Omnium fidelium

Istun juuri nyt Würzburgissa Riemenschneiderstrassella olohuoneessa ja kirjoitan tätä viestiä. Uskomaton tunne palata tänne!
Mutta tänne pääsy: Lentokone kierteli frankfurtin yläpuolella varmaankin puolituntia ympyrää ja jo silloin näimme valtavat salamat. Alhaalla oli rajumyrsky irrallaan. Kone ei voinut laskeutua, joten kapteeni päätti lentää Nürnbergiin. Matkalla sinne valkeni se tosiasia, että kentälle pyrki koko joukko muitakin lentokoneita, joten käännyimmekin etelään kohti Müncheniä. Siellä oli tarkoitus tankata ja lähteä sitten paluumatkalle Frankfurtiin. Arvatkaa mitä? Münchenissäkin puhkesi kauhea rajuilma! Odotimme siis kentällä - arvatkaapa vain oliko koneessa syötävää/juotavaa? ... Lopulta sateen vähän vähettyä saimme luvan yrittää nousua. Kone nousi ainoana kentältä. en hevin unohda niitä hetkiä: kone tärisi ja leittelehti sinne tänne, ihmiset huusivat kauhuissaan. Lopulta lähestyessämme Frankfurtia ilma selvästi parani ja saatoimme laskeutua Frankfurtiin - ainoastaan kuusi tuntia myöhässä. Kuten arvata saattaa ei Frankfurtin lentokentän kaukojuna-asemalta lähtenyt yöllä ainoatakaan junaa kohti Würzburgia, joten istahdin lentokentällä yhteen kahvilaan ja nuokuin siellä puolihereillä osittain kahvin voimasta puoli kuuteen, jolloin ICE-juna toi minut Würzburgiin. En voinut soittaakaan, kun ei ollut kännykkää ja soittaminen oli suurimman ajan kiellettyä.
Huomenna alkaa kansainvälinen egyptologinen konferenssi ja ylihuomenna pidän esitelmän siellä.

Ylihuomenna lennän Saksaan Frankfurtiin ja sieltä siirryn Iphofeniin, sillä pidän siellä esitelmän kansainvälisessä egyptologien konferenssissa. Tällä hetkellä kirjoitan vielä kuumeisesti ja kuumuudessa esitelmääni.
Itse asiassa asun vanhassa opiskelukaupungissani Würzburgissa tuon viikon, jonka olen Saksassa. Kun tietäisitte, mitä tunnen sen takia!

Olin pridessa ja en tiennyt koko välikohtauksesta vasta kuin kotona, kun minulle siitä soitettiin.

En käsitä vihaa. Jos käsitänkin jotain sen synnystä, niin se tekee hyvin surulliseksi.

Ajatukseni kulkeutuvat tässä raivoisan joukon uhrin luo: Hänen oli määrä käydä se läpi meidän puolesta, mutta voi meitä hulluja, jotka ajoimme rakkauden vihassa pois!

Jeesus, juuri ajatus Sinusta
täyttää rintani.
Mikään ääni ei voi laulaa, mikään sydän ei voi kehystää
eikä muisti löytää
suloisempaa ääntä kuin Jeesuksen nimi,
pelastajan!

Oi toivo ahdistetun sydämen,
oi ilo nöyrän
Tätä ei kieli eikä kynä voi näyttää,
Jeesuksen rakkaus, mitä se on.

Jylhä ja jykevä otsikko ei täytä lupauksiaan seuraavan tekstin suhteen. Kyseessä on toki keskiaika. Olin Turun keskiaikamarkkinoilla - kahdessa esitelmä- ja keskustelutilaisuudessa.
Ensimmäinen oli kaupunginarkeologi Aki Pihlmanin hieno esitelmä parhaillaan jatkuvan Pinellan kaivausten tähänastisista tuloksista.
Tässä niistä lyhyesti: 1600-luvun lopulla rakennettujen kahden kivitalon alta paljastuivat kellarit, jotka ottavat tässä kaivauskohdassa melkoisen osuuden. Niiden ikävä puoli on se, että ne syvinä ulottuvat aina 1400-luvun loppupuolen kerroksiin ja ovat näin hävittäneet tältä ajalta kaiken. Onneksi kuitenkin sen alla oleva kulttuurikerros on säilynyt. Näin on löytynyt puurakenteita aina 1300-luvun alusta (ajoitus perustuu tässä vaiheessa dendrologisiin ja stratigrafisiin tuloksiin). Aikaisempaa kaupunkikerrosta ei ole, vaan tämän alla on pelto! Kun aiemmissa kaivauksissa tuomiokirkon ympäristössä on juuri 1200-luvun kerroksissa löydetty peltoa, tukee tämä kaivaustulos kaupungin syntymisajankohtana 1300-luvun alkuvuosia.
Pellon osalta on löydetty 1200-luvun puolestavälistä olevia jäänteitä maalaistalosta, joka on sijainnut nykyisen Hämeenkadun ja Uudenmaankadun risteyksestä kohti jokisuuta Rettigin tupakkatehtaan paikkeilla 1300-luvun kaupungin (joka siis selkeästi syntyi pääosin pellolle) ulkopuolelta.

Tuon ajan kaupunki rajautui hyvin pieneen alueeseen. Turkua tunteville maamerkit ovat: tuomiokirkkopuistosta tuomiokirkon takaa kiertäen akatemia ja hovioikeustontin keskeltä Åbo akademin päärakennuksen Brahenpuiston puoleista seinämää seuraten Uudenmaankadun luo, josta Hämeenkatua pitkin Rettiginrinteeseen.

Paneelikeskustelu, johon osallistuin innokkaasti kyselijänä (tosin olisi pitänyt kritisoidakin paria asiaa), käsitteli keskiaikakuvaamme. Hyvin onnistui valottamaan keskeisiä mielikuviamme aiheesta. Ovatko oikeita tai vääriä, on minun mielestäni historioitsijan osalta jokaisen maailmankuvan ja sen kriittisen tarkastelun varassa.

...on nykyään todella ärsyttävää asioida. J o u d u t itse käyttämään kortteja lukulaitteessa ja samalla kassalla oleva ihminen istuu toimettomana odottaen kuitin antamista. Onko mitään järkeä? Haluaisin ehdottomasti palata aiempaan käytäntöön.

Minusta ihminen ei koskaan ole yksin. Hänellä on seuralainen aina vaikeimpaan ja hirveimpään saakka. Tarkoitan ihmisen olemista Jumalan ja erityisesti Jumalan pojan jakamassa yhteydessä.

Ihminen voi kokea hirveää eksistentiaalista yksinäisyyttä. Siihen ei auta sen kertominen, että Jeesus on vierelläsi. Läsnäolo tuossa yksinäisyydessä ja voimattomuudessa auttaisi - siinä olemme jokainen toistemme lähimmäisiä - toivon hyvässä.

Vaikka mikään ei muutu, niin täydellinen hylkääminen ei toteudu, jos on olemassa ihminen, jonka kanssa jakaa pimeys, tuska ja hylkäys. Se, että molemmat kokevat, että ei ole vastausta. Tärisevät koko ruumissaan tai eivät tunne enää mitään - vain ovat. Silloin rakastaa.

Rakkaus voi auttaa, mutta se ei välttämättä täytä, ellei vastaanottamista; tulla o s alliseksi, ei täydesti, mutta ...

Järkyttyneenä luen suunnitelmista rajoittaa rippisalaisuutta. Tuntuu ylireagoinnille ja populistiselle reaktiolle poliitikkojen taholta.
Rippi on luterilaisen opin mukaan lähes sakramentti. Luther suunnitteli pitkään sen ottamista mukaan kolmanneksi sakramentiksi kasteen ja ehtoollisen rinnalle. Rippihän on konkreettinen armon paikka ja osuu näin itse kristillisen uskon keskukseen. Ainoa, mikä esti Lutheria lopulta ottamasta rippiä sakramentiksi, oli selvän Jeesuksen käskyn puuttuminen.
Rippi on ripittäytyvän mielen huojentamista ja selkeyttämistä varten. Sen on tarkoitus johtaa mielenmuutokseen, "kääntymykseen". Ripittäytyvä itse asiassa on ripissään Jumalan edessä. Mikään ulkopuolinen ei tulisi sotkea tätä tilannetta. Mitä tulee maallisiin seuraamuksiin, niin ne ovat hyvässä ripissä aina tuon mielenmuutoksen varassa. Pappi toimii Jumalan ruumiinjäsenenä - suuna, korvana, johon voi l u o t t a a. Maallinen oikeus ei voi tavoittaa tätä.

Minusta on ikävää huomata, että tiettyjä v a l i n t o j a pidetään väistämättöminä. Mikäli yksi pitää, niin ei toisen tarvitse pitää. Jos toinen pitää, niin ei kolmannen tarvitse pitää jne.
Jokaisen on hyvä tehdä valintansa omista lähtökohdistaan (johon voi kuulua muiden huomioiminen) itse. Edellisestä ajatuksesta seuraa, että yhteistä kaikkia miellyttävää linjaa tuskin voi olla. Tämä ei kuitenkaan ole kirjoitukseni päätarkoitus. Haluan sensijaan tuoda esille tehtyjen valintojen seuraukset.
On valinta pitää baarissa TV-ruutuja. On valinta pitää ne auki tai suljettuna. On valinta pitää niissä ääntä tai äänettömänä. On valinta, keitä asiakkaita haluaa miellyttää ja keitä ei. On valinta, mitä kulttuuria kannattaa ja mitä ei. On valinta, millaiseksi taloudenpito muodostuu ja millaiseksi se ei muodostu. On valinta, mikä arvo on vallalla ja mikä jää piiloon.
Näillä valinnoilla ei ole pelkästään vaikutusta vastaanottajiin, vaan myös katsomukseen, missä määrin olemme osallisia sen syntymiseen, missä määrin syntyvä kulttuuri on toivottava sekä millainen se on.

Onko toivottavaa esittää homobaarissa jääkiekko-otteluita äänen kanssa? Mihin tällainen johtaa?

???????????????????????????