Kauneuspilkku

Hallituksen eläkepäätös kuohuttaa. Vaikka en itse vielä eläkeiässä olekaan, niin silti on tullut asiaa seurattua. heti aluksi huomiota kiinnitti pääministeri ylimielinen tapa ilmaista asia: hän teki päätöksen keväthangilla hiihdellessä.
Pistää oikein miettimään, että mikä mahtoi olla moisen ilmoituksen tarkoitus. Tuskin pääministerikään niin tyhmä on, että ajattelisi työntekijäjärjestöjen, opposition ja kansalaisten ajattelevan, että siinäpä meillä on jämäkkä johtaja, joka hiihtolenkilläkin ajattelee vain valtakunnan etua.
Ylimielisyydellään Vanhanen on – jälleen kerran – suututtanut nyt ainakin työntekijäjärjestöt, opposition ja suuren määrän kansalaisia. Tänään lehdessä oli omat ajatukseni puettu sanoiksi – kannatuksensa kanssa kipuileva SDP sai mahtavan syötön, jota edes demarit eivät voi sössiä.

Mutta mikä ihme pääministeriä riivaa? Kun eläkeiän nostotarve on ollut yleisesti tiedossa ja varmaankin sekä oppositiossa että työntekijäjärjestöissä asiaa olisi oltu halukkaita käsittelemään yhdessä. Valtako sokaisee?
Sinänsä olen sitä mieltä, että pelkkä eläkeiän nostaminen ei saa ihmisiä jatkamaan kauemmin työelämässä. Nythän tilastot osoittavat, että keskimäärin eläköidytään n. 60-vuotiainen, vaikka eläkeikä onkin 63. Eli jos ensin saataisiin tämä kehitys muuttumaan niin, että ihmiset todella jatkaisivat työuraansa edes nykyiseen eläkeikään ja vasta sitten mietittäisiin yleistä eläkeiän nostamista.

Katselin Bettina S:n jotakin uusintaa, ohjelmasta joka oli nauhoitettu Turussa. Haastateltavana oli joku vanhempi mies, joka meni ihan ohi ja sit Teemu Brunila. Bettina S on parhaimmillaan juuri Teemu Brunilan kaltaisten vieraiden kanssa, juttu soljuu mukavasti eteenpäin ja siinä mukavan jutustelun lomassa tulee jotakin painavaa asiaakin välillä.
Brunila kertoi piisistään ihmisten edessä, siis siitä miten teksti oli syntynyt kun hän oli nähnyt kahden naisen kulkevan syrjäisellä tiellä käsi kädessä ja irrottavan otteensa heti havaittuaan Brunilan auton. Pieni, mutta paljon merkitsevä ele.
Piisi on saanut paljon soittoaikaa ja sen esittäjälle ja Brunilalle on tullut Setan tunnustusta. Itselle tämä piisin syntyhistoria oli ainakin uutta tietoa ja jotenkin se tapa, millä Brunila siitä kertoi toi hyvän mielen.
Yleensäkin olen huomannut, että kun laulun tekijä kertoo laulujensa (sävellysten tai tekstien)taustoista, laulut tulevat ikään kuin läheisemmiksi. Toisinaan näin voi käydä silloin kuin esittäjä puhuu niistä, kuten kävi, kun kuuntelin Vuokko Hovatan haastattelua tasan vuosi sitten.