Elämä kuljettaa, josse i maantieteellisesti niin muuten ihmisiä niin eri suuntiin. Vaikka joskus on tuntunut, että joku ihminen tulee olemaan elämässä aina, niin hups keikkaa yhtäkkiä ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Eikä ole kyseessä mitään riitaa tms. vähä kerrassaan yhdistävät siteet ovat höllentyneet ja lopulta ehkä nirhautuneet poikki.
Huomaan, että moneen ihmisen kanssa on tullut pidettyä paljon vähemmän yhteyttä siis soiteltua, tavattua tekstailtua jne. Uusiakin ihmisiä on tullut toisesta päästä, että mistään eristäytymisestä ei ole kyse. Mutta tuli kaamea ajatus – käytänkö ihmisiä? Ovatko ystävät ja kaverit, jotain käyttötavaroita, jotka kulutan loppuun ja hommaan uudet? Tai käyttävätkö muut minua?
Haluan ajatella, että näin ei ole, ja että vanhat siteet voidaan milloin tahansa punoa lujiksi jälleen, jos vain löytyy jokin…tarve… Tietysti on niin, että vuosien ja jokaisen uuden kontaktin ja luetun kirjan ja nähdyn dokumentin jne. me muutumme – kaikki. En ole sama kuin olin viisi, kymmenen tai viisitoista vuotta sitten. Etkä ole sinäkään. Ja se mikä kerran yhdisti, on ehkä molemmille niin yhdentekevä asia, ettei kumpikaan enää sitä muista.
"Ja jossain sinäkin mua muistelet, mutta miksi, sitä varmaan muista et." (odotusa pariisissa, san.Hector)
