Kauneuspilkku

Kuinka usein onkaan tyydyttävä siihen tosiasiaan, että tietää monista tärkeistä asioista liian vähän, että oma mielipide voisi olla muodostunut muun kuin mielikuvan perusteella. Esimerkiksi Euroopan perussopimus – ei oikeastaan mitään hajua. ja kuitenkin se on tärkeä ja varmaankin muutokset siihen ovat merkittävä asia.
Sitä on vaan niin kiinni omassa arjessa, että moni tärkeä yhteiskunnallinen juttu menee ikään kuin ohi. Korkeintaan jaksaa aikansa vaahdota kavereille. Jos kaikki olisivat niin kuin minä, niin mikään ei edestyisi ja valitettavan moni on…

there atr places I remeber all my life- though some have change.d some for ever not for better...
pitkästä aikaa vanhojen hyvin ystävien kanssa tuli istuttua iltaa karaokessa. Ei oltu Mannsissa, vaan ihan muualla. Ja hyvä niin.
Kaverit kertoivat, että Mannsi ja myös Herkku vetelevät viimeisiään. Olin yllättynyt, mutta en järkyttynyt. Ja onhan molemmat kyllä jo pyörineet ravintoloiksi pitkään.
Kävi myös mielessä, että olisiko uusi polvi terveempää kuin me ja keksisi muuta ajanvietettä kuin ravintolat...tai päihtyvätkö muusta kuin alkoholista?
Tai olisiko uusi polvi suvaitsevampaa ja erityisten gay-paikkojen tarvetta ei enää olisi? halleluja sille ajatukselle.
Tai olisiko aika vaan ajanut näiden ravintoloiden ohi...ja omistajat keränneet tarpeeksi rahaa ja kyllästyneet jo koko juttuun? Joka tapauksessa aika mennyt ei koskaan enää palaa - ja hyvä niin.

En tiedä miksi katsoin A-talkia eilen, kun jo etukäteen oli selvää, että verenpainehan siitä vaan kohoaa. Kuten Jani Toivola asian ilmaisi, keskustelu ilman vuorovaikutusta on aika turhauttavaa ja sitä se oli katsojillekin. Myös toimittaja olisi voinut tehdä kotiläksynsä paremmin ja sitten etsiä sieltä raamatusta sellaisen kohdan, jossa esim. siitä orjien pitämisestä puhutaan.
Helsingin piispa Irja Askola menetteli oikein, että ei antautunut väittelyyn raamatuntulkinnasta fundamentalistipapin kanssa, eihän siitä olisi mitään tullut. Toimittaja olisi kuitenkin voinut hieman pontevammin kyseenalaistaa tätä "kaikki raamatussa on kirjaimellisesti totta" –linjaa.
Keskustelusta jäi kuitenkin juuri Helsingin piispan ansiosta sellainen mielikuva, että kirkossa on monta mielipidettä ja monta ääntä ja erilaisuuden suvaitsemisessa ja yhteydessä olisi kirkon voima. Itse en kirkkoon kuulu enkä koe kirkkoon kuulumista mitenkään välttämättömäksi.

Nyt se on täällä –väsymys. Pitkään ehtikin olla poissa. Tapasin tänään ystävääni, jonka kanssa perustimme aikanaan yrityksen, hän jäi siihen töihin, minä halusin varmempaa taloudellista turvaa ja hakeuduin palkkatöihin muualle. Minä sain taloudellista turvaa, hän sai vapauden. Oli mukavaa jutella hänen työsuunnitelmistaan, niitä riitti ja niistä tuli itsellekin sellainen olo, että mitä jos, mitä jos ottaisi virkavapaata edes jossain välissä ja tekisi edes puolet niistä projekteista, joita on mielessään pyöritellyt…
sitten lounaan jälkeen paluu töihin ja nyt totaalinen väsymys.
Voi kunpa oltaisiin edes muutettu jo tähän lähelle, mutta kuukausi pitää vielä jaksaa odottaa…

YLEn homoilta on saanut aikaan massaeroamisen kirkosta, mikä on ymmärrettävää, mutta tavallaan vähän turhaa eikä edistä oikeastaan mitään.
Koko homoillan keskustelu lähti mielestäni kummallisille raiteille, jos tarkoitus oli puhua homojen avioliitto- ja adoptio-oikeudesta, niistähän päättä eduskunta, ei kirkko.
Tietysti näiden oikeuksien vastustajat argumentoivat raamatulla ja tämä tietysti johti puheen kirkkoon ja kirkon kantoihin asiasta.
Valitettavasti kirkon kanta tuli kovin värittyneessä muodossa, ehkä siksikin että kirkolla ei ole selvää kantaa. Ja miten voisi ollakaan, kun kirkko muodostuu seurakuntalaisistaan...joista tvn perusteella saatu kuva ei kovin mairitteleva.
Joka tapauksessa yhden ikiaikaisen kirjoituskokoelman (ihmisten valitseman ja toimittaman) pitäminen lainsäädännön pohjana ei ole kestövää. Siksi
olisinkin toivonut, että toimittajat olisivat käätäneet keskustelua takaisin, niin että oltaisiin kuultu muitakin argumentteja kuin raamuttuun perustuvia. Valitettavasti myöskään näille
fundamentalisteille ei selkeästi osoitettu kuinka raamattu on täynnä määräyksiä ja kieltoja, joita nyky-yhteiskunnassa ei noudateta, olisi ollut mielenkiintoista kuulla heidän reaktioitaan tähän.

Joka tapauksessa minusta kirkko ja valtio tulisi erottaa toisistaan, sana aviolitto voisi jäädä kirkolle ja tästä edespäin yhteiskunnassa olisi parisuhteita. parisuhdelaki koskisi niitä kaikkia.
Jos mennään naimisiin se tapahtuisi maistraatissa ja siunauksen tms voisi kunkin hankkia vaikka pääsiäispupulta. Menetettyjä kirkollisveroja valtio voisi kompensoida kirkolle esim. kulttuuriperinnön säilyttämiseen ja sosiaalityöhön.
Muuten olen sitä mieltä, että jos joku haluaa lastensa käyvän seurakunnan kerhoissa, hän voi maksaa siitä, yhteiskunnan pitäisi järjestää kaikille lapsille arvovapaata kerhotoimintaa.

Olenkin pettynyt, että nyt keskustellaan kirkosta ja sen suhtautumisesta homoihin, kun pitäisi keskustella edelleen siitä, että yhdenvertaisuuslaki ei käytännössä toteudu. Siksi kaikki tämä vouhkaus vie huomion itse asialta eikä lopulta ole ehkä
edes kirkolle hyväksi. Sääliksi käy Helsingin uutta piispaa ja arkkipiispaa, jotka virkakausiensa alkuun joutuvat tähän pyöritykseen.

Tykkään kovasti koirista ja yksi elämän suurista suruista on ollut koira-allergia. Lasuudessa minut eristettiin koirista kokonaan ja vanhemmat suhtautuivat vähä nhysteerisesti asiaan. Toisaalta olin kieltämättä saanut jostain koirista aika pahojakin oireita.

Nyt aikuisena minulla on koirakaveri, kaverin koira siis, jota saan välillä jopa viikoksi hoitoon. Alun jälkeen olen varmaan siedättynyt kaverilleni niin, ettei mitään oireita yleensä ole tullut.

Ja ne omat koiranpennuthan on aina haaveissa...siksi olenkin niin kiinnostunut kaikista pienistä pennuista, jotka näen tai joista edes kuulen.

Nassu on useasti nähnyt kadullamme pienen, nyt ehkä 12 viikkoisen pennun, mutta minä e ole koskaan osunut samaan aikaan ulos, mikä on suunnattomasti harmittanut minua. Eilen kun Nassu oli lähtenyt töihin ja jäin kotiin, niin puhelimeni soi ja Nassu soitti, että nyt se pentu kävelee ikuunan alta. Ja totta, siinähän se mennä kohelsi 12 viikkoisen koko tarmolla ja innolla.
Tuli hyvä mieli ja on vieläkin :)

Ollaan muuttamassa takas keskustaan päin. Jotenkin rupes tuntumaan, et sinänsä sympaattinen lähiö vehreine puistomaisine ympäristöineen on kuitenkin liian lapsiperheitten maailma. Niin ihmisen mielei muuttuu kuudessa vuodessa. Huomasimme myös, että voimme asua myös pienemmässä asunnossa, joten ehkä on jopa varaa hilautua keskustampaan. Asunnon myyminen välittäjän kautta piti olla helppoa, rauhallista, vaivatonta… vaan kun oma välittäjä lähti lomille, niin tuuraaja sai aikaan unettomia öitä, kohonneen verenpaineen ja ennalta –arvaamattomia aggressiopurkauksia.
Katsotaan nyt miten tässä oikein käy vielä asiat on vaiheessa.