihmisille suunnatut joulumarkkinat Helsingin Teurastamolla lauantaina ja sunnuntaina 21.–22. joulukuuta. DTM:n mukaan ne ovat lajissaan Suomen ensimmäiset.
DTM järjestää HLBTIQ+ -ihmisille suunnatut joulumarkkinat Helsingin Teurastamolla lauantaina ja sunnuntaina 21.–22. joulukuuta. DTM:n mukaan ne ovat lajissaan Suomen ensimmäiset.
Helsingissä Sturenkadulla pitkään toiminut gaysauna Vogue lopettaa toimintansa. Syyksi kerrotaan vuokrasopimuksen päättyminen. Viimeinen aukiolopäivä on sunnuntai 25.8.2024. Asiasta on tieto Voguen verkkosivuilla.
Mannerheimintie 12:ssa Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Mann's Street muuttaa yhteisiin tiloihin Herculeksen kanssa. Yrityspörssissä olevan ilmoituksen mukaan baarin liiketoiminta myydään eniten tarjoavalle.
Helsingissä Kallion Karhupuistossa toistakymmentä vuotta toiminut Bear Park Cafe on vaihtanut omistajaa. Kahvilan aukioloajat eivät ole muuttumassa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Yökerho DTM avaa ovensa Teurastamon alueella Helsingin Hermannissa lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Avajaiset ovat perjantaina ja lauantaina 27.–28.10.2023.
Helsingissä Bulevardilla sijaitseva Room BLVD -baari kertoo sosiaalisen median päivityksessä olevansa toistaiseksi suljettu seinällä olleen hyllykön romahdettua.
Helsingin Kalliossa Kolmannella linjalla toiminut kahvila-baari Kvääristö kertoo Facebookissa sulkevansa ovensa.
Dtm:n neljäs versio avataan Helsingin Teurastamolle. Uuden yökerhon avajaisia on suunniteltu juhlittavan kesään 2023 mennessä.
Hercules ja Baarikärpänen ovat tuoneet myyntiin molempiin yökerhoihin sisäänpääsyn mahdollistavan rannekkeen. Asiasta kerrotaan Baarikärpäsen verkkosivujen tapahtumaosiossa, mutta Herculeksen verkkosivuilla TuplaHupi-ranneke ei ole esillä.
Joukkorahoituksen avulla käynnistettävä baari-kahvila Kvääristö aukeaa Helsingin Kallion Kolmannella linjalla 4. kesäkuuta. Toiminta on suunnattu sateenkaareville naisille ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville.
Tampereella 32 vuotta toiminutta hlbtiq+ -vähemmistöille suunnattua Mixei-yökerhoa pyörittää nyt uusi yrittäjäpariskunta. Asiasta kertoo Yle verkkosivuillaan. Mixeillä on tulevaisuudessa edessä uusien tilojen etsiminen.
Helsinkiläinen yökerho Hercules avaa ovensa syksyllä rautatieasemaa vastapäätä Kaivokadulla sijaitsevassa kauppakeskus Citycenterissä eli kansan suussa tutummin Makkaratalossa. Avautumisajankohdaksi arvioidaan lokakuuta.
Kvääristöstä on määrä tulla queer-naisille ja muunsukupuolisille suunnattu baari-kahvila. Helsinkiin suunniteilla olevan baari-kahvilan perustamiseen pyritään keräämään joukkorahoituksella 30 000 euroa.
Helsingin Bulevardilla toimiva Room Bulevard -baari joutui sulkemaan ovensa koronatartunnan vuoksi tiistaina. Room Bulevardin Facebook-sivulla kerrotaan, että tartunta on todettu perjantaina 26. helmikuuta työssä olleella henkilökunnan edustajalla.
Helsingin Kamppiin Malminrinteeseen avattu Street Pride Helsinki mainostaa olevansa kaikille ystävällinen (everybody-friendly) paikka. Sen Facebook-sivu on kuvitettu sateenkaarenväriseksi ja viestinnässä käytetään sateenkaarivähemmisteemaisia tunnisteita.
Helsingin Pohjoisella Rautatiekadulla sijaitseva yökerho Hercules joutuu etsimään uuden tilan toiminnalleen, sillä kiinteistö, jossa se sijaitsee vaihtaa omistajaa ja remontoidaan perusteellisesti.
Koronaviruksen leviämisen kiihtyminen Suomessa on lyhentänyt baarien ja yökerhojen aukioloaikoja. Koko maassa anniskelu päättyy puoliltaöin ja joillain alueilla jo kymmeneltä. Helsingin Sanomien mukaan yökerho Hercules aikoo sulkea ovensa toistaiseksi.
Nahka- ja fetissiväen Folsom Europe -tapahtuma Berliinissä järjestettiin virtuaalisena viikonloppuna 12.-14. syyskuuta. Berliinissä liikkui kuitenkin viikonlopun aikana muutama tuhat kaupunkiin perutun perinteisen tapahtuman vuoksi saapuneita.
Sinuiksi-palvelu on julkaissut sateenkaari-ihmisille suunnatun nettideittioppaan. Näkökulma on erityisesti ensitreffejä miettivälle.
Berliini muiden suurkaupunkien tavoin tarjoaa vipinää sitä etsivälle matkailijalle. Yöelämässä on liki jokaiseen makuun jotakin ja varomattomalle ehkä sellaistakin, mitä ei haluaisi. Perinteisistä homoalueista varoitetaan nykyisin yöaikaan vaarallisina.
Helsinkiläinen yökerho Hercules ilmoitti pääsylippujen hinnasta Facebookissa ravintolan sivulla valittaneelle asiakkaalle loppuvuoden porttikiellosta. Tapauksesta uutisoi MTV.
Helsingin sateenkaariyökerhojen talouslukuja ja tilannetta käsittelevässä jutussaan Kauppalehti kertoo Herculeksen joutuneen kavalluksen uhriksi. Hercules on tällä tietoa avautumassa 15. heinäkuuta. DTM on lopettanut toimintansa Mannerheimintiellä.
DTM sulkee ovensa toistaiseksi, kerrotaan ravintolan Facebook-sivulla. Vuokrasopimus on purettu eikä DTM:n toiminta enää jatku nykyisessä osoitteessa Mannerheimintiellä. Uusia tiloja etsitään.
Business Finland on myöntänyt sateenkaarimatkailun toimialalla toimivalle Medina Helsinki Communications Oy:lle rahoitusta niin sanotun sateenkaarieksklusiivisen matkailumarkkinan kartoittamiseen.
Helsinkiläinen yökerho DTM kertoo jatkavansa etäklubejaan Facebookissa. Ravintola kertoo ensimmäisen #DTMtogether -virtuaalitapahtuman tavoittaneen 25 611 henkilöä.
Spartacus on julkaissut vuosittaisen katsauksensa eri maiden paremmuudesta matkailevan seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan näkökulmasta.
Tampereella 30 vuotta toiminut Mixei on etsimässä toiminnalleen historiansa kolmatta osoitetta. Nykyinen rakennus puretaan ja tilalle tulee uusi. Asiasta kertoo Iltalehti.
Lontoossa sijaitseva vuonna 1979 avattu yökerho Heaven on saanut aseman paikalliselle yhteisölle merkittävänä kohteena, kertoo Gay Times.
Helsingin Mannerheimintiellä toimivasta dtm-yökerhosta kantautuva musiikki häiritsee samassa korttelissa toimivaa St. George -hotellia. Ravintolalle on määrä langettaa uhkasakko jouduttamaan meluhäiriön poistamista. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Tunnettua matkailublogia pitävät Asher ja Lyric Fergusson ovat koonneet listan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille vaarallisista ja turvallisista maista.