Omnium fidelium

Sinä, joka tulit rakentamaan ylittämättömän välin välille sillan; Sinä, joka kumoat olemassaolomme perustan ja olet toisin, uudella tavalla; Sinä, joka tulit kuolemasta elämään - meille!

Ylistys olkoon Sinulle ikuisesti!

Se, Jesus är ett tröstrikt namn. I all vår nöd en säker hamn. Igenom Jesus få vi nåd. Och finna på det bästa råd.
Guds ende Son, o Jesus huld. Tillgiv oss all vår synd och skuld. Ty Du är både Gud och man. Som all vår synd förlåta kan.
Av Jesus är all salighet. Omfattom hans rättfärdighet. Den på hans namn har satt sin tröst. Han varder från allt ont förlöst.
Dig ske lov, pris o Jesus god. Som oss har frälsat med Ditt blod. Din frid oss här i tiden giv. Och sist hos Dig ett evigt liv.

Nukkumaanmeno.

Vihreää teetä. Musiikkia - nykyisin usein renessanssimusiikkia.

Muistan lukuisia yhteisiä iltoja. Viimeinen ilta rakkaan viimeisimmän vierailun aikana, ilta Mainzissa, ilta Wagnerplatzilla,...

Myös ilta Jugendherbergessä käydessämme Hildegard von Bingen-näyttelyssä. Pelkäsin jo alkujaan sinne menoa ja olihan se meille molemmille pieni koettelemus ja kuitenkin... Sängyt olivat ylä- ja alasänkyjä. Pyysin saada nukkua alasängyllä ja senhän Hän kernaasti minulle soi. Olihan Hän itse tottunut nukkumaan parvisängyllään ylhäällä.
Maatessani jo sängyssäni toivoin hänen laittavan kätensä alas JA OI IHMETTÄ:::KÄSI ILMESTYI samassa!!!
...

Iltarukous.

Jäätelöä suklaakastikkeella ja sitten

peltoja, kaukana siintävä kirkko, lähellä silta - ylitettyäni sillan nousen korkealle mäelle. Suuria puita ja korkeaa vihreää ruohoa - vanhat rauniot niiden keskellä, nimittäin kivijalkoja, mutta myös valleja, vallihautoja.
Kaukana siintää toinenkin kirkko.
Laskeudun jälleen sillalle ja jatkan peltojen läpi hiekkaista pyörätietä aiemmin näkemälleni keskiaikaiselle kirkolle. Hautakivet ja -ristit reunustavat jylhää kirkkoa.
Veden solina ja kauempana jylinä lähestyy jatkaessani matkaa. Suuren sillan toisella puolella hiekkainen pyörätie kaartelee jokilaaksossa mäen kangasmaisissa maisemissa ja jokirannan lehdoissa - vilauttaen välillä yllättäviä suuria, mutta hylättyjä rakennuksia eteeni.
Tuomiokirkon kellot lyövät tasatunnin.

"Kuinka tulen kotiin". Kuva kertoo sen, mitä sanoin ei voi ilmaista. Kuvassa näkyy Maria, Birgitta, Kydippe tai kuka tahansa samassa 'toimessa' kuin nämä mainitut. Kuvaan kätkeytyy uudistuminen - sen takia ei ole niinkään olennaista, kuka henkilö kuvassa tarkalleen sanoen on, kun sitä katsotaan. Kuvan mahdollisuuden sitoa saa aikaan vain kotiin tulo tuohon kaikkea järjestämistä edeltävään tilaan. Kuvan henkilö suojelee - myös itseltään. Tuossa henkilössä on kaiken alku.
Kuvan henkilö kutoo. Kutomisen on tarkoitus kätkeä, kätkeä koko pituudeltaan. Kukaan ei tiedä, miten kudominen on tapahtunut. Kutominen on kuitenkin suojelun takia.
Hedelmöitystä ei ole tapahtunut, mutta kuitenkin on synnytys tapahtunut.
Ikuinen lepo!
Kuvan henkilö antaa muodon, antaa synnytetyn ja hänessä on koti.
----------------------------------------

Gesänge wie Meere
Zeiten wie Feste
ewige Augenblicke

Du existierst!

...sind die Träume, mein lieber?
Meine Freuden
besinge ich
zu jeder Zeit.

Eilen aamulla jalkani ei sitten enää kestänyt liikarasitusta, vaan sain krampin pohkeen kohdalle (siihen jalkaan, joka on enemmän rasittunut). Ei yhtä ilman toista.
Kävin illalla uimahallissa tarkoituksenani lievittää olotilaani. Se onnistuikin hywin. Kävely teki tosin kipeää, mutta onneksi uimahallille on lyhyt matka.
Herra H. oli saapunut takaisin Saksaan suuntautuneelta matkaltaan. Hän kertoi siitä hywin innokkaasti. Oli syönyt Bratwurstia ja hapankaalia. Muistan itsekin autuuden hetket hapankaalin kanssa!
Herra H. ajautui kuitenkin kiistaan herra K:n kanssa sivistyneestä käytöksestä. Lähdin saunaan.
Palattuani herra H ilmoitti olevansa "loukkaantunut". En ollut kuunnellut hänen juomistarinaansa. Hänellä ei olisi tästä lähtien enää "suhdetta" minun kanssani.
Draamaa!
Ei kahta ilman "kolmatta", voisi ajatella.

P.S. Lööpissä luki "Suomen upein kartano" viitaten Joensuun kartanoon Halikossa. Ilmeisesti kirjoittajalla ei ole harmainta aavistustakaan Suomen kartanoista.

P.P.S. Eloisuus ja rauhallisuus samassa ihmisessä on todellakin sietämättömän viehättävä yhdistelmä, eikö?

Seurakunnat ovat suoneet turvapaikanhakijoille suojan. Kirkkohan on armon ja rakkauden tyyssija, ei tuomion paikka. Mikäli turvapaikan kirkosta saanut on syyllistynyt johonkin rikolliseen, tulee hänen itse käsittää vastuunkanto.
Kirkosta saadussa turvapaikassa EI ole kyse siis siitä, että kirkolla olisi jotain tietoa turvapaikanhakijasta, jota muilla viranomaisilla ei ole.
Kirkot ovat tuen paikkoja. Se on niiden tehtävä tässä kysymyksessä.

Istuin kotonani ikkunan ääressä ja katsoin ulos. Jokea lipui eteenpäin jokilaivoja. Toisella puolella näkyi pyhiinvaelluskirkko korkealla mäen huipulla. En ollut ehtinyt olla pitkääkään aikaa kotona, mutta tunsin polttavaa tarvetta saada kuulla jo nyt ennen illan tapaamista rakas ääni.
Tuon äänen omistaja oli hankkinut minulle tämän asunnon. Se oli todella hyvällä paikalla melkein tuomiokirkon luona - tuomiokirkon, jossa kävin messussa, ja josta riensin hänen luokseen iltapäiväkahville kuuntelemaan klassista puhelintoivekonserttia - itse asiassa soitin usein toiveitani lähetykseen ja ne lähes aina toteutettiin. Klassinen musiikki oli se, mistä molemmat pitivät ja se johtikin nyt - istuessani kotona - ideaan.
Minulla oli iso joukko kasetteja, joihin olin siirtänyt CD-levyiltä suosikkiteoksiani. CD-levyt olivat Suomessa äitini luona ja minä neljättä vuotta ulkomailla suorittamassa jatko-opintojani.
Löysin nopeasti kasetin, jota olin ajatellut. Minulla ei ollut aavistustakaan johtaisiko tämä johonkin reaktioon, mutta itse pidin musiikkia t a i v a a l l i s e n a. Ajattelin tässä kuitenkin erityisesti häntä - tiesin teoksen olevan hänen lempisäveltäjänsä säveltämä, mutta en ihan uskonut hänen tuntevan tätä teosta.

Laitoin kasetin soimaan ja soitin rakkaalle. Hän vastasikin. Tuntui hiukan typerältä puhua samaan aikaan musiikin kanssa, mutta ajattelin sen ainakin aluksi olevan tarpeen. Puhelumme kestivät usein tuntikausia - niinpä ei ollut pelkoa, että hän lopettaisi lyhyeen. Juttelimme ja juttelimme. Hmmm, eipä tainnut olla hyvä idea... Hänen äänensä muuttui kuitenkin hieman hakevaksi ja yhtäkkiä hän kysyi: "Mitä siellä taustalla soi? Aivan ihanaa!" Olin haltioissani. Sittenkin!
Hän sanoi haluavansa kuunnella sitä minun kanssani puhelimen välityksellä. Niinpä seuraavan puolen tunnin ajan sanaakaan sanomatta vain uppouduimme musiikkiin - ja toisiimme!

Muutenkin aina: molempien samoina pitämät hiljaa kuuntelun kohdat!

Kreikkalais-egyptiläisessä sekauskonnossa hellenistisellä ajalla syntyi paljon myyttejä. Tässä yksi niistä:
Nuori Adonis halusi metsästämään kasvettuaan isoksi. Afrodite kuitenkin varoitti häntä.

Sodanjumala Ares oli muuttanut itsensä villisiaksi. Adoniksen ollessa jäniksen metsästyksellä, törmäsi hän villisikaan, joka haavoitti häntä kuollettavasti yläreiteen.

Theokritoksen runo kertoo tapahtuman syistä tarkemmin.
Afrodite vangitsi villisian tapahtuman jälkeen ja esitti sille syytöksiä. Villisika puolustautui:
"omnumi soi, Kythere/...ton andra ton kalon seu/ oux ethelon pataksai,/..."
eli:
"Minä vannon Sinulle, Kythere ...: Minä en tahtonut Sinun tätä kaunista miestä kohdata, vaan pidin häntä jumalkuvana, ja koska en kyennyt kestämään k u u m u u t t a, halusin suudella hänen paljasta reittään. Sano minulle oikeudenmukainen tuomio, tartu näihin (hampaisiin) tässä ja katkaise ne, rankaise niitä, Kypris; miksi kannan turhaan rakastuneita hampaita, ja jos se ei riitä Sinulle, niin leikkaa myös nämä minun huuleni pois; miten uskalsin suudella?"

Rakas pehmytolento!

Olen seuraavassa ottanut Sinulta, rakas, joitakin teemoja, jotka tunnistanet, ja jotka olen esittänyt eräänlaisena "Prolegomenana".
Koska ne ovat vapaasti yhdistetyt toisiinsa, ei esitykseni väitä olevansa tieteellinen, vaan mieltäsi kiihottavaa ja ilostuttavaa - toivon, jos haluat. Ei ole tarpeen ajatella eikä pohtia.

Miten löytää 'totuudellinen'? Yksi muinainen vastaus on: "Se on salaisuus!"
Voimme yrittää tunkeutua sen sisälle, mutta se säilyy kuitenkin aina hunnun peittämänä. Yritys nostaa huntu johtaa yrittäjän saastumiseen, mikä taas johtaa hirvittävien olentojen aiheuttamaan valon pimenemiseen. Rangaistus on jo itse rikkoutuneessa.

Nyt on kuitenkin myös niin, että käytämme kiertoilmauksia kuvataksemme salattua. On siis olemassa toinen ulottuvuus, toinen ilmaisutaso.
Juuri selvittääkseen tämän saapui kerran kaunis nuorukainen; nuorukainen, joka oli joka suhteessa sopusuhtainen. Hän kysyi lakkaamatta, haparoi eteenpäin, vilkuili uteliaana kohti ... nosti hunnun ja ...

Salaisuudet ovat usein juuri siksi salaisuuksia, koska ne ovat vaarallisia.

Salaisuuksiin liittyy vastuuta. Salaisuuksia ei tule paljastaa. Ne sitovat meitä.
Paljastaessamme ne tulemme kokonaan itsestämme ulos. "Mikä hetki"!
Se, joka taas väärään aikaan ja sopimattomasti paljastaa salaisuuden, joutuu pimeyteen. Miksi? Siksi, että hän on syyllinen. Hänen olotilansa muistuttaa mädäntymistä; tilaa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen, vaan huonommin. Pahinta on, että joutuu syömään omaa mätäänsä.

Todella salainen jää meillekin tuntemattomaksi - sillä ei kuulemma ole nimeäkään. Nimellähän se voitaisiin tavoittaa - ellei muuten, niin kiertoilmaisuin. Muut eivät enää rajaa tuntematonta. Salattu voi olla kaikkialla kaikkina aikoina.
Tämän edessä seisomme sanattomina.

Salaamisen yrittäminen paljastaa. Paljastaminen voi olla kauhistuttava! Hirviöt nousevat...

Eipä 'totuudellisella' ole mitään tekemistä kivisen kanssa, ole huoleti! Totuudellinen on valossa, se on paljastettu, mutta piilossa, tiedäthän!
Sinun Johan
P.S. Rakastan Sinua!