Kauneuspilkku

Näytetään bloggaukset marraskuulta 2008.
Edellinen

vainajat mielessämme

Käyn keskusteluja vainajien kanssa. Ei nämä kuitenkaan ole mitään viestejä tuonpuoleisesta, vaan välillä päivän aikana ajattelen edesmenneitä ystäviäni ja kerron heille tärkeistä asioista tai mitä minulle kuuluu. Välillä saan sitten "vastauksen" nukkuessani. Kuten aiemmassa blogauksessa kirjoitin, en valitettavasti ole mikään Sibylla tai edes kotoisempi tietäjä. Kunhan vaan alitajuntani prosessoi näitä päivän ajatuksiani. Olen myös nähnyt enneunia, tai siis oikeammin unessa alitajuntani on ratkaissut muutaman kerran suuren ongelman ja olenkin voinut toteuttaa nämä unet.
En siis usko, että varsinaisesti saan viestejä tuonpuoleisesta enkä ole ajatellut ryhtyä välittäjäksi tämän ja muiden mahdollisten maailmoiden välillä. Mutta edesmenneet ystävät ja sukulaiset ovat edelleen läsnä ajatuksissani, kuten varmaan meillä jokaisella. Suhteemme vainajiin on kuitenkin tietyllä lailla kahlittu. On oikein ja hyväksyttävää viedä haudalle kynttilä pyhäinpäivänä ja kukkia vainajien merkkipäivinä. Mutta kun sanoo, että keskustelee vainajien kanssa, onkin jo kummajainen. Tästä saamme kiittää erityisesti kristinuskoa. Meillä katolista ja etenkin luterilaista kirkkoa, jotka halusivat ottaa pakanallisen vainajakultin ja muokata sen omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Niinpä kyläkalmistot, joissa esi-isiä käytiin muistelemassa, muuttuivat hautausmaiksi, kirkkotarhoiksi ja esi-isät eivät enää olleetkaan osa sukua ja kotipiiriä samalla tavalla kuin ennen. Tästä kehitys on vuosisatojen aikana kulkenut siihen suuntaan, että hautausmaita pidetään jokseenkin pelottavina ja makaabereina paikkoina. Itse en ole koskaan nähnyt yhtään vainajaa, vaan kaikki läheiseni ovat vaan mystisesti kadonneet arkkuihin ja sujautettu sitten maan poveen tai poltettu tuhkaksi. Siistiä ja harmitonta ja niin aikaamme sopivaa.
Mutta takaisin kirkkoon. Kirkolle esi-isä kulttiin perustuva uskomusjärjestelmä oli todellinen uhka. Itse asiassa koko yhteisöllisyys ja yhteiskuntarakennekin perustui suureksi osaksi yhteisten esi-isien palvontaan liittyviin uhrimenoihin ja sukuyhteyteen. Tämä ei tietenkään sopinut kirkolle eikä sen perässä rientäneille valloittajille. Vaan uusi usko oli uuden vallan peruspilareita. Monet näkivät uuden uskon omaksumisessa henkilökohtaista hyötyä ja näin se saavutti riittävän jalansijan, jotta vastahankaisetkin saatiin pakkokäännytettyä sen oppeihin. Vähän samalla lailla kuin vaikkapa nykyinen EU-usko. Aluksi epäilijöiden määrä oli suuri, mutta muutamassa vuodessa ne, jotka olivat nähneet asiassa suurimmat henkilökohtaiset hyödyt, saivat ponnekkaan ja EUn rahalla käydyn taiston jälkeen enemmistön puolelleen. Ja nykyisin eu-kriitikot ovat samassa kylähullun kategoriassa kuin vaikkapa vainajien kanssa seurustelevat. Kristinusko on aikaa sitten lakannut oleva keskeinen tekijä maallistuneessa yhteiskunnassa. Toki itsekin kristillisen kasvatuksen saaneena turvaudun usein kristillisiin muotoihin kun etsin yhteyttä luojaan. Mutta se, että näin teen, johtuu ainoastaan noin 1000-vuotta sitten käydystä valtataistelusta, jonka kristinusko voitti. En mitenkään voi uskoa, että kun joku toinen etsii henkistä yhteyttä luojaan, joillain ihan muilla riiteillä, että hänen kokemuksensa ja uskonsa olisi sen väärempi kuin omani,
Niinpä jatkankin vuoropuheluani ystävieni elävien ja kuolleiden kanssa, missä ikinä he ovatkaan.


rehellinen luuseri

Huomasin, että olen 18. aktiivisin blogaaja. Kaikki noin kaksikymmentä aktiivista lukijaani saavat siis varsin usein jotakin luettavaa. Mutta kuinka usein todellakaan ajatukseni tai siis kirjoitukseni ovat mitenkään uusia saatikka omaperäisiä?
Tänään meinasin kirjoittaa homoyhteisöstä, mutta koko ajan oli sellainen tunne, että tästä olen kyllä jo kirjoittanut pitkän blogauksen.
Vaan koska? Muistiin ei ole luottamista, mutta bittiavaruus on luotettava: Hakutoiminto sen tiesi. 1 helmikuuta eli melkein vuosi sitten. Samaa rataa ajatus mataa...

Viikolla julkaistiin tasa-arvo barometri. siis eräänlainen kysely, siitä miten tasa-arvo on koettu. Tämän paperin perusteella tasa-arvo ministerin valtiosihteeri sitten loihe lausumaan, että "emme voi olla muuta kuin huolestuneita".

Oma johtopäätökseni korkea-arvoisin ja ilmeisen ylipalkatun ministeriön virkamiehen lausumasta on aivan sama. En voi olla muuta kuin huolestunut. Jos tällainen mutu, "olen kyllä omasta mielestäni kokenut syrjintää työelämässä" -tyyppinen tutkimus otetaan keskustelun pohjaksi, niin yhteiskunta on todellakin syvällä kriisissä.
Eikö ketään kiinnosta se, missä suhteessa todellisuuteen on esimerkiksi tämän ns. tutkimuksen keskeisin tulos, että koulutetut naiset kokevat, että sukupuolesta on haittaa uralla etenemisessä?
Aivan hakematta tulee mieleen, että tässäpä loistava selitys kaikille naisille, joiden tavoitteet eivät ole toteutuneet. Ei tarvitse miettiä, olisiko omassa toiminnassa jotain parannettavaa. Voi vaan vedota sukupuoleen, ja tsekata peilistä, että eihän maskara vaan oo valunut, vaikka vähä itkettää tää epäoikeudenmukaisuus. Jos vanhemilla sukupolvilla tuo onkin ollut todellisuutta, niin nykyisin se tuntu aivan liiaa yksinkertaiselta ja jo mantraksi muuttuneelta selitykseltä. Mutta tutkimuksen valossa ilmeisesti mies, joka ei etene uralla, on joko luuseri tai sitten vaan rehellinen itselleen.


mitä jäljelle jää

Joudun työssäni pohtimaan säännöllisesti sitä mitä pitäisi säilyttää tuleville polville ja mitä ei. Siis yrittää luoda sellaisia kriteerejä mitä noudatetaan yhä kasvavien tietomassojen käsittelyssä, jotta jonkinlainen ydin hahmottuisi. Tiedän, että loppupeleissä asia on kuitenkin kiinni sattumasta ja se mitä nyt pidämme tarpeettomana, voisikin olla jollekin tutkijalle tulevaisuudessa todella merkittävää. Välillä tuntuukin, että minkälainen ihme Sibylla tässä pitäisi olla, jotta voisi tehdä työnsä hyvin. Eilen Teemalta tullut ohjelma "Mitä meistä jää jäljelle", kuitenkin tavallaan helpotti tätäkin tuskaa.
Toisin kuin yleisesti sanotaan, edes timantit eivät ole ikuisia. Miljoonien vuosien myötä nekin menettävät loistonsa. Muovi säilyy kuulemma todella kauan. Ohjelma, ottikin esiin leikkisän ajatuksen siitä, miten museoissa on esiin kaivettuja dinosaurusten luurankoja ja pieniä muovidinoja löytyy ympäri maailman kaikkialta maaperästä. Tätä voi jatkaa, että kun asiakirjat eivät kuitenkaan säily kuin ehkä tuhansia vuosia, voi olla, että tulevaisuudessa ehkä ajatellaan, että oli joku meillä joku Dino-kultti?
Niin, asiakirjat, joissa meitä koskevaa tietoa tallennetaan, tullaan tulevaisuudessa säilyttämään bitteinä erilaisissa palvelemissa. Yksi suurempi ongelma sähkönsaannissa ja pum- good bye arkistot.
Ehkäpä sähköinen säilytys on kuitenkin varmempaa kuin paperi, varsinkin kun nykyaikaisen kopiopaperin säilymisominaisuuksista ei ole tarkkaa tietoa. Vanhin Suomessa säilytettävä paperiasiakirja on vuodelta 1316, mutta epäilen, että oman aikamme paperi kestäisi seitsemänsataa vuotta.

Mutta jolleivät, timantit, muovit tai asiakirjat eri muodoissaan jää kertomaan meistä, niin mitä jää? Ei hätää, tv- ja radiolähetykset jatkavat avaruudessa loputtomasti surfailuaan. Jos jollain vaan sattuu olemaan sopiva vastaanotin, hän voi tulevaisuudessa katsoa viestejä kaukaa menneisyydestä ja miettiä syvällisiä tulkintoja esim. BB-2008 tuotannosta.


pelkokerroin

Kuvittelenko vaan, mutta minusta tuntuu, että nykynuoret ovat paljon rohkeampia kuin minä olin heidän iässään. Siis rohkeampia pitämään toisiaan kädestä tai pussailemaan julkisilla paikoilla. Tytöt ja pojat keskenään siis. No, tytöille on aina ollut sallittua kulkea käsi kädessä eikä pussailukaan edes parikymmentä vuotta sitten aiheuttanut niin suurta metakkaa kuin kahden pojan.

Toki itsekin olen kehittynyt parissakymmenessä vuodessa. Kun nuorokaisena tuskin kehtasin kävellä Gambrinin ohi, ilman, että pelkäsi, että kaikki näkee, että tuossa menee homo - ja kohta saan turpiini. Niin jo pitkään on homokapakkaan meno tuntunut ihan luonnolliselta. Jossain vaiheessa itse asiassa muihin kapakoihin meno tuntui oudolta.

Yleinen ilmapiirikin on muuttunut Gambrinin ajoista, joten kaikkea ei voi pistää oman kehittymisen tiliin. Ja vieläkään en aamujunassa kehtaa pitää Nassua kädestä tai pusssata. Siinä sitä olisikin pelkokerrointa enemmän kuin tosi tvssä konsanaan: ilmaista tunteensa aamujunassa julkisesti - kiinnittäisiköhän kukaan itse asiassa mitään huomiota?


vanhat valtaajat

Vanhan valtaus oli taas otsikoissa. Todella odotan päivää, että valtaajat ovat siirtyneet muille asuinsijoille. Tätä on toitotettu nyt ainakin 15 vuotta joka vuosi, välillä enemmän ja välillä vähemmän suurella pasuunalla.
Aina löytyy joku vanha kulttuuri-pieru haastateltavaksi. Ja kertomaan asian yhteiskunnallisesta merkityksestä ja siitä miten kaikki "oikeasti" meni ja kuinka juuri hän oli aivan keskeinen priimusmoottori. Ja kuinka itse asiassa koko hänen elämäntyönsä on jäänyt tämän varjoon..

Ketä kiinnostaa? Valtasitte ihan sitten ylioppilastalon, suurin osa teistä varmaan kuului ylioppilaskuntaan eli oman talonne valtasitte, entä sitten? Muistan itsekin olleeni valtaamassa hallintorakennusta ja toisin kuin vanhan valtaus se johti yliopistolla myös muutoksiin. et se siitä.


lumipesä

Lunta pyrytti tosiaan niin rivakasti, että ikkunoita peittaa tiivis lumikerros. Lumi on mitä oivallisen eriste ja ikkunanraoista eivedäkkään olekana niin paljonn kuin ennen :)


mietteitä lumipyryssä

Lunta tupruttaa niin, että kotimme pihapuolen ikkunat ovat aivan valkoisen lumen peitossa. On kuin olisi jossain turvallisessa pesässä. Kadunpuolella näkyy miten myrsky muodostaa pieniä kinoksia kadulle. Marraskuussa.
Monenmoisia ajatuksiahan tästä herää. Puhtaanvalkoisen lumen ympäröidessä koko tienoon, tuntuu kuin kavala maailma olisi jossain kaukana. On kuin olisi jossain eri leveysasteilla tai sitten kaukana menneisyydessä, silloin kuin talvet Helsigissäkin alkoivat ennen joulua ja lunta riitti kyllästymiseen saakka.

Tämä kaikki on tietysti harhaa. Puhdas valkoinen lumi peittää hetkeksi alleen ongelmat ja kirkastaa maailman niin konkreettisesti kuin kuvainnollisestikin. Lumimyrsky aiheuttaa itsessään myös suuren määrän ongelmia, ainakin liikenteessä ja sähkölinjoilla. Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole pysähtynyt minnekään ja muutaman päivän päästä tämä lumi on muisto vaan.
Lumen tuoma viattomuuden ja turvallisuuden tunne on yhtä lailla harhaa, kuin se, että homojen asiat olisi Suomessa tai maailmaalla jotenkin erityisen hyvin. Parantuunesta lainsäädännöstä ja asenneilmastosta huolimatta homoja syrjitään ja pahoinpidellään niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sitä vaan tuppaa unohtamaan tän asian aina välillä, kun kaikki on niin hyvin, muka.

Väärään turvalisuudentunteeseen tuuditautuminen on kuitenkin vaarallisinta, mitä voi tapahtua. Kaikki holokaustitarinat ovat opettaneet ainakin sen, mun kamalan mukana.


angst

Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat vilipittömästi iloita saavutuksistaan. Osaavat arvostaa itseään ja työtään terveesti ja ottavat kehut vastaan luontevasti.
Itsellä useimiten on epäilys siitä, että olenko nyt varmasti ansainnut jotain erityistä kehumista tai huomiota ja että varmasti, jos liikaa nautin suorituksestani, se jotenkin osoittautuu huonoksi.

Tällä kertaa tilanne liittyy juuri painoon menneeseen kirjaan. Kirja näyttää hyvältä ja tekstikin on sujuvaa, mutta entä jos se onkin täynnä asiavirheitä, olenko varmasti tajunnut käyttää kaikkia keskeisiä lähteitä ja onko sanottavassani mitään uutta ja omaa, tai kierrätänkö vain muiden ajatuksia uudessa paketissa?

Päälimmäinen tunne on helpotus, että työ on tehty, ei ninkään nautinto tai juhlinta. Siksi ajatus jostain kirjanjulkistamistilaisuudesta, tuntuu aivan kammattovalta. Edes Nassun en anna järjestää mitään suurta. Tuntu, kuin uhmaisi jotain kohtaloa, jos juhlisi asian tiimoilta kovasti.

Onko kyseessä luonne, kasvatus tai varsinaissuomalaisen kasvuympäristön vaikutus? Ehkäpä yhdistelmä näistä, mutta ainakaan se ei helpota iän tai uusien kirjaprojektien myötä.

Olisi kaameaa olla ammattikirjalija.


sitä saa mitä ...

Be careful what you wihs for…kaipasin haastavia asiantuntijatehtäviä ja hupsista niitä tulikin sitten saatua. Työhaastattelussa kaikki vaikutti vielä kovin simppeliltä ja näitä projekteja vain sivuttiin yleisesti, että talossa on käynnissä tällaista.

Tavallaan on imartelevaa, että uusi ihminen otetaan mukaan kaikkeen ja näkemyksiä kuunnellaan, mutta huutoonsa on myös vastattava ja on oltava valmis tekemään töitä sanojensa mukaan.

Sitä saa mitä tilaa on kätevä kotimainen sanonta tähän tilanteeseen. Toivottavasti ei tullut haukattua liian suurta palaa….


erittäin hyvä ellei täydellinen

Digiboksi otti ja hajosi. Jo pitkään siinä oli ollut ongelmia äänen kanssa, mutta koska ongelma oli suhteellisen pieni, ei siitä ole vaivautunut valittamaan. Sitten tuli käynnistymisvaikeudet ja lopulta boksi ei sitten sanonutkaan mitään. Kuukausi sen jälkeen kun takuu oli mennyt umpeen. Great, laite sentään maksoi viisisataa aikoinaan, vois kestää kauemmin kuin tasan kaks vuotta:/

Ensi harmistuksen jälkeen, kun tajusin, että laite on vietävä huoltoon ajattelin, että meille tulee ainakin parin viikon henkistymisvaihe. Telkkuahan tulee katsottua aivan turhaan, oikeastaan tavan vuoksi. Mutta nyt olisi aikaa lukea kaikki ne lukemista odottavat kirjat (parissa viikossa?), poltella kynttilöitä, kuunnella musiikkia, kaikesta tästähän jää automaattisesti paitsi kun on televisio :)

Vein laitteen Welhon huoltoon, Nassun evästyksellä, että vaadin ainakin jotakin hyvitystä korjauskuluista, jos en saa sitä takuun piikkiin. Valmistautuneena parhaalla Stockmann -asiakkaan asenteella marssin sitten liikkeeseen kuitteineni ja laitteineni. Siellä ystävällinen kundi otti laitteen ja tutki sitä vähän aikaa ja totesi, että sulla on takuu mennyt niin hiljattain umpeen, että luonnollisesti tää menee takuun piikkiin. Lisäksi hän kysyi halusinko säilyttää tallenteet kovalevyllä ja tarvitsenko varalaitteen huollon ajaksi. Tämä kaikki tapahtui muutamassa minutissa, ystävällisesti ja asiantuntevasti ilman, että minun tarvitsi itse muistaa ottaa asioita esille. Olin aivan hämmentynyt. Odottamani kamppailun sijasta sainkin hyvää ei vaan erittäin hyvää palvelua. Niin ja sen lainalaitteen kotiin.

Eli se siitä henkistymisestä, kun boksi illalla asennettiin niin BB-porukathan ne siellä heti kekkuloi...

Edellinen