Sateenkaariluuppi

Helsingin kaupunki kertoo liputtavansa Helsinki Pride 2020 -viikolla ns. progressiivisella sateenkaarilipulla. Siinä vakiintuneen kuuden raidan (punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja violetti) lisänä on auran muodossa tummaihoisia ihmisiä kuvaavat musta ja ruskea raita sekä translipun vaaleanpunainen, vaaleansininen ja valkea.

Kaupunki perustelee tämän kyseisen lipun käyttämistä sillä, että kaupunki haluaa osoittaa olevansa sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kokonaisvaltaisesti siten että kukaan ei jää pois kehityksestä. Maanantaina julkaistussa tiedotteessa myös todetaan, että Helsinki Pride -ihmisoikeustapahtuman järjestäjä eli Helsinki Pride -yhteisö käyttää toiminnassaan uutta lippua sateenkaarilipun ohella.

Tässä lipussa rodullistetut on huomioitu mustalla sekä ruskealla raidalla ja transsukupuoliset on huomioitu tuomalla translipun värit mukaan. Värillisiin ihmisiin viittaavat lisäraidat nähtiin ensi kerran Philadelphiassa vuonna 2017. Auran muodossa olevilla lisäraidoilla varustettua lippua kutsutaan progressiiviseksi pride-lipuksi.

Lisäraidat ovat saaneet osakseen myös kritiikkiä: perinteisen kuusiraitaisen sateenkaarilipun symboliikka ei ole sidoksissa mihinkään rajattuun ihmisryhmään, toisin kuin lisäraidat korostavat joitakin, samalla unohtaen lukuisat muut. Esimerkiksi intersukupuolisten sukuelimiin tehdään yhä vauvoina tarpeettomia kosmeettisia leikkauksia - tietämättä tämän myöhempää sukupuolen kokemusta. He eivät myöskään voi Suomessa olla olematta juridisesti joko mies tai nainen. Intersukupuolisillakin on oma tunnus: violetti ympyrä keltaisella pohjalla.

Alkuaan kahdeksanraitaisen, siitä seitsenraitaiseksi kehittyneen ja lopulta kuusiraitaiseksi vakiintuneen sateenkaarilipun suunnitelleen taiteilija Gilbert Bakerin (1951-2017) kantavana ajatuksena oli luoda mahdollisimman abstrakti symboli, joka ei sulkisi mitään ihmisryhmää ulkopuolelleen. Bakerin suunnitteleman sateenkaarilipun symboliikka ei ole kytketty mihinkään konkreettiseen toimintaan, tapahtumaan tai ominaisuuteen. Se on enemmänkin koko yhteisön henkeä ja iloa korostava abstrakti tunnus. Kaikki seksuaalisuuden ja sukupuolisen moninaisuutta tukevat voivat käyttää sateenkaarilippua yhtäläisesti; se ei sulje pois eikä korosta mitään yksittäistä ryhmää. Kokonaisuus kuvastaa elämän koko kirjoa - kaikkine sateenkaaren väreineen ja erilaisine ihmisineen.

Onko siis symboliikaltaan jo täydellisen inklusiivisesta lipusta mahdollista tehdä vieläkin inklusiivisempi? Vai lähdettiinkö nyt etääntymään siitä, ehkä hyvää kuitenkin tarkoittaen?

Helsinki Pride -tapahtuman suojelijaksi vuoksille 2020 ja 2021 nimitetty pääministeri Sanna Marin (sdp) edustaa valtion ylintä johtoa. Sen tuki yhdenvertaisuudelle on tärkeää. Valtiollisessa hierarkiassa ei voi montaa pykälää ylempää tukea saada. Edustuksellisella demokratialla hallitussa maassa valtiollisen protokollan mukaan kansan valitseman eduskunnan puhemies on tätä korkeammalla. Puhemiestä korkeammalla hierarkiassa ovat aiemmat presidentit ja ylimpänä nykyinen presidentti. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli EuroGames Helsinki 2016 -tapahtuman suojelija.

Kun kansanedustajana toiminut Silvia Modig (vas) oli Helsinki Pride 2016 -tapahtuman suojelijana oli ajatus ajasta, jolloin "omasta väestä", siis hlbti-vähemmistöjen piiristä voidaan nimittää pride-tapahtumalle suojelija. Kenenkään vähemmistöön kuulumattoman ei ole enää välttämätöntä antaa arvovaltaansa tapahtuman suojaksi. On vähemmistöön kuulumisestaan avoimia henkilöitä, joiden arvovallan nähdään riittävän tehtävään.

Myös Marin on tavallaan "omaa piiriä": kahden äidin kasvattama lapsi. Riippumatta siitä, kannattaako tämän edustamaa poliittista aatetta, on asia merkittävä. Pääministerillä on omakohtainen kosketus sateenkaarivähemmistöihin. Hän näkee asiaa sisältäpäin.

Sanna Marin (kuva: eduskunta)

Sateenkaariyhteisöt ry nimitti vuosina 2006-2016 vuosittain homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettilään kansainvälisen homofobian vastaisen päivän yhteydessä. Taiteilija Arja Saijonmaa, mediapersoona Jone Nikula, ulkoministeri Alexander Stubb (kok), piispa Wille Riekkinen, kansanedustaja Minna Sirnö (vas), SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen, muusikko Olavi Uusivirta, kansanedustaja Lasse Männistö (kok), tennispelaaja Jarkko Nieminen, kansanedustaja Annika Saarikko (kesk) ja kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok). Käytännössä henkilö oli teemapäivän suomalainen suojelija.

Tehtävään kutsuttiin henkilöitä, jotka edustivat politiikan ja yhteiskunnan eri puolia. Pyrkimys oli löytää tunnettu henkilö, joka olisi jollain tavoin yllättävä ja voisi aiheuttaa sen verran huomiota, että hlbti-aihepiiiristä syntyisi keskustelua näiden "kuplissa". Parina vuonna voidaan katsoa onnistutun erinomaisesti: ainakin "äijäpiirit" ja kirkko kuhisivat teemavuonnaan toivotulla tavalla. Monina muinakin vuosina keskustelua saatiin aikaan.

Pyrkimys oli normalisoida hlbti-aihepiiriä laajemmin, ei rakentaa hyväksynnän linnaketta vain taputtelemalla "omia" selkään. Tai etsiä ensisijaisesti "voimauttajaa" vähemmistöön kuuluvalle. Toki oli hyvä, jos henkilöstä oli samalla voimauttajaksi. Monina vuosina oli.

Vuonna 2017 todettiin, että hlbti-vähemmistöillä on Suomessa jo niin vahva oma ääni, ettei erityisen lähettilään nimittäminen ole enää perusteltua. Tai toisin sanoen: osoittautu raskaaksi enää löytää tehtävään (suostuvaa) henkilöä, joka olisi jonkinlainen oikeasti uusi avaus. Eräänä vuonna perussuomalaistakin kysyttiin - ei suostunut. Kristillisdemokraattia ei kysytty. Miespuolinen jääkiekkopelaaja jäi kysymättä, vaikka olisi ehkä pitänyt. Toisaalta jääkiekkoilija Harri Tikkasen haastattelu avasi patoja teemapäivän ulkopuolella.

Yhtä kaikki, monet lähettiläät veivät yhteiskunnallista keskustelua eteenpäin.

***

Edelliseen "yllättävyyspyrkimykseen" viitaten Sanna Marin ei ole sellainen kohauttaja, joka voisi havahduttaa siellä, missä asenteissa hlbti-yhdenvertaisuutta kohtaan on suurimpia puutteita. Hän edustaa leimallisesti sitä maailmaa, jossa hlbti-yhdenvertaisuuden merkitys ymmärretään. Mutta on Marin kuitenkin pääministeri.

Ovatko ajat jo muuttuneet tarpeeksi - vai vieläkö pitäisi yrittää etsiä hlbti-tapahtuman suojelijaksi henkilöä, jota ei itsestään selvästi nähdä hlbti-myönteisen viiteryhmän edustajana?

Uuden Suomen Puheenvuorossa Timo Kärkkäinen nostaa esiin Helsingin Sanomien verkkosivuilla 28.7. julkaistun "timanttijutun", jossa aiheena on väkivaltarikollinen Tom Kokko ja tämän musiikkiharrastus. Helsingin Sanomissa "Vantaan Shakespeare" on alkuaan julkaistu kesällä 2019.

Kärkkäinen ruotii juttua otsikolla "Vantaan homohakkaaja on Helsingin Sanomien päivän timantti". Hän katsoo Kokkoa käsittelevän jutun olevan "tarinallinen" artikkeli, jossa kylmäverinen homohakkaaja pyhitetään herkäksi kaunosieluksi, suureksi taiteilijaksi ja häkkiin suljetuksi ressukaksi - ja lehti hänen mukaansa toistelee Kokon maailmankuvaa, jossa tämä on yhteiskunnan uhri. Hän toteaa, ettei lehti sitä, miksi Kokko ajautui jo nuorena väkivallan ja rikoksen tielle.

Kärkkäinen katsoo, että julkisuudessa olleiden rikos- ja oikeudenkäyntikuvausten perusteella Tom Kokko on paatunut ammarikollinen ja hakkaaja, jolle ja jonka rikoskumppaneille homoseksuaaliset miehet ovat ihmisroskia, joille saa tehdä mitä haluaa, koska he ovat homoseksuaaleja.

Muiden väkivaltarikosten lisäksi Kokon tilillä on kolmeen homomieheen kohdistunutta ryöstöä, jotka Kokko toteutti kaveriensa kanssa. Yksi näistä tapahtui ravintolaillan jälkeen jatkoilla uhrin omassa kodissa ja kahdessa tapauksessa seuranhakuilmoituksen kautta.

Kärkkäinen ihmettelee, miksi juttu ylipäätään on tehty, etenkin siinä sävyssä, jolla se on kirjoitettu.

Tom of Finlandin (Touko Laaksonen 1920-1991) taiteen merkitystä on arvioitu New York Timesissa, taiteilijan syntymän satavuotismerkkipäivän tiimoilta. Juttuun on haastateltu kahdeksaa nykytaiteilijaa.

Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin taiteiijoihin kuuluvan Laaksosen varsinainen työ oli mainospiirtäjänä, mutta samalla hän piirsi myös omia eroottisia fantasioitaan edustavia töitä - ja niille julkaisualustana oli yhdysvaltalainen Physique Pictorial -lehti. Tätä kautta Laaksosen tuottama kuvasto levisi maailmalle - joskin tabu-aihetta edustaneiden töiden osalta tekijänoikeuksista (ja etenkin kuvien käyttökorvauksista) oli mahdotonta huolehtia.

Samalla Suomessa ToF oli tuntematon, kuten toki muuallakin marginaalin ja tiedostavien piirien ulkopuolella: asenneilmapiiri ei ollut kypsä hyväksymään miesten välistä lihallisuutta.

Suuren maailman populäärikulttuuri otti kuitenkin jo varhain vaikutteita Tom of Finland -kuvastosta - siitä, jota nykyään on postimerkeissä ja esillä lapsiperheidenkin kylpyhuoneissa, Finlaysonin tekstiilimalliston muodossa. Toisaalta voi pohtia, onko ToF-kuvasto värittänyt kuvaa homomiehistä jopa liikaakin. NYT:n jutussa arvioidaan, että vaikkapa Jim Morrison, Elvis sekä James Dean ovat velkaa ToF:n taiteelle.

Kommenteissa ToF:n taiteen kanssa vastakkain laitetaan pohjoismainen kulttuuri, johon jälkensä on jättänyt protestanttinen pidättyvyys, pimeys ja ahdistus. Samalla ToF:n taide on suorasukaista seksiä yhdistettynä herkkyyteen ja viattomuuteen.

Suomessa asiasta on uutisoinut Iltalehti nostaa jutun otsikkoa myöten esiin losangelesilaisen performanssitaiteilijan Cassilsin kommentin, jonka mukaan "Tom of Finlnadin taide on todennäköisesti ainoa, jonka ääressä olen runkannut".

NYT:n jutussa ToF:n lihaksikkaita mieshahmoja myös verrataan Tove Janssonin Muumi-hahmoihin. Jo keväällä 2017 Image-lehdessä julkaistussa Antti Holman kirjoituksessa liitettiin ToF-kuvasto Muumi-kuvastoon.

Tapio Puolimatka kirjoittaa Keskisuomalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessa, että homoseksuaalisuuden normalisoiminen ja kristinuskon vaikutuksen rajoittaminen ovat edellytyksiä ydinperhettä suojaavien yhteiskuntanormien murentamiselle. Näkemys liittyy kirjoitukseen, jossa Puolimatka esittää käynnissä olevan kampanjan kansanedustaja Päivi Räsästä (kd) vastaan. Puolimatkan mukaan sananvapautta rajoitetaan yhä enemmän keskustelussa avioliitto- ja perhemoraalista.

Räsäsen tekemistä homoseksuaalisuuteen liittyvistä kannanotoista on käynnissä neljä esitutkintaa. Puolimatkan mukaan Päivi Räsäsen mahdollinen tuomitseminen homoseksuaalisuutta koskevista kannanotoistaan loisi ennakkotapauksen, jonka avulla voidaan koko Euroopan unionin alueella estää Raamattuun pohjautuva ydinperhearvojen puolustaminen.

Puolimatkan mukaan kaikki eivät ymmärrä Räsäsen avioliittokäsityksen perusteluja. Hän otti esimerkiksi Sanna Ukkolan, joka kritisoi Iltalehdessä sekä Räsäsen kohtelua että Räsäsen kannottoja homoseksuaalisuudesta. Puolimatkan mukaan Ukkola oli väärässä pitäessään Räsäsen kannanottoja "julmina, käsittämättöminä ja tarpeettomina".

Puolimatkan mukaan Räsänen puolustaa vapautta ja ihmisoikeuksia. Puolimatkan perustelun mukaan "isä-äiti-lapsi-kolmoissidosta" tukeva avioliittoinstituutio on edellytyksenä vapaalle yhteiskunnalle. Samaa sukupuolta olevien liittojen sisällyttäminen insituutioon poistaa puolimatkan mukaan lapsen lainsäädännöllisen oikeuden isään ja äitiin. Tämän jälkeen Puolimatka vielä viittaa lapsen oikeuksiin, yhteyttä edelliseen mitenkään selittämättä.

- Puolustaessamme lapsen oikeuksia puolustamme myös homoseksuaaleja: hekin tarvitsevat lapsina isää ja äitiä.

Vanhempien eri sukupuolilla ei kuitenkaan ole havaittu olevan erityistä vaikutusta lapsen tarpeiden toteutumiseen.

Typistää homoseksuaalisuuden "elämäntavaksi"

Kristillisdemokraattien ja Aito avioliitto ry:n piirissä toiminut kasvatuksen teorian ja tradition professori Puolimatka myös typistää homoseksuaalisuuden kirjoituksessaan "elämäntavaksi". Hänen mukaansa homoseksuaalien ihmisarvon perustana ei ole heidän elämäntapansa suojaaminen kritiikiltä vaan se, että heidät on luotu Jumalan kuvaksi.

Uskonnollis-konservatiivisissa piireissä homoseksuaalisuus nähdään tyypillisesti valintana, oppimisen tuloksena, yksittäisinä tekoina ja ihanteesta poikkeamisena - samalla kiistetään seksuaalisen suuntautuneisuuden sekä laajemmin sukupuolen moninaisuuden synnynnäisyys ja biologisuus.

Yhteyksiä suurempaan yhteiskuntajärjestykseen?

Puolimatka vetää vielä kirjoituksensa lopussa yhteyksiä suurempiin virtauksiin. Hän esittää retorisena kysymyksenä, että miksi "vallanhaluinen eliitti" haluaa kieltää "kristinuskoon perustuvan ydinperhearvojen puolustamisen", ja esittää vastauksena, että vapaalle yhteiskuntajärjestykselle keskeisiä ovat usko ja perhe, jotka puolestaan kanadalaisen oikeustieteen professorin F.C.DeCosten mukaan estävät tehokkaimmin valtion taipumusta laajeta imperialistisesti ja vahvistamasta valtaansa despoottisesti.

Viron konservatiivisessa kansanpuolueessa EKRE:ssä valta vaihtui, mutta perheen sisäisesti. Puheenjohtajuuteen tarttui isänsä jälkeen Martin Helme, 44. Entinen puheenjohtaja Mart Helme, 70, jatkaa puolueen varapuheenjohtajana.

Martin Helme korosti puoluekokouksessa pitämässä puheessaan perinteisiä perhearvoja ja avioliiton määrittelemistä ainoastaan miehen ja naisen väliseksi instituutioksi. Hän haluaisi lopettaa Pohjoismaiden joukkoon pyrkimisen, joiden yhteiskuntamallin hän näkee pikemminkin varoittavana, ei suinkaan esimerkkinä. Hänen unelmanaan on tehdä Virosta "Itämeren Sveitsi".

Mart Helme on Viron sisäministeri ja Martin Helme Viron valtiovarainministeri. Puolue on mukana keskusta-vasemmistolaisen Keskipuolueen johtamassa hallituksessa, jossa on mukana myös keskusta-oikeistolainen Isänmaa. Oppositiossa ovat Sosiaalidemokraatit ja markkinaliberaali Reformipuolue - joiden kanssa sen paremmin EKRE kuin Keskipuoluekaan eivät tule toimeen. Keskipuolue ryhtyi hallitusyhteistyöhön EKRE:n kanssa, koska muussa tapauksessa se olisi menettänyt pääministeripuolueen asemansa.

Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö piiskasi liberaaleja arvoja blogikirjoituksessaan. Siinä yhteydessä hän tuli kyseenalaistaneeksi sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oikeutta olla olemassa.

Blogi aiheutti kohun ensin sosiaalisessa mediassa. Sitten siitä ärähtivät sekä kirkon edustajat että Puolustusvoimat. Kenttäpiispa poisti bloginsa, mutta minkä kerran laittaa nettiin, ei sieltä lähde pois. Kenttäpiispa pahoitteli sitä, että on kirjoituksellaan loukannut.

Piispa ei todennäköisesti halunnut loukata ketään. Yleensä lienee niin, että omaa ihannemaailmaansa kuvailevat ja peräänkuuluttavat eivät ajattelekaan loukkaavansa ketään. Ei vain tule ajatelleeksi kypsästi ja erilaisten ihmisten näkökulmasta. Tulee unohtaneeksi, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia kuin itse on. Kenttäpiispa ehkä muisti rakkauden kaksoiskäskyn, mutta ei ymmärtänyt lähimmäisten tarpeineen olevan eri asia kuin mitä itse on.

Puolustusvoimat kertoo twitter-viestissä, että kenttäpiispan blogiteksti on nyt käsitelty. Samoin käsitellyksi on kuitattu siitä saatu palaute. Pääesikunnan päällikkö on puhutellut Särkiön, joka saa jatkaa kenttäpiispan tehtävässä. Puolustusvoimien mukaan Särkiö on sitoutunut Puolustusvoimien arvoihin ja toimintatapoihin.

Onko siis tasa-arvo käskemällä valmis?

Voivatko Puolustusvoimien palkkalistoilla olevat nyt luottaa siihen, että vaikkapa hlbti-vähemmistöön kuulumisen paljastuminen ei ole jatkossa ongelma. Ja etenkin voivatko pakolliseen varusmiespalvelukseen astuvat luottaa siihen, että he tulevat kaikilta osin yhdenvertaisesti kohdelluksi, vaikka kuuluisivat avoimesti hlbti-vähemmistöön? Että mahdollinen asiaton kohtelu on kitketty tai tulee ainakin jälkikäteen käsitellyksi siten, että asiaton kohtelu loppuu siihen? Että kukaan ei joudu vaikkapa silmätikuksi hlbti-vähemistöön kuulumisensa vuoksi?

Tuskin näin on.

Virallinen linja voi olla tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja syrjimätön. Elämänmeno ei kuitenkaan ole sellaista, oikeasti. Vastaavanlaisia hlbti-vähemmistöihin kohdistuvia asiattomuuksia putkahtelee esiin aika-ajoin.

Särkiön tapaus tuli nopeasti käsitellyksi. Onnistuisiko vastaava ripeys laajemminkin?

Puolustusvoimien piiriin tarvitaan toimija tai toimintaa, joka erityisesti tukee asepalveluksessa olevia ja Puolustusvoimissa työtä tekeviä hlbti-ihmisiä. Tarvitaan ohjelma, jossa selvitettäisiin yhdenvertaisuuteen liittyvät instituution kipukohdat ja ratkaistaisiin ne. Esimerkiksi Setasta saa varmasti apua.

Vain asioihin tarttumalla luottamus on mahdollinen. Puolustusvoimissa sietäisi ymmärtää se, että yhdenvertaisuutta edistävä toiminta lisää maanpuolustustahtoa.

Keskisuomalaisessa blogia pitävä Tapio Puolimatka mainostaa kirjoituksessaan kirjaansa Saanko luvan – sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe ja kertoo siinä kuvaavansa "aktivistien kampanjoita niitä vastaan, jotka puolustavat lasten perustavia ihmisoikeuksia, oikeutta isään ja äitiin ja oikeutta sukupuoliseen ja seksuaaliseen koskemattomuuteen".

Tavallaan täytyy vähän ihailla Puolimatkan kykyä käyttää sellaista kirjoitustekniikkaa, joka saa lukijan kokemaan huomaamatta tarvetta valita puolensa - ja tekee sen Puolimatkan haluamalla tavalla - jos ei tiedä, mistä on kyse.

Alkuun Puolimatka kautta rantain esittelee olevan henkilöitä, "jotka puolustavat lasten perustavia ihmisoikeuksia, oikeutta isään ja äitiin ja oikeutta sukupuoliseen ja seksuaaliseen koskemattomuuteen". Kukapa ei haluaisi lapsia puolustaa? Puolimatka ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä kerro näistä hyveellisistä sen tarkemmin, vaan kertoo näillä puolustajilla olevan taktisesti kampanjoivia vastustajia.

Kirjoituksessaan Puolimatka esittää em. aktivistien käyttävän kolmiosaista taktiikkaa.

Hänen mukaansa ensiksikin aktivistit leimaavat näitä hyveellisiä, ja esittää aktivistien käyttävän leimaamiseen "tunneilmaisuja", kuten käsitteitä homofobia ja transfobia. Toiseksi aktivistit myös Puolimatkan mukaan tuhoavat hyveellisten mainetta, esimerkiksi järjestämällä oikeusjuttuja ja pyrkimällä saada heidät erotetuksi töistään. Vasta tähän leivottuna käy ilmi, että hyveellisissä kyse on esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsäsestä (kd) ja Aito avioliitto -yhdistyksen toiminnanjohtaja Susanna Koivulasta, jolla on myös yhteys kristillisdemokraatteihin. Hyveelliset siis määritellään yksilöidymmin vasta, kun lukijalle on syntynyt tunnereaktio. Kolmantena hän esittää aktivistien käyttävän uhriutumista, kyynelehtimistä ja turvattomuuden tunteistaan kertomista työkalunaan.

Puolimatka esittää paljastavansa kirjassaan "ne epärehelliset strategiat, joiden avulla aktivistit pyrkivät tukahduttamaan keskustelua lapsen oikeudesta seksuaaliseen koskemattomuuteen". Hänen mukaansa tällaiseen ohjelmaan kuuluu ydinperheen heikentäminen ja nuorten ohjaaminen "seksuaaliseen kokeiluun perustuvaan elämäntapaan". Puolimatkan mukaan "tällainen elämäntapa altistaa nuoret hyväksikäytölle". Puolimatka kuitenkin sivuuttaa sen tosiasian, että nuorten tietämys seksuaalisuudesta ja sen kaikenlaisesta moninaisuudesta vähentää hyväksikäytön riskiä ja myös esimerkiksi teiniraskauksia.

Puolimatkan mukaan Setassa huolestuttiin näistä "paljastuksista" ja päädyttiin mainostamaan Googlessa valtakunnallisen Setan pääsihterin Kerttu Tarjamon kirjoitusta "Puolimatka jatkaa tieteen kaapuun puettujen homofobisten ennakkoluulojen revittelyä". Tuon blogin esiinnostaminen on ihan perusteltua, koska siinä tuodaan esiin Puolimatkan agendallinen toiminta.

Puolimatka väittää, että aktivistit pyrkivät horjuttamaan lasten identiteettiä siten, että nämä jo hyvin pienestä asti "kyseenalaistavat oman sukupuolensa ja ohjautuvat seksuaaliseen kokeiluun perustuvaan elämäntapaan", ja se sitten heikentäisi vakaita ydinperheitä. Puolimatka kirjoittaa aktivistien pyrkivän mitätöimään kehon merkitystä ja sen korvaamista subjektiivisella kokemuksella. Nykyään kuitenkin on vahvistumassa käsitys siitä, että seksuaalisen ja sukupuolisen moninaisuuden taustalla on näkyviin fyysisiin ulottuvuuksiin yhtäläisesti vertautuvia biologisia ominaisuuksia, josta saadaan tietoa neurobiologian tutkimusmenetelmien kehittyessä.

Blogin kirjoittajaesittelyssä Puolimatkan kerrotaan olevan kasvatustieteen ja valtiotieteen tohtori, joka toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa ja käytännöllisen filosofian dosenttina Helsingin yliopistossa.

Unkarin parlamentti on hyväksynyt lain, jonka mukaan väestörekisteriin kirjataan jatkossa vain syntymässä määritelty sukupuoli. Tuota merkintää ei voi myöhemmin muuttaa. Tämä johtaa siihen, että transsukupuolisten ja intersukupuolisten ei ole mahdollista saada vahvistettua väestörekisteriin omaa sukupuoltaan, eikä niin muodoin saada omaa sukupuolta vastaavia henkilöpapereita.

Tiistaina uutisoidusta asiasta kirjoittaa myös Seta verkkosivuillaan.

Euroopan unionin alueella seksuaalivähemmistöjen asema on kohentunut. Esimerkiksi lainsäädännön syrjintäsuoja on vuosituhannen jälkeen pääosin kattava kattava. Samaa sukupuolta olevat parit tunnustetaan EU:n tasolla niissäkin maissa, joissa samaa sukupuolta olevat eivät voi avioitua tai rekisteröidä parisuhdettaan. Vaikka homomiehiin, lesboihin ja biseksuaaleihin kohdistuvia kielteisiä asenteita yhä on jokaisessa maassa enemmän tai vähemmän, voi seksuaalivähemmistöjen hyväksynnän suhteen katsoa "pihvin kääntyneen".

Yleinen asenneilmapiiri seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaista asemaa kohtaan on enemmän hyväksyvä kuin kielteinen. Myös uskonnollistaustaiset konservatiiviset ns. perhejärjestöt - kuten Suomessa toimiva Aito avioliitto ry - ovat itsekin huomanneet, että heidän hyökkäyksilleen seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaista asemaa kohtaan ei ole enää juurikaan kaikupohjaa, vaan ne ovat paremminkin yleisen naurun aihe.

Sukupuolivähemmistöt maalitauluna

Sen sijaan vaikeammin hahmotettavan sukupuolen moninaisuuden kyseenalaistaminen ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien aseman kohentamisen torppaaminen on nostettu näiden järjestöjen toiminnan keskiöön. Näiden vähemmistöjen aseman osalta Euroopassa ollaan vielä hyvin laajasti puolitiessä.

Konservatiiviset toimijat pyrkivät erityisesti kieltämään sukupuolen moninaisuuden esilläpidon kouluopetuksessa ja estämään kahden sukupuolen malliin mahtumattomien ihmisten täysimittaisen tunnustamisen. Suomessakin translain uudistaminen itsemäärittelyoikeutta kunnioittavaksi on yhä kesken. Erityisesti ajatussukupuolen itsemäärittelyoikeudesta on herättänyt vastustusta arvokonservatiiveissa.

Aito avioliitto ry liittyy eurooppalaiseen arvokonservatiivien Agenda Europe-yhteenliittymään. Se on pyrkinyt esimerkiksi EU-kansalaisaloitteella saada määrittellyksi perheeksi vain eri sukupuolta olevien vanhempien perheet, mutta hanke epäonnistui.

Nyt koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ihmisiä kehotetaan välttämään lähikontakteja. Sosiaalisen median aikakaudella tämä ei välttämättä ole ongelma, varsinkin siinä maailmassa luontevasti seikkaileville. Sisäänpäin kääntyneille etätyöt ja pakollisten sosiaalisten tilanteiden väheneminen saattavat olla jopa virkistävää.

Sitten ovat oikeasti yksinäiset, jotka eivät ole sinut sähköisten yhteydenpitokanavien kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi varttuneemmat ihmiset, eritoten huonommassa kunnossa olevat vanhukset. Monet vanhenevat hlbti-vähemmistöihin kuuluvat ovat erityisen huonossa asemassa, varsinkin jos nuoruutta ja aikuisuuttakin on värittänyt itsesyrjintä. Heidän kohdallaan toivotut ihmiskontaktit väistämättä harvenevat; ei ole edes mahdollisuutta olla ihmisten joukossa.

Ei ole mitenkään erikoisen helppoja keinoja auttaa yksinäisyydessä ihmisten terveyttä vaarantamatta.

Asia nousi allekirjoittaneen mieleen, kun radiosta tuli kappale Tummilla teillä, esittää Vesterinen Yhtyeineen.

Yksinäisyyttä on käsitelty ranneliike.netin keskustelufoorumilla aiemmin

Yksinäisyys
Yksin homomaailmassa...
Yksinäiset HBLTI-vanhukset

Yksinäisyyden tiedetään olevan haitaksi terveydelle.