Ystävä piti 50-vuotispäivälliset ravintolassa. Hyvässä ja aika hintavassa. Ilta oli mukava, hän oli kutsunut tusinan verran itselleen tärkeitä ihmisiä. Itseäni tökki juhlien aikana ja sen jälkeen päivänsankarin ylenpalttinen hehkutus juhliensa onnistumisesta. Juhlien aika tuntui kornilta, että puheenaihe, onpa mulla mahtavat juhlat ja mahtavat kaverit, toistui pari kertaa liian usein. Varsinkin kun se tuppasi päättymään olenpa mä mahtava. Sitten tuli viestit, ensin tekstari, jossa oli kiitokseksi naamioitu omakehu ja lopulta meili, joka oli täynnä tietynlaista snobbailua ja laatutietoisuutta.
Kaikesta tuli sellainen olo, että lopultakaan se yhteinen aika, juhla, ei ollut pääasia, vaan paremminkin se, että siitä voi tiedottaa. Ja juhlan tarkoitus oli esitellä päivänsankarin hyvää makua ja laatutietoisuutta niin ruokien kuin ystävienkin suhteen.
Saman iltana ministeri oli twiittailut linnanjuhlista. Mikä meitä vaivaa, emmekö voisi keskittyä juhlimiseen?
