• Kauneuspilkku

toukokuun seitsemäs

miksi kirjoitan blogausta enkä oman työpaikkani ja hallinnonalan historiaa käsittelevää kirjoitelmaa, jonka dead line lähestyy??? Sen sijaan, että menisin ulos kauniiseen kevätiltaan, opiskelen, eli surffailen verkossa ja välttelen opintoja. Periaatteessa saisin tehdä nitä työajalla, mutta käytännössä työpäivän aikana ei ikinä ole sellaista hetkeä, että pääsisi edes alkuun - no tiedonhakua voi tehdä.

Tänään oli kiinnostava seminaari tekijänoikeuksista. Sanotaan mitä sanotaan, minusta laki suojaa aika hyvin tekijää ja varsinkin hänen perillisiään. Itse asiassa mietin sitä, että a) miksi minun pitäisi saada esim. aikani vanhempieni työstä jotain tekijänoikeuskorvauksia ja b) miksi kenenkään pitäisi saada minun työstäni tekijänoikeuskorvauksia?
Ymmärrän vielä alaikäiset lapset ja lesken, mutta 70 vuotta kuoleman jälkeen on iitkä aika.

2 kommenttia

arosusi

13.5.2009 10:57

Hyvä pointti. Jäähän monesta muustakin työstä maailmaan kaikenlaista hyötyä, josta kuitenkaan lapset tai lapsenlapset eivät saa mitään korvausta. Ei minusta pitäisikään, mutta ei siis välttämättä myöskään tekijänoikeuksista, ainakaan noin kauaa.

Asiaan liittyen itse olen korkean perintöveron kannalla. Minusta on väärin, että jotkut voivat elää koko elämänsä tuhlailevasti vanhempiensa omaisuuden koroilla. Ehkä olisi väärin ottaa 90% miljoonista valtiolle, mutta esim. 50% kuulostaisi minusta hyvältä. Etenkin, kun näillä ihmisillä on taustansa perusteella myös tavallista paremmat mahdollisuudet saada haluamansa koulutus ja työpaikka. Jos haluaisi vaikuttaa omaisuuteensa kuolemansa jälkeen, voisi olla mahdollista säätiöidä omaisuutensa haluamaansa hyväntekeväisyystarkoitukseen. Pienistä perinnöistä (esim. alle 50 000 euroa) ei tarvitsisi ottaa mitään, ettei esim. puoliso joutuisi ottamaan velkaa periessään puolikkaan asunnon.

Kauneuspilkku

16.5.2009 18:04

Perintövero on mielenkiintoinen asia. Olin itsekin miettinyt, että toki mielelläni olen perimässä - jos niin käy - anhempieni kesäpaikkaa, jossa olen kaikki kesät viettänyt ja josta viime vuodet alkanut pitää huoltakin entistä enemmän. Tavallaan siinä tuntuu vähän siltä, että joutuu maksamaan jostain omasta, mutta sinänsä olen kyllä samaa mieltä, että perintöveroa saa kerätä kunhan lesken ja alaikäisten kohtuulliset oikeudet yms. huomioidaan. Kesämökkiähän kukaan ei sinänsä tarvitse, joten aikanani ehkä sitten pääden maksamaan niitä veroja siitä. Olen kyllä sitäkin mieltä, että vanhempani voisivat käyttää mahdollisimman paljon omiasuuttaan eläessään - miksi säästää sitä meille lapsille, jotka he kuitenkin ovat jo saattaneet aikuisiksi ja siten auttaneet elämään - nyt on meidän aika itse huolehtia elämisestämme.