olen kevään mittaan osalistunut yhteen täydennyskoulutusohjelmaan, joka toteutetaan monimuoto-opetuksena. Viime opintojaksolla yksi teemoista oli vuorovaikutustaidot. Vaikka aikaa oli ehkä hieman naftisti, oli koulutus silti onnistunut, koska ainakin minä olen pohtinut omia vuorovaikutustaitojani ja peilannut niitä koulutuksessa saatuihin "oppeihin".
Ulospäinsuuntaunutta ja sosiaalisissa tilanteissa reipasta ihmistä pidetään yleensä vuorovaiktustaidoiltaan hyvänä. Ja moni tällainen ihminen pitää helposti itseäänkin ihan kelvollisena. Kuulun juuri siihen ryhmää joka saa suuressakin ryhmässä suunsa auki ja pienemmässä porukassa johdattelee vaivatta keskustelua, siis halutessa ja tiettyjen roolien puitteissa. Kaltaiselani ihmisellä saattaa myös olla harha, että kuuntelee ja tietyllä tavalla ehkä kuunteleekin, mutta ei oikeastaan "kuule" mitä toinen sanoo.
Koulutuksessa havaitsin, että juuri sellainen puhdas kuunteleminen - siis keskittyminen toisen ihmisen kuutelemiseen ilman, että koko ajan mielessä prosessoisin ratkaisuja, vastauksia tai muuta tulkintaa kuulemastani, on vaikeaa. Ja tämä estää välillä kuulemisen, koska vastauksen on tultava niin sanotusti apteekin hyllyltä. Tiedostan, että tällainen vuorovaikutusmalli tulee kasvatuksesta ja muusta sosiaalisesta kasvuymäristöstä ja siitä poisoppiminen vaatii aikaa ja tahtoa. En silti heitä kuulovärkillä versilintua, vaan pyrin nimen omaan keskittymään kuuntelemiseen. Olen nyt koko viikon pitänyt asian mielessä ja itse asiassa se ei ole niin vaikeaa, kun vaan keskittyy. Mutta heti kun herpaantuu...tulkinnat alkavat vallata tilaa kuulemiselta.
5 kommenttia
L. Vääräsääri
4.6.2009 21:08
Eikö tulkinta juuri ole kuuntelemista? Asiat ymmärtää kun ne laittaa kontekstiin muiden asioitten kanssa. Tulkinnassa voi tietysti olla hätäinen ja laittaa sanat toisen suuhun. Mutta en usko että puhdas kuunteleminen on edes mahdollista tai suotavaa.
Kauneuspilkku
4.6.2009 21:30
joo noi määritelmä puhdas kuuntelminen esim. on vähän kököjä. toki kaiken kuintkein tulkitsee, mutta ideana on se, että ei tulkitsisi liikaa ja liian nopeasti vana antaisi toiselle tilaa. ja minulle se on haaste.
kesäpoika
4.6.2009 23:01
:) Kuunteleminen on hieno asia. Tietenkin aihepiiristä ja yhteydestäkin riippuu, miten kuultuun reagoi tai miten siihen kuuluu reagoida, mutta kun on mahdollista ja sopivaa, on tosi hienoa kun joku kuuntelee mitä sanottavaa on, ja sitten vaan nyökkää tai jotain merkiksi että on kuullut. Ei tarvi olla samaa mieltä jotta voi kunnioittaa toisen kokemusta ja sen arvokkuutta sellaisenaan. "Ai, hän kokee näin." Ja sitten ei muuta.
Mä harmistun itse helposti, jos tuntuu ettei toinen kuuntele mitä sanon, koska hänellä on niin kiire päätellä miksi ajattelen niin ja mitä se taas kertoo. Kuitenkin huomaa usein itsekin sortuvansa ihan vastaavaan.
Kuuntelu on sitä ihmisenä kohtaamista, mistä itse oon puhunut.. Hieno juttu, että sitä haluaa oppia. :)
Nermal
5.6.2009 09:13
Tuntuu hassulta, että haluat poisoppia tietynlaisesta sanavalmiudesta, kun itse taas arvostan juuri sellaista sanavalmiutta.
Itse olen mielestäni ihan ok vuorovaikutustaidoiltani silloin, kun läsnä on lisäkseni korkeintaan pari ihmistä. Mutta kun seurue on vähänkin isompi, harvemmin esitän ainuttakaan kommenttia. Silloin tulee vetäydyttyä sivustakatsojaksi. Kaikki energia ikään kuin menee siihen, että pitää langat käsissä siitä, mitä kukakin keskustelija puhuu ja millä fiiliksellä, eikä enää ehdi itse keskusteluun mukaan ollenkaan.
Kauneuspilkku
6.6.2009 10:06
Nermal - kaikki asiat voi olla haasteita, liiallinen sanavalmiuskin kääntyy itseään vastaan, juuri Kesäpojan esittämistä syistä. En kuitenkaan edes usko, että sanavalmius mihinkään katoaa, kunhan vaan opettelen hillitsemään tarvettaa avata lärvi heti kun ajatus syntyy...En uskp, että kukaan meistä on kokonaan valmis koskaan, vaan aina löyty kehitettävää...minäkin tosiaan olen varmasti sekä ulkopuolisten arvioitten että isteni mukaan ihan hyvä vuorovaikutustaidoiltani.