Käytiin katsomassa taannoin Bengali detectives niminen viihteellinen dokkari. Tapahtumapaikka oli kaiketi Mumbai, ainakin iso kaupunki Intiassa ja keskiössä oli yksityinen etsivätoimisto. Leffa antoi mielenkiintoisen kurkistusikkunan intialaiseen yhteiskuntaan – kuinka "todellisen", jää jokaisen arvioitavaksi.
Yksi asia mikä kiinnitti huomiota, oli se, miten vähän tungosta ja hälyä kaduilla ja julkisissa tiloissa oli. Useimmat kuvauspaikat vaikuttivat myös siisteiltä: kadut, pihat, kodit - tai ainakin siistimmiltä kuin dokkareissa yleensä.
Kuvaani Intiasta tuli ihan uusi näkökulma ja mietinkin miten länsimaiset dokkarit yleensä korostavat tiettyjä asioita: tungosta, hälyä, kuumuutta, sotkuisuutta. Tämän tekijöillä ei ollut tarvetta siihen.
Mielessä on pyörinyt niin monta asiaa mistä olisi halunnut blogata. Mutta kun ei heti ryhdy toimeen, niin ne ajatukset ovat jo haihtuneet. Milloin minusta tuli tällainen hattarapää?
Toissapäivänä kuulin lounaalla sivukorvalla naapurinpöydän keskustelua. Tiedäthän silleen, että syö yksin eikä ole luettavaa eikä haluasi kuunnella, mutta huomaa kuuntelevansa silti. Korvaan pisti monikin asia, mutta tämä jäi mieleen. Keskustelu koski matkoja ja yksi nainen kertoi miten Kanarialla on talvella "suomalaiselle sopiva" lämpötila. Siis miten niin - suomalaiselle? Tunnen monta suomalaista, jotka haluavat nimenomaan jonnekin paljon lämpimämpään kuin Kanaria joulukuussa. Itselleni se sopii toki mainiosti ja siksi sanonkin kysyttäessä, että Kanaria on minulle sopiva.
Miksi pitää puhua ikään kuin jonkun suuremman ryhmän – tässä tapauksessa 5 miljoonan puolesta? Mistä tämä tarve määritellä asiat suomalaiselle sitä ja tätä ja suomalaiset ovat sellaisia ja tällaisia, kun kuitenkin on kyseessä minun preferenssini, minun ominaisuuteni. Samassa keskustelussa rouvat sivusivat myös Kreikan tilannetta, ja kyllä - sieltä tuli monesta suusta määritelmä kreikkalaisista. Riippumatta siitä mitä mieltä on Kreikan taloustilanteesta ja syistä, niin sen tason yleistäminen on jotenkin outoa, varsinkin kun kyse oli taas kerran ns. koulutetuista ihmisistä. Ja suomailaisen iltapäivälehistön perusteella saaduista mielikuvista.
En yhtään ihmettele tätä ns. vihapuhetta, jota maassamme esiintyy kaikkea omasta itsestä poikkeavaa kohtaan. Ilmeisesti joku normiajattelu on olemassa, jossa on määritelty "oikea suomalainen" ja sitten ne kaikki poikkeamat ja muut kansallisuudet vikoineen. Ja on selvästi normiajattelun mukaista logiikkaa, että "oikean suomalaisen" malli olen minä itse. Ja vain minun kaltaiseni ovat "oikeita suomalaisia", ja siten hyväksyttyjä. mitä muuta tämä voi tuottaa kuin erilaisia ennakkoluuloisia kommentteja poikkeaviksi tai oudoiksi koettuihin asioihin.
En ole itsekään ollenkaan vapaa ennakkoluuloista ja määrittelen itsekin varmaan monia asioita sen kummemmin ajattelematta ja perustelematta. Suosittelenkin kaikille, yläasteaikaisen ruotsinopettajani sanoin, että "menemme itseemme "ja mietimme miten voisimme kehittyä.
Aamuhartaudessa kuulin lauseen. "Kun katson häntä, kaikki pelkoni häviää". Tiedän, että "hän" oli siinä yhteydessä Kristus; minä kyllä huomasin ajattelevani Höpönassua.
Tämä kappale ei kulu vaikka sen kuuntelisi taas
Jenni Vartiainen: ihmisten edessä
Nimimerkki jt@ oli postannut keskustelupalstalla kaksplus.fi linkin…sieltä keskustelusta. Mistä ihmiset löytää näitä juttuja on mulle täysin epäselvää, tää oli ilmeisesti levinnyt myös FBssa. Anyway, joku nainen kyseli voisiko purkaa omakotitalokauppansa, koska oli kuullut, että kyseessä oli paikkakunnan kuuluisa ”homotalo” ja pelkäsi lastensa ja perheensä tulevan kiusatuksi asiasta. En lukenut koko keskusteluketjua läpi, koska tietyn ajan päästä se alkoi toistaa itseään, niin kuin varmaan kaikki verkkokeskustelut. Joka tapauksessa tästä, hyvin, pitkien naurujen jälkeen jäi kysymyksiä.
Oliko keskustelunavaus totta? Ja jos oli, mitä se kertoo aloittajansa maailmankuvasta ja paikasta missä he elävät ja paikasta Suomi, jossa minäkin elän. En viitsi koko kirjoitusta tähän referoida, mutta se ajatusmaailma, mikä koko jutun takana on, on säälittävyyden ohella pelottavakin.
Verkossa tulee useinkin vastaan tilanne - onko tämä totta? Ja useinhan kirjoitukset eivät ole niin tosia, paljon on puhuttu medialukutaidosta, mutta parhaallakaan medialukutaidolla ei voi tietää yksittäisen kirjoittajan motiiveista ja arvoista.
Luen parhaillaan Riikka Pulkkisen kirjaa, Totta, ja ehkä sekin on saanut pohtimaan mikä on totta, kenen totuus on totta ja onko olemassa yhtä totuutta. Ei varmaan ole.
Nyt on ehkä viimeinen hetki ihailla kesäkukkaistutusten loistoa. Helsingissä ainakin kaupunginpuutarhan vieressä on todella mahtava istutus samoin Karhu-puistossa. Myös Alppipuisto on tänäkin vuonna tosi hieno. Minusta on hienoa, että kaupunki panostaa puistoihin, vaikka varmasti moni voi ajatella, että silläkin rahoilla saisi lapsille puistotätejä ja vanhuksille vaipppoja. Mutta iste uskon, että lähinnä ne rahata menisi jonnekin byrokratian syövereihin.
Tällaiset pienet asiat voivat olla tosi isoja ja tärkeitä; se että arkiympäristö on viihtyisä ja antaa silmäniloa. Harmi, että niin moni pilaa roskaamisella tuon silmän ilon. Oman kotitaloni edessä on kadun varressa pieni viherkaistale, joka on säännöllisesti roskien peitossa, vaikka useampi talomme asukkaista yhtä säännöllisesti kerää roskat pois. Me suomalaiset arvostelemme helposti ulkomaita siivottomiksi ja sottaisiksi, mutta oman kokemuksen mukaan, Suomi on erä roskaisimmista maista, missä ihmiset todella elävät kuin pellossa. Tämä ei koske erityisesti Helsinkiä, vaan yhtä lailla pienempiäkin kaupunkeja ja maaseutua. Myöskin väite, suomenruotsalaisen rannikon siisteydestä sisämaahan verrattuna tuntuu olevan agraarilegenda – ainakin Kemiössä . Oiva esimerkki rumasta ja epäsiististä maaseututaajamasta. Aikoinaan tien varrelle kasvanut kirkonkylä, varmaan ihan aluksi meren lahden ääreen, on nyttemmin näivettynyt ja sen korvaa markettipelto. Niin valitettavan tuttu näky suomalaisessa kulttuurimaisemassa.
