Kauneuspilkku

Onnea Suomi

Huomenna vietetään itsenäisyyspäivää

Tai kuka viettää mitenkin.

Omassa lapsuudenkodissa oli paljon perinteitä ja itsenäisyyspäivääkin vietettiin tietyn perinnäisen kaavan mukaan. Aamulla kirkkoon ja sankarihaudoille. Isä ja äiti pukeutuivat mustiin ja lapsillakin oli parhaat päällä. Muutenkin päivän ohjelma oli harras ja suurin huvi oli varmaan autoajelu, kun käytiin katsomassa kynttilöitä ikkunalaudoilla.

Vaikka itse en mitenkään enää kaipaa noita tapoja viettää itsenäisyyspäivää, olen kiitollinen, että omaan lapsuuteeni on kuulunut paljon perinteitä. Lapsennahan ei tietenkään voinut tietää, että kaikki eivät vietä itsenäisyyspäivää samalla lailla, vaan kuvitteli sen olevan se tavallinen malli. Nyt voi sitten eri juhlapyhiin poimia niitä perinteitä, joita itse haluaa tai sitten tehdä jotain ihan muuta. Varmaankin helpompaa näin päin kuin, että ei olisi koskaan ollutkaan mitään perinteitä.

Kaikki eivät perinteistä välitä ja nythän on paljon suomalaisia, joilla ei lähtökohtaisesti ole samoja perinteitä ja tuskin mitään perinteitä koskien Suomen itsenäisyyspäivää. Mitenköhän he viettävät itsenäisyyspäivää?

Omalla työpaikallani vietettiin iloista varttia, mikä oli yllättävän onnistunut. Kokoonnuimme suureen neuvottelutilaan ja katselimme yhdessä ylen lähetystä ja lauloimme sinistä ja valkoista ja juotiin kahvit. Yhteislaulu peitti Jukka Kuoppamäen äänen mikä oli hyvä ja ylen valmis ohjelma vapautti talon aina esiintymishaluisen johdon esittämästä mitään omakeksimää ohjelmaa ja meidät muut myötähäpeästä.

Mutta mitä se itsenäisyys on mitä juhlimme. Jos se aiemmin onkin kanavoitu ikään kuin siihen, ettemme ole joutuneet kokemaan neuvostoarmeijan miehitystä, niin nykyäänhän on vapaaehtoisesti luovutettu itsenäisyyttä EUlle.

Mitä on kansallinen kansainvälisessä maailmassa, onko kansallisvaltiot tulleet tiensä päähän? Tuskin koskaan on ollutkaan olemassa jotain yhtä käsitettä suomalaisuudelle, vaan siihen on aina sisältynyt monia eri asioita, määrittelijästä riippuen. Nyt tuntuu siltä, että joku 1920- ja 30-lukujen vastaitsenäistynyt Suomea, oli yhtenäinen samoja arvoja ja normeja tunnustava kansakunta. Oliko kuitenkaan niin, vai oliko soraäänet haudattu sensuurin ja ankarien puoluelakien alle.
Entä nyt? Mikä on kansakunnan tila. Nuoret opiskelijat sanoivat eilen TVssä itsenäisyyden ja kansallisen olemassaolon uhkakuvaksi itsekkyyden ja minäkeskeisyyden. Nuoret epäilivät, että mitään talvisodan –henkeä ei enää syntyisi.

Miten on Suomi?


elämän sietämättömät ongelmat

Tänään hesarissa joku nainen kirjoitti siitä, että hoitovapaa pitäsi lyhentää siten vuodella, että se päättyisi lapsen täyttäessä kaksi eikä kolme vuotta. Perusteeksi hän esitti sinänsä ihan järkeviä perusteita naisen heikommasta asemasta työelämässä, mikäli tämä on ollut pitkään hoitovapailla kotona.

Minua ihmetytti se, että minkä takia kirjoittaja halusi lyhentää mahdollisuutta pitää hoitovapaata. Käsittääkseni hoitovapaan pituuden voi jo nyt säädellä siten kuin se itselle sopii ja moni haluaa hoitaa lapsensa kolmevuotiaaksi saakka kotona, toiset jopa haluvat pitempäänkin. Ainakin omalla työpaikallani monet ovat tehneet lapsensa siten, että ovat äitiyslomiensa välissä pyrähtäneet työpaikalle muutamaksi kuukaudeksi ja jatkaneet sitten äityislomalla ja hoitovapaalla taas maksimi ajan.

Vaikutti siltä, että kirjoittaja oli tyytymätön omaan urakhetiykseensä ja hakia jälleen kerran syytä oman itsensä ulkopuolelta. Minusta tuntuu voi olla, että jälleen kerran olen väärässä, että ihmisten on vaikea hyväksyä sitä, että kaikkea ei voi saada. Tai että omat ratkaisume ovat valintoja, vaikka ne eivät siltä vaikuttaisikaan. On valinta tehdä lapsi, on valinta jäädä sitä hoitamaan ja hoitovapaalle. Ja jos sinä aikana oma ura ei edisty nin kyse ei ole siitä, että yhteiskunta tai työnantaja olisivat epäreiluja, vaan siitä että ei ole työmarkkinoiden käytettävissä, koska on itse valinnut niin.

Se, että omat valinnat tai niiden sivutuotteina ilmenevät seuraukset turhauttavat on kuitenkin huono peruste yrittää vaikuttaa toisia tekemästä omia valintojaan. Ehkäpä olen ollut todella väärässä siinä, että nykyihmisen elämä ei olisi monimutakisempaa ja vaikeampaa kuin esivanhempiemme. Heidän ei tarvinnut tällaistakaan tematiikkaa ollenkaan miettiä.


kyynikon synty

Kun luki EUn kemikaaliviraston henkilöstölle sovituista eduista niin ei voi kun ihmetellä, että tätäkö eurooppalainen demokratia ja kansanvalta tarkoittaa. Luodaan verovapaata yläluokkaa, jolle parempien palkkojen lisäksi luvataan myös verovapauksia ja muita etuja ja maksajina on tavallinen kansa.
Historianopetuksessa aateliston etuoikeuksista puhutaan aina ikään kuin menneen ajan yhteiskunnan rakenteena, mitä ei moderneissa hyvinvointivaltioissa esiinny. No mitä tämä sitten on jollei verovapaan rälssin uudelleen syntymistä. Hare krishna ja pari muutakin jumalaa.

En ymmärrä miksi ihmeessä kehitys kulkee tähän suuntaan, miksi ihmeessä halutaan luoda eliittiä ja jyrkentää yhteiskuntien luokkarajoja, kun samaan aikaan kuitenkin puhutaan tasa-arvosta ja hyvinvoinnista kaikille.

ja miksi ihmeessä meidänkin päättäjät myötäilevät tätä kehitystä, siksikö että toivovat henkilökohtaisesti pääsevänsä siitä osallisiksi?

Pieni ihminen ei voi ilmeisesti muuta kuin kyynistyä, äänestää ja kyynistyä enemmän

Voi tätä kyynisyyden määrää. ja todeta klassikkoelokuvan sanoin "Don't say another word... it's men like yuo who made me the way I am"


tyytyväinen hiljaisuus

Olin tänään työhön liittyvässä koulutuksessa.

Kyseessä oli aamupäivän tilaisuus ja se oli täyttä asiaa, vaikkakin omaan työhön suoraan soveltaminen ei juuri nyt ole ehkä kaikilta osin ajankohtaista ja mahdollista.

Koulutuksessa kuitenkin annettiin eväitä varautumisessa tulevaan niin käytännön kuin asennetasollakin. Kouluttaja oli alansa rautainen ammattilaine, joka osasi viestiä asiansa niin tyhjentävän selkeästi, että kun esitys loppui ainakin minä jäin kaipaaman vielä lisää. En siis suoranaisesti jäänyt vaikkei mitään tietoa eikä kukaan muukaan päätellen siitä hiljaisuudesta, joka salissa vallitsi.

Hiljaisuutta on mielestäni montaa lajia.
Tällä kertaa hiljaisuus oli myönteistä, väitän, että sen aistii jossain syvällä sisällään onko ihmiset hilaa siksi, että hävettää, tai myötähäpeästä tai siksi, että ei kiinnosta tai siksi, että ovat tyytyväisiä. Joskus hiljaisuus voi olla omahyväistä puhumattakaan pelottavasta tai uhkaavasta hiljaisuudesta.

Harvoin hiljaisuuskaan on täysin hiljaista, mutta se on herkkä tila. Siksi olikin mukavaa, kun esityksen jälkeen seurasi pieni tyytyväinen hiljaisuus, joka sitten katosi tyytyväiseen ja innostuneeseen puheensorinaan.

Kun työnantaja maksaa meille koulutusta, niin yksi motiivi on luonnollisesti se, että työntekijä oppii siellä uutta työhönsä liittyvää asiaa, jota alkaa soveltaa käytännössä. Osittain koulutus on myös tapa palkita työntekijää, osoitetaan että arvostetaan, toisaalta joskus myös hyvitellään ikään kuin. Toiset koulutukset on ns. motivointipäiviä, jossa yritysvalmentajat yrittävät valaa työntekijöihin työnantajan toivomaa henkeä.

Itseä kyllä motivoi tällainen tämän päivän koulutus kaikista eniten. Kaikenmaailman höpö-höpö-nami-namit on joskus ihan kivoja, mutta oikeasti asiakeskeinen asiallinen hyvin toteutettu koulutus on parasta mahdollista motivointia meikäläiselle.

Joten nami-namit nurkkaan ja asiaa tilalle.


Aikuinen

aikuisuus iski eilen.

Jossain vaiheessa päätin, että kaikkia ihmisiä ei tarvitse sietää oli sitten tuttu tuntematon tai sukulainen. Niinpä olen sitten jättänyt yhdet sun toiset sukujuhlat väliin sedän-vaimoa-inhoten.

Eilen tätini taas soitti ja pyysi joulunalus kutsuilleen ja oli varmaan valmistautunut siihen välttelevän kohteliaaseen vastaukseen. Mutta saikin tilalle ilahtuneen "kiitos tulemme mielellämme". Nassulta tosin meni pasmat sekaisin, mutta sain tilanteen päivitettyä.

Ei, en minä edelleenkään rakasta sedän vaimoa eikä sukujuhlat ole kekkereistä kivoimmat. Mutta jotenkin tuntuu, että minä kohta 40 –v voin olla aikuinen ja kestää yhden ääliön kerran vuodessa. Kun serkkuja, tätejä ja setiä on kiva nähdä just se muutama tunti ja vanhemmatkin on iloisia, että niiden lapset on paikalla. Vaikka en ihan aina osaakaan ymmärtää miksi, mutta selvästi se on tärkeää.

Hassua, että tullakseni aikuiseksi minun täytyi ikään kuin asettua takaisin lapsen rooliin ja unohtaa se uhmakas murrosikä


sairasta!

"Ohikulkija oli löytänyt Etelä-Haagassa sijaitsevasta puistosta makkaranpaloja, joiden sisälle oli piilotettu neula. Helsingin poliisin mukaan tekijän ilmeisenä tarkoituksena on ollut vahingoittaa koiria." STT/Iltalehti 23.11.07

Kuinka kukaan voi tehdä tällaista, miten voi vihata koiria tai koiranomistaja näin paljon?

Näitä on toki ollut ennenkin, mutta ei silti paljon lohduta. Toivottavasti yksikään koira ei tällaisia syö.


lainaa vain

Eilinen keskustelu tvtä katsottaessa.
kauneuspilkku: voisin käydä hakemassa meille jäätelöä ennen kuin ohjelma alkaa.
nassu: älä vielä mene, kun se juuri nukahti, annetaan sen nukkua vähän aikaa.
k: joo, voin mennä vaikka sitten seuraavalla mainostauolla…

ja naps yhtäkkiä tuhiseva kaveri olikin hereillä.

Ei, meillä ei ole lasta, vaan koirakaveri oli taas hoidossa. Pitkän ulkoilun jälkeen uni maistui ja karvapallo nukahti Nassun kainaloon. Siinä ne oli söpösti molemmat.

Oma koirakuume ei varsinaisesti laske, kun välillä saa hoitoon koiran.
Tosin, se että sovittaa aikatauluja yhteen niin, että oikeasti jää aikaa koiran kanssa harrastamiseenkin, onkin sitten juttu, joka on hyvä kokeilla käytännössä. Ainakin tällä kahden viikon jaksolla olisin taas ollut koiran yksinhuoltaja, eikä siinä mitään. Mutta kaikkein ruusuisimmat utopiat kyllä karisevat.

Mutta olen tosi iloinen, että saamme koiran välillä hoitoon nyt jopa pariksi yöksi ja koirakin viihtyy meillä hyvin ja ystävämmekin on tyytyväinen, kun hoitopaikka on olemassa. Eli tämä jos mikä on win-win –tilanne.

Kun aamulla vein koiran kotiinsa, oli vähän haikea olo. Mutta tuleehan se sitten taas kyläilemään seuraavan kerran. Ja onhan se kiva, kun ei tarvitse huolehtia siitä, miten se pärjää jne. Tai ehkä omistajana huolehtisi vähemmän, hoitosetänä on ehkä vähän tuhraakin huolissaan?


naisten välisestä solidaarisuudesta

Tehy sai lopulta sopimuksen aikaan – onneksi olkoon, nyt onkin sitten kiivaan jälkipelin aika.

Tehy nimittäin katsoo, että tulevat korotukset kuuluvat vain sen jäsenistölle, ei muille samaa työtä tekeville.

Mihin katosi samasta työstä sama palkka iskulause? Tai kuten sitä keväällä viljeltiin, samanarvoisesta työstä sama palkka, jolla viitattiin mm. amk -insinöörien ja sairaanhoitajien yhtä pitkiin koulutusaikoihin.

Kummallista, että Tehyn "vahvat naiset", kuten heitä lehdissä tituleerataan, eivät olekaan sitten aiempien puheidensa vertaisia. Vai onko ammattiyhdistyssolidaarisuus sitä, että haluan kaiken mitä sinulla on ja vielä vähän lisää.

Tehy on nimittäin sitä mieltä, että sille kuuluvat myös muun kunta-alan sopimuksen yleiskorotukset, vaikka se ei muuten ao. sopimusta hyväksynyt.

Nyt lienee viimein aika kuopata samasta työstä sama palkka -puheet ainakin naisten taholta. Olen joskus aiemmin miettinyt, että kuinka moni pienipalkkainen vaimo olisi esimerkiksi valmis siihen, että oman miehen palkka laskee vastaavalle tasolle?

Tehyn euro taitaa ollakin punta tämän jälkeen.


aitoa iloa

Helsingin kaupunginjohtajan kommentti siitä miten yksityisautoilua pitäisi tulevaisuudessa helpottaa Helsingin keskustassa sai aamukahvit melkein pärskähtämään suusta suoraan painokuvan päälle.

Huolimatta kaikista ilmastonmuutosstrategioista, globaaleista ja lokaaleista, kaupunginjohtaja oli sitä mieltä, etät ykstyisautoilua ei ainakana pidä rajoittaa keskustassa. Tähän häntä tuki mm. Aleksin kauppiaat kuten Stockmannin tavaratalo.

Mielessäni suunnittelin jo kutsuvani jotain kettutyttöjä iskuihin paitsi kaupungintalolle myös Aleksin kauppaliikkeitä vastaan, mutta tänä aamuna onneksi uutisoitiin, että en suinkaan ollut ainoa, joka kummasteli kaupunginjohtajan puheita.

Huomasin mega ärsyytyväni ainakin siitä, että kaupunginjohtajan mukaan hyvätulosiet eivät voi käyttää joukkoliikennettä ekä lapsiperheet. Eli liikenteen osalta ilmastonmuutostalkoot tai vaikkapa vaan oman kaupungin ilmanlaadunparantamistalkoot on pienituloisten lapsettomien pariskuntien ja sinkkujen juttu. Hyvätuloiset ja lapsiperheet voivat sitten huristella tila-autoillaan suoraan kaupan oven eteen, kun eiväthän he voi massan seassa tallustaa.

Toisaalta hienoa, että kokoomus pelaa näin avoimin kortin ja mokaa joka rintamalla.

Vahingonilo on aidoin ilo.


valkeaa unelmaa

Näenhän valoisan taivaan, näenhän kauniin maan, voi taas pitkästä aikaa lauleskella. Maa on saanut varmaankin ohikiitäväksi hetkeksi ohuen-ohuen lumipeitteen. Aurinko paistaa kuulaalta taivaalta, matalana ja viistosti, mutta valaisten.
Helsinkikin vaikuttaa taas kauniilta ja paikoin jopa satumaiselta.

Mielenkiintoista nähdä miten akuutissa työtaistelussa käy. Tehy-propaganda on kyllä uponnut suureen yleisöön aika hyvin, KT:n mukaan kuitenkin joka kolmas sairaanhoitaja ansaitsee yli 2 600 euroa kuukaudessa eli yli suomalaisten keskiansion ja alle 2 000 euroa kuukaudessa ansaitsee vain 6 prosenttia hoitajista.

Mutta faktoillahan ei ole mielikuvataisteluissa sinänsä sijaa.

No, talvinen satumaa kutsuu, täytyy vaan varoa, ettei liukastu, vaikka ambulanssimies varmaan veisikin vielä sairaalaan.