Kauneuspilkku

Youth is wasted on the young
Before you know it's come and gone to soon

Eipä ollut oma lause tuo, vaan Robbien piisistä.

Totta silti, niii-in totta.

Kotikaupunkini Helsinki on ruvennut ilkeäksi tonttiasioissa. Ensin se kahmaisee Sipoon kultahammasrannikon, mutta kun tämäkään ei riitä suunnitellaan "ylisuurten" rintamamiestonttien pilkkomista. Niille kun vielä olisi paljon rakennusoikeutta, esim. pienkerrostalon verran, heittää tutkija.

Sepähän se somaa on, rakentaa 50-luvun omakoti-idylliin muutama pienkerrostalo. Tuhottujen kaupunkiympäristöjen syntipukkeja ei tarvitse kaavoitusosastoa kauempaa etsiä.

Tänään sitten sai lehdestä lukea uusinta uutta, kaupunki jopa 15-kertaistaa tonttivuokriaan, mikä taas nostaa kerrostaloasukkaiden kustannuksia huomattavasti. Please, asummehan omalla tontilla...

Kaupunki olemme me, mutta minkä kaupunkilainen voi tehdä, kun kaupunki kääntyy kaupunkilaista vastaan? äänestää vaaleissa, enpä usko, että siitä on hirveästi hyötyä.

Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että Helsinki on paha, mutta olenko siis pahan puolella tai sitä vastaan?

Onko ihme jos vaatteiden ostaminen joskus tuntuu hankalta. Jo pitkään olen oivaltanut, että yläruumiini on pienemmän ihmisen kuin alaruumiini. Sain asialle vahvistuksen kun tutkin mittataulukoita. Jalan sisäpituus siis tulkitsin sen reiden sisäpuolelta nivusista alaspäin oli luokkaan 2XLrinnan ympärys hädin tuskin koko M. Vyötärö paisunut suunnilleen L-kokoon.

Eli kukkakeppi mikä kukkakeppi, vaikka treenaaminen ja ikä on jotain lihaksia tuonutkin.

Mutta ei minun tästä pitänyt blogata...vaan siitä miten erilaisen maailmankuvan saa kun seuraa eri tiedotusvälineitä.
Vaikken yleisesti ottaen hurraakaan maamme kaksikielisyyden puolesta (Martin don't get excited now) tarjoaa se kaksi eri näkökulmaa tiedonvälityksessä. Pääuutiset ovat toki FSTllä ja HBlssä yhdenmkaisia muiden tiedotusvälineiden kanssa. Ja juu, toki niissä suomenrutsalainen näkökulma on vahvasti esillä, mutta niissä on muutenkin usein eri aihepiireistä uutisia kuin vaikkapa Hesarissa tai Ylen suomenkielisillä uutisilla.

Viime viikonloppu oli hyvin kuvaava. Hesarissa oli pienen pieni yhden palstan uutinen jäihin pudonneista retkiluistelijoista Tuusulanjärvellä. Hesarin mukaan molemmat jäihin vajonneet pääsivät omin avuin ylös jäistä.
Ok, fine, kukaan ei kärsinyt sen pahemmin.
HBL:n etusivulla oli samana päivänä sankari, joka oli kiskonut kaksi retkiluistelijaa jäistä. Hbl oli ollut paikan päällä tarkoituksenaan tehdä juttu jäälautailijoista. Mutta ennen kuin nämäpääsivät tositoimiin, he huomasivat veden varaan joutuneen miehen. Toinen jäälautailija pelasti tämän ja lehdessä oli sitten kuvasarjakin tapahtuneesta. Kun ryhmä etsi uutta kuvauspaikkaa, he törmäsivät vastaavanlaiseen tapahtumaan ja tilanne toistui.
Kumpikaan jäihin pudonneista ei tarvinnut paikalle hälytetyn virkavallan apua, joten sikäli he pääsivät ylös omin avuin.

Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, joka päivä. Siksi onkin kiinnostavaa seurata molempia, sekä hbl että hesaria tai ylen suomenkielistä ja ruotsinkielistä uutistoimitusta.
Ruotsinkielisten sanotaan elävän ankkalammikossa, mutta tietyllä tavalla koko Suomi on yksi ankkalammikko. Suomenkielinenn uutisointi on muuttunut muutaman suuren mediatalon hallitsemaksi ja kaikki pääuutiskanavat tunkevat sopulilauman tavoin samoille uutislämpäreille.
On kuitenkin hyvä muistaa, että ankkalammikosta tuleva uutinen ei useinkaan ole ankka.

Onko alkuperäinen aina parempi? Voiko kopio, koveri tai muu uudistettu versio lisätä alkuperäiseen jotain?Nämä on tietysti makuasioita, mutta tänään törmäsin alkuperäiseen Cilla Blackin versioon laulusta, jonka Agneta Fältskog levytti pari vuotta sitten. Vaikka sovitus on itsessään kovin samanlainen säestystä myöten, niin ainakin omiin korviin Agnetan versio If I thought you’d ever change your mind kappaleesta kuulostaa täyteläisemmältä, puhtaammalta – niin paremmalta.

&feature=related

Varmaan näin on monen muunkin piisin kohdalla. Itselle tulee mieleen jopa Madonna versiot Evita musikaalin lauluista. Ja tämä on paljonn sanottu, koska en välttämättä liputa Madonnan laulutaitojen puolesta, vaikka hän onkin nero monella muulla tavoin.

Mutta muuta sitten on nämä pyhät beatlesit ja abbat. varsinkin jälkimmäiset. Kukaan ei koskaan voi esittää abban musaa paremmin kuin alkuperäinen. Tämä ei varmaankaan perustu mihinkäään musiikilliseen arvioon, vaan siihen, että koko lapsuuden ja nuruuden abbaa kuunnelleena, kaikki muut esim. a-teens –versiot kuulostavat vaan huonoilta halvoilta kopioilta.

Aikanaan haaveiltiin ABBAn come backista, jota ei ole kuulunut. Nyt toivon, että sitä ei tapahdukaan. Nyt olisi liian myöhään ja kaikki menisi pilalle. Toivon, että bändin jäsenetkin ymmärtävät sen ja varmaan ymmärtävätkin, vaikka miljardin dollarin palkkiokin ylittyisi.

Parempi vaan katsoa näitä videoita ja kuunnella vanhoja vinyyleitä.

Ranneliikkeessäkin on keskusteltu facebookista puolesta ja vastaan.
Itse en ole kokenut tarvetta liittyä, mutta Nassu on innokas jäsen. Ja sivustakatsojan syvällä rintaäänellä voin todeta, että FB ainakin Nassun tapauksessa lisää oikeasti yhteisöllisyyttä ja yhteydenpitoa ihmisiin, joita syystä tai toisesta ei ole mahdollisuutta livenä useinkaan nähdä.
FB tarjoaa tavallisen viestinvaihdon lisäksi paljon erilaista hupi-sisältöä, jolla sitä yhteisöllisyyttä pidetään yllä.

FB myös luo verkostoja ihmisten välillä ja sen kautta saattaa saada ihan uusiakin ystäviä, kavereidensa välityksellä. Jos entisaikaan sukulaiset asuivat lähekkäin ja sukupolvien välinen kanssakäyminen oli luontevaa, niin ainakin itsellä sukulaiskäynnit rajoittuvat aika minimiin. En ainakaan itse keksi mitään muuta kanavaa, jolla voi yhtä kätevästi olla yhteyksissä niin teini-ikäisen veljentyttären kuin omien ulkomailla asuvien kavereidensa kanssa.
Nassu pelaa scrablea veljenpoikansa kanssa ja on valjastanut minun veljentyttäreni vasallikseen virtuaaliseen ritarileikkiin. Tärkeintä on yhteinen juttu, se tunne että toinen on muistanut, veikkaan.

Aina voi tietysti sanoa, että panostaa live-kontakteihin ja että FB on vain pöhköä nettiriippuvuutta ja virtuaalikaveruutta, mutta olen huomannut, että FB:n kautta ihmissuhteet pysyvät vireinä ja elävinä ja tulee uutta sisältöä myös live-tapaamisiin. Vaikka FB ei ole minun juttuni ymmärrän hyvin miksi niin monet kaverini ovat siellä.

Kun olin lapsi ja nuori niin oli itsestään selvää, että talvella hiihdettiin lähimaastoissa ja kesällä uitiin meressä. Sekä hiihto- että uimakauden pituus oli ainoa variaatio, mutta joka talvi pääsi hiihtämään ainakin parin-kolmen kuukauden aikana.
Ei olisi käynyt mielessäkään, että nyt keski-ikäisenä pitää itseään erityisen onnekkaana jos voi saman vuonna harrastaa molempia.

Juuri nyt kun ulkona satelee lunta ja maisema on talvinen, voi kuvitella menevänsä hiihtolenkille, mutta nyt on jo oppinut, että huomenna lumet voi sulaa ja ladut olla poissa. Sama koskee uimavettä. Jos kesällä aamupäivällä käy uimassa sinilevättömässä poukamassa, saattaa iltapäivällä meri olla täynnä pientä hiutaletta.

Ilmasto on muuttunut.

Ilmasto on toki muuttunut ennenkin. Vuoden 1940 tienoilla ilmasto kääntyi kylmempään suuntaan, kunnes tämä nykyinen ilmastonmuutostrendi alkoi vaikuttaa. Sitä ennen on ollut monta monituista käännettä. Viikinkiaikana Grönlannissa on viljelty maata ja havupuuraja suomen Lapissa on ollut paljon nykyistä pohjoisempana.

Kun lapsuus osui kylmän-sodan neukkuaikoihin, kuvitteli, että omana elinaikana ei koskaan tapahdu mitään jännittävää. No eipä Neuvostoliittoa enää ole, eikä kohta Suomeakaan ja mitenköhän käy maapallomme?

Että kyllä tässä ainakin jännitystä piisaa!

Miksi useimmiten vastaan "Kiitos Hyvää", kun kysytään mitä kuuluu tai miten voin? Mikä tämä tarkemmin määrittelemätön "hyvä" on? Sitä en osaa itsekään kyllä usein määritellä, mutta tuntuu, että hyvästä on tullut joku perusolotila. En oikein osaa eritellä mikä on erityisen hyvästi ainakaan ilman, että joudun selittelemään pitkästi ja pitkästyttävästi.

Hyvä kun kuitenkin on aika väljä määre. Mikä on "hyvä Joulu", jota toivotetaan? Tai "Hyvä elämä"? Lienee aika henkilökohtaisia juttuja…

Joskus kun on kipeänä tai on muuta erityistä harmia/huolta pystyn sentään sanomaan kaikenlaista, mikä tarkoittaa, että ei niin hyvää. Siis pystyn sanomaan ainakin joillekin ihmisille. Useimmille sanon kuitenkin aina, että kiitos hyvää.

En edes muista milloin tämä "hyvän kuuluminen" tuli vallitsevaksi. Joskus opiskeluaikanani - eli ei niin kovin kauan sitten- :)) päätin, etten ainakaan valita vanhemmilleni ja että minulle kuuluu hyvää.
Siitä se sitten on laajentunut koskemaan useimpia tuntemiani ihmisiä. Se on ikään kuin suoja/torjuntamuuri jonka taakse voi vetäytyä. Vastaamalla "hyvää" olen suojassa kaikilta uteluilta ja selityksiltä. paitsi jos joku todella haluaa tietää. Mikä toisaalta nykyään on aika harvinaista, sillä monet kysyvät vaan tervehdysenomaisesti ja tuskin kiinnittävät huomiota vastaukseen, koska heillä on niin kiire kertoa omista asioistaan.

Tämä taas sopii minulle hyvin, voin antaa heille yleispäteviä neuvoja, miten elää elämäänsä ja toisaalta välttyä siltä, että minun asioihini puututtaisiin.

Vaikka kieltämättä ihmiset, jotka aina vaan puhuvat itsestään ovat aika tylsiä, sellaista vartenhan on nämä blogit : )

Menikö Joulu jo? Nytkö pitäisi solahtaa takaisin arkeen, töihin ja normaalin päivärytmiin?

Onneksi meidän kohdalla ei Molemmilla on lomaa ainakin vuoden vaihteesen.

Pidän joulusta, tykkään leipoa pipareita ja pullaa ja koristaa kotia. Kuusen hankinta on oma juttuni, kuusen valitseminen ja kotiin kantaminen tuo joulun. Annamme lahjoja, käymme sukulaisissa, laulamme joululauluja ilman että kyseenalaistaisimme miksi niin teemme. Tai ainakaan minä en kyseenalaista. Nassu pärjäisi Jouluna vähemmälläkin joululla, mutta ei toisaalta ahdistu minun valmisteluistakaan.

Pahinta olisi jos pitäisi viettää pakosta jotakin juhlaa. En oikein ymmärrä kun ihmiset valittavat joulun turhuutta, kaupallisuutta jne. Kaikkihan voivat viettää, olla viettämättä, antaa lahoja tai olla antamatta lahjoja. Tulee mieleen, että toisinaan jotkut, eivät kaikki, haluavat erityisesti korostaa sitä miten he eivät ole kaupallisia, eivät anna lahjoja, eivät vietä joulua, koska ovat jotenkin sellaisen yläpuolella. Jos he tarvitsevat sitä rakentaakseen itsetuntoaan, se on fine. Se ei pilaa ollenkaan minun joulumieltäni. Sanotaan vaikka, että joulun hengessä se ei haittaa...

Poissaolovastaus meiliin, puhelin keskukseen , virrat pois sähkölaitteista…aika hiljentyä ja rauhoittua Jouluun.

Taidan olla viimeinen lähtijä toimistossa, tosin olen usein perjantaisin viimeisiä lähtijöitä ,joten sinänsä en huomaa mitään erityistä.

Mistä tietää, että on Joulu?

Ainakin siitä, että yhtäkkiä ihmiset, joita viimeksi tapasit vuosi sitten pyytävät sinut glögille.

Posti tuo samoilta ihmisiltä joulukortit

Kaupoissa on ruuhkaa ja lehti ei mahdu mainosliitteiden takia postiluukusta.

Mutta mistä todella tiedän, että on Joulu? Onko Joulu sydämessäni Joulu ja mitä se sitten tarkoittaa?

Onko Joulu minulle Kristuksen syntymäjuhla tai mitä?

En oikein tiedä. Osittain joulu on minullekin sitä ikivanhaa perinnettä, jota on vietetty jo ennen kristinuskoa, kun talvipäivät taas alkoivat pidentyä. Joulu on ilon ja yltäkylläisyyden aikaa. Toisaalta kristillinen kasvatus on iskostunut ainakin siten, että joulu on rauhan ja hiljentymisenkin aikaa. Eli Joulu itse asiassa on ristiriitaista aikaa – kiirettä, jotta pääsisi rauhoittumaan.

Joulu on perinne, mutta aina uusi. Joulu on piparkakku, tähti ja kuusi.

joulu on lepoa ja rauhaa, kiirettä, stressiä ja kultanauhaa

Joulu on lahjoja ja itsekkyyttä, Joulu on köyhyyttä ja yksinäisyyttä.

Joulu on ystävä ja tuttu, joulu on vieras ja tontun nuttu.

Mikä auttaisi hillitsemään silmitöntä väkivaltaisuutta?

Tämä on varmaan median luoma harha, kun tilastot taitavat osoittaa, että väkivaltarikokset ovat Suomessa vähentyneet, mutta tuntuu, että sattumanvarainen täysin sivullisiin kohdistuva järkyttävä silmitön väkivaltaisuus on lisääntynyt.

Lähes päivittäin saa lukea jostain hirveästä aggressiopurkauksesta, jonka tuloksena joku viaton uhri on vammatuntu tai kuollut – tekijät saattavat olla jotain teinejä, joilla ei ole mitään käsitystä tai eivät välitä tekonsa seurauksista.

Mikä tähän auttaa – kuolemanrangaistusko, elinkautinen? varhainen puuttuminen ongelmaperheisiin?

En elä päivittäin väkivallan pelossa, mutta kieltämättä talvipimeillä kujilla tulee mieleen katsoa vastaantulijaa kahdesti ja kaukaa.

Mutta mikä saisi väkivaltaisen käytöksen kuriin ennen uskottiin silmä silmästä esimerkkiin ja hirvittäviin rangaistuksiin, sitten tuli eristäminen vankiloihin nyt uskotaan, että tekijän sopeuttaminen paremmin yhteiskuntaan on ratkaisu. Entä uhrin kannalta, milloin tapahtuu oikeus? Miten uhri kokee saavansa hyvityksen, jos tekijä tulee ehdonalaisessa vastaan kadulla pian teon jälkeen. Tai kuolleen omaisille, miltä tuntuu, että joku urpo tappoi läheisesi ja kekkuloi kuin ennenkin?

Yksi ongelma asian ratkaisemissa varmasti on ollut, että sen on katsottu koskettavan tiettyjä rajattuja piirejä yhteiskunnassa. Niin kauan kuin päätöksentekijät ja muut hyväosaiset ovat olleet ikään kuin väkivallan ulottumattomissa, sen ratkaisemista ei ole pidetty niin tärkeänä. Hyvä kun listivät toisiaan on joku saattanut ajatella.

Mutta kun väkivalta tunkee sivullisten koteihin Töölössä ja satunnaisiin oopperassa kävijöihin alkaa ehkä tapahtua.

Telkussa pyöri joskus joku visailu, jossa piti arvata mitä suurin osa suomalaisista ajatteli jostain asiasta. Siis tarkoitus ei ollut tupla tai kuitti –tyyppisesti tietää oikeaa vastausta vaan ikään kuin pystyä arvioimaan yleistä mielipidettä.

Yleinen mielipide ja sen huomioiminen on tullut koko ajan yhä tärkeämmäksi ja tämä on tietysti hyvä asia kansanvallan kannalta. Tai onko?

Onko mahdollista, että tiedotusvälineet manipuloivat yleistä mielipidettä ja että tiedotusvälineitä puolestaan manipuloidaan?

Eilen uutisoitiin laajasti poliisin väärinkäytöksistä. Varsinainen "uutinen" käsitteli Helsingin huumepoliisin tilannetta, mutta samaan uutisointiin liitettiin myös Smash Asem mellakat ja putkakuolemat ja sitä höystettiin vielä Supon asioilla. Ylen uutisankkuri tivasi sisäministeriltä onko poliisin toiminnassa pahoja ongelmia.
Poliisi on kuitenkin tähän saakka nauttinut suurta kansalaisluottamusta ja tuntuikin eilen siltä, että joku tai jotkut haluaisivat tätä luottamusta vähentää. Ajankohtainen kakkonen kysyikin onko huumepoliisiuutisoinnissa ja -tutkinnassa kyse keskusrikospoliisin ja Helsingin poliisin valtataistelusta. Ja pyritäänkö negatiivisella uutisoinnilla syömään Helsingin huumepoliisin luottamusta? Tosin luulen, että suuren yleisön silmissä poliisi näyttäytyy kuitenkin yhtenä viranomaisena ja valtataistelu saattaakin syödä koko toimialan luotettavuutta.

Entä kun poliitikoille mietitään vaalien jälkeen sopivia paikkoja? Silloin usein nousee esiin poliitikon saama äänimäärä perusteena esim. ministerin paikkaan. Sitä tai tätä poliitikkoa "ei voida" sivuuttaa, koska se olisi demokratian halventamista.

Minusta pelkästään se, että suuri joukko on äänestänyt jotain ehdokasta mielikuvan perusteella ei voi olla pätevyyden eikä kyvykkyyden mittari. Jos asiantuntemus tulisi kansanäänestyksillä miksi sitten tavallisiin ministerinpaikkaa vaatimattomampiin virkoihin vaaditaan hyvä koulutus ja kokemusta ao. alan asioista?

Elämme huomiotalouden aikaa, jossa tärkeää on se miltä vaikuttaa ei se mitä osaa tai on. Niinpä verkostoituminen, oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminen ja tietynlainen julkisuuskuva ovatkin asiantuntemusta ja osaamista paljon tärkeämpiä. Osa on osannut kääntää tämän henkilökohtaiseksi hyödykseen, kaikilta se ei onnistu.

Mutta, koska trendit muuttuvat myös nopeasti ei lapsia kannata opettaa pelkästään tositv -maailmaan tai sisäisiksi sankareiksi. todennäköistä on, että huomiotaloutta seuraa uusi vaihe. Mikä se olisi? tuomiotalous?