Viikonloppuna sai taas useampi ihminen surmansa, kuka liikenteessä, kuka ammuskeluissa, kuka hukkunut. Olikohan iltapäivälehdistä luettuna saldo noin 7 henkeä. Lisäksi tietty kaikki loukkaantumiset ja muu paha olo ja järkytys joka tapauksiin liittyy.
Kun 9 ihmistä kuoli Malagassa bussiturmassa, kotimaassakin koottiin kriisiryhmiä ihan tavallisille kadunmiehille, jotka järkyttyivät tapauksesta. Miksiköhän ulkomailla sattunut liikenneonnettomuus kosketti enemmän kuin kotimaan tapahtumat, jotka toistuvat viikosta toiseen? Eikö enemmän kin pitäisi järkyttyä siitä, että joka viikonloppu tulee sama määrä vainajia?
Onko kyse määrästä, kun kuolee useampia kerralla, tapaus nousee ihmisten tietoisuuteen ja tulee läheiseksi jopa omakohtaiseksi? Yksittäin kuolemantapaus tai onnettomuus jää sitten ilmeisesti etäiseksi, lähes yksityisaisaksi.
Ns. suuronnettomuudet tuntuvat nykyään koskettavan myös niitä, joita ne eivät suoranaisesti kosketa. Tsunamin kohdalla puhuttiin paljon, miten se kosketti henkilökohtaisesti lähes jokaista suomalaista. Ruotsiin vainajat saapuivat sotilaallisin kunnianosoituksin kuin sankarivainajat, ja Suomeenkin tuoduille vainajille pidettiin erityisseremonioita lentoasemalla. Miksi?
Jos vanhempani kuolisivat Kiinassa liikenneonnettomuudessa tai maanjärjestyksessä ja tuotaisiin Suomeen viimeiseen lepoon, ei heille tulisi mitään ylimääräisiä kunnianosoituksia.
Entä jos vainajia olisi 20 tai 50 tai 100, olisiko silloin aihetta koristaa arkut Suomen lipuin?
Onko suuronnettomuudessa kuolleen elämä arvokkaampi ja kuolema sankarillisempi kuin vaikka yksittäisen turistin, joka joutuu hain syömäksi?
Millä arvotamme ihmisen elämää? Onko kysymys median nostattamasta tunneaallosta, joka tempaa ihmiset mukaansa ja synnyttää kollektiivisen tarpeen ilmaista surua? Ja mitä silloin surraan? Niitä tuntemattomia? Omia itkemättömiä itkuja, sitä kun ei kehdannut näyttää tunteitaan, kun vaari, mummo, serkku, veli tai puoliso kuoli?
Tarvitseeko jokainen sukupolvi sankarivainajia? Kun viimeiset sotauhrit ovat jo kaukana kumpujen yössä niin laajennammeko käsitettä suuronnettomuuden uhreihin?
2 kommenttia
kesäpoika
20.5.2008 15:34
Miksi suuronnettomuuden uhrit surettavat enemmän kuin kansanmurhan uhrit?
Kukaan ei oikeasti osaa omalta kohdaltaan vastata miksi jokin surettaa. Jälkeenpäin keksityt perustelut ovat vain yrityksiä selittää. Syyt ovat jossain syvällä. Samaistumisessa ehkä?
Kauneuspilkku
20.5.2008 21:13
Miksi suuronnettomuuteen samaistuaan helpommin? Väitän, että tässä on iso paha media taas pelissä. Kun Kauneuspilkku-setä oli nuori kenellekään ei tullut mieleenkään viedä onnettomuuspaikalle kynttilöitä tms. Sellaista näkyi lomamatkoilla etelä-euroopassa. Media ei raportoinut tunnetasolla onnettomuuksista jne. Nyt kaikki on muuttunut parissakymmenessä vuodessa. En sano, että asia on hyvä tai huono. Silti minusta tuntuu, että nykyään kaikissa asioissa mukaan on tullut henkilökohtainen kokeminen. Miten MINÄ koen suuronnettomuuden.