Suhtauduin alun perin työpaikan tyhy eli työhyvinvointiseminaariin nuivasti. Mietin, että miten työhyvinvointia lisää istuminen seminaarissa oman talon auditoriossa. Kun siis tapana on ollut pitää tyhy-päivä retkellä lähinnä ukoilun tai kulttuurin merkeissä.
Seminaari yllätti positiivisesti, ainakin siinä mielessä, että molemmat kaksi kuulemaani luentoa antoivat ajattelemisen aihetta.
Masennus ja työelämä otsikon alla pidetty esitys ei nimestään huolimatta masentanut ollenkaan. Lähinnä se oli jonkinlaista sosiaalipoliittista yleistarkastelua ja ehkä eniten esimiehille suunnattua tietoa. Silti oli mielenkiintoista kuulla erilaisia tilastotietoja ja tutkimustuloksia masennuksen ja työelämän suhteesta.
Tietysti mielenkiintoista ihmiselle, joka voi suhtautua siihen minun tavallani ulkokohtaisesti, "että onpa mielenkiintoista".
Monenlaisia tendenssejä tuntui löytyvän - kuten se, että ylivoimaisesti eniten masentuneita on työttömien joukossa ja, että vuoden 1996 jälkeen tilastointia on muutettu, joten sitä aiemmat luvut eivät ole ihan vertailukelpoisia esim. jos mietitään työkyvyttömyyseläkkeiden määrän suurta kohoamista 1980-luvulta tähän päivään.
Mutta silti, noin 200 000 ihmistä diagnosoidaan masentuneeksi vuosittain, luku on minusta valtava. Tämän vuoksi masennushan onkin 2000-luvun kansantauti Suomessa. Mielenkiintoista oli myös, että masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeille naisista hakeutui keskimääräistä enemmän miesvaltasilta aloilta ja miehistä taas naisvaltaisilta. Kertooko tämä siitä, että sukupuoliroolien rikkomisessa on vielä työsarkaa?
Viime vuosina oli myös yleistynyt alle kolmekymppisten korkeastikoulutettujen työkyvyttömyyseläkkeet masennuksen vuoksi, siis suunnilleen siinä iässä, kun työmarkkinoille korkean koulutuksen jälkeen tullaan. Se oli oikeasti masentavaa tietoa.
Mutta esitelmöijä korosti, että masennuksesta toivutaan keskimäärin hyvin. Ja nopeasti -keskimääräinen sairasloma oli 3-6 kkta, jonka jälkeen henkilö yleensä pystyi palamaan entisiin työtehtäviinsä.
Ja positiivista minusta tämäkin, vielä 1980-luvulla lääkärit varoivat kirjoittamasta työkyvyttömyyseläkkeitä mielenterveydellisistä syistä, silloin piti aina löytyä elimellinen vika ja tuki- ja liikuntaelinsairaudet olivatkin silloin suurin syy. Kertooko yhteiskunnan kehityksestä kuitenkin se, että nyt uskalletaan puhua edes masennuksesta sen oikealla nimellä?
