Kauneuspilkku

Kyllä kuulkaa koulutus autuaaksi tekee. Eilen oli koko päivän yhteinen koulutus koko toimistolle. Teemana viestintä. paikalla oli myös konsultti, jonka pääsanoma oli, että hei me ollaan erilaisia ja meillä on erilaiset tavat tulkita toistemme viestejä ja tämä ohjaa puolestaan toimintaamme.

Apuna oli nelikenttä-työkalu, josta jokainen saattoi löytää itsensä tai sitten löysi itsensä kenttien leikkauspisteestä.

En voi sille mitään, mutta valmentajien, kouluttajien ja konsulttien armeijat herättävät minussa lähinnä tunteen, miten helppoa ihmisiä on huijata. Sen sijaan, että ajateltaisiin itse, palkataan joku kertomaan itsestään selvyyksiä. Sitten näitä totuuksia pyöritellään päivä ja kaikki palaavat töihinsä.
Aihe on käsitelty ja henkilöstöohjelman kohta koulutus on taas tältä vuodelta täytetty.

Tai mikä vielä parempaa! Konsultit sparraavat johtoryhmää ja avainhenkilöitä puoli vuotta. ja kun ihmissuhdetaidot on näin saatu loistaviksi johtajat voivatkin keskittyä parantamaan puutteellista kielitaitoaan seuraavaksi puoleksi vuodeksi.

TEHYn työtaistelu on minusta hallituskriisin paikka. Mutta suomalaisessa demokratiassahan ei millään ole mitään väliä. Ja vaikka Tehystä voi olla mitä mieltä tahansa niin ainakin kokoomus petti äänestäjänsä kunnolla. Ennen vaaleja on voinut puhua mitä sylki suuhun tuo saadakseen vaalivoiton, sen jälkeen voi puhtaalla omalla tunnolla sanoa ja tehdä jotain ihan muuta. Puhdas omatuntokin on niin suhteellinen käsite.

Nyt säädettävä laki on ehkä tarpeellinen turvaamaan ihmishenkiä. Mutta edustuksellisen demokratian turvaamiseksi minusta voitaisiin saman tien hajottaa eduskunta ja pitää uudet vaalit. Mutta koska aloitteen tulee tulla pääministeriltä sitä tuskin tapahtuu. Eläköön pelledemokratia!

Ei ole jaksanut blogata, kaikki viimeaikaiset tapahtumat yhteiskunnassa jotenkin liikaa. lasten ja nuorten mielenterveysongelmista on jauhettu eduskunnassakin jo vuosia, mutta tarvitaan ehkä todellakin jotain näin kamalaa että jotain tapahtuu. Seuraava katastrofi muhii jo ovella, katsotaan mitä poliitikot siihen keksivät toistaiseksi ei hyvältä näytä, mutta äänestäjäthän halusivat kokoomukselle lisää valtaa. Sitä saa mitä tilaa.

Huvitti tänään, kun autosta puhuttaessa isä sanoi, että kylä vielä voi huoletta kesäkumeilla ajella…ei taida isä olla kuullut yleX:n taannoisia kesäkumiakampanjoita.

Menossa siis isänpäiväksi käymään kotona. Sitä ennen poiketaan kylässä lapsuuden frendin luona. Tiedossa nostalgiaa ja jälleennäkemisen riemua, toivottavasti. Mahdollisesti myös vieraantumisen kokemista ja tuntemuksia.

Viherpihassa oli juttu miesparista, joka oli rakentanut itselleen kauniin puutarhan Ouluun. Erityisesti ilahdutti lehden tapa kirjoittaa juttu puutarhasta, joka nyt sattui olemana miesparin aivan normaalisti.

Juu omakotilaossa asuttiin ja työssä käytiin ja oltiin keskiluokkaisia opettajia, mutta valtaosa suomalaisista on kuitenkin enemmän tai vähemmän keskiluokkaisia. Siksipä onkin hienoa, että löytyy niitä, jotka esiintyvät julkisuudessa kuvilla ja nimillään.

Rohkeata. Minä kun olen miettinyt, että voisimmeko muuttaa jonnekin omakotialueelle, joutumatta naapuruston silmätikuksi. Kun niitäkin tarinoita kuulee.Ja niitä nimenomaan kuulee eikä lue tiedotusvälineistä. Kuin korkeintaan rikosuutisista rivien välistä.

Hyvää pyhäinmiestenpäivää kaikille

Kun rääväsuinen englantilainen julkkiskokki haukkuu suomalaisen perinneruuan paskaksi, niin iltapäivälehdet venyttävät asiaa etusivuillaan monta päivää.

Kokki oli vissiin tullut suomalaiseen Michelintähti -ravintolaan, tai ainakin kävi siellä. Siinä sivussa sitten joutuivat tulilinjalle karjalanpiirakat, leipäjuusto ja mämmi.

Iltapäivälehdet onnistuivat taas ihan itsestään luomaan uutisen ja pyörittävän sitä useamman päivän. Ensin seurasi julkkiskokin haukut suomiherkuille, seuraavan päivänä suomalaisten "vastaisku": englantilainen ruoka se vasta pahaa on. Ja lopuksi suomalainen kokki toteaa, minkä kaikki ajattelevat ihmiset heti alkuun, että kyseessä on julkkiskokin tyyli ja imago. Ei kait olisi kovinkaan rääväsuista kehua meidän ruokiamme.

Se, kuka tällaista journalismia kaipaa, on täysi mysteeri. Suomessa selvästi otetaan nokkiin aina kun joku arvostelee meitä. Edes vähäsen. Itsetuntomme ei kestä ilmeisesti ulkomaalaisen pienintäkään moitetta, kun oikeasti odotamme vain kehuja. Itsekin loukkaannun, jos ulkomaalainen sanoo kaupunkejamme tylsiksi ja rumiksi, mitä ne pääsääntöisesti ovatkin. Mutta jotenkin se tuntuu pahalta vieraan suusta.

Suomi ei myöskään ole mikään älyteknologian huippumaa, ei edes huipputeknologian älymaa. Kun hesarin jutussa sanottiin, että seuraavat vaalit, kunnallisvaalit, tulevat olemaan ensimmäiset nettivaalit Suomessa, ajattelimme Nassun kanssa tietysti äänestämistä netissä. No siitä ei nyt aivan ollut kysymys – nyt arveltiin vaalikamppailun siirtyvän nettiin. Suomenlahden eteläpuolella kuitenkin on jo äänestetty netissä.

Sirukortti tekee vasta tuloaan maksuvälineenä meillä, mutta esim. Belgiassa, se on ollut arkipäivää jo monta vuotta. Käytännön pikku esimerkkejä riittää varmasti muitakin.

Tuntuukin, että suomalaisista tiedotusvälineistä saa sen kuvan, että olemme kehityksen kärjessä Nokia -huumassamme. Maailman suurin matkapuhelinjättikin on yski esimerkki samasta ilmiöstä. Myynnin kasvu tulee edelleen halpismalleista kehitysmaissa – asiassa ei sinänsä ole mitään vikaa- mutta ns. huippumallien kehittämisessä ja myynnissä Nokia ei ole mitenkään kilpailijoitaan parempi.

Ei, en tarkoita, että Suomessa olisi jotain vikaa, välillä voisimme vaan suhteellistaa käsitystä itsestämme ja myös myönteiseen suuntaan. Kun pidämme itseämme toivottomina tuppisuina ja aivan moukkina, niin matkailu avartaa tässäkin. Ei (suur)kaupungeissa muualllakaan ventovieraat väännä keskenään iloista small talkia koko aikaa, ihmiset tönivät jonoissa ja ryysivät metroon ennen kuin väki pääsee sieltä ulos.

Rääväsuiden jutuista ei kannata välittää siellä eikä täällä.
Ja onhan aina mahdollista, että perinneruokamme maistuvat pahalta tottumattoman suussa.

Tänä syksynä ei tarvitse enää mennä vaateostoksille. Viimeksi vastaava tilanne oli kait pian kymmenkunta vuotta sitten. Kyse ei ole siitä, että minulla olisi edes omasta mielestäni täydellinen garderobi. Vaan siitä, että kauppojen hyllyillä on lähes poikkeuksetta mustaa, harmaata ja tummia sävyjä. (rusketa kun kaapistani jo löytyy). Muistakin väreistä sävyt on sillä lailla taitettuja, että näytä kaikissa ihan merisairaalta.

Globalisaation ansiosta värikartta on sama Helsingissä ja Brysselissä ja varmaankin monissa muissakin paikoissa. Mutta kvartaalitalous tekee ilmiöstä nykyisin lyhytikäisemmän. Kun kymmenkuntavuotta sitten musta-harmaakausi kesti parisen vuotta, nyt varmasti jo seuraavalle neljännekselle on odotettavissa jotain uutta.

Eli kauppiaat, keväällä tavataan.

ps. toki löytyy muutakin esim. eilen näin kaksi kivaa neuletakkia, mutta molemmat olivat aivan liian kalliita.

Ei ole jaksanut blogata. Käytiin Nassun kanssa Belgiassa jo Brysselissä ja vähän muuallakin.

Oikein mukava matka ja oikein mukava kohde, vaikka yleensä ihmisistä oli outoa, että lomailimme siellä.

EU-rakennusten massiivisuus kyllä masensi, ihan oikeastiko tarvitaan kaikki ne rumat talot pyörittämään EU-hallintoa? Voisikohan siinä tapauksessa lakkauttaa kansallista hallintoa jostain kohtaa?

Parlamentaarikot oli tietty paenneet sinne Ranskaan, olivat varmaan kuulleet et täältä tulee yks EU:n vastustaja…

Vaiks Stubukalle olisin sanonut ihan kiltisti moi.

EU:n kansalaisille julkaisemat tiedotuslehtiset oli tosi hupaisia, paras oli pieni vihkonen EUN saavutuksista, johon oli suunnilleen kirjattu sen vihkosen tekeminen…

Mut siis muuten oli tosi kiinnostavaa nähdä näitä vanhoja kaupunkeja, joissa oli vielä paljon kauniita vanhoja taloja kanavien varrella. Ajatella, että Flanderin sisämaassa sijainnut Gent on ollut kanava- ja jokiyhteyksiensä ansiosta Pohjois-Euroopan suurimpia satamia keskiajalla.
Muutenkin näiden vesireittien tutkiminen vanhoista kartoista oli äärimmäisen kiinnostavaa. Myös Brysselissä on ollut kanavaverkosto ja erilaisia satamia.

Bussipysäkillä minua tuijotti Nenä. Se kertoi haistavansa rahan. Minusta näytti, että siltä kuitenkin valui räkää eikä nuhaisena mitään haista.

Nenän oli kuitenkin tarkoitus saada minut islantilaisen pankin asiakkaaksi. Ei onnistunut, kuuma lähde, jäätikkö tai poni olisi toiminut paremmin. Vaihdoin Nenän raikkaaseen purkkamainokseen, joka tosin sai miettimään olenko hoitanut hampaitani tarpeeksi hyvin.

Vähitellen bussipysäkille tuli muitakin odottelijoita, eri-ikäisiä naisia. Heitäkään Nenä ei puhutellut. Olisiko se puhutellut kuitenkin muita miehiä. Mutta muut miehet eivät nähneet Nenää, kun he ajoivat yksinään autoillaan, jotka seisoivat ruuhkassa, jossa bussi ajoi niiden ohi omaa kaistaansa.
Naiset painaa joukolla miesten ohi joka aamu. Miksi ihmeessä kukaan haluaa istua autossaan aamuruuhkassa, kun julkisillakin pääsee.

Monen auton ratissa näkyi kyllä olevan nainenkin, eläköön tasa-arvo.

Jos nenä näyttäisi vielä reitin, jolla aamuruuhkat kierretään se varmaan kiinnostaisi monia.

Nassu on facebookissa, mesettää ja skybettää kavereiden kanssa. Eli pitää aktiivisesti yhteyttä ystäviinsä. Lisäksi facebookin kautta hän on saanut kontaktin moneen vanhaan kaveriin, jotka olivat välillä hukassa. Onkin kiva seurata miten pelkkä virtuaalinen kohtaaminen pitkän ajan päästä tuottaa hyvää mieltä.

Tunnen itseni välillä ihan muumioksi koska mikään noista välineistä ei puhuttele minua. Blgaaminen on moderneinta mihin itse kykenen.
Ehkä kyse on vaan siitä, että Nassu on aidosti yhteisöllinen ihminen ja uusi tekniikka antaa hänelle lisämahdollisuuksia toteuttaa itseään.

Ainakin tällä hetkellä tunnen kaipuuta lähinnä eristäytyä ulkomaailmasta, muuttaa jonnekin mahdollisimman kauas ihmisistä.

Kun viime viikolla makasin ylävartalo rintakehään saakka kuvauslaitteen sisällä HYKSissä, oli aikaa miettiä. Ystävällinen hoitaja jätti taustalle soimaan musikaalisävelmiä panhuiluversioina. Normaalioloissa se olisi ollut kidutusta, mutta kun piti maata liikkumatta pitkähkö aika, niin mikä tahansa tuntui viihdyttävältä. En tiedä mitä siitä pitäisi päätellä, että mielessäni osasin laulaa kaikki nämä laulut. En toki uskaltanut liikuttaa huulia, etteivät kuvaukset olisi kärsineet.

Näitä surumielisiä lauluja kuunnellessani, panhuilu saa mielestäni kaiken kuulostamaan jotenkin melankoliselta, ajattelin - miten erilainen ihminen olenkaan kuin silloin kun nämä laulut olivat minulle tärkeitä.

En olleenkaan riudu ja räydy melankolisena ja haaveellisena, päinvastoin omastakin mielestäni olen usein hyväntuulinen ja reipas. Tuli mieleen, että onko kaikki nämä vuodet parjaamani self help –kirjat kuitenkin olleet oikeassa? Onko sisälläni jättiläinen, olisinko voinut ajatuksia muuttamalla muuttaa elämäni a la Wayne D Dyer?

Kun ajattelen kaikkea sitä melankoliaa, jolla ympäröin itseni nuorempana, ei ihmekään, että rakkauselämäni ja sitä kautta koko elämäni oli tragikoominen, kuten ystäväni totesi.

Ja kun melankolia on poissa, niin mitä sieltä löytyy - tyytyväinen, lähes onnellinen mies. En toki ole mikään menestynyt uraohjus, mutta toisaalta se ei minusta ole tavoiteltavakaan. Mutta myönteiset ajatukset itsestä, omista mahdollisuuksista ja kyvyistä kyllä ruokkivat itseään. Onko positiivinen ajattelu kuitenkin totta? Olenko ajatellut elämäni hyväksi?

Olin tänään aivan kamalassa työhaastattelussa. Mitä pidemmälle haastattelu eteni, sitä enemmän ärsyynnyin kysymyksiin, jotka olivat mielestäni aivan kummallisia. Toisaalta puhuttiin kapulakielisesti käsitetasolla ja kuitenkin piti yrittää kertoa itsestään käytännön toimijana. Pahinta oli se, että olemme tuttuja ja mahdollinen tuleva lähiesimies viesti vaan huonoa kemiaa.
Tajusin jossain vaiheessa, että en voi ottaa paikkaa vastaan, vaikka sitä tarjottaisiinkin, toivottavasti hekin. Olen kerran aiemminkin ollut vastaavassa tilanteessa, jolloin selvitin itseni ulos leikkimällä bimboa. Nyt ei ollut siihen varaa, koska olemme kuitenkin pienellä alalla ja vähintäänkin yhteistyökumppaneiden yhteistyökumppaneita.

Mitä tällä on tekemistä myönteisen ajattelun kanssa? Ehkä ei mitään. Ainoastaan esimerkki siitä, että aina ei onnistu, vaikka ajattelisinkin myönteisesti. Ja onnistuminen ei aina takaa myönteisestä lopputulosta.