Kauneuspilkku

Martinin blogi sai minut miettimään taas uskontoa, uskomista ja uskontojen välisiä suhteita.

Olen jo pitkään ollut sitä meiltä, että vaikka uskonkin Jumalan olemassa oloon, en pidä kristinuskoa ainoana ja oikeana mahdollisuutena päästä yhteyteen Jumalan kanssa. En kuitenkaan ole uskontotieteilijä ja minulta puuttuvatkin akateemisen diskurssiin tarvittavat käsitteet ja teoriat. Niinpä tämä blogaus perustuu siihen miten koen uskon, kristinuskon ja sen suhteen muihin uskonnotoihin.

Ihminen on pyrkinyt selittämään olemassaoloaan hyvin varhaisista ajoista alkaen. Se miten tämä on tapahtunut ja mihin se on johtanut, on varmaankin vaihdellut kulttuureittain. Useimmilla kulttuureilla on kuitenkin kaiketi ollut käsitys jostain korkeammasta joka niitä ohjaa ja säätää, tuonpuoleisesta. Yhteyden tähän voimaan on saattanut saada uhraamalla, samaanin välityksellä tai rukouksilla. Se, että meillä nykyään on kristinuskon ylivalta tässä asiassa, perustuu minusta täysin poliittisiin ja kulttuurisiin asioihin, ei niinkään kristinuskon opetuksiin tai sisältöön.

Kun kristinuskosta tuli virallinen uskonto, sen edustajat kävivät julmasti ja täysin häikäilemättömästi muiden uskontojen tai traditioiden kimppuun. Varmasti osittain haluttiin kostaa kristittyjen kokemat vainot (kuinka sopiikaan toisen posken kääntämisen arvoon)ja osittain tietysti vakiinnuttaa saavutettu valta. Keskiajan poliittisesti levottomina vuosisatoina kristinuskon onnistuikin saada useissa eri eurooppalaisissa kulttuureissa keskeinen asema itselleen, jopa niin, että Paavin valta läntisessä Euroopassa tunnustettiin maallisten hallitsijoiden yläpuolelle.

Samalla kun kristinuskosta tuli valtakoneisto, se menetti sielunsa autuuden, voisi sanoa. Siinä miten papit ja hallitsijat käyttivät uskontoa pelotellakseen ja alistaakseen ihmisiä ei ole mitään ao. uskonnon oppien mukaista. Raamatulla on lyöty kansoja niin syvälle, että nämä ovat taipuneet kumartumaan sen edessä, ei siksi, että usko itsessään olisi muuttanut heidän elämäänsä.

Paljon tiedetään siitä, miten kristinusko on omaksunut vaikutteita muista paljon vanhemmista uskonnoista ja rituaaleista, juuri tullakseen hyväksytyksi ja saadakseen itselleen kiistattoman aseman. Mitä ei saatu pelottelulla, tappamisella ja kidutuksella kitketyksi, kristillistettiin. Se, että vielä tänäänkin kristinusko ikään kuin yrittää peitellä näitä pakanallisia juuriaan, on säälittävää ja myös pelottavaa.

Uskonnot ovat ihmismielen tuotetta, raamattukin on ihmisten kirjoittama, kirkonmiesten joskus 300-luvulla valitsema tekstikokoelma, ei se tipahtanut mistään taivaasta. Raamattu on yhden kulttuurin tapa selittää maailma, olkoonkin että tämä kulttuuri myöhemmin levitti tätä ilosanomaa väkivalloin ympäri maailmaa.
Mutta se on vain yksi tapa päästä lähelle jumalaa, nykyisin toki meille kulttuurisesti läheisin. Kristinusko on myös varsin yksinkertainen Pyhä Henki, Isä ja Poika –versiossaan. Brändi on ikään kuin kiteytynyt helposti levitettäväksi sanomaksi. Kukapa ei olisi armosta kiinnostunut?
Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että kristinuskolla on myös valtavasti hyvää historiaa takanaan ja kirkot maailmanlaajuisesti tekevät tänäänkin paljon esim. köyhien ja sairaiden auttamiseksi.

Mutta silti en voi olla ajattelematta, että uhratessaan Ukolle esi-isäni olivat ihan yhtä lähellä Jumalaa kuin minä rukoillessani Jumalalta anteeksiantoa tai buddhalainen munkki mietiskellessään. Minusta se, että minä kristittynä olisin jonkun ainutkertaisen armon piirissä, johon ei muka pääsisi osalliseksi muuten, ei vaan ole kestävää ajattelua. Miksi Jumala, joka on hyvä, asettaisi tällaisia ehtoja? Miksi muka olisi olemassa vain yksi tie? Miksi Jumala haluaisi, että miljoonat hindut, buddhalaiset tai islamilaiset joutuisivat kadotukseen?
Enemminkin olen taipuvainen uskomaan, että Jumala puhuttelee meitä kaikkia oman kulttuurimme lähtökohdista käsin, eikö hän ole luonut ne kaikki? Se, että yksi uskomusjärjestelmä on liittoutunut tiettyjen poliittisten koneistojen kanssa historian saatossa, ei vielä todista, että se olisi ainoa oikea tie pelastukseen. Tai siksi, että kyseisen uskonnon synnyttämä kirja näin sanoo. Mitä muuta se voisi sanoa? Uskonnot tai niiden edustajat ovat kirjaimellisesti käyneet verissä päin kamppailuja sieluista. Minusta onkin jotenkin vastenmielistä tiettyjen kristittyjen omahyväisyys ja ylimielisyys muita uskontoja kohtaan. Lähetystyö pitäisi kieltää ensimmäisenä ennen kuin ikivanhoja kulttuureita tuhotaan enemmän. Toki myös kristinuskossakin esiintyvää hyvää moraalikoodistoa ja suvaitsevaisuutta kannattaa levittää sinne missä lasten sukuelimet silvotaan, missä ihmisarvoa ei ole jne., mutta se onkin sitten yleistä ihmisoikeus- ja kehitysyhteistyötä.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia.

Nyt tulee pahasti ikärasistista tekstiä sedältä, mutta

on pitempään ärsyttänyt nykyisen internetsukupolven opiskelijoiden täydellinen avuttomuus tiedonhakemiseen. Luulisi, että kun on synnytty näppäimistö sormissa ja multimediamaailma satukirjana, olisi tiedonhaun valmiudetkin jotain ihan muuta kuin meillä keski-ikäisillä.

Mutta ei.

Voi olla, että tämä valitukseni koskee ainoastaan vaan tietyn koulutusalan amk-opiskelijoita, ainakin toivon niin. Työpaikkaani nimittäin lähestyy säännöllisesti amk-opiskelijat, jotka pyytävät tietoa opinnäytetöihinsä. Nämä pyynnöt vaan sattuvat olemana ihan kohtuuttomia ja tulevat ikään kuin siinnä muodossa, että kyselijä odottaa puolivalmista raporttia itselleen.
Ylipäänsä en ymmärrä miksi pitää leikkiä jotain tutkielman tekoa, jos koulutus ei millään muotoa anna valmiuksia sen tekemiseen?
Eihän amkista ole tarkoituskaan tulla tutkijoita, miksi siis leikkiä jotain gradun tekoa?

Mikä siis potuttaa?

Se, että näillä opiskelijoilla ei ole selvästikään mitään käsitystä alkeellisestakaan kirjastojen käytöstä, puhumattakaan niiden tietokannoista? Yleisistä tiedonhaun perusasioista ei olla kuultukaan, ehkä juuri ja juuri on osattu googlettaa ja saatu tulokseksi vaikkapa meidän työpaikka. Tai sitten opettaja maininnut sen, yksi kirjoitti viestissä äidistään. Ihan kiva.

Ja sitten vaan sinne randomina kysely, jossa ei ole vaivauduttu edes jäsentämään oman tutkimuksen kohdetta? Mitä ihmeen iloa tällaisen opinnäytteen tekemisestä on kenellekään? Onko tarkoitus vaan hukata kaikkien aikaa ja vaivaa? Onko tämä sitä koulutuksen työelämälähtöisyyttä, että uusavuttomat postteinit valuvat virtuaalisesti työpaikoillemme yrittäen työntää opintonsa muiden ongelmiksi?

Aina niihin ei nimittäin jaksa vastata – kovinkaan opettavasti. vastauksen saa toki jokainen.

Kun paperitehtaiden ympärillä vellova keskustelu ei tunnu laantuvan voi itsekin hämmentää soppaa omalla pienellä lusikallaan.
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että yleisesti työnantajien tulisi tuntea enemmän yhteiskuntavastuuta eikä vaan korjata investointitukia ja siirtää tuotanto seuraavaan maahan kuin tuet on käytetty.
Se, että maailma pyörii osakekurssein tahdissa, ei ole mitään uutta. Mutta se, että omistajat ikään kuin pesevät kätensä vetoamalla siihen, että pitää huolehtia sijoituksen markkina-arvosta, ei poista omistajavastuuta. Ainakin valtio-omistajalla tällainen vastuu pitäisi olla itsestään selvä.
Toisaalta koko jatkuvaan talouskasvuun perustuva elämäntapamme kuitenkin tuhoaa tämän sivilisaatiomme, joten ehkä sitten mennään tuhoa kohden kaasu pohjassa, pääasia, että minulla menee hyvin, eikö?

Ja tästä päästäänkin paperimiehiin itseensä. Eli olisiko maltillisempi palkkataso auttanut yhtään tuotannon pitämisessä kotimaassa? Vaikka henkilöstökulut eivät olekaan alalla suurimmat, silti tuotantoa siirretään yllättäen halvempiin maihin. paperimiesten palkat kun sattuvat olemaan aika paljon suurempia kuin teollisuuden palkat keskimäärin puhumattakaan suomalaisten keskipalkoista.
Eli itku pitkästä ilosta.

Ja lopuksi, jos ihminen on sitä mieltä, että työtä tänne heti perjele, että minä en ainakaan voi muuttaa, kun harrastan metsästystä ja millä siellä etelässä mitään voi metsästää, ei ongelma todellakaan ole vain työnantajassa.

Rati-riti-ralla - missä talvihalla?

Eipä ole jäät järvet kantavia, puhtaan valkoisista metsistä puhumattakaan.

Ilmasto on muuttunut, olemme sitten syistä mitä mieltä tahansa. Maapallon keskilämpötila on noussut ja alueellisesti on tapahtunut todella huomattavaa lämpenemistä. Meillä täällä Itämeren pohjoiskolkassa lämpeneminen on ollut erityisen tuntuvaa, varsinkin, kun ns. luonnollinen lämpötilanmuutos on ollut jo pitempään menossa päinvastaiseen suuntaan.

Mikä on ratkaisu? EU ja kansalliset toimijat pyrkivät säätelemään erilaisia päästöjä ja määrittelemään kiintiöitä. Kukaan ei kuitenkaan tiedä kuinka paljon ne todellisuudessa tulevat vaikuttamaan. Lisäksi, kun suuri osa ihmisistä on edelleen täysin välinpitämätön koko kehityksen suunnasta. Työkaverikin totesi, että ihanaa jos meille tulee "eurooppalainen" ilmasto.

Niinpä, jos meillä on ns. eurooppalainen ilmasto, tarkoittaako se aavikoitumista jossain muualla, kasvavaa kilpailua luonnonvaroista esimerkiksi viljasta? Linkola ja muut samansuuntaiset ajattelijat ovat ennustaneet koko kulutukseen perustuvan elämäntapamme tuhoavan jos ei maapalloa, niin ainakin meidät. Olen yhä enemmän samaa mieltä. Niin kauan kuin elämisemme perustuu kasvaviin tuotantolukuihin, joita tarvitaan, että osakekurssit pysyvät ylhäällä, jotta sijoittavat pysyvät tyytyväisinä, jotta markkinat eivät romahda jne - meillä ei ole toivoa.

Mikä on vaihtoehto? Voimmeko enää muuttaa kehityksen kulkua?

Rati-riti-ralla voi olla että kuuraparran sijasta kylään tulee joku muu aika pian

So unimpressed but so in awe
Such a saint but such a whore
So self aware so full of shit
So indecisive so adamant

Koulukiusatusta unelmien poikamieheksi. Suomen unelmien poikamies kertoo, miten teini-iässä puhjennut paha akne johti kiusaamiseen. Nyt teinivuosiaan ulkonäkönsä takia kiusattu on muuttunut rumasta ankanpoikasesta joutseneksi (muodollisesti pätevä, vaikkei henk. koht. miesmakuani vastaakaan) ja on Suomen virallinen unelmien poikamies.
Tässä selviytymistarina kaikille kiusatuille finninaamoille, sinustakin voi isona tulla malli, urheilija, tai diakoni.
Eroottinen tanssija, joka on pyrkinyt tosissaan ammattijalkapalloilijaksi ja joka opiskelee diakoniksi. Nykyaikana kaikki on mahdollista, missistä tulee ministeri jne. On hyvä, että ihmisillä voi olla useita eri rooleja erilaisia kokemuksia ja taustoja. Enää eroottinen tanssija ei ole niin syntinen, ettei kelpaisi opiskelemaan diakoniaa. Kuvissa vähän julman jopa pelottavan näköinen mies paljastuukin videolla ihan mukavaksi, hyvin kasvatetuksi kaveriksi.
Ennakkoluulot asuvat syvällä jossain mielensopukoissa, Aina kun stereotypiat joutuvat koetukselle ne ponnahtavat kollektiiviseen tajuntaan. Vaikka itseäni kiusaa muiden ennakkoluulot, jään itse kiinni ennakkoluuloisuudestani vähän väliä. Toivottavasti maailma tuo eteeni positiivisia yllätyksiä ja koulii minua niin, että vapautuisin turhista ennakkoasenteistani.

Uuden puhelimen hankintaa mietin, vaikka edellinen ei olekaan kovin vanha.

vaan siinäpä on sellainen vika, että kenttä tuntuu katoavan vähän väliä esim. kotona.. Töissä sen huomaa erittäin selvästi kun työpuhelimessa on täysi kenttä ja omassa ei yhtään palkkia. Elisan verkkoa käyttävät molemmat…outoa. Toinen vika on, että näppäimet on nyt jo aprin vuoden jälkeen kuluneet, niin, että tekstaaminen ei ole riemu.

Toinen syy vaihtohaluun on, että vanha koirakin oppii uusia temppuja. pari vuotta sitten olin sitä mieltä, etten tee puhelimella muuta kuin tekstaan ja puhun. edelleenkään en ajatellut kuvaamista, mutta musan kuuntelu olisi ihan jee. Setä siirtyy MP3iin, teinit lienevät jo jossain ihan muissa formaateissa.

Sitten on tämä moraalinen puoli, pari vuotta vanha kapula oli ja on minusta kivannäköinen ja muistaa kuinka se oli minusta hieno hankkiessani sen. siis vaikka peruspuhelin onkin. Eikä tunnepuolikaan mitään, mutta ajatus siitä, että uusin parin vuoden välein puhelimen on aika ällö. Entinen Nokian peruspuhelin kun kesti melkein kymmenen vuotta (ennen kuin näppäimet lähes irtosivat), olisko nyt vaan käynyt huono tuuri?

Youth is wasted on the young
Before you know it's come and gone to soon

Eipä ollut oma lause tuo, vaan Robbien piisistä.

Totta silti, niii-in totta.

Kotikaupunkini Helsinki on ruvennut ilkeäksi tonttiasioissa. Ensin se kahmaisee Sipoon kultahammasrannikon, mutta kun tämäkään ei riitä suunnitellaan "ylisuurten" rintamamiestonttien pilkkomista. Niille kun vielä olisi paljon rakennusoikeutta, esim. pienkerrostalon verran, heittää tutkija.

Sepähän se somaa on, rakentaa 50-luvun omakoti-idylliin muutama pienkerrostalo. Tuhottujen kaupunkiympäristöjen syntipukkeja ei tarvitse kaavoitusosastoa kauempaa etsiä.

Tänään sitten sai lehdestä lukea uusinta uutta, kaupunki jopa 15-kertaistaa tonttivuokriaan, mikä taas nostaa kerrostaloasukkaiden kustannuksia huomattavasti. Please, asummehan omalla tontilla...

Kaupunki olemme me, mutta minkä kaupunkilainen voi tehdä, kun kaupunki kääntyy kaupunkilaista vastaan? äänestää vaaleissa, enpä usko, että siitä on hirveästi hyötyä.

Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että Helsinki on paha, mutta olenko siis pahan puolella tai sitä vastaan?

Onko ihme jos vaatteiden ostaminen joskus tuntuu hankalta. Jo pitkään olen oivaltanut, että yläruumiini on pienemmän ihmisen kuin alaruumiini. Sain asialle vahvistuksen kun tutkin mittataulukoita. Jalan sisäpituus siis tulkitsin sen reiden sisäpuolelta nivusista alaspäin oli luokkaan 2XLrinnan ympärys hädin tuskin koko M. Vyötärö paisunut suunnilleen L-kokoon.

Eli kukkakeppi mikä kukkakeppi, vaikka treenaaminen ja ikä on jotain lihaksia tuonutkin.

Mutta ei minun tästä pitänyt blogata...vaan siitä miten erilaisen maailmankuvan saa kun seuraa eri tiedotusvälineitä.
Vaikken yleisesti ottaen hurraakaan maamme kaksikielisyyden puolesta (Martin don't get excited now) tarjoaa se kaksi eri näkökulmaa tiedonvälityksessä. Pääuutiset ovat toki FSTllä ja HBlssä yhdenmkaisia muiden tiedotusvälineiden kanssa. Ja juu, toki niissä suomenrutsalainen näkökulma on vahvasti esillä, mutta niissä on muutenkin usein eri aihepiireistä uutisia kuin vaikkapa Hesarissa tai Ylen suomenkielisillä uutisilla.

Viime viikonloppu oli hyvin kuvaava. Hesarissa oli pienen pieni yhden palstan uutinen jäihin pudonneista retkiluistelijoista Tuusulanjärvellä. Hesarin mukaan molemmat jäihin vajonneet pääsivät omin avuin ylös jäistä.
Ok, fine, kukaan ei kärsinyt sen pahemmin.
HBL:n etusivulla oli samana päivänä sankari, joka oli kiskonut kaksi retkiluistelijaa jäistä. Hbl oli ollut paikan päällä tarkoituksenaan tehdä juttu jäälautailijoista. Mutta ennen kuin nämäpääsivät tositoimiin, he huomasivat veden varaan joutuneen miehen. Toinen jäälautailija pelasti tämän ja lehdessä oli sitten kuvasarjakin tapahtuneesta. Kun ryhmä etsi uutta kuvauspaikkaa, he törmäsivät vastaavanlaiseen tapahtumaan ja tilanne toistui.
Kumpikaan jäihin pudonneista ei tarvinnut paikalle hälytetyn virkavallan apua, joten sikäli he pääsivät ylös omin avuin.

Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, joka päivä. Siksi onkin kiinnostavaa seurata molempia, sekä hbl että hesaria tai ylen suomenkielistä ja ruotsinkielistä uutistoimitusta.
Ruotsinkielisten sanotaan elävän ankkalammikossa, mutta tietyllä tavalla koko Suomi on yksi ankkalammikko. Suomenkielinenn uutisointi on muuttunut muutaman suuren mediatalon hallitsemaksi ja kaikki pääuutiskanavat tunkevat sopulilauman tavoin samoille uutislämpäreille.
On kuitenkin hyvä muistaa, että ankkalammikosta tuleva uutinen ei useinkaan ole ankka.

Onko alkuperäinen aina parempi? Voiko kopio, koveri tai muu uudistettu versio lisätä alkuperäiseen jotain?Nämä on tietysti makuasioita, mutta tänään törmäsin alkuperäiseen Cilla Blackin versioon laulusta, jonka Agneta Fältskog levytti pari vuotta sitten. Vaikka sovitus on itsessään kovin samanlainen säestystä myöten, niin ainakin omiin korviin Agnetan versio If I thought you’d ever change your mind kappaleesta kuulostaa täyteläisemmältä, puhtaammalta – niin paremmalta.

Varmaan näin on monen muunkin piisin kohdalla. Itselle tulee mieleen jopa Madonna versiot Evita musikaalin lauluista. Ja tämä on paljonn sanottu, koska en välttämättä liputa Madonnan laulutaitojen puolesta, vaikka hän onkin nero monella muulla tavoin.

Mutta muuta sitten on nämä pyhät beatlesit ja abbat. varsinkin jälkimmäiset. Kukaan ei koskaan voi esittää abban musaa paremmin kuin alkuperäinen. Tämä ei varmaankaan perustu mihinkäään musiikilliseen arvioon, vaan siihen, että koko lapsuuden ja nuruuden abbaa kuunnelleena, kaikki muut esim. a-teens –versiot kuulostavat vaan huonoilta halvoilta kopioilta.

Aikanaan haaveiltiin ABBAn come backista, jota ei ole kuulunut. Nyt toivon, että sitä ei tapahdukaan. Nyt olisi liian myöhään ja kaikki menisi pilalle. Toivon, että bändin jäsenetkin ymmärtävät sen ja varmaan ymmärtävätkin, vaikka miljardin dollarin palkkiokin ylittyisi.

Parempi vaan katsoa näitä videoita ja kuunnella vanhoja vinyyleitä.

Ranneliikkeessäkin on keskusteltu facebookista puolesta ja vastaan.
Itse en ole kokenut tarvetta liittyä, mutta Nassu on innokas jäsen. Ja sivustakatsojan syvällä rintaäänellä voin todeta, että FB ainakin Nassun tapauksessa lisää oikeasti yhteisöllisyyttä ja yhteydenpitoa ihmisiin, joita syystä tai toisesta ei ole mahdollisuutta livenä useinkaan nähdä.
FB tarjoaa tavallisen viestinvaihdon lisäksi paljon erilaista hupi-sisältöä, jolla sitä yhteisöllisyyttä pidetään yllä.

FB myös luo verkostoja ihmisten välillä ja sen kautta saattaa saada ihan uusiakin ystäviä, kavereidensa välityksellä. Jos entisaikaan sukulaiset asuivat lähekkäin ja sukupolvien välinen kanssakäyminen oli luontevaa, niin ainakin itsellä sukulaiskäynnit rajoittuvat aika minimiin. En ainakaan itse keksi mitään muuta kanavaa, jolla voi yhtä kätevästi olla yhteyksissä niin teini-ikäisen veljentyttären kuin omien ulkomailla asuvien kavereidensa kanssa.
Nassu pelaa scrablea veljenpoikansa kanssa ja on valjastanut minun veljentyttäreni vasallikseen virtuaaliseen ritarileikkiin. Tärkeintä on yhteinen juttu, se tunne että toinen on muistanut, veikkaan.

Aina voi tietysti sanoa, että panostaa live-kontakteihin ja että FB on vain pöhköä nettiriippuvuutta ja virtuaalikaveruutta, mutta olen huomannut, että FB:n kautta ihmissuhteet pysyvät vireinä ja elävinä ja tulee uutta sisältöä myös live-tapaamisiin. Vaikka FB ei ole minun juttuni ymmärrän hyvin miksi niin monet kaverini ovat siellä.