Kauneuspilkku

Älä kailota - ja sen ei oikeasti pitäisi kuulua muille -kampanjajulisteet ovat hävinneet liikennevälineistä.

Ja meno on taas niin kuin ennenkin. Eilen kuuntelin kuin harvoin tarjolla sarjan käsikirjoittaja ikään korvat höröllä. Takanani bussissa istui nuorehko nainen, sanoisin tyttö, mutta se lienee vähättelyä.

Hänelle oli tapahtunut aivan huimia. Solariumissa oli juuri kun hän oli asettunut siihen lamppujen väliin tapahtunut räjähdys ja oli tullut palaneen hajua ja hän oli kirkuen juossut, pois. Ilmeisesti niin järkyttyneenä, että ei ollut selvittänyt asiaa paikan päällä, vaan sännännyt bussiin. Vaatteet oli kuitenkin ehtinyt kiskaista päälleen.

Asiaa olikin sitten kätevä hoitaa puhelimessa kaverin ja kuntokeskuksen kanssa. Solarium laite oli tytön mukaan räjähtänyt heti kun hän oli siihen mennyt, siihen oli tullut palojälkiä ulkopuolelle, mutta itse solariumlamput kyllä paloivat. No loppu hyvin kaikki hyvin tyttö sai jopa käynnin hinnan hyvitetyksi tililleen. Minä tietysti tiedän tytön nimen ja osoitteen, kuntokeskuksen nimen ja kaverinkin nimen. ( ehkä voisin tehdä muodikkaan identiteettikaappauksen)

Mutta bisnesideani ovat ihan muualla...

Jos tämä tulisi Kotikatuun voisi Teemu pelastaa bikineissä voihkivan tyttösen leikkimeren keskeltä ja heille tulisi suhde. Käsikirjoittaja olisi saanut valmiit vuorosanatkin tytöltä. Salkkareissa neito varmaan päätyisi yläosattomissa bussipysäkille, josta huumediileri voisi poimia hänet strippaamaan pornoluolaan.

Pitäisiköhän vaihtaa alaa?

kannatan kovia tuomioita kaikille väkivaltarikollisille raiskaajille lapsiensekaantujille ja murhaajille. Kuolemantuomiokin on mielestäni ok, jos toistuvasti tappaa.

Blogi täytti vuoden, jo itse asiassa reilu viikko sitten. Hyvä saavutus mieheltä, joka ei ikinä koskaan ole kirjoittanut päiväkirjoja.

Nyt jo kävi mielessä huoli, että mitenköhän tallettaisin nämä tärkeät dokumentit ajatuksistani kuluneelta vuodelta?

Kun puhutaan homoyhteisöstä, niin mitä sillä tarkoitetaan, mistä oikein puhutaan?

Ranneliike on varmaan yhdenlainen homoyhteisö, verkkoyhteisö. Mitä muita homoyhteisöjä on? Seta, kaikki sen alajärjestöt, vaikkapa HOT. Jokaisella meistä on varmasti omia homoyhteisöjämme. Ravintolat ovat osa monien homoyhteisöjä, tietyillä kuntosaleilla ja uimahalleilla on omat porukkansa. teatteri- ja kulttuuripiireissä on omansa samoin myös kirkon piirissä jne. Monet homoyhteisöt limittyvät ja lomittuvat toistensa kanssa muodostaen erilaisia verkostoja. Muodostuuko näistä verkostoista sitten jotain suurempaa kansallista homoyhteisöä?

Mutta onko olemassa jotain homoyhteisöä, sellaisena kuin se esiintyy vaikka tiedotusvälineissä?
vai onko se vaan heteroyhteisön tuottama harha, että olisi olemassa jonkin suht yhtenäinen homoyhteisö, jolla olisi yhteisiä arvoja, asenteita jopa tavoitteita. Olisiko tällainen yhteisö ylipäänsä mahdollinen?

Itsellä ei ole tällä hetkellä oikein sen kummempaa homoyhteisöä kuin omat kaverit, mutta niissäkään ei eroa tehdä suuntauksen perusteella, eli mikään homoyhteisö ei oma kaveriporukkakaan ole. Ranneliike on ainoa homoyhteisön, johon kuulun, tosin julkisesti vain nimimerkillä. Samalla kun ranneliike on pienehkö verkkoyhteisö, on tämä kuitenkin koko maailmalle avoin tirkisteltäväksi. Kuinkakohan moni eksyy tänne sattumalta? Ja muuttaakohan ranneliikkeen keskustelut tai blogit kenenkään näkemyksiä homoista ja homoyhteisöstä?

Ranneliikettä tarkastelemalla kun kuitenkin saa hyvän kuvan siitä kuinka heterogeeninen – en voinut olla vastustamatta sananvalintaa – tämäkin homoyhteisö on. Ei sellaista keskustelun aihetta, etteikö joku olisi eri mieltä. Toki ranneliikkeen kirjoitusten tai blogien takana voi yhtä hyvin olla hetero kuin joku muu. Eli sinänsä tämäkin yhteisö on osa ympäröivää virtuaalimaailmaa.

Ja kuten kaikissa yhteisöissä ranneliikkeessä on vakikeskustelijat kaivaneet omat poteronsa tai ovatko toiset keskustelijat määritelleet heille paikkansa, joka tapauksessa monet keskustelunavaukset päätyvät samoihin argumentteihin, niin kuin elämässä yleensä kun keskustellaan.

Itse olen lähinnä aktiivinen tämän blogin kautta, tuntuu että keskustelut edellyttäisivät suurempaa intensiteettiä seurata niitä. Blogissakin voi keskustella, vaikka enemmänhän tämä on tällaista oman pään sisäistä kohinaa. Paljon näitä kuitenkin tänne kirjoitellaan, ehkäpä ihan kiva tutkimusaihe jollekin, ranneliikkeen blogit ja minkä kuvan ne antavat suomalaisesta homoyhteisöstä. Sikäli mikäli verkkoon kirjoitetut aineistot säilyvät bittiavaruudessa, on tulevaisuudessa tutkijoilla aivan toisenlaiset mahdollisuudet tutkia tavallisten ihmisten ja erilaisten alakulttuurien elämää. Toki tällaiset julkiset kirjoitukset eivät koskaan ole 100% autenttisia, mutta tuskin mikään kirjoitus on.

Päädyinpä nyt jonkun ihme reflektoinnin kautta kauas alkuperäisestä aiheestani. Homoyhteisöä sellaisena kuin se joskus esitetään tiedotusvälineissä ei siis mielestäni ole olemassa. on harvoja arvoja, jos mitään, jotka yhdistäisivät homoja, siis vain homoja. Tuntuu, että täällä homoyhteisössä maailma on ikään kuin pienoiskoossa. Täältä löytyy edustettuina kaikki samat aatesuunnat, tuloluokat, ammatit kuin muuallakin yhteiskunnassa. On niitä, jotka ajavat lapsiperheiden asioita ja niitä, joita erityisesti huolettaa yksinäiset vanhuudet. On heitä, jotka korostavat hyvinvointivaltiton tärkeyttä ja jonkinlaista valtiokontrollia heitä, jotka kannattavat täysin vapaata markkinataloutta ja yksilön oikeuksia aina yhteisön edelle.

Miksi sitten minäkin blogaan ranneliikkeessä enkä vaikka blogger.com –sivustolla, jossa lukijamäärät saattaisivat olla moninkertaisia? Varmaan samasta syystä kun menen homobaariin. Oletan, että minun ei tarvitse selittää seksuaalista suuntautumistani sen enempää kenellekään. Oletan, että tässä yhteisössä se mikä seksuaalinen suuntautumiseni on, ei peitä muita ominaisuuksiani. Eli se kait on se homoyhteisön yhteisöllisyys, jokainen saa mahdollisuuden olla mitä on ja tuoda mielipiteensä julki ilman, että hänen ajatuksensa mitätöitäisiin pelkällä ***tanan homo –kuittauksella.

Martinin blogi sai minut miettimään taas uskontoa, uskomista ja uskontojen välisiä suhteita.

Olen jo pitkään ollut sitä meiltä, että vaikka uskonkin Jumalan olemassa oloon, en pidä kristinuskoa ainoana ja oikeana mahdollisuutena päästä yhteyteen Jumalan kanssa. En kuitenkaan ole uskontotieteilijä ja minulta puuttuvatkin akateemisen diskurssiin tarvittavat käsitteet ja teoriat. Niinpä tämä blogaus perustuu siihen miten koen uskon, kristinuskon ja sen suhteen muihin uskonnotoihin.

Ihminen on pyrkinyt selittämään olemassaoloaan hyvin varhaisista ajoista alkaen. Se miten tämä on tapahtunut ja mihin se on johtanut, on varmaankin vaihdellut kulttuureittain. Useimmilla kulttuureilla on kuitenkin kaiketi ollut käsitys jostain korkeammasta joka niitä ohjaa ja säätää, tuonpuoleisesta. Yhteyden tähän voimaan on saattanut saada uhraamalla, samaanin välityksellä tai rukouksilla. Se, että meillä nykyään on kristinuskon ylivalta tässä asiassa, perustuu minusta täysin poliittisiin ja kulttuurisiin asioihin, ei niinkään kristinuskon opetuksiin tai sisältöön.

Kun kristinuskosta tuli virallinen uskonto, sen edustajat kävivät julmasti ja täysin häikäilemättömästi muiden uskontojen tai traditioiden kimppuun. Varmasti osittain haluttiin kostaa kristittyjen kokemat vainot (kuinka sopiikaan toisen posken kääntämisen arvoon)ja osittain tietysti vakiinnuttaa saavutettu valta. Keskiajan poliittisesti levottomina vuosisatoina kristinuskon onnistuikin saada useissa eri eurooppalaisissa kulttuureissa keskeinen asema itselleen, jopa niin, että Paavin valta läntisessä Euroopassa tunnustettiin maallisten hallitsijoiden yläpuolelle.

Samalla kun kristinuskosta tuli valtakoneisto, se menetti sielunsa autuuden, voisi sanoa. Siinä miten papit ja hallitsijat käyttivät uskontoa pelotellakseen ja alistaakseen ihmisiä ei ole mitään ao. uskonnon oppien mukaista. Raamatulla on lyöty kansoja niin syvälle, että nämä ovat taipuneet kumartumaan sen edessä, ei siksi, että usko itsessään olisi muuttanut heidän elämäänsä.

Paljon tiedetään siitä, miten kristinusko on omaksunut vaikutteita muista paljon vanhemmista uskonnoista ja rituaaleista, juuri tullakseen hyväksytyksi ja saadakseen itselleen kiistattoman aseman. Mitä ei saatu pelottelulla, tappamisella ja kidutuksella kitketyksi, kristillistettiin. Se, että vielä tänäänkin kristinusko ikään kuin yrittää peitellä näitä pakanallisia juuriaan, on säälittävää ja myös pelottavaa.

Uskonnot ovat ihmismielen tuotetta, raamattukin on ihmisten kirjoittama, kirkonmiesten joskus 300-luvulla valitsema tekstikokoelma, ei se tipahtanut mistään taivaasta. Raamattu on yhden kulttuurin tapa selittää maailma, olkoonkin että tämä kulttuuri myöhemmin levitti tätä ilosanomaa väkivalloin ympäri maailmaa.
Mutta se on vain yksi tapa päästä lähelle jumalaa, nykyisin toki meille kulttuurisesti läheisin. Kristinusko on myös varsin yksinkertainen Pyhä Henki, Isä ja Poika –versiossaan. Brändi on ikään kuin kiteytynyt helposti levitettäväksi sanomaksi. Kukapa ei olisi armosta kiinnostunut?
Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että kristinuskolla on myös valtavasti hyvää historiaa takanaan ja kirkot maailmanlaajuisesti tekevät tänäänkin paljon esim. köyhien ja sairaiden auttamiseksi.

Mutta silti en voi olla ajattelematta, että uhratessaan Ukolle esi-isäni olivat ihan yhtä lähellä Jumalaa kuin minä rukoillessani Jumalalta anteeksiantoa tai buddhalainen munkki mietiskellessään. Minusta se, että minä kristittynä olisin jonkun ainutkertaisen armon piirissä, johon ei muka pääsisi osalliseksi muuten, ei vaan ole kestävää ajattelua. Miksi Jumala, joka on hyvä, asettaisi tällaisia ehtoja? Miksi muka olisi olemassa vain yksi tie? Miksi Jumala haluaisi, että miljoonat hindut, buddhalaiset tai islamilaiset joutuisivat kadotukseen?
Enemminkin olen taipuvainen uskomaan, että Jumala puhuttelee meitä kaikkia oman kulttuurimme lähtökohdista käsin, eikö hän ole luonut ne kaikki? Se, että yksi uskomusjärjestelmä on liittoutunut tiettyjen poliittisten koneistojen kanssa historian saatossa, ei vielä todista, että se olisi ainoa oikea tie pelastukseen. Tai siksi, että kyseisen uskonnon synnyttämä kirja näin sanoo. Mitä muuta se voisi sanoa? Uskonnot tai niiden edustajat ovat kirjaimellisesti käyneet verissä päin kamppailuja sieluista. Minusta onkin jotenkin vastenmielistä tiettyjen kristittyjen omahyväisyys ja ylimielisyys muita uskontoja kohtaan. Lähetystyö pitäisi kieltää ensimmäisenä ennen kuin ikivanhoja kulttuureita tuhotaan enemmän. Toki myös kristinuskossakin esiintyvää hyvää moraalikoodistoa ja suvaitsevaisuutta kannattaa levittää sinne missä lasten sukuelimet silvotaan, missä ihmisarvoa ei ole jne., mutta se onkin sitten yleistä ihmisoikeus- ja kehitysyhteistyötä.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia.

Nyt tulee pahasti ikärasistista tekstiä sedältä, mutta

on pitempään ärsyttänyt nykyisen internetsukupolven opiskelijoiden täydellinen avuttomuus tiedonhakemiseen. Luulisi, että kun on synnytty näppäimistö sormissa ja multimediamaailma satukirjana, olisi tiedonhaun valmiudetkin jotain ihan muuta kuin meillä keski-ikäisillä.

Mutta ei.

Voi olla, että tämä valitukseni koskee ainoastaan vaan tietyn koulutusalan amk-opiskelijoita, ainakin toivon niin. Työpaikkaani nimittäin lähestyy säännöllisesti amk-opiskelijat, jotka pyytävät tietoa opinnäytetöihinsä. Nämä pyynnöt vaan sattuvat olemana ihan kohtuuttomia ja tulevat ikään kuin siinnä muodossa, että kyselijä odottaa puolivalmista raporttia itselleen.
Ylipäänsä en ymmärrä miksi pitää leikkiä jotain tutkielman tekoa, jos koulutus ei millään muotoa anna valmiuksia sen tekemiseen?
Eihän amkista ole tarkoituskaan tulla tutkijoita, miksi siis leikkiä jotain gradun tekoa?

Mikä siis potuttaa?

Se, että näillä opiskelijoilla ei ole selvästikään mitään käsitystä alkeellisestakaan kirjastojen käytöstä, puhumattakaan niiden tietokannoista? Yleisistä tiedonhaun perusasioista ei olla kuultukaan, ehkä juuri ja juuri on osattu googlettaa ja saatu tulokseksi vaikkapa meidän työpaikka. Tai sitten opettaja maininnut sen, yksi kirjoitti viestissä äidistään. Ihan kiva.

Ja sitten vaan sinne randomina kysely, jossa ei ole vaivauduttu edes jäsentämään oman tutkimuksen kohdetta? Mitä ihmeen iloa tällaisen opinnäytteen tekemisestä on kenellekään? Onko tarkoitus vaan hukata kaikkien aikaa ja vaivaa? Onko tämä sitä koulutuksen työelämälähtöisyyttä, että uusavuttomat postteinit valuvat virtuaalisesti työpaikoillemme yrittäen työntää opintonsa muiden ongelmiksi?

Aina niihin ei nimittäin jaksa vastata – kovinkaan opettavasti. vastauksen saa toki jokainen.

Kun paperitehtaiden ympärillä vellova keskustelu ei tunnu laantuvan voi itsekin hämmentää soppaa omalla pienellä lusikallaan.
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että yleisesti työnantajien tulisi tuntea enemmän yhteiskuntavastuuta eikä vaan korjata investointitukia ja siirtää tuotanto seuraavaan maahan kuin tuet on käytetty.
Se, että maailma pyörii osakekurssein tahdissa, ei ole mitään uutta. Mutta se, että omistajat ikään kuin pesevät kätensä vetoamalla siihen, että pitää huolehtia sijoituksen markkina-arvosta, ei poista omistajavastuuta. Ainakin valtio-omistajalla tällainen vastuu pitäisi olla itsestään selvä.
Toisaalta koko jatkuvaan talouskasvuun perustuva elämäntapamme kuitenkin tuhoaa tämän sivilisaatiomme, joten ehkä sitten mennään tuhoa kohden kaasu pohjassa, pääasia, että minulla menee hyvin, eikö?

Ja tästä päästäänkin paperimiehiin itseensä. Eli olisiko maltillisempi palkkataso auttanut yhtään tuotannon pitämisessä kotimaassa? Vaikka henkilöstökulut eivät olekaan alalla suurimmat, silti tuotantoa siirretään yllättäen halvempiin maihin. paperimiesten palkat kun sattuvat olemaan aika paljon suurempia kuin teollisuuden palkat keskimäärin puhumattakaan suomalaisten keskipalkoista.
Eli itku pitkästä ilosta.

Ja lopuksi, jos ihminen on sitä mieltä, että työtä tänne heti perjele, että minä en ainakaan voi muuttaa, kun harrastan metsästystä ja millä siellä etelässä mitään voi metsästää, ei ongelma todellakaan ole vain työnantajassa.

Rati-riti-ralla - missä talvihalla?

Eipä ole jäät järvet kantavia, puhtaan valkoisista metsistä puhumattakaan.

Ilmasto on muuttunut, olemme sitten syistä mitä mieltä tahansa. Maapallon keskilämpötila on noussut ja alueellisesti on tapahtunut todella huomattavaa lämpenemistä. Meillä täällä Itämeren pohjoiskolkassa lämpeneminen on ollut erityisen tuntuvaa, varsinkin, kun ns. luonnollinen lämpötilanmuutos on ollut jo pitempään menossa päinvastaiseen suuntaan.

Mikä on ratkaisu? EU ja kansalliset toimijat pyrkivät säätelemään erilaisia päästöjä ja määrittelemään kiintiöitä. Kukaan ei kuitenkaan tiedä kuinka paljon ne todellisuudessa tulevat vaikuttamaan. Lisäksi, kun suuri osa ihmisistä on edelleen täysin välinpitämätön koko kehityksen suunnasta. Työkaverikin totesi, että ihanaa jos meille tulee "eurooppalainen" ilmasto.

Niinpä, jos meillä on ns. eurooppalainen ilmasto, tarkoittaako se aavikoitumista jossain muualla, kasvavaa kilpailua luonnonvaroista esimerkiksi viljasta? Linkola ja muut samansuuntaiset ajattelijat ovat ennustaneet koko kulutukseen perustuvan elämäntapamme tuhoavan jos ei maapalloa, niin ainakin meidät. Olen yhä enemmän samaa mieltä. Niin kauan kuin elämisemme perustuu kasvaviin tuotantolukuihin, joita tarvitaan, että osakekurssit pysyvät ylhäällä, jotta sijoittavat pysyvät tyytyväisinä, jotta markkinat eivät romahda jne - meillä ei ole toivoa.

Mikä on vaihtoehto? Voimmeko enää muuttaa kehityksen kulkua?

Rati-riti-ralla voi olla että kuuraparran sijasta kylään tulee joku muu aika pian

So unimpressed but so in awe
Such a saint but such a whore
So self aware so full of shit
So indecisive so adamant

Koulukiusatusta unelmien poikamieheksi. Suomen unelmien poikamies kertoo, miten teini-iässä puhjennut paha akne johti kiusaamiseen. Nyt teinivuosiaan ulkonäkönsä takia kiusattu on muuttunut rumasta ankanpoikasesta joutseneksi (muodollisesti pätevä, vaikkei henk. koht. miesmakuani vastaakaan) ja on Suomen virallinen unelmien poikamies.
Tässä selviytymistarina kaikille kiusatuille finninaamoille, sinustakin voi isona tulla malli, urheilija, tai diakoni.
Eroottinen tanssija, joka on pyrkinyt tosissaan ammattijalkapalloilijaksi ja joka opiskelee diakoniksi. Nykyaikana kaikki on mahdollista, missistä tulee ministeri jne. On hyvä, että ihmisillä voi olla useita eri rooleja erilaisia kokemuksia ja taustoja. Enää eroottinen tanssija ei ole niin syntinen, ettei kelpaisi opiskelemaan diakoniaa. Kuvissa vähän julman jopa pelottavan näköinen mies paljastuukin videolla ihan mukavaksi, hyvin kasvatetuksi kaveriksi.
Ennakkoluulot asuvat syvällä jossain mielensopukoissa, Aina kun stereotypiat joutuvat koetukselle ne ponnahtavat kollektiiviseen tajuntaan. Vaikka itseäni kiusaa muiden ennakkoluulot, jään itse kiinni ennakkoluuloisuudestani vähän väliä. Toivottavasti maailma tuo eteeni positiivisia yllätyksiä ja koulii minua niin, että vapautuisin turhista ennakkoasenteistani.

Uuden puhelimen hankintaa mietin, vaikka edellinen ei olekaan kovin vanha.

vaan siinäpä on sellainen vika, että kenttä tuntuu katoavan vähän väliä esim. kotona.. Töissä sen huomaa erittäin selvästi kun työpuhelimessa on täysi kenttä ja omassa ei yhtään palkkia. Elisan verkkoa käyttävät molemmat…outoa. Toinen vika on, että näppäimet on nyt jo aprin vuoden jälkeen kuluneet, niin, että tekstaaminen ei ole riemu.

Toinen syy vaihtohaluun on, että vanha koirakin oppii uusia temppuja. pari vuotta sitten olin sitä mieltä, etten tee puhelimella muuta kuin tekstaan ja puhun. edelleenkään en ajatellut kuvaamista, mutta musan kuuntelu olisi ihan jee. Setä siirtyy MP3iin, teinit lienevät jo jossain ihan muissa formaateissa.

Sitten on tämä moraalinen puoli, pari vuotta vanha kapula oli ja on minusta kivannäköinen ja muistaa kuinka se oli minusta hieno hankkiessani sen. siis vaikka peruspuhelin onkin. Eikä tunnepuolikaan mitään, mutta ajatus siitä, että uusin parin vuoden välein puhelimen on aika ällö. Entinen Nokian peruspuhelin kun kesti melkein kymmenen vuotta (ennen kuin näppäimet lähes irtosivat), olisko nyt vaan käynyt huono tuuri?