Eilinen keskustelu tvtä katsottaessa.
kauneuspilkku: voisin käydä hakemassa meille jäätelöä ennen kuin ohjelma alkaa.
nassu: älä vielä mene, kun se juuri nukahti, annetaan sen nukkua vähän aikaa.
k: joo, voin mennä vaikka sitten seuraavalla mainostauolla…
ja naps yhtäkkiä tuhiseva kaveri olikin hereillä.
Ei, meillä ei ole lasta, vaan koirakaveri oli taas hoidossa. Pitkän ulkoilun jälkeen uni maistui ja karvapallo nukahti Nassun kainaloon. Siinä ne oli söpösti molemmat.
Oma koirakuume ei varsinaisesti laske, kun välillä saa hoitoon koiran.
Tosin, se että sovittaa aikatauluja yhteen niin, että oikeasti jää aikaa koiran kanssa harrastamiseenkin, onkin sitten juttu, joka on hyvä kokeilla käytännössä. Ainakin tällä kahden viikon jaksolla olisin taas ollut koiran yksinhuoltaja, eikä siinä mitään. Mutta kaikkein ruusuisimmat utopiat kyllä karisevat.
Mutta olen tosi iloinen, että saamme koiran välillä hoitoon nyt jopa pariksi yöksi ja koirakin viihtyy meillä hyvin ja ystävämmekin on tyytyväinen, kun hoitopaikka on olemassa. Eli tämä jos mikä on win-win –tilanne.
Kun aamulla vein koiran kotiinsa, oli vähän haikea olo. Mutta tuleehan se sitten taas kyläilemään seuraavan kerran. Ja onhan se kiva, kun ei tarvitse huolehtia siitä, miten se pärjää jne. Tai ehkä omistajana huolehtisi vähemmän, hoitosetänä on ehkä vähän tuhraakin huolissaan?
