Kauneuspilkku

Lunta tupruttaa niin, että kotimme pihapuolen ikkunat ovat aivan valkoisen lumen peitossa. On kuin olisi jossain turvallisessa pesässä. Kadunpuolella näkyy miten myrsky muodostaa pieniä kinoksia kadulle. Marraskuussa.
Monenmoisia ajatuksiahan tästä herää. Puhtaanvalkoisen lumen ympäröidessä koko tienoon, tuntuu kuin kavala maailma olisi jossain kaukana. On kuin olisi jossain eri leveysasteilla tai sitten kaukana menneisyydessä, silloin kuin talvet Helsigissäkin alkoivat ennen joulua ja lunta riitti kyllästymiseen saakka.

Tämä kaikki on tietysti harhaa. Puhdas valkoinen lumi peittää hetkeksi alleen ongelmat ja kirkastaa maailman niin konkreettisesti kuin kuvainnollisestikin. Lumimyrsky aiheuttaa itsessään myös suuren määrän ongelmia, ainakin liikenteessä ja sähkölinjoilla. Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole pysähtynyt minnekään ja muutaman päivän päästä tämä lumi on muisto vaan.
Lumen tuoma viattomuuden ja turvallisuuden tunne on yhtä lailla harhaa, kuin se, että homojen asiat olisi Suomessa tai maailmaalla jotenkin erityisen hyvin. Parantuunesta lainsäädännöstä ja asenneilmastosta huolimatta homoja syrjitään ja pahoinpidellään niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sitä vaan tuppaa unohtamaan tän asian aina välillä, kun kaikki on niin hyvin, muka.

Väärään turvalisuudentunteeseen tuuditautuminen on kuitenkin vaarallisinta, mitä voi tapahtua. Kaikki holokaustitarinat ovat opettaneet ainakin sen, mun kamalan mukana.

Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat vilipittömästi iloita saavutuksistaan. Osaavat arvostaa itseään ja työtään terveesti ja ottavat kehut vastaan luontevasti.
Itsellä useimiten on epäilys siitä, että olenko nyt varmasti ansainnut jotain erityistä kehumista tai huomiota ja että varmasti, jos liikaa nautin suorituksestani, se jotenkin osoittautuu huonoksi.

Tällä kertaa tilanne liittyy juuri painoon menneeseen kirjaan. Kirja näyttää hyvältä ja tekstikin on sujuvaa, mutta entä jos se onkin täynnä asiavirheitä, olenko varmasti tajunnut käyttää kaikkia keskeisiä lähteitä ja onko sanottavassani mitään uutta ja omaa, tai kierrätänkö vain muiden ajatuksia uudessa paketissa?

Päälimmäinen tunne on helpotus, että työ on tehty, ei ninkään nautinto tai juhlinta. Siksi ajatus jostain kirjanjulkistamistilaisuudesta, tuntuu aivan kammattovalta. Edes Nassun en anna järjestää mitään suurta. Tuntu, kuin uhmaisi jotain kohtaloa, jos juhlisi asian tiimoilta kovasti.

Onko kyseessä luonne, kasvatus tai varsinaissuomalaisen kasvuympäristön vaikutus? Ehkäpä yhdistelmä näistä, mutta ainakaan se ei helpota iän tai uusien kirjaprojektien myötä.

Olisi kaameaa olla ammattikirjalija.

Be careful what you wihs for…kaipasin haastavia asiantuntijatehtäviä ja hupsista niitä tulikin sitten saatua. Työhaastattelussa kaikki vaikutti vielä kovin simppeliltä ja näitä projekteja vain sivuttiin yleisesti, että talossa on käynnissä tällaista.

Tavallaan on imartelevaa, että uusi ihminen otetaan mukaan kaikkeen ja näkemyksiä kuunnellaan, mutta huutoonsa on myös vastattava ja on oltava valmis tekemään töitä sanojensa mukaan.

Sitä saa mitä tilaa on kätevä kotimainen sanonta tähän tilanteeseen. Toivottavasti ei tullut haukattua liian suurta palaa….

Digiboksi otti ja hajosi. Jo pitkään siinä oli ollut ongelmia äänen kanssa, mutta koska ongelma oli suhteellisen pieni, ei siitä ole vaivautunut valittamaan. Sitten tuli käynnistymisvaikeudet ja lopulta boksi ei sitten sanonutkaan mitään. Kuukausi sen jälkeen kun takuu oli mennyt umpeen. Great, laite sentään maksoi viisisataa aikoinaan, vois kestää kauemmin kuin tasan kaks vuotta:/

Ensi harmistuksen jälkeen, kun tajusin, että laite on vietävä huoltoon ajattelin, että meille tulee ainakin parin viikon henkistymisvaihe. Telkkuahan tulee katsottua aivan turhaan, oikeastaan tavan vuoksi. Mutta nyt olisi aikaa lukea kaikki ne lukemista odottavat kirjat (parissa viikossa?), poltella kynttilöitä, kuunnella musiikkia, kaikesta tästähän jää automaattisesti paitsi kun on televisio :)

Vein laitteen Welhon huoltoon, Nassun evästyksellä, että vaadin ainakin jotakin hyvitystä korjauskuluista, jos en saa sitä takuun piikkiin. Valmistautuneena parhaalla Stockmann -asiakkaan asenteella marssin sitten liikkeeseen kuitteineni ja laitteineni. Siellä ystävällinen kundi otti laitteen ja tutki sitä vähän aikaa ja totesi, että sulla on takuu mennyt niin hiljattain umpeen, että luonnollisesti tää menee takuun piikkiin. Lisäksi hän kysyi halusinko säilyttää tallenteet kovalevyllä ja tarvitsenko varalaitteen huollon ajaksi. Tämä kaikki tapahtui muutamassa minutissa, ystävällisesti ja asiantuntevasti ilman, että minun tarvitsi itse muistaa ottaa asioita esille. Olin aivan hämmentynyt. Odottamani kamppailun sijasta sainkin hyvää ei vaan erittäin hyvää palvelua. Niin ja sen lainalaitteen kotiin.

Eli se siitä henkistymisestä, kun boksi illalla asennettiin niin BB-porukathan ne siellä heti kekkuloi...

Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi saimme lehdestä lukea tasa-arvoministerin valtiosihteerin ahdistelujutusta. Siis selvennös :valtiosihteeri mies oli ahdistellut naisia Ruotsin suurlähetystön järjestämässä tilaisuudessa. Onpa siinä ruotsalaisilla ihmettelemistä suomalaisen tasa-arvon laadusta.
Suomi brändi työryhmälle oivallista matskua ja osoitus suomalaisen heteromiehen perusluonteesta: samaa junttilaumaa äidinkielestä ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

Onkohan tehty tutkimusta netin vaikutuksesta lehtien yleisöosastokirjoitteluun? Onkohon kirjoitusten määrä tai laatu aikka aiheet muuttuneet. Itse huomaan hämmästeleväni sitä miten nopeatempoista yleisöosastokirjoittelu hesarissa on. Tämän päivän kirjoitukseen saattaa vastine olla jo huomisen lehdessä.
Hesarin vaaliblogia pitänyt Unto Hämäläinwn kirjoitti lehdessä, että käydyt kuntavaalit olivat todelliset nettivaalit. Siinä missä printtimediaa hallitsi koulusurmat ja pörssikriisi, oli nettikeskusteluissa esillä paljon kunnallisvaalitemmoja, joista myös käytiin laajaa ja monipuolista keskustelua. Voisiko tästä päätellä, että yhä enemmän asioita on siirtynyt vain nettiin?

USAn pressanvaalit kuitenkin vaikuttivat vielä aika perinteiseltä kampanjoinnilta. Rahaa paloi enemmän kuin koskaan ennen, mutta sen vatsineekis myös äänestysprosentti oli epätavallisen korkea. Eli suuri panostus kampanjointiin sai ihmiset myös liikkeelle. Arviolta 10% äänestäjistä oli liikkeellä ensimmäistä kertaa. Vaikka tuntuu, että Yhdysvallat on kaukana, niin silti ei ole yhdentekevää mitä siellä tapahtuu. Luottokriisi on hyvä esimerkki siitä, miten kaukaiselta tuntuva asia - amerikkalaiset asuntolainat - vaikuttaa kaikkien elämään. No, ehkä ei kaikkien mutta monien. Niinpä ei ole myöskää yhdentekevää kuka johtaa tuota presidenttikeskeistä valtiota. Onne Barack Obamalle.

Mutta niistä kirjoituksista vielä. Usein yleisöosastolla tai lähinnä mielipidesivuilla käsitellään tosi isoja ja vakavia aiheita, kuinkakohan usein päättäjät lukevat näitä kirjoituksia? Mutta välillä kyllä hämmästyy ihmisten ajatuksia. Niin kuin sitäkin, että on täysi älytöntä suunnitella taloja, joissa on ns. sisäänvedetty julksivu katutasossa. Nekun vaan houkuttelee ihmisiä käyttämään näitä katettuja jalkakäytäviä pisuaareina.
Tässä ilmastossa ja näillä sademäärillä tervehdin ilolla jokaista mahdollisuutta kävellä sateelta suojassa, voisiko ihmiset ehkä oppia tekemään tarpeensa käymälöissä?

Välillä tuntuu, että on niin monia tärkeinä pitämiään ajatuksia, joista haluisi kirjoittaa ja toisinaan siten huomaa, miten kaikki ne ajatukset ovatkin jotenkin kadonneet. Ikään kuin kaikki leijuisi hetkessä kuin voikukanhahtuvat – yhtenä aamuna niitä vain ei ole.
En kuitenkaan omasta mielestäni elä hetkessä –ainakaan käsitteen varsinaisessa merkityksessä. Enempikin kyllä tykkään suunnitella asioita etukäteen, joskus ehkä liikaakin, silloin saan kuulla olevani varsinaissuomalainen.
Mielipiteeni eivät missään mielessä kyllä lentele tiehensä voikukahahtuvan lailla, lähinnä ne sinkoilevat kuin tykinkuulat. Siis sellaiset hakkapeliitta-aikaiset, joista vain joka kymmenes osui edes maalin suuntaan. Kun maailmassa nyt vaan on niin paljon asioita, joista lopulta tietää aika vähän, mutta joista ikään kuin kuuluisi olla perillä.

Mitä, minä tiedän USAn presidenttiehdokkaista, silti mukamas kannatan Obamaa? Ja kuitenkaan en edes ole varma vastuustaako McCain abortteja, homoliittoja, veronkorotuksia vai onko ne kaikki hänen varapresidenttiehdokkaansa mielipiteitä?

Tai energiayhtiöiden toiminnasta? Mielipiteeni on, että energiayhtiöitä ei olisi pitänyt yksityistää saatikka viedä pörssiin. Kun ajatellaan esim. vesivoimaa, miten ihmeessä, se kuuluu pörssiyhtiölle, sen pitäisi olla meidän kaikkien yhteistä. On paljon palveluita ja toimintoja, jotka yhteiskunnan, valtion tai kuntien, mielestäni pitäisi hoitaa. En käsitä sitä miten on muka kannattavampaa antaa pörssiyhtiöiden esim. rahastaa vesivoimalla kuin kerätä vastaava hyöty yhteiskunnalle? Mutta joku fiksumpi sen minulle varmana kertoo.

Voikakukanhahtuvia tai tykinkuulia - sama vaikutus suurin piirtein.

Blogaaminen aiheuttaa selvästi riippuvuutta, kun alkuun pääsee on lähes pakko blogata lisää, lisää, lisää. Toisaalta pitkähkö taukokaan ei haittaa, vähän niin kuin hyvässä ystävyyssuhteessa. Voi olla, että ei ole nähty vuosikausiin, mutta kun nähdään jatkuu juttu siihen mihin se jäi.

Vaalit tuli ja meni. Helsingissä vihreät oli selvät vaalivoittajat, vaikka kokoomus edelleen kasvatti asemaansa suurimpana puolueena. Olenkin jo toisen blogin kommenteissa todennut, että vihreät on ainoa mahdollinen vastavoima kokoomukselle, demareista siihen ei ole ollut vuosikausiin. En itse äänestänyt vihreitä, mutta vallitsevassa tilanteessa panen toivoni heihin.

Mutta minun piti kirjoittaa jostain ihan muusta, ai niin keski-ikäisistä naisista ja heidän käytöstavoistaan. Keski-ikäiset tai sen ohittaneet naiset ovat yleensä ensimmäisenä arvostelemassa muiden käytöstä. Vaan kun oikein tarkkailee, niin kuka se onkaan kovin kiilaaja, tunkia ja punkia jonoissa, kaupoissa ja liikenneväleissä: hyvin toimeentulevan näköinen keski-ikäinen tai vanhempi nainen.
Kun tunnet polvitaipeessasi kovan iskun, on useimmiten syynä tämän naisen laukku, sateenvarjo tms., joka heilahtaa päin, koska nainen selvästi haluaa johonkin. Mutta, että hän sanoisi, anteeksi, pääsisinkö ohi, tms. on täysin turhaa. Helpointa on änkeytyä kaikkine tilpehööreineen ja talloa kanssamatkustajia ja mulkoilla perään, että idiootit. Toisaalta jos he ovat edessäsi ja pyydät kohteliaasti voitko päästä ohi, vastauksena on yleensä tyly tuijotus ja ehkä minimaallisen pieni nilkan siirto, muka tien antamiseen.

Tämän saman ihmisryhmän kuuluu myös luonnollisesti saada istumapaikat, heidän ei tarvitse käyttää vuoronumeroita ja jos he tapaavat tanttakaverinsa rullaportaiden päässä, on täysin hyväksyttävää tukkia koko kulkuväylä. Jos satut huomauttamaan heille näistä asioista, olet sovinisti ja huonosti käyttäytyvät, nuori mies, mikä minun iässäni olevalle on toisaalta jo imartelevaa. Ehkä keski-ikäinen ja vanhempi mies on yhtä törkeä, mutta he eivät kansoita julkisia liikennevälineitä, kauppoja ja muita tiloja niin totaalisesti kuin nämä naiset ja ainakaan oman kokemuksen mukaan eivät odota saavansa erityiskohtelua aina ja kaikkialla.

Kultaa ja hopeaa, leiskuvaa punaista ja liekehtivää oranssia.

Syksy on niin aliarvostettu vuodenaika.

Muutama viikko sitten näin jotain niin kaunista, että jäin toivomaan, että osaisin maalata. Kyseessä oli työmatkan varrella oleva pihlaja, joka seisoo pienellä mäellä. Se heijastui hienosti kuulasta aamutaivasta vasten. Sen lehdet olivat epätodellisen lilan, pinkin, harmaan ja hopean väriset ja koko komeutta kuorrutti mahtavan punaiset marjat. ja itse taivas hohti lukemattomia sinisen, keltaisen ja punaisen eri sävyjä.

Joskus nuorena ajattelin moderneista maalauksista, että ne eivät esitä mitään todellista. mutta tuona aamuna näin tuon puun väreinä, sävyinä, niiden tanssina ja leikkinä. Jotenkin tuli sellainen olo, että ymmärsin yhtäkkiä paremmin niitä kaikkia maalareita, joiden abstrakteja töitä en ole tajunnut. Olisinpa osannut vangita tuon hetken.

Tämä päivän hesari kirjoittikin siitä, mitä olin jo uumoillut mielessäni: kuntavaaleissa palaa ennätysmäärä rahaa ja valtaosa siitä on puoluetukea.
Eduskuntapuolueiden mielestä puoluetuki on iha ok, koska se takaa kaikille poliitikoille tasavertaiset mahdollisuudet kampanjoida ja vähentää epämääräistä ja epätasapainoista vaalirahoitusta.

Ei kuitenkaan ihan. Puoluetuki ja varsinkin ne kohtuuttomat määrät, jotka eduskuntapuolueet itselleen sitä maksaa, johtaa käytännössä siihen, että politiikasta tulee eräänlainen SM-liiga. Siis suljettu klubi, jonne ei ole asiaa kuin tarpeellisen jäsenmaksun maksavilla. Ja nyt ei ole kyse sadomasoklubista, vaikka niitäkin piirteitä politiikassa varmaan riittää.

Yhteiskunnan rahoitus on ok, mutta sen pitäisi koskea kaikkia yhtä lailla, myös muita yhdistyksiä kuin eduskuntapuolueita. Puoluetuki sellaisena kuin sitä nyt maksetaan pitäisi lopettaa. En minä ainakaan halua rahoittaa yhtäkään puoluetoimistoa, -lehteä ja -järjestöä, se on jäsenten tehtävä. Olisi hyvä jos kaikki vaaleissa ehdokkaita asettavat yhdistykset saisivat saman summan rahaa/ ehdokas vaalikuluihinsa. Ja mitään muuta rahaa vaaleissa ei sitten saisikaan käyttää. kaikenlainen kikkailu, esim. nykyisten säädösten kiertäminen lahjoitussummia jakamalla pienempiin osiin, loppuisi saman tien.

On jotenkin tragikoomista, kun puhutaan leikkauksista esim. kuntien valtionosuuksissa, mutta koskaan ei leikata puoluetuesta, avustajista tms. politiikan lieveilmiöstä. Mediassa puolueiden vaalirahojen laskua ei tietenkään tervehdittäisi ilolla, koska media on vaalien ainoa varma voittaja. Sen sijaan kansalaisilta se ei olisi mitenkään pois. Turhat ilmoituskulut, jotka me maksamme, vaan jäisivät käytettväksi vaikkapa siihen vanhustenhuoltoon.

Mutta eihän eduskunnassa kukaan tällaista esitä. Vihreätkin ovat jo täysin rinnoin mukana samassa veneessä suojatyöpaikkoineen sivistysliitoissaan, lehdissään ja puoluetoimistoissaan.