Kauneuspilkku

oikeutta

Eilen YLE uutisoi kevytsavukeoikeudenkäynnistä ja saatiin Nassu kanssa erimielisyys aikaan. Tapani mukaan pääsin kierroksille heti kättelyssä aiheesta enkä antanut Nassulle oikein tilaa ilmaista omaa näkökantaansa.

Olen edelleen sitä mieltä, että kukaan, joka on itse polttanut savukkeita vuodesta 1968-2003 Suomessa, ei ole voinut olla tietämättä niiden terveyshaitoista. Tapaukseen halutaan soveltaa tuotevastuulakia ja monta muutakin pykälää, mutta mielestäni se, että itse vuosikausia vapaaehtoisesti on polttanut savukkeita, on ratkaiseva. Jos kyseessä olisi passiivisen tupakoinnin aiheuttamat haitat, olisi tilanne toinen. Esim. henkilö olisi työpaikallaan altistunut pahoin ja saanut terveyshaittoja silloin korvaus olisi enemmän kuin paikallaan.

Eikö ihmisellä ole omaa vastuuta teoistaan?

Jos tupakan myyminen on yhteiskunnan normien mukaan sallittua, niin miten ihmeessä joku näitä sallittuja tuotteita vapaaehtoisesti käyttänyt henkilö on oikeutettu korvauksiin?
Alkoholi aiheuttaa myös riippuvuutta ja pitkäaikaisesti ja runsaasti käytettynä terveyshaittoja, eikö myös Alkon pitäisi korvata kaikki aiheuttamansa haitat?
Tällainen amerikkalainen rahastustyylinen oikeusprosessi ilmeisesti tulee yleistymään meilläkin. Yksilö pyrkii vapautumaan vastuustaan vierittämällä omasta käytöksestään aiheutuvat ongelmat jonkun muun syyksi. Ja miten onkin, että raha tuo "uhrille" onnen, vaikka hän ei teekään tätä rahasta vaan muiden puolesta? kannattavaa uhrimieltä ja siviilirohkeutta.

Mielestäni tupakan voisi kieltää aivan hyvin, onhan huumeetkin kielleltyjä. Mutta korvaukset, jos niitä tupakkayhtiöille tulee, pitäisi ohjata julkiseen terveydenhuoltoon, joka näitä tupakoitsijoitakin on hoitanut vuosikaudet kuntoon. Palauttaako "uhri" myös kaikki yhteiskunnalta saamansa sairas yms. korvaukset, jos saa korvausta tupakkayhtiöltä? ja maksaa hoitonsa hinnan?

Jos ajan kolarin autolla, onko se autonvalmistajan tai tiehallinnon vika? minun vika se tuskin voi olla, enhän minä tiennyt, että voisin ajaa kolarin…

Entä kaikki rakennusmiehet, jotka 60- ja 70-luvuilla altistuivat asbestille, eikö heidänkin pitäisi saada tuntuvat korvaukset? Mitä sillä on väliä, että asbesti oli tuolloin sallittua ainetta, kait siinäkin voidaan soveltaa uudempaa lainsäädäntöä ja tietämystä takautuvasti?

Entäs teollisuus: luultavasti teollisuudesta löytyy kymmenittäin tapauksia, joissa henkilö on työssään altistunut ties voimatta itse vaikuttaa työoloihinsa.

kai näille oikeasti ollaan hakemassa korvauksia?


taksvärkki

Tänään on taksvärkkipäivä

Muistan omasta kouluajasta, että taksvärkki oli jännä juttu. En kyllä ajatellut tekeväni mitään kehitysyhteistyötä tai muuta merkittävää. Oli vaan jännää olla poissa koulusta, en edes muista missä sitä taskvärkkiä tehtiin tai minkä vuoksi ja kuka sitä organisoi.
Jotenkin silloin kaikenlainen brändääminen oli aika vähäistä, vasta aikuisena sain tietää, että esim. koulun tukioppilaat olivatkin Mannerheimin lastensuojeluliiton kouluttamia ja koko toiminta se organisoimaa. Samoin kuin ne ala-asteella saadut hammasmukit. Minulla oli oranssi missä luki ”harjaa hampaat huuhdo suu, hammaspeikot lannistuu”

Mutta taksvärkistä: lukion ykkösellä sitten ostin vapaapäivän itselleni, muistaakseni se minimikeräyssumma oli 15 mk. Maksoin sen omasta pussista ja liftasin Turkuun, joka oli mielestäni iso kaupunki.
Oli kaunis kuulas syyspäivä, niin kuin tänään. Halusin vaan kierrellä kaupungilla ja aistia ”suurkaupungin”. Sen päivän aikana ensi kertaa tajusin kuinka pieni se on. Kävellessäni kaupungilla, olin aivan huomaamatta kävellyt liikealueen ulkopuolelle keskelle jotain kerrostalolähiötä. Silloin päätin, että ei, tämä kaupunki ei oo mua varten. Muistan miten pettynyt olin rumiin uusin taloihin, kun kyseessä oli kuitenkin Suomen vanhin kaupunki.

Hassua mitä kaikkia muistoja sitä tuleekaan mieleen, yhdestä sanasta.

Taksvärkki on hyvä asia ja ainakin tänään radiossa haastellut nuoret olivat hyvin perillä avustuskohteista.


oikeassa olemisen olemmattomuus

Olin oikeassa – pomo tarjosi uutta vuoden jatkoa työsopimukseen. Ja jälleen uusia tehtäviä, jotka tavallaan sivusivat tätä nykyistä kyllä. Ja ihme ja kumma työhuoneen vaihtaminen ei tullut puheeksi.

Eli ihan nappiin veikkaukseni ei mennyt.

Nyt sitten mietin haluanko jatkaa. Uusi työnkuva vaikutti epäselvältä varsinkin siltä osilta kuka toimintaa johtaa ja ohjaa. Luultavasti ei kukaan, mutta monella olisi siitä mielipiteitä.

Mutta on kiva tietää, että voi harkita, ja päätös on ihan itsestä kiinni. Voin jäädä tai lähteä.

Mitä enemmän ikää on tullut, sitä vaikeampi minun on tehdä valintoja. Nuorena tiesin aina hyvin mitä mieltä olen, tein nopeasti päätöksiä, jotka ei välttämättä olleet kovinkaan fiksuja, mutta en tarvinnut mitään harkinta-aikoja.
Muistan miten aina ihmettelin sitä, että gallupeissa oli ihmisiä, joilla ei ollut kantaa johonkin asiaan. En voinut käsittää sellaista.
No nyt voin, olen usein yksi heistä.


maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Lapissa ensilumi on jo satanut, Euroopassa on helteitä, Helsingissä tavallinen syyspäivä. Joka hetki syntyy uusi ihminen jossain päin ja joku kuolee, klick, klick, klick

ja täällä minä klikkaan tietokonettani. Oma todellisuus on se mitä kautta kaiken jäsentää. Vaikka kuinka kulkisi samoja katuja kuin joku toinen, niin samat kadut, talot ja ihmiset näyttävät kuitenkin jokaiselle erilaisilta. Voimmeko koskaan lopulta ymmärtää toista, koska jokainen asia tieto, tarina, ääni, kuva ja kokemus on lopulta henkilökohtainen ja oman tulkintamme tulos.

Maailma on yhtä aikaa ihana ja kamala, selkeä ja monimutkainen, tylsä ja jännittävä. Elämä on.


levoton ?

Pomo haluaa "neuvotella" työsuhteeni jatkumisesta. Pitäisi olla varmaan innoissaan, mutta kun tämä toistuu nyt jo neljättä kertaa, niin ei oikein jaksa. Lähinnä sitä on kyyninen, kun ilmoitus oli vaan aluksi, että "meidän pitää keskustella".
Eikä muuta. Piti taas onkia tämä puheenaihe, tosin sen nyt osasi jo arvata. Kyse on taas "koko paketista", ensi vuoden toimenkuva, tämän vuoden keskeneräiset työt, vähän niin kuin kehityskeskustelu. Ehkä se on myös pomo tapa viestittää, että on kiinnostunut tekemisistäni, vaikkei niistä mitään tiedäkään. Sitten analysoidaan työkaverini asiat ja pomo yrittää ehdottaa, että vaihtaisin työhuonetta. Torstaina nähdään olenko oikeassa.

Ihan pikkuriikkinen osa minusta toivoo, että työsuhdetta ei jatkettaisikaan, koska se pakottaisi minut hakemaan uutta työpaikka, uusia tehtäviä ja uusia ihmisiä, mutta toisaalta viihdyn täällä niin hyvin, että oikeasti työsopimuksen jatkuminen olisi hyvä juttu. Minulla on nyt mukavan itsenäiset työtehtävät, täällä on hyvää porukkaa ja saan oikeasti olla asiantuntija ilman mitään esimiesvastuuta. Palkka ei ole hääppöinen (jos vertaa vaikka opettajaan), mutta toisaalta olen ollut pienemmälläkin palkalla töissä, joten olen siihenkin ihan tyytyväinen. Ja lomat pyörii.

Miten ihmeessä vanha polvi on voinut olla 40 vuottakin saman työnantajan palveluksessa jopa suunnilleen samoissa duuneissa? Itselle tuntuu neljä vuottakin jo ikuisuudelta. Olenko levoton sielu, tyytymätön siihen mitä on ja kaipaan aina jotain uutta?

Mielestäni en kyllä ole tyytymätön, kiittämätön tms. mutta juu uutta tunnun kaipaavan.


tukea oikeisiin kohteisiin

Kiista valtion elokuvatuista on saanut elokuvatuottajat pysäyttämään tuotantonsa.
Hieno homma,siitä vaan, omaa oksaa sahaatte poikki.

Ensinnäkin en oikein ymmärrä tällaista valtion tukien ruikuttamista, jos samana aikaan on kyse kuitenkin bisneksestä, jota suomalaisetkin tuottajat mielellään kertovat tekevänsä, ainakin kun kyse on markkinoinnista.
Yleensäkin suhtaudun kriittisesti taidebisneksen tukemiseen. Miksi yhteiskunnan tulisi tukea joidenkin bisnestä niin että nämä voivat kekkuloida suurina filmimoguleina? Jos kerran kyse on liiketoiminnasta, tulisi sen toimia myös liiketoiminnan lakien mukaan.
Elokuva-ala on ottanut oopperan tuet hampaisiinsa, mutta vertaus ontuu sikäli, että Kansallisooppera, jonka saamia tukia kritisoidaan, on kuitenkin säätiön ylläpitämä voittoa tuottamaton laitos. Ja myös valtiovallalla on perinteisesti ollut vahva edustus säätiössä.
Elokuvatuotantoyhtiöt ovat sitä vastoin yksityisiä yrityksiä, joiden perimmäinen tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa. Kulttuuribisnes on siitä ihmeellinen genre, että sen tekijät ovat milloin taitelijoita milloin bisnesihmisiä aina sen mukaa mikä kulloinkin tuntuu olevan hyödyllistä. Taiteen tukeminen sinänsä on tärkeää, mutta tukien varassa ei pidä luoda mitään pöhötttynyttä ihmisjoukkoa, joka odottaa, että mitä vaan tehdään niin aina saadaan kustannukset katettua tuotantotuilla. Yrittämiseen liittyy riskit ja jollei niitä ole valmis kantamaan ei sitten varmaan kannata olla yrittäjä.
En myöskään käsitä järjestelmää, joka vuodesta toiseen antaa apurahoja samoille kirjailijoille ja kuvataiteilijoille riippumatta siitä onko kukaan kiinnostunut heidän töistään. Jos sanasokea runoilija on sitä mieltä, että hänen tehtävänsä on kirjoittaa runoja, onko yhteiskunnan silti pakko maksaa hänelle siitä enemmän kuin tavalliselle työttömälle? Kirjailijaksi ja kuvataiteilijaksi kun voi ryhtyä kuka vaan, minäkin. On tietysti hyvä, että julkaistaan muutakin kuin vain bestselereitä, mutta onko itsekeskeisen ja omaa napaansa tujoittavan kulttuuriväen elättäminen todellakin yhteiskunnan vastuulla?
Jos valtio nostaisi tukiaan elokuvateollisuudelle tarkoittaisi se minusta sitä, että silloin nämä yhtiöt eivät voisi enää toimia normaalien osakeyhtiöiden tavoin tai sitten kaikelle yritystoiminnalle pitäisi antaa vastaavia tukia.
Voidaan tietysti kysyä miksi meillä sitten on maatalousyrittäjät, jotka yhtä lailla elävät yhteiskunnan tuilla ja ajelevat Mersuilla…myös suuryritykset ovat saaneet valtion tuotekehitystukea jne. Maailma ei tosiaan ole valmis.
En todellakaan vastusta taiteen tukemista ja ei en ole itse jäänyt ilma apurahaa. Mutta vastustan sitä, että yhteiskunnan tukia hyväksikäytetään ja vaaditaan niitä automaattisiksi vain siksi, että tässä valossa on paljon mieluummin tukemassa hoiva-alaa kirjastoja ja muuta julkista sektoria, jossa ehkä on mahdollisuudet myös tukein käytön kontrollointiin. Ja tukemalla esimerkiksi kirjastoja aineistomäärärahojen muodossa mahdollistetaan pienlevikkisen kirjallisuuden tuottaminen tasapuolisemmin kuin syytämällä tuki tietyille henkilöille vuodesta toiseen.


päälliköitä ja alaisia

Kun päällikkö sanoo, että johtaja ei taaskaan ehtinyt käsitellä tätä sun juttua, mitä silloin tekee työntekijä?

Ohittaa virkatien ja alkaa asioida suoran johtajan kanssa, aluksi laittaen viestit tiedoksi myös päällikölle ja lopulta unohtaen koko päällikön.

Ja näin ne asiat hoituvat johtajan kanssa ongelmitta ja nopeasti. Sääliksi käy päällikköä, joka on ilmeisesti myös johtajan mielestä turhake välissämme. Mietinkin jos voisin siirtyä suoraan johtajan alaiseksi, jos ketjutettua pätkätyösopimustani edelleen jatketaan.

Paha vaan että pomo on henkilöstöpäällikkö joten häntä ei voi ohittaa työsuhdeasioissa.

Mikä saa mukavan ihmisen toimimaan esimiehenä täysin nollan arvoisesti? Onko tiedon panttaaminen niin tyydytystä tuottavaa, että sitä pitää harjoittaa, vaikka siitä jääkin toistuvasti kiinni ihan rysän päältä.

Tilanne on myös osittain johtajan kyvyttömyyttä hoitaa asioita alaisensa päällikön kanssa. Kuinkahan monella työpaikalla asiat on samoin? On ne viralliset menettelytavat ja sitten ne miten asiat hoidetaan.

Oman pomoni tilanne on säälittävä siksikin, etten tarvitse häntä, mutta ilman alaisia hän ei oman määritelmänsä mukaan ole päällikkö. Eli pomon valtapyrkimykset ovat kääntyneet häntä itseään vastaan.

Kaikkein turhauttavinta tässä on kuitenkin se, että minulla pitää olla päällikkö, koska johtajien alaiset ovat päälliköitä, joilla on alaisia…eli kaikilla asiantuntijoillakin pitää olla päällikkö, vaikka tämä ei alaisensa substanssista tietäisi hevon humppaa. Toivottavasti muilla ei ole näin pöhköjä organisaatiorakenteita.


Miksi näin?

No niin. saatiinhan ne Suomeenkin: tappajalesbot. Olen ollut aivan ymmälläni näistä laitoksissa tapahtuneista murhista, kuka ihme haluaa vahingoittaa avuttomia vanhuksia, kehitysvammaisia ja pitkäaikaissairaita?

Mikä ihmeen idea on tällaisen taustalla? Armomurhat tavallaan voin jopa ymmärtää, jos potilas itse täysissä sielunvoimissa haluaa lopettaa kärsimyksensä. Mutta näissä viime aikoina esiin tulleissa tapauksissa ei kysymys liene niistä?

Oikeastaan piti kirjoittaa jostain ihan muusta. Eilen illalla olin lenkillä ja Pirkkolassa minut pysäytti nainen, joka kysyi parkkipaikkaa. Nainen vaikutti hieman hätääntyneeltä, varmaankin pimeän laskeutuminen oli saanut hänet hermostumaan. Kun sitten neuvoin hänet aivan mutkan takana sijaitsevalle parkkipaikalle, hän kasvojaan valaisi helpottunut hymy- ikään kuin olisin pelastanut hänet jostain suurestakin vaarasta. Ei silti, Pirkkolassa risteilee niin monta polkua, että sinne kokemattoman on helppo eksyä.

Sitten jäin miettimään, että oliko nainen myös ollut vähän peloissaan pysäyttäessään tuntemattoman miehen pimeässä illassa? Nainen oli keski-ikäinen maahanmuuttajataustainen alkuperältään vaikka Intiasta päin. Oliko naisella kotona aviomies, oliko vieraan miehen puhutteleminen sinänsä oman kulttuurin vastaista?

Tämä sai minut miettimään yleensäkin sitä, että kuinka paljon on naisia maailmassa, jotka eivät ylipäänsä voi poistua kodin ulkopuolelle, saatikka käydä kuntoilemassa yksinään. Kuinka monen naisen elämänpiiri on rajattu kodin seinien sisäpuolelle ja aviomies, isä tai veli päättää kaikista kodin ulkopuolisista sosiaalisista kontakteista.

Ja miten tällaisten ihmisten on mahdollista sopeutua vaikkapa Suomeen, missä naiset ilman muuta käyvät yksinään tai keskenään harrastuksissa jne. Maahanmuuttajien kotoutumista on yritetty edistää monenlaisin keinoin, mutta paljon on vielä varmaankin tehtävää. Maahanmuuttajanaisten tasa-arvo asiat onkin alue, jota soisi käsiteltävän enemmän julkisuudessa, tai ehkä kaikki on hyvin?

Karkotuspäätöksen saaneen iranilaisnaisen tapaus on myös surullinen. Suomen ulkomaalaisvirasto on tehnyt päätöksen, että Iran on turvallinen maa perustuen siihen että UVIn työntekijä on käynyt tutustumassa maahan 2 vuotta sitten.

Koskaan ei tietenkään voi tietää kaikkea tällaisesta tapauksesta, mutta en ymmärrä miksi tämä nainen olisi ongelma Suomelle, mitä meillä pelätään? että kohta ovellamme on satatuhatta kurdia tai iranilaista?
Kuitenkin aikanaan inkerinsuomalaisina otimme vastaan suuren määrän venäläisiä, joilla ei ollut mitään pakolaistaustaa edes, kunhan tulivat tänne ns, elintasopakolaisina, joita käsittääkseni UVI pyrkii seulomaan. Suomen pakolais- ja siirtolaispolitiikka on jotenkin käsittämättömän tempoilevaa ja epäloogista. Ymmärrän ja olen itsekin sitä meiltä, että pelkän sosiaaliturvan vuoksi maahan tulemista pitää rajoittaa. Jos ihminen kuitenkin a) haluaa tehdä työtä, opiskella jne. b) on ilmiselvästi pakolainen eli vainottu kotimaassaan - niin tänne vaan.


Let's play doctor

Lääkärit ovat edelleen huipulla, palomiehet hävisivät rintakarvan mitalla ja kolmanneksi listalla nousi hoitsut.

Kyseessä ei ollut pornolehtien seksifantasiat vaan iltalehden kysely mitä ammatteja suomalaiset arvostavat eniten.

Lista pohjalta löytyvät mm. poliitikko ja malli.

Aiemmin kesällä samainen lehti julkisti seksikkäimmät ammatit, jotka miehille olivat yllätys yllätys palomies 31,3% ja poliisi 19,6% ja naisille lentoemäntä 32,1% ja sairaanhoitaja 25%

Kun kerromme arvostuksistamme niin löytyykö niiden taustalta myös päiväunelmia ja fantasioita?

Lentoemäntä ei ollut kymmenen arvostetuimman listalla, mutta aika lähellä kärkeä ja toisaalta lääkäri ei päässyt seksikkyyslistalle.

TV-tuottajille sen sijaan juuri sekä arvostetuimmat että seksikkäimmät ammatit ovat kelvanneet jo pitkään. On sairaalasarjaa, poliisisarjaa, lentoemäntiä vilahtelee milloin missäkin ja useimissa sarjoissa on joku kivannäköinen, poliisi, palomies tai hoitsu.

Kaiken takana ei varmaankaan ole seksifantasiat, kyllä minäkin ihan järjellä arvostan hyvää ja pätevää lääkäri, poliisia, sairaanhoitajaa ja palomiestä hädän hetkellä korkeimmalle.

Mutta miten ihmeessä poliitikot saataisiin arvostetuiksi?


mökki

Tänään tuli postissa mainos" onko mökkitontti valmiina, mutta mökki puuttuu?"
No, juuri näinhän se on.
Itse asiassa mökin piirustuksetkin alkavat olla valmiit eli talotehtaalle sitten vaan lähettelemään. Ehkä myös mainoksen lähettäjältä voi kysästä hintaa.

Nassun veli rakentelee mökkejä työkseen ja huomasi suunnitelmissa mahdollisen ongelman. Arkkitehti-isäni taas väittää asian olevan kunnossa, tuleekohan tästä sukujen välinen sota?

Voihan se olla, että koko homma kariutuu rahapulaan tässä vaiheessa.