• Kauneuspilkku

Joulu

Poissaolovastaus meiliin, puhelin keskukseen , virrat pois sähkölaitteista…aika hiljentyä ja rauhoittua Jouluun.

Taidan olla viimeinen lähtijä toimistossa, tosin olen usein perjantaisin viimeisiä lähtijöitä ,joten sinänsä en huomaa mitään erityistä.

Mistä tietää, että on Joulu?

Ainakin siitä, että yhtäkkiä ihmiset, joita viimeksi tapasit vuosi sitten pyytävät sinut glögille.

Posti tuo samoilta ihmisiltä joulukortit

Kaupoissa on ruuhkaa ja lehti ei mahdu mainosliitteiden takia postiluukusta.

Mutta mistä todella tiedän, että on Joulu? Onko Joulu sydämessäni Joulu ja mitä se sitten tarkoittaa?

Onko Joulu minulle Kristuksen syntymäjuhla tai mitä?

En oikein tiedä. Osittain joulu on minullekin sitä ikivanhaa perinnettä, jota on vietetty jo ennen kristinuskoa, kun talvipäivät taas alkoivat pidentyä. Joulu on ilon ja yltäkylläisyyden aikaa. Toisaalta kristillinen kasvatus on iskostunut ainakin siten, että joulu on rauhan ja hiljentymisenkin aikaa. Eli Joulu itse asiassa on ristiriitaista aikaa – kiirettä, jotta pääsisi rauhoittumaan.

Joulu on perinne, mutta aina uusi. Joulu on piparkakku, tähti ja kuusi.

joulu on lepoa ja rauhaa, kiirettä, stressiä ja kultanauhaa

Joulu on lahjoja ja itsekkyyttä, Joulu on köyhyyttä ja yksinäisyyttä.

Joulu on ystävä ja tuttu, joulu on vieras ja tontun nuttu.

1 kommentti

martin

21.12.2007 20:24

Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileassa neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille.
Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: "Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!"
Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: "Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti. Hänen kuninkuudellaan ei ole loppua."
Maria kysyi enkeliltä: Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon."
Enkeli vastasi: Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. ... Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."
Silloin Maria sanoi: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niinkuin sanoit."