Nykyisin kaikkea suunnitellaan, tutkitaan, arvioidaan, kehitetään, jotta elämämme muuttuisi helpommaksi, paremmaksi, laadukkaammaksi jne. Mutta mitä tästä kaikesta suunnittelusta ja kehittämisestä jne. käteen? Kuka oikeasti tekee jotakin näiden kaikkien arviointien ja kehittämissuunnitelmien pohjalta?
Yksi esimerkki on valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, joka on valtava ympäristöministeriön alainen prosessi, jonka olisi tarkoitus ohjata kaavoitusta ja maankäyttöä, rakentamista jne.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1112&lan=fi
Hesarissa oli taannoin juttu siitä, miten keskustakortteleissa lähes järjestäen oli kaavamääräysten vastaisesti rakennettu roskakatoksia, pihat tungettu täyteen autoja ja viihtyisistä piha-alueista lasten leikkipaikkoineen ei ollut tietoakaan. Kun asiaa kysyttiin kaupungin viranomaiselta, vastaus kuului, että ei niitä autoja sieltä mihinkään saa.
Miten niin ei saa? Miksi sitten tehdään niitä kaavamääräyksiä, jos niitä ei ole tarkoituskaan noudattaa? Oma taloyhtiömme oli vissiin todella typerä, kun päädyimme olla rakentamatta roskakatosta, koska kaavamääräyksiä noudattamalla ainoa mahdollinen paikka olisi ollut keskellä pihaa, Tosin meillä päin pihat on aika isoja; niille mahtuu roska-aitaus, muutama autopaikka, pyykkitelineet ja edelleen jää sitä viherpihaakin.
Pääkaupunkiseudulla alueidenkäyttötavoitteissa puhutaan mm. joukkoliikenteen ja pyöräilyn edellytysten edistämisestä. Käytännössä kuitenkin pyörätiet ovat ensimmäinen asia, josta tingitään. Pyörätietä voivat käyttää tilapäisenä varastona kaikki työmaat asuntoyhtiöistä katurakentamiseen, jos se jostain syystä ei sattuisi kuulumaan työmaa-alueeseen. Autoteille harvemmin kontteja olen nähnyt pinottavan. Mutta silti edistämme joukkoliikennettä ja pyöräilyä, toki.
On kumma, että toisaalla kaupungissa valvonta on tiukkaa ja toisaalla ei. Ja peltilehmäthän ne paraatipaikan toki tarvitsevat, ihmisistä viis.