• Kauneuspilkku

sukkapuikolla ja sahalla

Toisinaan olen miettinyt jos muuttaisin blogini käsityöblogiksi. Mutta niitähän on verkko täynnä muutenkin. Siinäpä se, minulla ei taitaisi olla silläkään saralla hirveästi omaperäistä annettavaa. Ja tää on kuitenkin varmaan väärä foorumi. Tosin blogin nimi voisi olla sukkapuikolla ja sahalla tai ehkäpä oikeammin kutosen puikoilla ja ruuvinvääntimellä. Ne olivat viikonlopun pääasialliset työvälineeni, kun Nassu käytti tällä kertaa sahaa. Itse asiassa puikot ovat tällä kertaa numeroa seiska, tulee muuten suht nopeasti valmista sellaisilla.
Piti viikonloppuna rakentaa mökillä ulkoportaat kalliorinteeseen. Ilmat olivat kuitenkin erinomaiset kutomiseen, joten syntyikin sitten hiha huppariin. Lopulta päästiin myös rappustyömaalle. Oli yllättävää, miten helposti rappuset lähtivät syntymään. Kyse on vaan noin kolme metriä pitkistä ulkoportaista, mutta koska ei olla kumpikaan koskaan tehty sellaisia, ajateltiin, että menee tuumaamisessa ja laskelmissa paljon aikaa.
Pienen tuumauksen jälkeen päädyttiin siihe, että paras taktiikka on vaan alkaa tehdä ja kokeilla. Kun vielä isäni oli poissa työmaalta häiritsemästä (arkkitehti, tiedätte varmaan tyypin) homma eteni sutjakasti. Muutaman kerran sai ruuvin paikkaa vähän vaihtaa, mutta muuten lopputulos näytti hyväksyttävältä. Vielä pitää kiinnittää koko komeus kallioon ja sitten laittaa lankut kiinni. Mutta rakenne on jo selvä. Nyt kun tuli otettua se tekniikka haltuun, on mahdollisuudet rajattomat, rinnetontti kun on.
Neuleessa on muuten paljon enemmän laskemista, kutominen käy suorastaan päässälaskuharjoituksesta. Ja ohjeetkin on välillä niin kryptiset, että nitä varten pitää olla tulkki. 8 s 9 krs välein. Mutta kait sitäkin hyvä tuli. Neule on kuitenkin joustava materiaali ja vielä loppuvaiheessa pystyy tietynlaisia mokia peittämään paremmin ainakin kuin rappusista. Perinteisillä sukupuolirooleilla on ajateltu, et miesten työt vaatii niinku tarkkuutta ja laskemista ja matemaattista ajattelua, mut kutominen on ihan pelkkää matikkaa. Kaikki riippuu langan paksuudesta, siitä saadaan puikon paksuus ja sitten silmukkatiheys, josta voidaan laskea silmukkamäärät jne. Huh.
Koska mulla ei oo kuvia, ei tästä voi koskaan tulla kunnollista käsityöblogia. En sitä paitsi luetellut valmistusmateriaalejakaan. Onneks oonkin vaan harrastelija.

2 kommenttia

martin

7.6.2012 11:03

Onneksi olet harrastelija. Tarkoitan, että kutomisen hauskuus on silloin taatumpaa. Mukawia hetkiä kutomiseen (kuten myös sahan käyttöön)!

Kauneuspilkku

11.6.2012 20:02

Heh, joo ei musta ihan ammattilaista helposti saa. Kun taidot karttuu on myös tekeminen kivaa ja tulee kokeiltua sitten uusia juttuja ja sitten ne taidot karttuu lisää ja entistä kivempaa:) Viikonloppu meni nyt enempi sen sahan ja ruuvinvääntimen kanssa. Tuli rappuset valmiiksi ja vajaan lattia. Ei ole ihan plekät kutomiskelit siis.