Sateenkaariluuppi

Onko sopivan keskustelun rajoja viisasta piirrellä leivättömän pöydän ääressä, vai olisiko parempi koetella käsitysten kestävyyttä toisin?

Sanomattakin lienee selvää, että väkivallalla uhkaamista tai väkivaltaan lietsomista ei pidä eikä saa sietää. Tällaista toimintaa tarkastellaan kuitenkin ensisjaisesti muiden lakien valossa kuin sananvapautta säätelevien pykälien. Mutta miten on muun laita? Missä menee raja? Mitä saa sanoa - ja toisinaan myös kuka saa sanoa? Pitääkö sallia puheenvuoroja, joista puheen kohteena olevat voivat kokea tulleensa loukatuiksi tai häväistyksi? Entä miten on epätoden ja jopa sellaiseksi erityisesti todistetun tiedon levittäminen? Jopa valheiden levittäminen?

Suomessa oikeus ilmaista itseään julkisesti on varsin laaja, mutta toisaalta on myös itsesensuurin historiaa. Yksilön suoja puolestaan on hyvin vahva, mutta joidenkin näkemysten mukaan kansanryhmän ei tarpeeksi vahva. Keskustelu sananvapaudesta on vellonut... aina. Sananvapauteen kuuluu myös vastuu, niin moraalinen kuin oikeudellinekin. Vastuutakin koskeva keskustelu on vellonut... aina. Aiheen historia on oma tarinansa.

Täkäläinen käsitys sananvapaudesta tarkoittaa etenkin ennakkosensuurin olemattomuutta - oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kenen hyvänsä olisi annettava oma viestintäkanavansa toisen hyödynnettäväksi, vaan lähinnä oikeutta perustaa oma viestintäkanavansa. Tietyn aseman hankkineita viestintäkanava-alustoja taas on perusteltua kohdella juridisesti ilman ja veden lailla: nautintaoikeus kuuluu yhtäläisesti kaikille.

Vastuuta sanotusta sananvapaus ei luonnollisestikaan poista - ei juridista eikä moraalista. Vielä vähemmän sananvapaus suo ilmaistulle jonkinlaista suojaa rankaltakaan kritiikiltä.

Nykyvellontaan kuuluu myös löyhästi määritellyn vihapuheen käsite. Toisinaan sen rajoja on pyritty ja pyritään etsimään oikeudessa. On myös esitetty näkemyksiä siitä, että väärän tiedon julkisen esittämisen pitäisi olla suorastaan rangaistavaa - ongelma kuitenkin on siinä, että oikeaksi olettamamme ei ole välttämättä tähtiin kirjoitettua: vaikkapa jokin uusi tieteellinen löydös voi muuttaa tulkinnan vastakkaiseksi. Lisäksi eräiden asiantuntija-ammattien nimissä annettuihin lausuntoihin puututaan tarvittaessa ammattikunnan sisältä.

Avoin keskustelu voi tilapäisesti normalisoida ikävältä tuntuvaa tapaa käsitellä jotain asiaa. Tällaisesta “kaltevan pinnan” mekanismin toimimisesta on tehty havaintojakin. Yhtäläisesti esiin nousevat kuitenkin perustellut vastahuomiot. Itse kiistelty asiakin arkipäiväistyy ajan myötä. Kenen etu lopulta on työntää ei-toivottu keskustelu vellomaan marginaaliin, jolloin siihen on hankalampi puuttua, mutta joka yhtä kaikki kylvää myrkkyä vaikutuspiirissään?

Homoseksuaalisuuden normalisoitumisprosessi on yksi asioista, joka on tullut värikkäiden vaiheiden myötä jokseenkin loppuunkalutuksi.

Kun kaikki ovat saaneet sanoa sanottavansa, on lopulta jäljellä kriittisimmänkin tarkastelun kestävä käsitys. Riittävä enemmistö ymmärtää ilmiön olemuksen. Kestävillä perusteluilla liikkellä olevan ei pitäisi olla huolissaan siitä, etteikö oikeus kerran voittaisi. Jos saa keinotekoisesti vain vaiennettua ikävän puolen keskustelusta, jää voitto pahimmillaan Pyrrhoksen voitoksi.

Kestävää muutosta toivovan olettaisi uskovan määrätietoiseen valistamiseen ja todennettujen tosiasioiden voimaan eikä lähtevän hakemaan sallitun ja ei sallitun keskustelun rajaa rikosprosessin kautta ja oikeuteen, perusteena jollekin mahdollisesti koituva mielipaha.

Huipputasolla pelanneen suomalaisen jääkiekkoilijan uran päättymisen jälkeisen kaapistatulon yhteydessä tuli esiin yksi syy kaapissaoloon: epävarmuus, erityisesti työmahdollisuuksiin liittyvä. Ajatus siitä, että voiko avoimuus omasta homoseksuaalisuudesta vaikuttaa heikentävästi sopimuksen saamiseen. Asia ei koske mitenkään yksinomaan jääkiekkoa, miesten joukkueurheilua tai urheilua. Maailma on samanlainen lähes kaikkialla työelämässä ja muissakin tilanteissa, joissa solmitaan sopimuksia ja pistetään ihmisiä paremmuusjärjestykseen.

Rovaniemeläisessä Team Lakkapää -lentopallojoukkueessa pelannut Chris Voth on kertonut, että häneltä oli aiemmin jäänyt seurapaikka saamatta seksuaalisen suuntautuneisuutensa vuoksi. Urheilumaailman ulkopuolelta esimerkkinä on Lapin Kansan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen erottaminen, kun työnantajan puolella tajuttiin tämän seksuaalinen suuntautuneisuus.

Avoimuudella tai tiedolla homoseksuaalisuudesta ei välttämättä ole mitään vaikutusta työn saamisessa.

Esiin tulee kuitenkin jatkuvasti tapauksia, joissa vaikutuksia on ollut - eikä yleensä myönteisiä. Koska riski menettää homoseksuaalisuutensa vuoksi mahdollisuuksia on yhä olemassa, ovat pelot perusteltuja. Suomen kattavasta syrjintäsuojalainsäädännöstä sekä korulauseista ja yhdenvertaisuussuunnitelmista huolimatta voi mieleen hiipiä ajatus: voiko homoseksuaalisuus olla pisteitä laskeva tieto? Voiko tieto homoseksuaalisuudesta innoittaa homoseksuaalisuuteen kielteisemmin suhtautuvia hanakammin etsimään muita syitä jättää henkilö palkkaamatta?

Kun elämä heittelee ja esimerkiksi joutuu pakolla etsimään uutta leipäpuuta, voi jopa aiempi avoimuus seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisestaan ja mahdollinen näkyvämpi hlbti-aktivismi tuntua sellaiselta historian taakalta, josta mielellään vaikenee - ja jota pyrkii ehkä pyyhkimään poiskin, jotta pienentäisi "riskiä" tulla nähdyksi myös tässä valossa.

Sellainen on ymmärrettävää, mutta samalla oire.

Konkretiaa toteutuneista mahdollisuuksista on esillä edelleen vähemmän kuin seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen vuoksi vastaan tulleesta seinästä. Toistaiseksi Suomessa homoseksuaalisuuden "lasikatto" toki on ulkoministeriyden tasolla, mutta kuinka moni osaamiseltaan ylivoimainen on jättänyt leikin kesken?

Jos haluaa olla magneetti parhaalle osaamiselle, on syytä viestiä pysyvästi ja konkretiaa esiin tuoden siitä, että yhdenvertaisuutta edistetään aktiivisesti.

Vanhoillislestadiolaistaustainen keskustalaiskansanedustaja Pekka Aittakumpu (kesk) vihjaili haastattelussa, että seksuaalivähemmistöihin (sekä oletettavasti myös sukupuolivähemmistöihin) liittyvien yhdenvertaisuuskysymysten esilläpito voisi olla osatekijänä huolta viime aikoina herättäneessä huoltosuhdetta heikentävässä syntyvyyden laskussa.

- Voisi olla ihan hyvä tutkia, mitä vuosikymmeniä jatkunut homoseksuaalisten suhteiden ihannoinnin rummuttaminen mediassa on vaikuttanut syntyvyyteen, totesi Aittakumpu Uuden Suomen haastattelussa.

Epäselväksi jää, millainen prosessi tästä esilläpidosta johtaisi syntyvyyden laskuun. Lieneekö kyse oletuksesta, että se lisäisi homoseksuaalisuutta? Aittakosken mukaan "niistä suhteista ei luonnollisesti synny lapsia". Toisaalta monet seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kyllä ovat vanhempia; hankkivat ja kasvattavat lapsia. Yhteiskunta vaan ei tätä tue aivan samalla tavoin kuin heterosuhteiden kohdalla, esimerkiksi hedelmöityshoitojen muodossa. Eikä esimerkiksi monivanhemmuutta ei tunnusteta juridisesti eikä käytännössä. Kaiken lisäksi Aittakumpu kertoi pitävänsä sukupuolineutraalia avioliittolakia "ihan hirveänä". Tämän instituution antaman tuenkin hän haluaisi poistaa sateenkaariperheiltä.

Surullista.

Samanlaista ristiriitaisuutta on ollut havaittavissa eräiden muidenkin vaikuttajien kohdalla: on huoli syntyvyyden laskusta, mutta tuki syntyvyyden lisäämiselle on hyvin valikoivaa. Syystä tai toisesta nämä vaikuttajat tunnustavat lähes poikkeuksetta voimakkaan uskonnollista maailmankatsomusta.

Kyse voi olla ymmärtämättömyyden, ennakkoluulojen ja pelkojen aiheuttamista johtopäätelmistä. On vaikea nähdä, että homorummutus vähentäisi syntyvyyttä.

Ehkä kyse on poliittisesta laskelmoinnista. Puolassa lähestyvien vaalien alla vallassa oleva Laki ja oikeus -puolue (PiS) on määrätietoisen oloisesti rakentanut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamisesta kuvaa uhkana perheille. Kampanjointi hlbti-vähemmistöjä vastaan on lietsonut joitakin suoranaiseen väkivaltaankin. Katolisen kirkon valta Puolassa on suuri. Vanhoillisen uskonnollisuuden kyllästämässä maassa tällaisille uhkakuville on kaikupohjaa enemmän kuin varsin maallistuneessa Suomessa.

Tositelevisioasia Big Brother on esillä Ilta-Sanomissa. Tarkemmin BB-talossa asuvien Lauran ja Kevinin keskustelut ulkonäköpaineista ja ulkonäön kommentoimisesta. Kevin pukeutuu sekä BB-talossa että oikeassa elämässä myös mekkoihin ja näyttäviin korvakoruihin. Sinänsä molemmat esittivät perustellun ja asiallisen toiveen siitä, että ulkonäön sijaan heidät määriteltäisiin yksilönä. Kevin toivoo, että hänet nähtäisiin muunsukupuolisena eikä sukupuolen edustajana, mikä sekin on tietysti täysin ymmärrettävä toive.

- Mua ei kiinnosta esiintyä heteronormatiivisten ulkonäkösääntöjen mukaan ja kolonialististen kauneusihanteiden rajoissa, siteeraa Ilta-Sanomat Keviniä.

Mutta... Mitä ovat heteronormatiiviset ulkonäkösäännöt? Miten seksuaalinen suuntautuneisuus liittyy ulkonäkösääntöihin?

Eikö kyse ole paremminkin sukupuolistereotyyppisistä tai sukupuolinormatiivisista ulkonäkösäännöistä? Ja tietysti paikallisesta kulttuurista ja perinteistä - niin meillä kuin muuallakin.

Keskusta päätti lauantaina, että Katri Kulmuni johtaa puoluetta kesän 2020 puoluekokoukseen asti. Sipilä väistyi.

Kulmuni on hlbti-aihepiirissä keskustalaisittain liberaali. Myös vastaehdokas Antti Kaikkonen kuuluu avoimemmin asiassa ajatteleviin keskustalaisiin. Molemmat tukivat esimerkiksi avioliittolain uudistusta. Samoin molemmat ovat halukkaita uudistamaan translakia, mutta suhtautuvat varauksella siihen, että alle 18-vuotiaalla pitäisi olla oikeus korjata sukupuoltaan.

Kannatusalhossa rypevä puolue etsii keinoja kannatuksen nostamiseksi. Puolueen identiteetin keskeisin tekijä liittyy maaseutuun, ja se tyhjenee äänestäjistä ns. luonnollisen poistuman ja muuton kautta. Keskusta ei enää tunnu vastaavan tarpeeseen, ja oman mielenmaiseman mukaisesti vaihtoehdot ovat muualla.

Kulmuni ilmoitti tärkeimmän tehtävänsä olevan keskustan kannatuksen noston seuraavissa kuntavaaleissa.

Eikö kuitenkin pitäisi ajatella tai edes uskotella, että tavoitteet olisivat ylevämpiä kuin gallupluvut tai äänestystulos? Eikö noiden pitäisi olla lopputulemaa siitä, että linja ja toimintamuodot ovat pysyvämmin kohdallaan ja keskenään harmoniassa? Silti kerta toisensa jälkeen juuri kertaluontoinen vaalikampanjan onnistuminen tuntuu olevan suurin kliimaksin hetki lähes kaikille puolueille, vaikka kyse on vain populistisesta asioiden parhain päin selittämisestä ja kyseenalaisesti katteellisista lupauksista.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvienkin olisi parempi elää myös suurten kaupunkien ulkopuolella, jos ilmapiiri olisi myötämielisempi. Tällaiseen voi puuttua myös politiikassa, vaikka laatimalla ohjenuoraksi kansallisen hlbti-strategian.

Helsingin Kaisaniemessä voi skeitata sateenkaaren väreihin maalatulla skeittirampilla.

Toisinaan syntyy keskustelua käsitteestä "kansanryhmä", jota on tarpeen esimerkiksi suojata siihen kohdistuvalta kiihottamiselta. Rikosoikeuden asiantuntijoita myöten asiassa on ollut erilaisia näkemyksiä.

Perinteisesti on ajateltu kansanryhmän muodostumisen taustalla olevan ihmisen ominaisuuksia, kuten ihonväri, etninen tausta, perhetausta, kulttuurinen tausta, kotikieli, seksuaalinen suuntautuneisuus, sukupuoli-identiteetti, elämäntilanne, elämänolosuhteet, vammaisuus, (uskonnollinen) maailmankatsomus ja eräät muut yksilöön hyvin kiinteästi kuuluvat asiat; yleensä asiat, jotka ovat (fyysisesti) kiinteä osa ihmistä tai tämän syntytaustaa - yleensä asiat, jotka tulevat yksilölle "annettuna", muuten kuin suoranaisen oman valinnan kautta.

Linjauksen taustalla on kaupunginvaltuutettu Abdirahim "Husu" Husseinin (sdp) Twitter-viesteistä, joissa tämä esimerkiksi kutsui kaikkia perussuomalaisia äänestäjineen ja kannattajineen rasisteiksi. Hussein perustelee kantaansa mm. sillä, että perussuomalaiset hyväksyisivät sosiaaliturvan, joka olisi erilainen suomalaisille ja ulkomaalaisille.

Asiasta oli tehty tutkintapyyntöjä, mutta nyt poliisi ilmoittaa päättäneensä, ettei asiassa epäillä rikosta, sillä tutkinnanjohtajan mukaan puolue, sen äänestäjät tai kannattajat eivät muodosta sellaista ryhmää, joka nauttisi erityistä suojaa kiihottamisrikoksiin liittyvien säännösten perusteella. Poliisi katsoo, etteivät kommentit kohdistu tunnistettavaan ja rajattuun ihmisryhmään, joten kunnianloukkauksestakaan ei ole kyse.

Jonkin puolueen tai järjestön kannattaminen on perusteltua nähdä enemmänkin (aatteellisena) mielipiteenä ja sen julkituomisena. Esimerkiksi perussuomalaisten, vihreiden, kokoomuksen, keskustan tai sosialidemokraattien jäsenyys, kannattaminen tai äänestäminen ovat lähinnä mielipiteen ilmaisua. Siihen sitoutumiseen kohdistava rankkakin arvostelu kohdistuu nimenomaan mielipiteeseen, ei mielipiteen omaavaan yksilöön - vaikka kurmootus voikin tuntua kurjalta. Sama koskee jäsenyyttä jossain (aatteellisessa) järjestössä, olkoon se puolueen nuorisojärjestö, ihmisoikeusjärjestö, eläinoikeusjärjestö tai mitä yhdistysrekisteristä ikinä löytyy, tai puuttuukin.

Kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatka pyrkii kristillisdemokraattien varapuheenjohtajaksi, kertoo KD-lehti.

Kun avioliittolakia oltiin muuttamassa samaa sukupuolta olevien avioliitot sallivaksi, oli Puolimatka lakiuudistusta vastustavan Aito avioliitto -aloitteen taustavoimien edustajana eduskunnan valiokunnan asiantuntijakuulemisessa. Sittemmin Jyväskylän yliopiston professori Puolimatka on myös rinnastanut samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuden edistämisen ja "pedofiilien seksuaalioikeuksien puolustamisen".

Puolimatkan mahdollinen - ja todennäköinenkin - valinta kristillisdemokraattien puheenjohtajistoon voimistaisi puolueen ääntä uskonnollis-konservatiivisia perhearvojen edistäjänä. Puolimatka kertoo haluavansa "terävöittää Kristillisdemokraattien politiikkaa erityisesti sellaisten kysymysten osalta, jotka koskevat lapsen perustavia ihmisoikeuksia: oikeutta elämään, oikeutta isään ja äitiin, ja oikeutta kasvurauhaan sukupuoli-identiteettinsä ja seksuaalisuutensa osalta".

Puoluetta 2004-2015 johtanut Päivi Räsänen on puhunut äänekkäästi hlbti-vähemmistöjen asemaa parantavia hankkeita vastaan ja muutenkin esittänyt hlbti-vähemmistöjä halveksuvia käsityksiään, esimerkiksi Helsinki Pride 2019 -tapahtuman yhteydessä ja aiemmin keväällä translakiuudistuksesta. Räsäsen jälkeen puheenjohtajaksi valittu, sairautensa vuoksi tehtävästä mahdollisesti väistyvä Sari Essayah on ollut kannanotoissaan hieman maltillisempi. Nykyiseen puheenjohtajistoon kuuluva Sari Tanus puolestaan on ollut näkyvästi tukemassa Aito avioliitto -hanketta ja Aito avioliitto ry:tä.

Aito avioliito ry:n toiminnanjohtaja Susanna Koivula kutsuu tuoreessa "Flirttailua totalitarismin kanssa" -blogikirjoituksessaan Päivi Räsäsen pride-kommentteihin liittyvää tutkintapyyntöä nimellä "viimeisin vaientamisyritys", joka Koivulan mukaan "on todellisuudessa hyökkäys jokaista kristittyä kohtaan, joka tunnustaa raamatullista kristillisyyttä".

Kun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuskehitystä vastustava Aito avioliitto ry on sen toimintaa kritisoivissa puheenvuoroissa toisinaan kuvattu kristilliseksi yhdistykseksi tai kristilliseksi järjestöksi, on sen piiristä usein pyritty oikomaan, ettei se ole kristillinen. Mukana toiminnassa on kerrottu olevan muihinkin uskontokuntiin kuuluvia ja uskonnottomia sekä ateistejakin.

Tottahan on, ettei yhdistyksen säännöissä erikseen mainita kristinuskoa. Yhtä totta kuitenkin on, että näkyvimmät toimijat ovat julkisesti alleviivanneet omaa kristillistä uskoaan. Yhdistyksen nimissä esitetystä argumentaatiosta suoranaiset viitteet kristinuskoon on kuitenkin siivottu pois.

Syksyllä 2016 järjestettiin Aito avioliitto -mielenosoitus Helsingissä.

Hiekkaharjun Aito avioliitto -banderolli

Hiekkaharjun juna-aseman luona junalla matkustavat ovat jo vuosia saaneet katsella Aito avioliitto ry:n mainosbanderollia, joka on ollut kiinnitettynä erään yhdistyksen tukijan kotitalon seinustalle. Helsingin Sanomat kertoo, että banderolli on toistuvasti revitty alas.

Poliisista kerrotaan, ettei banderollin tekstin täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Poliisin mukaan asia olisi toinen, jos tekstissä hyökättäisiin suoraan tiettyä ihmisryhmää vastaan. Toisaalta: on aika vaikea olla hahmottamatta, etteikö banderollin viesti nimenomaan kohdistu tiettyä ihmisryhmää vastaan, kyseenalaistamalla näiden sukupuolen.

On kuitenkin muistettava, että virheellisiäkin väitteitä sisältäviin esillä oleviin mielenilmauksiin ei pitäisi koskaan kajota omin luvin.

Aito avioliitto ry osa kansainvälistä arvokonservatiivista verkostoa

Vuonna 2015 Aito avioliitto ry pyrki kiistämään yhteytensä amerikkalaiseen Mass Resistance -järjestöön, vaikka yhdistys oli perustamisesta kertovassa tiedotteessaan todennut olevansa esimerkiksi sen kanssa "yhteisessä rintamassa", samoin kuin solmineensa ranskalaisen La Manif Pour Tous ­liikkeen kanssa yhteistyösopimuksen.

Aito avioliitto ry edisti Suomessa EU:n laajuista "Äiti, Isä & Lapset" -kansalaisaloitetta, jonka tavoitteena oli määritellä sateenkaariperheet unionin alueella perhemääritelmän ulkopuolelle

Aito avioliitto ry perustettiin vastustamaan samaa sukupuolta oleville pareille oikeuden avioliittoon tuonutta lakimuutosta. Tasa-arvoisen avioliittolain tultua hyväksytyksi on Aito avioliitto ry kääntänyt katseensa transsukupuolisten, muunsukupuolisten ja intersukupuolisten oikeuksia parantaviin hankkeisiin ja äänekkäästi ryhtynyt vastustamaan niitä. Samoin yhdistyksen agendalla on sen vastustaminen, että kouluopetuksessa tuodaan paremmin esiin seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta.

Summa summarum...

Kun kristillisen uskon ytimeksi nähdään lähimmäisenrakkaus, niin voi hyvällä syyllä todeta, että Aito avioliitto ry ei ole kristillinen järjestö.

Sosiaalisessa mediassa on viime vuosina priden aikoihin yltynyt keskustelu "pinkkipesusta". Käsitteellä pinkkipesu (engl. pinkwashing) tarkoitetaan jonkin toimijan imagonkiillotusta esittämällä toiminta katteettomasti hlbti-myönteisenä. Pinkkipesun keinoiksi on esitetty esimerkiksi osallistuminen pride-tapahtumiin, sateenkaarilipun liehuttaminen, verkkosivun tai some-tilin värittäminen sateenkaarilipun värein sekä sateenkaarilipun väreillä varustettujen tuotteiden myynnin. Pinkkipesusta on syytetty niin kaupallisia kuin valtiollisia yrityksiä, puolueita ja muita poliittisia ryhmiä, kirkkoa, urheilujärjestöjä, julkishallinnollisia viranomaisia sekä monia muitakin tahoja.

Esitettyjen pinkkipesu-syytösten taustalla näyttää olevan tulkinta siitä, milloin ja miten jollakulla on oikeus käyttää sateenkaarilipun värejä - ja miten tällainen oikeutus syntyy tai epäytyy. Käytävässä keskustelussa moniulotteisuuden hahmottaminen tuntuu olevan vaikeaa. Sävyjen tai kirjon asemesta pinkkipesun leima pamautetaan usein hyvin sävyttömän lähestymisen perusteella.

Matala kynnys pinkkipesusta syyttämiselle voi aiheuttaa sen, että käsitteen terä tylsyy. Törkeään sateenkaarilipulla ja pridella ratsastamiseen on yhä vaikeampi puuttua. On perusteltua vaatia toimintatapoihin ja käytäntöihin muutoksia aina, jos toimitaan syrjivästi - ja ehdottomasti, jos samalla liehutellaan sateenkaarilippua. On perusteltua pyytää näyttöä yhdenvertaisuutta edistävistä toimista. Jos organisaatiossa pyritään kohti yhdenvertaisuutta tukevaa toimintakulttuuria, niin pitäisi pyrkiä tukemaan myönteistä kehitystä kaikin keinoin ja jättämään syytteleminen vähemmälle. Silloinkin, kun toimijalla näyttää olevan sisäistä ristivetoa.

Jos myy sateenkaarituotteita, niin pitääkö maksaa hlbti-yhteisölle osa tuotosta? Ei pidä. Sateenkaarilippu väreineen kuuluu kaikille ja ei kenellekään. Se ei ole siinä mielessä kenenkään omaisuutta, että sen käytöstä pitäisi maksaa kymmenyksiä millekään hlbti-organisaatiolle tai yhdenvertaisuustapahtumalle. Yhdenvertaisuustyötä tekevät organisaatiot tarvitsevat rahoitusta, mutta muun kuin julkisen rahoituksen on perustuttava vapaaehtoiseen yhteisymmärryksessä toteutettuun yhteistyökumppanuuteen tai lahjoituksiin. Syyllistäminen ja rahan vaatiminen on lyhytnäköistä toimintaa.

Sateenkaarella liputtavia ja erityisesti sateenkaarituotteita myyviltä voi kyllä edellyttää näyttöä siitä, että sen työntekijöitä, hankintaketjuja, asiakkaita ja muita sidosryhmiä kohdellaan yhdenvertaisesti. Sitä voi oikeutetusti "vastineeksi" vaatia. Ei muuta.

Myös esimerkiksi kirkon yhteistyökumppanuus Helsinki Priden kanssa on kirvoittanut kärkkäitäkin kommentteja muualtakin kuin uskonnollis-konservatiivien taholta. Joidenkin mielestä kirkko yrittää esittää hlbti-myönteistä, vaikka sen suhtautuminen esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittoihin on kielteinen. Siis pinkkipestä toimintaansa. Kirkon jäseninä on kuitenkin myös hlbti-vähemmistöihin kuuluvia, ja heille tällainen yhteys tarjoaa voimautumisen ja kuulluksi tulemisen mahdollisuuksia.

Missä kulkee katteellisen ja katteettomuuden raja?

Yksi perusteltu näkökulma on se, että pride-liike sai alkunsa kapinasta syrjivää vallankäyttöä ja alistavia rakenteita vastaan. Joidenkin mielestä on perusteltua torjua tahot, jotka eivät suoranaisesti ole mukana yhä jatkuvaksi katsotussa prosessissa. Muilla ei olisi katetta liehuttaa sateenkaarilippua julkisesti. Tiukimpien tulkintojen mukaan kaikki järjestäytyneen yhteiskunnan rakenteisiin sidoksissa olevat olisivat tämän pride-liikkeen synnyttäneen kapinan ulkopuolella.

Eikö kuitenkin ole yhdenvertaisuuden edistämisen kannalta tehokkainta pyrkiä vaikuttamaan mahdollisuuksien mukaan sisältä päin ja antamaan tukea vielä haasteiden kanssa kamppaileville, sen asemesta, että leikitään upporikasta tai rutiköyhää? Ja onhan voimauttavaa nähdä sateenkaaria - ja ajatella sitä, että sellaisista ärsyyntyvät joutuvat yhä useammin ajattelemaan ja purkamaan ääneen kiukkuaan. Onhan sanottu, että asia on puoliksi hoidettu, kun siitä puhutaan.