Kauneuspilkku

Näytetään bloggaukset helmikuulta 2009.

mageen tahmee popin kuningatar

Popin kuningattaren urakin on sitten kääntynyt jo ehtoopuolelle, sitähän se tarkoittaa, että ehtii piipahtamaan Helsingin ja Tallinnan kaltaisissa periferioissa. Mitään kovin ihmeellistä tämä mamma ei ole viime vuosina musiikkirintamalla saanutkaan aikaiseksi. Avioliitot, erot, adoptiot ja muu perhe-elämä ovat sen sijaan jatkuvasti otsikoissa. Kun on rakentanut itsestään tuotetta ja rahastanut sillä jo 25 vuotta, on varmaa aika vaikea uusiutua jatkuvasti. Ja siitähän Madonnan urassa on ollut kyse – jatkuvasta muuntautumisesta, jossa persoona on muokkautunut Material Girlistä "henkistyneeksi" kabbalan tutkijaksi. Ja vaikka nyt näyttäisi, että ura polkee paikallaan ja tyylikin on jämähtänyt, on meillä runsaasti esikuvia vanhenevista tädeistä eiku tähdistä, jotka tekevät come backeja ja jäähyväiskiertueita vuoron perään. Eli ei huolta pojat, tahmeaa ja makeaa on varmasti luvassa myös elokuun jälkeen.