Kauneuspilkku

tulipa sitten rykästyä mökki 3 viikossa…
Oma panokseni oli lähinnä kaiken tavaran kantamista Nassun kanssa ja kirvesmiehet ja muurari tekivät itse rakennustyön. Nassu kätevämpänä tosin auttoi mm. katon teossa. Niin ja pääsin minäkin villottamaan ja muuta sellaista…
On jännittävää, kun törmää kokonaiseen ammattialaan, josta ei tiedä eikä ymmärrä paljoakaan. Itseä ensin ärsytti, myöhemmin lähinnä huvitti kaiken suunnitelmattomuus ja täydellinen ennakoinnin puute. Vaikka moneen kertaan yritti kysyä, että onhan meillä nyt täällä SAARESSA kaikki tarvittava materiaali kaikkiin työvaiheisiin, niin mitään kunnon tsekkausta ei ikinä tapahtunut. Aina edettiin työvaihe kerrallaan ja se mikä vaihe kulloinkin alkoi, tuntui myöskin vähän sattumanvaraiselta… mutta siis siinä kohtaa, kun ollaan katolla aletaan ihmetellä, että eikö oo sen ja sen kokoisia nauloja…
En tiedä ,omassa työssäni joudun paljonkin miettimään missä järjestyksessä ja miten asioita hoidetaan, jotta kaikki sujuisi edes joten kuten. Tavallaan oli ihan mielenkiintoistakin nähdä miten erilaisia ihmisten työt ja työtavat jne. ovat, vaikka välillä vene-auto-vene rautakauppareissut ottivatkin päähän.
Toinen kummallinen asia: vaikka tarviketilaus on tehty marraskuussa, edelleenkään ovet eivät ole valmiina. Suomalaisesta laadusta jaksetaan aina jauhaa, mutta monessa kohdassa ainakin suomalaisen palvelun laatu on kyseenalainen.
No joka tapauksessa siellä se mökki on, muovit ikkuna- ja oviaukoissa, mutta kuitenkin. Tänään taas katsastamaan, mitä sinne kuuluu.

Lait pettää, hallitukset sortaa,
verot köyhälistön verta juo,
ja köyhän ihmisoikeuskin
ompi tyhjä lause tuo.

Tää on viimeinen taisto,
rintamaamme yhtykää
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään.

Tähänkö loppui vasemmiston taru?

olen kevään mittaan osalistunut yhteen täydennyskoulutusohjelmaan, joka toteutetaan monimuoto-opetuksena. Viime opintojaksolla yksi teemoista oli vuorovaikutustaidot. Vaikka aikaa oli ehkä hieman naftisti, oli koulutus silti onnistunut, koska ainakin minä olen pohtinut omia vuorovaikutustaitojani ja peilannut niitä koulutuksessa saatuihin "oppeihin".

Ulospäinsuuntaunutta ja sosiaalisissa tilanteissa reipasta ihmistä pidetään yleensä vuorovaiktustaidoiltaan hyvänä. Ja moni tällainen ihminen pitää helposti itseäänkin ihan kelvollisena. Kuulun juuri siihen ryhmää joka saa suuressakin ryhmässä suunsa auki ja pienemmässä porukassa johdattelee vaivatta keskustelua, siis halutessa ja tiettyjen roolien puitteissa. Kaltaiselani ihmisellä saattaa myös olla harha, että kuuntelee ja tietyllä tavalla ehkä kuunteleekin, mutta ei oikeastaan "kuule" mitä toinen sanoo.

Koulutuksessa havaitsin, että juuri sellainen puhdas kuunteleminen - siis keskittyminen toisen ihmisen kuutelemiseen ilman, että koko ajan mielessä prosessoisin ratkaisuja, vastauksia tai muuta tulkintaa kuulemastani, on vaikeaa. Ja tämä estää välillä kuulemisen, koska vastauksen on tultava niin sanotusti apteekin hyllyltä. Tiedostan, että tällainen vuorovaikutusmalli tulee kasvatuksesta ja muusta sosiaalisesta kasvuymäristöstä ja siitä poisoppiminen vaatii aikaa ja tahtoa. En silti heitä kuulovärkillä versilintua, vaan pyrin nimen omaan keskittymään kuuntelemiseen. Olen nyt koko viikon pitänyt asian mielessä ja itse asiassa se ei ole niin vaikeaa, kun vaan keskittyy. Mutta heti kun herpaantuu...tulkinnat alkavat vallata tilaa kuulemiselta.

EU-vaalien aikaan huomaa, miten euhun kriittisesti suhtautuvat ovat ajautuneet marginaalin yhteiskunnassa ja keskustelussa. Unionin vastutus kanavoituu pienpuolueisiin ja ääriliikkeisiin, joiden ehdokkaat ovat varsin kirjavaa joukkoa. Vajaassa 15 vuodessa suomalaiset on saatu ruotuun. Nythän esim. puhutaan ihan sujuvasti, että unioini rahottaa sitä tai tätä projektia. Omia rahaojammehan ne ovat, meiltä kerättyjä. Suomi on nettomaksaja, tosin suhde ei ole niin huono kuin vaikka Ruotsilla ja Hollannilla, mutta kuitenkin. Muistan hyvin, kun oli kansanäänestyksen aika. Jo silloin oli nähtävissä mihin suuntaan kehitys menee. Poliittinen eliitti ja suurin osa tiedotusvälineistä sekä elinkeinoelämä pitivät massiivista pelotuskamppanjaa, jonka teemana oli miten huonosti maallemme kävisi, jos jäisimme unionin ulkopuolelle. No, sitähän emme tiedä, koska pelottelukampanja puri hyvin. Yksi sun toinen poliittinen vaikuttaja on sen jälkeen ehtinyt nauttia mepin hyvistä tuloista ja eduista ja silloinen pääministeri haaveili komeasta urasta unioinin huipulla, mutta päätyikin kaasuputkikauppiaaksi. Rahakasta varmaan sekin.
Niin, kun työvoiman, pääomien ja kilpailun vapauttaminen ja sisämarkkinat on saattanut meidät tällaiseen taloudelliseen tilaan - ei tosiaan voi kuin miettiä mitenköhän olisi käynyt jos olisi sanottu ei? Tosin äänestystulostahan ei tarvitse kunnioittaa, unioinissahan kansanäänestykset uusitaan kunnes kansan ymmärtää äänestää "oikein".
Mitä Suomi oikeastaan haluaa EUlta? Siis muuta kuin olla mukana tekemässä päätöksiä? Aikoinaan tärkeä argumentti oli nimen omaan "päästä samaan pöytään" tekemään päätöksiä. Mutta ns. sisäpiirissä oleminen on poliitikkojemme vaalima suuri hujaus, emme ole vaikuttamassa mihinkään keskeiseen päätökseen tai jos olisimme, miksi ihmeessä Suomi ei saa mitään asioita läpi EUssa. Miksi ihmeessä rahoitamme Puolan, Kreikan, Espanjan tai Portugalin hallintoa, miten nämä sivistysmaina itseään pitävät joutuvat turvautumaan pohjoisten metsäläisten apuun? Tosin EU budjetti on pieni prosentuaalisesti verrattuna kansallisiin budjetteihin, mutta kyse onkin periaatteessta.
Näin europarlamenttivaalien alla on hyvä muistaa, että EU:n tärkein päätöksentekoelin on Euroopan unionin neuvosto, joka edustaa jäsenvaltioita ja muodostuu jäsenvaltioiden ministereistä. Tänä läpinäkyvyyden ja avoimuuden aikakautena on hyvä muistaa, että Neuvoston työ ei ole julkista. Mikä sinänsä on suomalaisesta näkökulmasta outoa, meillä kun julkisuuslain mukaan hallinto on lähtökohtaisesti julkista. Melkein kaikkia Suomen julkishallinnon organisaatioita yhdistää arvoihin kuuluuva "avoimuus", mutta...sehän on vaan sanahelinää....
EU:n idioottimaisuuksista voisi kirjoittaa romaanin -esim. rahan tuhlaus parlamentissa on niin pöyristyttävää - edestakaiset muutot brysselin ja strasburgin välillä, edustajien kulukorvaukset yms. - että turhautuu. Samana aikaan kun europarlamentti pistää haisemaan miljoonia typerän byrokratiansa vuoksi, mietiään Suomessa opettajien lomautuksia, sairaaloiden sulkemisia jne. Ja kyllä, kyllä nämä liittyvät toisiinsa. Jos maksaisimme EUlle vähemmän voisi valtio käyttää niitäkin varoja kuntien valtionapuihin. Puhumattakaan kansallaisen hallinnon kasvaneista matka- yms. kuluista.

Helsingin keskustassa asuminen on vähän niin kuin avoautolla ajaminen; kesällä huumautuu ja innostuu ja miettii miten mahtavaa se onkaan. Status on kohdallaan, mutta syksyn tullen viima saattaa saada toisiin ajatuksiin. Kallista turhuuta?

Helsingin huonoimpia puolia on sen sijainti meren ympäröimänä niemellä, jossa melkein läpi vuoden tuulee raivokkaasti. Ainoastaan kuumana hellepäivänä tämä tuulen voi kokea helpottavan tai silloin kuin haluaa kokea kunnon syysmyrskyn. Yleensä kuitenkin kivitalojen reunustamat kadut muuttuvat tuulitunneleiksi, jolloin aina saa kulkea vastatuuleen tullen alkuperäisestä suunnasta riippumatta.

Helsingin epämieluisa sijainti tässä mielessä juontuu siitä, että koko kaupunki on hallinnollisen - oikeastaan kahden hallinnollisen päätöksen tulos. Ensin Kustaa Vaasa perusti Helsingin vuonna 1550. Tuolloin kaupunki sijaitsi nykyisen suojaisan Vanhankaupunginlahden ympärillä Vantaanjoen suussa. Pietari Brahen päätöksellä kituva kaupunki siirrettiin tuuliselle Vironniemelle, jossa se kyyhötti 150 vuotta kasvamatta juuri kyläpahasta kummoisemmaksi. Vironniemelle ei monikaan vapaaehtoisesti halunnut muuttaa, sen verran epämiellyttävät olosuhteet oli.

Kun vertaa vaikka vanhempiin Suomen kaupunkeihin kuten Porvooseen tai Turkuun, on ero sijainnissa ilmeinen. Turku ja Porvoo sijaitsevat jokien suistossa mutta saariston suojaamina. Niille asutus onkin syntynyt varhain juuri edullisen sijainnin johdosta. Edulliseen sijaintiin liittyy niin hyvät kulkuyhteydet - joki ja meri kuin edullinen rakennuspaikka - siis suojainen, lämmin, sopiva myös maataloudelle. Kun katsoo vanhoja saariston kyliä eivät nekään sijaitse saarien tuulisilla rannoilla vaan hieman sisempänä, puiden ja maaston suojaamina. Löysinpä jotain hyvää sanottavaa Turustakin..

Vain hallintoviranomainen voi tehdä niin pöhkön päätöksen, että perustaa kaupungin tuuliselle niemelle myrskyjen riepoteltavaksi. No mikään pakkohan ei keskustassa ole asustaa eikä edes työskennellä. Nythän hallintoviranomaiset yrittävätkin tyhjentää kaupunkia... miksi siis vastustaa...:)

Asioilla on niin monta puolta, että vaikka kuinka yrittää lähestyä jotain asiaa neutraalisti ja joka kulmasta, huomaa hyvin nopeasti joko kyllästyvänsä tai naulanneensa mielipiteensä kuuden tuuman nauloilla otsaansa. Itselleni tällainen on hedelmöityshoito- ja adoptiolait ja niistä käyty keskustelu. Tuntuu, että SETAkin on muuttunut pienten lasten vanhempien kerhoksi, jonka pääasiallinen vaikuttamistoiminta suuntautuu näihin lapsiperheasioihin. Adoptio- ja hedelmöityshoitoasiat on nostettu suurimmiksi epäkohdiksi hlbt ihmisten elämässä. Kait ne joillein on, mutta valtaosalla hlbt-ihmisistä ei varmaankaan ole lapsia, en toki tiedä onko valtaosan haaveissa kuitenkin omat lapset? Onkohan tästä jotakin tutkimuksia. Kun parisuhteen rekisteröinti tuli mahdolliseksi, ryhdyttiin heti ajamaan näitä perheoikeuksia, ikään kuin kaikki muu mm. homoihin kohdistuva avoin ja piilosyrjintä ja väkivalta olisi yhteiskunnassa jo hoidettu. Voi olla, että olen täysin kummajainen, koska minulla ei ole mitään suvun jatkamisen viettiä eikä edes tarvetta saada adoptoitua lasta. Pienten lasten vanhemmat usein manifestoivat vanhemmuuttaan sillä miten lapseton ihminen jää niin paljosta paitsi. Totta tietysti on, että lapsettomana en osaa edes kuvitela mistä kaikesta jään paitsi, mutta rehellisesti sanottuna jään mielelläni siitä paitsi. Lapsettomia ihmisiä pidetään usein itsekeskeisinä ja itsekkäinä, mutta toisaalta jos haluaa lasta hedelmöityshoitojen tai adoption kautta, niin ei sekään kait täysin epäitsekästä ole. Eikö lapsen haluaminen nimenomaan ole itsekästä? MINÄ haluan lapsen, näissä tapauksissa, kun lapsi ei vaan satu tulemaan, jos on tullakseen. Maksdan mielelläni veroina lasten päivähoitoa ja koulutusta jne. mutta aina välillä ottaa päähän lapsiperheiden asettuminen ikään kin lapsettomien yläpuolelle, Vähän niin kuin, että olisi kolme säätyä: lapsiperheet, pariskunnat ja sitten ne hirveät luuserit, sinkut.

On tietysti kiva, että adoptio- ja hedelmöityshoitoasioissa tasa-arvoon olla pääsemässä, muta itse asiassa omasta näkökulmastani se on vaan kiva. Toisaalta käyty keskustelu tuo esiin sen kaiken homofobian, joita tavalliset hyvin käyttäytyvät ihmiset eivät normaalisti kehtaa enää osoittaa. Kun pyhät perhearvot koetaan uhatuiksi, alkaa todellinen luonto paljastua. Eli sinänsä näiden kysymysten nostaminen esiin, toimii hyvin kaiken muunkin suvaitsevaisuuden ajamisena. Tietyllä tavalla nämä asiat myös kärjistävät mikkosten maailmassa elävien perus suomalaisten reaktioita ja näin saamme tietää, että homofobia elää ja voi hyvin muuallakin kuin Mäntsälässä. Se on kuitenkin erittäin kummallista, että eduskunnassa näitä lakeja on käsitelty ns. omantunnon kysymyksinä. Eli toisin sanoen suuret puolueet ja tarkemmin sanottuna niiden johtajat eivät uskalla ottaa kuitenkaan kantaa näissä asioissa, koska muutenhan jos äänestää ryhmästään poiketen, saa jonkun sanktion. Kaikki tämä tuli oikeastaan mieleen, kun pohdin ketä äänestää eurovaaleissa. Kuka ajaisi Minun asioitani EUssa. Veikkaanpa ettei kukaan.

tänään oli hesarissa uutinen siitä miten eduskunnan tarkastuvaliokunnan mielestä alueellistamisen seuranta ja arviointi on laiminlyöty. Lukevatkohan ne mun blogia... no asia on täysin selvä kaikille, jotka sen viitsii myöntää, mitään seuranta- ja rviointiraportteja, joista ilmenisi todelliset kulut ja vaikutukset ei ole tehty. Näin siitä huolimatta, että alueellistamista on tehty jo kymmenne vuoden aikana. Tämä on todella kummallista maassa, jossa kaikkea selvitetään ja raportoidaan pitkästymiseen saakka. Tulee vaan mieleen yksi vaihtoehti: tätä tietoa ei ole haluttukaan selvittää, koska se on poliittisesti niin arka paikka.

miksi kirjoitan blogausta enkä oman työpaikkani ja hallinnonalan historiaa käsittelevää kirjoitelmaa, jonka dead line lähestyy??? Sen sijaan, että menisin ulos kauniiseen kevätiltaan, opiskelen, eli surffailen verkossa ja välttelen opintoja. Periaatteessa saisin tehdä nitä työajalla, mutta käytännössä työpäivän aikana ei ikinä ole sellaista hetkeä, että pääsisi edes alkuun - no tiedonhakua voi tehdä.

Tänään oli kiinnostava seminaari tekijänoikeuksista. Sanotaan mitä sanotaan, minusta laki suojaa aika hyvin tekijää ja varsinkin hänen perillisiään. Itse asiassa mietin sitä, että a) miksi minun pitäisi saada esim. aikani vanhempieni työstä jotain tekijänoikeuskorvauksia ja b) miksi kenenkään pitäisi saada minun työstäni tekijänoikeuskorvauksia?
Ymmärrän vielä alaikäiset lapset ja lesken, mutta 70 vuotta kuoleman jälkeen on iitkä aika.

Äitienpäivä on taas kohta. Oma äitini täytti juuri nk. pyöreitä vuosia ja juhlimme häntä koko sunnuntain. Pidin jopa pienen puheen äidille, koska se tuntui vaan oikealta siinä hetkessä. En ollut valmistellut mitään erityistä sanottavaa, mutta yhtäkkiä tuntui, etten halua, että tämä on taas yksi niistä perhejuhlista, jossa puhutaan niitä näitä eikä kukaan isää lukuun ottamatta sano mitään sen kummempaa. Ja isäkin kummempansa sanottuaa palasi puhumaan perämoottoreista, autonpakoputkista ja muusta "tärkeästä" veljeni kanssa.
Niinpä sitten kerroin jotakin sekavia lapsuusmuistoja ja yritin selittää kuinka tärkeä äiti on koko perheelle tai ainakin minulle. En tiedä kuinka hyvin siinä onnistuin, mutta ainakin kerran elämässä pidin puheen äidille.
Yksi puheen perusjatuksista oli, että äiti on minulle aina äiti, ei kaveri. En käytä hänestä etunimeä jne. (kuten veljeni) vaan äiti on äiti. Silti olen ymmärtänyt, että äiti on paljon muutakin kuin äiti, vaimo tai isoäiti. Hänellä on kokonainen elämä, johon ei kuulu lapset, lapsenlapset tai aviomies. Hänellä on omat piirinsä, joissa hän on arvostettu, suosittu, asiantunteva ja pätevä, niin vaikea kuin se onkin tajuta. Samalla lailla kuin vanhempani aikoinaan vähättelivät meitä lapsia " eikö siellä ketään parempaa lauljaa ollut, meidän poikako laulaa niin hyvin..." huomaan itse suhtautuvani äitiin "eikö niillä ole ketään muuta, nuorempaa, fiksumpaa.....", vaiken sitä ääneen sanokaan.
Ehkä vähättely on vaan yksi omituinen osoitus siitä, että on oikeasti ylpeä lapsistaan/vanhemmistaan ja ehkä tosiaan puhe neljäänkymmeen vuoteen ei ole liiallista välittämisen osoittamista.

Ilmastonmuutoksesta tai sen hidastamisesta tai siihen varautumisesta on tullut jo lähes pakollinen asia kaikessa mahdollisessa toiminnassa. Esim. viranomaistoiminnassa kaikilla sektoreilla vaaditaan myös toiminnan ilmastonvaikutusten analyysia ja suunnitelmia. Tämä on hyvä asia, mutta miten tämä mahtaa näkyä käytännössä.
Jo pidempään minusta on tuntunut, että monet ml itse ovat huolissaan kehityksestä, mutta se ei juurikaan kanavoidu toiminnaksi. Hesarissa oli taannoin pieni juttu siitä ,miten itse asiassa ihmiset ovat alkaneet lipsua jo ilmastotalkoista eivät enää esim. kierrätä ja lajittele jätteitä niin paljon kuin vuosi sitten. Myöskään julkisen liikenteen käyttäminen ei ole yleistynyt ja kuluttamista ei yleensäkään ohjaa ilmasto/ympäristö arvot, vaan ihan muut kriteerit. Tämä siitä huolimatta, että esim. suuri osa suomalaisista on huolissaan ilmastonmuutoksesta.

Mitä kansalaiset edellä sitä valtionjohtajat perässä? Pohjoismaiset kuningashuoneet ainakin Ruotsissa ja Norjassa ovat viime vuosina profiloituneet aktiivisesti ilmastokysymyksissä. On syntynyt vaikutelma, että varsinkin kruununperijät ovat innokkaasti mukana kestävään kehitykseen tähtäävissä projekteissa. Ja hyvä niin, koska mitäpä muuta virkaa kuninkaallisilla olisi kuin tukea erilaisia yleistä hyvää edistäviä asioita.
Siksi hämmästytkin tieto sitä, että kun Ruotsin kuningaspari tarjoaa valtiovierailulla ollessaan illallisen tuodaan KAIKKI illallisella tarvittavat asiat kotimaasta. Lentokoneella tietysti. Ideana on, että kaikki olisi niin kuin kotona Ruotsissa. Eli pöytähopeat, lasit, lautaset, lautasliinat, kukat, tietysti ruuat, henkilökunta, tarjoiluastiat jne. lennätetään Ruotsista vain yhtä iltaa varten.
Taitaa kruununprinsessan pohdinnat siitä, että valitseeko kotimaassa junan tai lentokoneen olla aika turhia, jos vanhemmat touhuaa tuolla lailla.

Ja vaikka kuningashuoneista voidaan olla montaa mieltä, ne kuitenkin näyttävät jonkinlaista esimerkkiä paitsi muulle maailmalle myös oman maan kansalaisille. Enkä usko, että tasavallassakaan välttämättä asiat on sen paremmin.