Kauneuspilkku

Kävin tänään eka kertaa Jumbossa. Olin itse asiassa eka kertaa Tammistossa. Kävin tankkaamassa auton ja ajattelin käydä vilkaisemassa jotain kauppoja missä en ole koskaan käynyt. No, kaupat Jumbossa oli samoja kuin keskustassa tai Itäkeskuksessa tai varmaan Isossa Omenassa tai Selossa. Niissä kummassakaan en oo käynyt ja ei varman tuu asiaakaan. Jotenkin koko homma autoilu Jumboon kaupoissa kiertely jne teki levottoman olon. Tätäkö ihmiset harrastavat, tämäkö on kivaa vapaa-aikaa?

Viikonloppuna käytiin Jyväskylässä - senkin keskustassa oli pieniä kauppakeskuksia, mutta ne eivät ahdistaneet jumbomaisesti. Välillä pääsi ulos, oikealle kadulle, jossa oli himisiä, joilla oli muutakin mielessä kuin shoppailu.

Tiedän, että näitä ei pitäisi tehdä - testejä, joissa kerroteen miten vanhaksi elät...mutta tämäkin on osoitus siitä, että ainakana minä en ihmisenä ole kovin suurta evoluutiota kokenut esivanhempiini verrattuna. Ennen asioita tulkitiin luonnosta, tähdistä, kasveista, eläimistä jne. nyt luonnon on korvannut netti, mutta yhtä lailla tarve on varmana samalainen. En mitenkään jaksa uskoa, että entisjan ihmiset olisivat kaikki olleet taikauskon pauloissa, varmaan osalle ennustukset tarjosivat huvia ja vähän jäänitystä, muta kukapa niihin tosissaan olisi uskonut. Tai kuka nykyään uskoo? Aika monikin, päätelle, että lapin noita ennustaa myös netissä, maksusta.

Usein sitä ajattelee, että elämämme on niin paljon kehittyneempää kuin sata-kaksisataa vuotta sitten, ja ilman sen surempia ajatuksia olettaai, että itsekin olemme kehittyneempiä kuin esivanhempamme.

Totta tietysti, että meillä on tietoja ja taitoja ja varsinkin välineitä mitä heillä ei ollut, mutta pohjimmiltamme - olemmeko sen viisaampia?

Mitäköhän isoisoisoisäni meinasi ennustajista?

Suhtauduin alun perin työpaikan tyhy eli työhyvinvointiseminaariin nuivasti. Mietin, että miten työhyvinvointia lisää istuminen seminaarissa oman talon auditoriossa. Kun siis tapana on ollut pitää tyhy-päivä retkellä lähinnä ukoilun tai kulttuurin merkeissä.
Seminaari yllätti positiivisesti, ainakin siinä mielessä, että molemmat kaksi kuulemaani luentoa antoivat ajattelemisen aihetta.
Masennus ja työelämä otsikon alla pidetty esitys ei nimestään huolimatta masentanut ollenkaan. Lähinnä se oli jonkinlaista sosiaalipoliittista yleistarkastelua ja ehkä eniten esimiehille suunnattua tietoa. Silti oli mielenkiintoista kuulla erilaisia tilastotietoja ja tutkimustuloksia masennuksen ja työelämän suhteesta.
Tietysti mielenkiintoista ihmiselle, joka voi suhtautua siihen minun tavallani ulkokohtaisesti, "että onpa mielenkiintoista".
Monenlaisia tendenssejä tuntui löytyvän - kuten se, että ylivoimaisesti eniten masentuneita on työttömien joukossa ja, että vuoden 1996 jälkeen tilastointia on muutettu, joten sitä aiemmat luvut eivät ole ihan vertailukelpoisia esim. jos mietitään työkyvyttömyyseläkkeiden määrän suurta kohoamista 1980-luvulta tähän päivään.
Mutta silti, noin 200 000 ihmistä diagnosoidaan masentuneeksi vuosittain, luku on minusta valtava. Tämän vuoksi masennushan onkin 2000-luvun kansantauti Suomessa. Mielenkiintoista oli myös, että masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeille naisista hakeutui keskimääräistä enemmän miesvaltasilta aloilta ja miehistä taas naisvaltaisilta. Kertooko tämä siitä, että sukupuoliroolien rikkomisessa on vielä työsarkaa?
Viime vuosina oli myös yleistynyt alle kolmekymppisten korkeastikoulutettujen työkyvyttömyyseläkkeet masennuksen vuoksi, siis suunnilleen siinä iässä, kun työmarkkinoille korkean koulutuksen jälkeen tullaan. Se oli oikeasti masentavaa tietoa.
Mutta esitelmöijä korosti, että masennuksesta toivutaan keskimäärin hyvin. Ja nopeasti -keskimääräinen sairasloma oli 3-6 kkta, jonka jälkeen henkilö yleensä pystyi palamaan entisiin työtehtäviinsä.

Ja positiivista minusta tämäkin, vielä 1980-luvulla lääkärit varoivat kirjoittamasta työkyvyttömyyseläkkeitä mielenterveydellisistä syistä, silloin piti aina löytyä elimellinen vika ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet olivatkin silloin suurin syy. Kertooko yhteiskunnan kehityksestä kuitenkin se, että nyt uskalletaan puhua edes masennuksesta sen oikealla nimellä?

Nykyisin kaikkea suunnitellaan, tutkitaan, arvioidaan, kehitetään, jotta elämämme muuttuisi helpommaksi, paremmaksi, laadukkaammaksi jne. Mutta mitä tästä kaikesta suunnittelusta ja kehittämisestä jne. käteen? Kuka oikeasti tekee jotakin näiden kaikkien arviointien ja kehittämissuunnitelmien pohjalta?
Yksi esimerkki on valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, joka on valtava ympäristöministeriön alainen prosessi, jonka olisi tarkoitus ohjata kaavoitusta ja maankäyttöä, rakentamista jne.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1112&lan=fi
Hesarissa oli taannoin juttu siitä, miten keskustakortteleissa lähes järjestäen oli kaavamääräysten vastaisesti rakennettu roskakatoksia, pihat tungettu täyteen autoja ja viihtyisistä piha-alueista lasten leikkipaikkoineen ei ollut tietoakaan. Kun asiaa kysyttiin kaupungin viranomaiselta, vastaus kuului, että ei niitä autoja sieltä mihinkään saa.
Miten niin ei saa? Miksi sitten tehdään niitä kaavamääräyksiä, jos niitä ei ole tarkoituskaan noudattaa? Oma taloyhtiömme oli vissiin todella typerä, kun päädyimme olla rakentamatta roskakatosta, koska kaavamääräyksiä noudattamalla ainoa mahdollinen paikka olisi ollut keskellä pihaa, Tosin meillä päin pihat on aika isoja; niille mahtuu roska-aitaus, muutama autopaikka, pyykkitelineet ja edelleen jää sitä viherpihaakin.
Pääkaupunkiseudulla alueidenkäyttötavoitteissa puhutaan mm. joukkoliikenteen ja pyöräilyn edellytysten edistämisestä. Käytännössä kuitenkin pyörätiet ovat ensimmäinen asia, josta tingitään. Pyörätietä voivat käyttää tilapäisenä varastona kaikki työmaat asuntoyhtiöistä katurakentamiseen, jos se jostain syystä ei sattuisi kuulumaan työmaa-alueeseen. Autoteille harvemmin kontteja olen nähnyt pinottavan. Mutta silti edistämme joukkoliikennettä ja pyöräilyä, toki.
On kumma, että toisaalla kaupungissa valvonta on tiukkaa ja toisaalla ei. Ja peltilehmäthän ne paraatipaikan toki tarvitsevat, ihmisistä viis.

Mistä näitä oikein tulee? Audimies, joka haluaa korkeasti koulutetun puputytön silittämään paitansa, siivoamaan ja miellyttämään häntä kaikin tavoin. jonkinlainen honey-babe pornotyttö? Taannoin tasa-arvoministerin valtiosihteeri kähmi naisia Ruotsin edustustossa jne.

En tosiaankaan miellä itseäni feministiksi, voiko mies edes olla feministi, mutta alkeelliset käytöstavatkin on vissiin välillä harvinaista herkkua Suomessa. Tasa-arvolle, seksuaalisella sellaiselle varsinkin, riittää tässä ilmapiirissä haasteita.

Auttaako kuukausittainen Unicef-maksuni todellisuudessa mitään, jos valtiot, joissa avunsaajat asuvat eivät yritäkään parantaa väestönsä elinolosuhteita. Kuinka paljon vettä pitää kantaa, että siitä syntyy lähde?
Jos maa panostaa sekä ydinaseisiin ja avaruusohjelmiin samaan aikaan kuin miljoonat sen kanasalaiset näkevät nälkää – niin pitääkö muiden maiden ja avustusjärjestöjen auttaa sen kansalaisia?
tämä kysymys tuli jälleen mieleeni kuullessani Intian avaruusohjelmasta. Intia ei toki ole yksin, Kiina, Pohjois-Korea, mutta myös Venäjä ja Yhdysvallat voidaan lukea tähän sakkiin Tosin Yhdysvaltoihin ja Venäjälle ei tietääkseni ole kehitysapua annettu.
Kun maailma on jakautunut valtioihin ja kansakuntiin ja niiden sisällä ties mihin ryhmittymiin, niin miten solidaarisuuden tulisi ilmetä. Eikö kaikki hätää kärsivät tarvitse apua ja siten eikö auttaminen kuulu kaikille huolimatta minkä valtion kansalaisista on kyse.
Onko tyhmää auttaa ihmisiä sellaisessa maassa, jonka hallitus pitää tärkeämpänä kehittää ydinaseita tai kuuluotaimia? Onko korkean teknologian kehittäminen ja käyttämin varattu vain tietyn tason omaaville maille? Kuka määrittelee miten maiden tulee kohdella kansalaisiaan? YK? avustujärjestöt? Ihmisoikeuksien sopimus ja kuka sitä valvoo?

Niin ensi kerralla, kun kerätään rahaa Intiaan, Kiinaan, Koreaa –annanko rahaa?

Elämä kuljettaa, josse i maantieteellisesti niin muuten ihmisiä niin eri suuntiin. Vaikka joskus on tuntunut, että joku ihminen tulee olemaan elämässä aina, niin hups keikkaa yhtäkkiä ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Eikä ole kyseessä mitään riitaa tms. vähä kerrassaan yhdistävät siteet ovat höllentyneet ja lopulta ehkä nirhautuneet poikki.
Huomaan, että moneen ihmisen kanssa on tullut pidettyä paljon vähemmän yhteyttä siis soiteltua, tavattua tekstailtua jne. Uusiakin ihmisiä on tullut toisesta päästä, että mistään eristäytymisestä ei ole kyse. Mutta tuli kaamea ajatus – käytänkö ihmisiä? Ovatko ystävät ja kaverit, jotain käyttötavaroita, jotka kulutan loppuun ja hommaan uudet? Tai käyttävätkö muut minua?

Haluan ajatella, että näin ei ole, ja että vanhat siteet voidaan milloin tahansa punoa lujiksi jälleen, jos vain löytyy jokin…tarve… Tietysti on niin, että vuosien ja jokaisen uuden kontaktin ja luetun kirjan ja nähdyn dokumentin jne. me muutumme – kaikki. En ole sama kuin olin viisi, kymmenen tai viisitoista vuotta sitten. Etkä ole sinäkään. Ja se mikä kerran yhdisti, on ehkä molemmille niin yhdentekevä asia, ettei kumpikaan enää sitä muista.

"Ja jossain sinäkin mua muistelet, mutta miksi, sitä varmaan muista et." (odotusa pariisissa, san.Hector)

ns. vaalirahasotku osoittaa selvästi sen, että täällä ei ole edes ymmärretty korruption käsitettä. Aina on hehkutettu kuinka vähän korruptoitunut maa Suomi on. Taitaa kuitenkin olla se, että täällä on olut vaan sinisilmäisiä, ymmärtämättömiä ja osin myös käytetty sinisilmäisyyttä ja lapsen uskoa hyväksi. Koomista onkin miten puoluejohtajat nyt housut kintuissa vaativat kilvan erilaisia rajoituksia vaalirahoitukseen, kun asia on tullut julki.
Onneksi en kuulu ammattiliittoon, ottaisi päästä, jos liitto johon kuulun olisi käyttänyt satoja tuhansia puolueiden rahoitukseen

onneksi madonnahysteriasta päästiin jo. Kun ei ole koskaan kuulunut faneihin, madonnan Hgin konsertin julkisuus alkoi tympiä. Hesarikin jaksoi monta päivää vatvoa asiaa, mikä sinänsä on kummallista ottaen huomioon miten paljon siellä yleensä kirjoitetaan viihdejulkkiksista.
Madonna on tietysti monessa mielessä poikkeuksellinen – ja äärimmäisen taitava bisnesnainen, joka ei ole antanut yhdenkään miehen sotkea uraansa tai raha-asioitaan. Musiikillisesti, ulkonäöllisesti tai tyylillisesti en sitten hehkuta häntä pätkääkään ja onneksi hän ei varmaan tule ihan pian kylään uudestaan.

Ei sit menty mökille, kun auto hyyty . Tai no se kävi niin epämääräisesti, et ajettiin jonkun matkaa ja käännyttiin takas. Hieman otti päähän, mut kotimatkalla poikettiin alkossa ja kummasti punaviini vei hatutuksen..
Yllättävä kotiviikonloppu olikin tosi kiva, ehti tehdä kaikkea sitä mitä ei ole tehty… käytyä Mustikkamaalla uimassa , siivottua, nähtyä kavereita ja uudestaan uimassa Munkkiniemessä. On sit tullut myös selailtua vaihtoautoja netistä ja juu vaikka nyt on huolto tilattu niin itse asiassa uuden vaihtoauton hankkimiseen on tullut aikamoinen polte. Taloudellisesti sauma ei oo kaikkein paras, kun mökkimaksutkin vielä painaa, mut toisaalta vanhan hyvin palvelleen kotteron käyttöikä 23 v alkaa nyt olla vissiin lopussa…