Kieli ei ole mikään itsestäänselvyys. Se on olemassa vain käytettynä. Kielelle ja sen puhujalle on tärkeää, että kieltä ja sen puhujaa ei pidetä arvottomina. Arvottomana kieli uhkaa kuolla ja sen puhuja mykistyä.
Tyvärr ses inte denna realitet i det här landet. Något naturligt får inte utrymme. Att behöva insistera är slitande och irriterande - närmast nog något av arbete, där man tröttnar - och kanske tystnar...?
Olen jotenkin hyvin iloisella mielellä.
Olen upprymd monistakin syistä. Kukapa ei olisi jo tässä kauniissa säässä - ellei ole jonkin erityisen surun, tuskan kohtaama.
Eilen saimme T:n ja P:n kanssa yhden projektin toteutettua. Sen jälkeen saatoin seurata A.H.:n esitelmää.
Tänään heräsin niin, että sain kiirehtiä seminaarin toisen päivän esitelmään. Se oli T.L.:n pitämä homoparien ja vähän lesboparienkin (!) historiasta.
Mielenkiintoinen katsaus varsinkin Englannin 1300-luvun hovikulttuuriin. Mitä tuli muinaiseen Egyptiin (sisältyi myös tämänpäiväiseen esitelmään), niin olen siitä jo täällä esittänyt huomioitani. Minusta Khnumhotepin ja Niankhkhnumin haudasta ei löydy pienintäkään viitettä homosuhteesta - vaikka toiveajattelussani niin soisin olevan. Toki homosuhde on voitu esittää hautojen kaanonin mukaisesti, mutta haudasta puuttuvat yllättävät (poikkeukselliset), intiimit piirteet ja sanat, joista voisi jotain päätellä. Kuitenkin meillä on selkeitäkin tekstejä ja kuvauksia muinaisesta Egyptistä. Kiitos T.L. pyynnöstäsi ja esitelmästäsi!
Sen jälkeen olikin RIEMASTUTTAVA esitys parisuhteen toimivuudesta!
Ulkona keskustelin T:n kanssa mm. tulevasta messustamme.
Kodin kautta siirryinkin sitten uimahallille, jossa saatoin T.L.:n kanssa puida mm. seminaaria. Myös T. ilmestyi paikalle - hänen kanssaan mietimme illallisiamme - joillakin pizzaa, toisilla puuroa! Mukava ilta kaiken kaikkiaan.
Nyt kuuntelen Metropolitanin La fille du régimentia.
P.S. Yllä olevat kolme T-nimistä henkilöä ovat kaikki eri ihmisiä.
Kun kohtaan ihmisen kerjäämässä kadulla.
Tämä ihminen on asetettu tielleni.
(Suljemmeko itsemme, suljemmeko rajat? Kuka on vastuussa? Mitkä ovat ehdot? Mikä on meidän ja mikä teidän vai onko näitä rajoja? Mihin laitan rajan?)
Puute.
Hbl:in Volt-liitteessä 16/08 on henkilökuva Pontus Anckarista, joka nimittää itseään "antigymnast"iksi. Kyseessä on kehonrakentajan täyskäännös.
Pontus Anckar kertoo artikkelissa seuraavansa nykyisin 80-vuotiaan ranskalaisen Thérèse Bertherat'n tuomia ajatuksia.
Siitä myöhemmin. Pontus katsoo olevan mahdollista, että neuroosimme johtavat meidät tekemään väkivaltaa kehollemme. Hänen mukaansa urheilun "hengessä" on paljon vinoutunutta: kelvollisuuskompleksia, itsensä pakottamista, jatkuvaa vertailua. Ei ole sattumaa, että nykyisessä yhteiskunnassa nämä ihanteet ovat myös urheilun ihanteita.
Millainen on terve ruumis?
Pontus Anckar väittää miesten salikulttuurin ei aivan merkityksettömältä osalta olevan itsensä tekemistä sellaiseksi, jonka kimppuun ei uskalleta käydä. Ajatuksen taustalla on hyökkäyksen pelko ja valmius sellaisessa tilanteessa käyttää voimaa. Pontus Anckar huomauttaa kuitenkin salikulttuurin toki olevan muutakin.
Agression potentiaalin hyväksyntä näkyy. Oman itsensä hyväksyttäminen kehossaan. Kehon korostaminen, jotta muu jää varjoon.
Tietoiseksi kehostaan ja hyvällä tavalla voi tulla myös muita teitä. Olennaista on kokonaisuus - ei mikään erityinen teoria, tietty ohjelma tai mikään elämänfilosofia. Ihmisen on vain itse huomattava jännitykset kehossaan. Katse kohdistuu itseen tältä osin, ei peiliin. Ihmisen ollessa psykofyysinen kokonaisuus on hyvän voinnin edellytyksenä kokonaisuuden kannalta yhteistyö. Ajatus täydellisestä hallinnasta on unohdettava - sellaista ei ole. Mm. kävely metsässä - vaikkapa yhdessä ystävien kanssa - on jo muutos monelle nykyihmiselle - eikä tarvitse olla enempää. Ajan "täyttäminen" nopeaan tahtiin murtaa ihmisen. Enemmän armoa on ainakin parempi kuin enemmän väkivaltaa.
Terveys on hyvin laaja käsite.
On mahdotonta muotoilla oikeuksia, ellei ole perustaa niille.
Oikeus ikuiseen rakkauteen? ...
Pohdittavaksi tulee näkökulma: (1) onko ikuisen rakkauden näyttäydyttävä elämässä "hyvänä" (mitä se ikinä on?); onko ikuisen rakkauden oltava ilmoitettu "hyväksi".
1) minulla on oikeus ikuiseen rakkauteen, koska se näyttäytyy elämässä(ni) "hyvänä". Onko hyväksyttävä muotoilu?
Ehkäpä 'oikeus' on käsitteenä väärä lähtökohta yritettäessä lähestyä kuulumisen teemaa.
Toisen lähestyminen. Minulla ei välttämättä tarvitse olla oikeutta tai velvollisuutta (muotoiltavia) tehdä niin, mutta teen sen eli lähestyn toista. Samalla itse ja toinen hahmottuu. Kunnioittaen toista ja myönteisen vuorovaikutuksen tapahtuessa uutta synnyttäen.
Toiseuksien kohtaaminen (ihmisten; ihmisten ja Jumalan ...) on kuin Jumalan vaellus ihmisenä keskuudessamme. Se on mahdollisuus rakkauteen ja elämään. Kohtaaminen on mahdollisuus yhteyteen kuulumiseen.
Yhteys ei ole itsestään, vaan se on uusinnettava jatkuvasti. Yhteys elää kohtaajien jokaisessa lähestymisessä. Kohtaamiset ovat ainutkertaisia ja erilaisia - mahdollisuus rikkauteen.
Mahdollisuuksien kohdalla en pohdi oikeuksia vaan vastuutani hyvän l u o m i s e e n. Kohtaamisten synnyttämä yhteisökin on jatkuvasti "mahdollinen", ei koskaan vain jo toteutunut. Ei ole siis tarkoitus vahvistaa oikeutta hyvään, vaan vapauttaa epätäydelliseen kohtaamiseen - elämään, kohti toista, kohti jokaista toista, kohti Jumalaa.
Siinä onkin ihmettelyn aihetta!
Hyvän sanominen (=siunaaminen) on ilmoitus mahdollisen yhteyden tukemisesta.
Onko niin, että meidän on aina kilpailtava?
Sain tänään oppilaan.
Juhlistin asiaa runsaalla illallisella.
Kuka on ihminen, joka ei itke
Kristuksen ä i d i n
jos näkee
niin suuressa anomisessa?
Kuka ei voi yhdessä murehtia
hyvän äidin katsoessa
valittaen poikaansa?
Väkensä hairahdusten takia
näki Jeesuksen tuskissaan
ja alistetun ruoskalle.
Näki suloisen lapsensa
kun henki lähti
kuolevan hylättynä.
Nukun sängyssäni. Herään aamuyöstä. Pirteänä juoksen läpi hiljaisen kaupungin ... rakkaan sängylle.
Muistinkohan kiittää rakkaudesta?