• martin

Valitsemmeko?

Minusta on ikävää huomata, että tiettyjä v a l i n t o j a pidetään väistämättöminä. Mikäli yksi pitää, niin ei toisen tarvitse pitää. Jos toinen pitää, niin ei kolmannen tarvitse pitää jne.
Jokaisen on hyvä tehdä valintansa omista lähtökohdistaan (johon voi kuulua muiden huomioiminen) itse. Edellisestä ajatuksesta seuraa, että yhteistä kaikkia miellyttävää linjaa tuskin voi olla. Tämä ei kuitenkaan ole kirjoitukseni päätarkoitus. Haluan sensijaan tuoda esille tehtyjen valintojen seuraukset.
On valinta pitää baarissa TV-ruutuja. On valinta pitää ne auki tai suljettuna. On valinta pitää niissä ääntä tai äänettömänä. On valinta, keitä asiakkaita haluaa miellyttää ja keitä ei. On valinta, mitä kulttuuria kannattaa ja mitä ei. On valinta, millaiseksi taloudenpito muodostuu ja millaiseksi se ei muodostu. On valinta, mikä arvo on vallalla ja mikä jää piiloon.
Näillä valinnoilla ei ole pelkästään vaikutusta vastaanottajiin, vaan myös katsomukseen, missä määrin olemme osallisia sen syntymiseen, missä määrin syntyvä kulttuuri on toivottava sekä millainen se on.

Onko toivottavaa esittää homobaarissa jääkiekko-otteluita äänen kanssa? Mihin tällainen johtaa?

3 kommenttia

Torontosta

15.5.2010 02:31

Huomaan olet arsyyntynyt noissa paikoissa. Mina myos olen. Kun olisi gaybaari missa ei olisi mitaan musiikkia tai tv aanta ja voisi ihmiset puhua ilman huutamista kovan aanen yli. Ne paivat ovat menneet long time gone. Oli paikkoja joihin mentiin tyon jalkeen vain rentoutumaan drinkcin kanssa ja seurustelemaan hiljaisessa paikassa. Se ei enaan onnistu.

kesäpoika

15.5.2010 20:04

Minulla se johtasi baarin vaihtoon. Toisella tavalla profiloituneeseen baariin.

martin

21.5.2010 00:04

Niin minullakin, kesäpoika.
Torontosta - olet tarkka. Eniten keskustelunhaluisena suututtaa tuo huutamisen tarve kovan melutason takia.