antaa kaikkien kukkien kukkia...

Martinin blogi sai minut miettimään taas uskontoa, uskomista ja uskontojen välisiä suhteita.

Olen jo pitkään ollut sitä meiltä, että vaikka uskonkin Jumalan olemassa oloon, en pidä kristinuskoa ainoana ja oikeana mahdollisuutena päästä yhteyteen Jumalan kanssa. En kuitenkaan ole uskontotieteilijä ja minulta puuttuvatkin akateemisen diskurssiin tarvittavat käsitteet ja teoriat. Niinpä tämä blogaus perustuu siihen miten koen uskon, kristinuskon ja sen suhteen muihin uskonnotoihin.

Ihminen on pyrkinyt selittämään olemassaoloaan hyvin varhaisista ajoista alkaen. Se miten tämä on tapahtunut ja mihin se on johtanut, on varmaankin vaihdellut kulttuureittain. Useimmilla kulttuureilla on kuitenkin kaiketi ollut käsitys jostain korkeammasta joka niitä ohjaa ja säätää, tuonpuoleisesta. Yhteyden tähän voimaan on saattanut saada uhraamalla, samaanin välityksellä tai rukouksilla. Se, että meillä nykyään on kristinuskon ylivalta tässä asiassa, perustuu minusta täysin poliittisiin ja kulttuurisiin asioihin, ei niinkään kristinuskon opetuksiin tai sisältöön.

Kun kristinuskosta tuli virallinen uskonto, sen edustajat kävivät julmasti ja täysin häikäilemättömästi muiden uskontojen tai traditioiden kimppuun. Varmasti osittain haluttiin kostaa kristittyjen kokemat vainot (kuinka sopiikaan toisen posken kääntämisen arvoon)ja osittain tietysti vakiinnuttaa saavutettu valta. Keskiajan poliittisesti levottomina vuosisatoina kristinuskon onnistuikin saada useissa eri eurooppalaisissa kulttuureissa keskeinen asema itselleen, jopa niin, että Paavin valta läntisessä Euroopassa tunnustettiin maallisten hallitsijoiden yläpuolelle.

Samalla kun kristinuskosta tuli valtakoneisto, se menetti sielunsa autuuden, voisi sanoa. Siinä miten papit ja hallitsijat käyttivät uskontoa pelotellakseen ja alistaakseen ihmisiä ei ole mitään ao. uskonnon oppien mukaista. Raamatulla on lyöty kansoja niin syvälle, että nämä ovat taipuneet kumartumaan sen edessä, ei siksi, että usko itsessään olisi muuttanut heidän elämäänsä.

Paljon tiedetään siitä, miten kristinusko on omaksunut vaikutteita muista paljon vanhemmista uskonnoista ja rituaaleista, juuri tullakseen hyväksytyksi ja saadakseen itselleen kiistattoman aseman. Mitä ei saatu pelottelulla, tappamisella ja kidutuksella kitketyksi, kristillistettiin. Se, että vielä tänäänkin kristinusko ikään kuin yrittää peitellä näitä pakanallisia juuriaan, on säälittävää ja myös pelottavaa.

Uskonnot ovat ihmismielen tuotetta, raamattukin on ihmisten kirjoittama, kirkonmiesten joskus 300-luvulla valitsema tekstikokoelma, ei se tipahtanut mistään taivaasta. Raamattu on yhden kulttuurin tapa selittää maailma, olkoonkin että tämä kulttuuri myöhemmin levitti tätä ilosanomaa väkivalloin ympäri maailmaa.
Mutta se on vain yksi tapa päästä lähelle jumalaa, nykyisin toki meille kulttuurisesti läheisin. Kristinusko on myös varsin yksinkertainen Pyhä Henki, Isä ja Poika –versiossaan. Brändi on ikään kuin kiteytynyt helposti levitettäväksi sanomaksi. Kukapa ei olisi armosta kiinnostunut?
Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että kristinuskolla on myös valtavasti hyvää historiaa takanaan ja kirkot maailmanlaajuisesti tekevät tänäänkin paljon esim. köyhien ja sairaiden auttamiseksi.

Mutta silti en voi olla ajattelematta, että uhratessaan Ukolle esi-isäni olivat ihan yhtä lähellä Jumalaa kuin minä rukoillessani Jumalalta anteeksiantoa tai buddhalainen munkki mietiskellessään. Minusta se, että minä kristittynä olisin jonkun ainutkertaisen armon piirissä, johon ei muka pääsisi osalliseksi muuten, ei vaan ole kestävää ajattelua. Miksi Jumala, joka on hyvä, asettaisi tällaisia ehtoja? Miksi muka olisi olemassa vain yksi tie? Miksi Jumala haluaisi, että miljoonat hindut, buddhalaiset tai islamilaiset joutuisivat kadotukseen?
Enemminkin olen taipuvainen uskomaan, että Jumala puhuttelee meitä kaikkia oman kulttuurimme lähtökohdista käsin, eikö hän ole luonut ne kaikki? Se, että yksi uskomusjärjestelmä on liittoutunut tiettyjen poliittisten koneistojen kanssa historian saatossa, ei vielä todista, että se olisi ainoa oikea tie pelastukseen. Tai siksi, että kyseisen uskonnon synnyttämä kirja näin sanoo. Mitä muuta se voisi sanoa? Uskonnot tai niiden edustajat ovat kirjaimellisesti käyneet verissä päin kamppailuja sieluista. Minusta onkin jotenkin vastenmielistä tiettyjen kristittyjen omahyväisyys ja ylimielisyys muita uskontoja kohtaan. Lähetystyö pitäisi kieltää ensimmäisenä ennen kuin ikivanhoja kulttuureita tuhotaan enemmän. Toki myös kristinuskossakin esiintyvää hyvää moraalikoodistoa ja suvaitsevaisuutta kannattaa levittää sinne missä lasten sukuelimet silvotaan, missä ihmisarvoa ei ole jne., mutta se onkin sitten yleistä ihmisoikeus- ja kehitysyhteistyötä.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia.