äidin päivä

Äitienpäivä on taas kohta. Oma äitini täytti juuri nk. pyöreitä vuosia ja juhlimme häntä koko sunnuntain. Pidin jopa pienen puheen äidille, koska se tuntui vaan oikealta siinä hetkessä. En ollut valmistellut mitään erityistä sanottavaa, mutta yhtäkkiä tuntui, etten halua, että tämä on taas yksi niistä perhejuhlista, jossa puhutaan niitä näitä eikä kukaan isää lukuun ottamatta sano mitään sen kummempaa. Ja isäkin kummempansa sanottuaa palasi puhumaan perämoottoreista, autonpakoputkista ja muusta "tärkeästä" veljeni kanssa.
Niinpä sitten kerroin jotakin sekavia lapsuusmuistoja ja yritin selittää kuinka tärkeä äiti on koko perheelle tai ainakin minulle. En tiedä kuinka hyvin siinä onnistuin, mutta ainakin kerran elämässä pidin puheen äidille.
Yksi puheen perusjatuksista oli, että äiti on minulle aina äiti, ei kaveri. En käytä hänestä etunimeä jne. (kuten veljeni) vaan äiti on äiti. Silti olen ymmärtänyt, että äiti on paljon muutakin kuin äiti, vaimo tai isoäiti. Hänellä on kokonainen elämä, johon ei kuulu lapset, lapsenlapset tai aviomies. Hänellä on omat piirinsä, joissa hän on arvostettu, suosittu, asiantunteva ja pätevä, niin vaikea kuin se onkin tajuta. Samalla lailla kuin vanhempani aikoinaan vähättelivät meitä lapsia " eikö siellä ketään parempaa lauljaa ollut, meidän poikako laulaa niin hyvin..." huomaan itse suhtautuvani äitiin "eikö niillä ole ketään muuta, nuorempaa, fiksumpaa.....", vaiken sitä ääneen sanokaan.
Ehkä vähättely on vaan yksi omituinen osoitus siitä, että on oikeasti ylpeä lapsistaan/vanhemmistaan ja ehkä tosiaan puhe neljäänkymmeen vuoteen ei ole liiallista välittämisen osoittamista.