Omnium fidelium

Erilaisia tunteita on ollut arkkienkeli Mikaelin päivän johdosta. Erityisesti on tuntunut hyvin raskaalta muistutukselta - toivoa ja toivottomuutta, raivoa ja riemua... . Miten kestää tällaista?

Arvotetaanko tapahtuminen sen mukaan onko aiheuttaja työssä vai ei?

Olisiko kenenkään elävän mahdollista olla poissa - ihan kokonaan?

Matkustin junalla ja saavuin Frankfurtin lentokentälle. Tarkoitukseni oli aivan ihanan kesän jälkeen - olinhan tavannut rakkaan - lähteä kotiin. Siis pakon edessä.

Rakas lähti saattamaan minua lentokentälle. Olin niin iloinen siitä ja samalla tuntui kuin koko maailma romahtaisi.
Istuimme pitkään kahvilassa. Pystyin vain näkemään hänen kasvonsa, jotka ilmensivät samoja tunteita kuin omani. En kuullut edes kuulutusta, jossa minua pyydettiin välittömästi saapumaan lähtöselvitykseen.
Lopulta koitti eron hetki. Kaikki minussa halusi kääntyä ja sanoa lähteväni hänen kanssaan takaisin. Minulla ei kuitenkaan ollut siihen pienintäkään mahdollisuutta taloudellisesti. Ajattelinkin, että voisin palata myöhemmin. Jonkin keinon keksisin...
Lopulta - kiihkeän valtavan suudelman jälkeen hän nopeasti lähti pois - tosin kääntyen joitakin kertoja, hymyillen ja vilkuttaen. Tiesin hänen tekevän niin minua ajatellen (siinä hän on ollut aivan ihmeellinen) ja itseään säästämättä - kuinka hän pystyi... Hymyilin takaisin - en tiedä kuinka hyvin onnistuin.
Matkalla lähtöselvitykseen oli lisätty yksi tarkistuspiste - en tiedä miksi. Saavuttuani lähtöselvitykseen näin sen olevan tyhjä. Tajusin, että nyt oli jokin vialla. Niin olikin: olin myöhästynyt lennoltani. Lentokoneen ovet oli kuulemma juuri suljettu, joten en pääsisi enää mukaan. Se oli liikaa. Romahdin aivan täysin.
Tärisin aivan kauttaaltani, mutta sain soitettua äidilleni tulevani seuraavalla koneella - kolme tuntia myöhemmin. Olin niin suunniltani, että en aluksi saanut mitään aikaiseksi - itkin tuskasta. Lopulta menin uudestaan lähtöselvitykseen ja siellä lentoemäntä kyseli myöhästymiseni syytä. Kerroin olleeni kahvilla ja syyn olevan täysin omani. Hän sanoi kuitenkin asian järjestyvän. Hän merkitsi myöhästymiseni olleen lentoyhtiön syytä. Pienellä korvauksella lippuni muutettiin. Kuinka huojentunut olin sen osalta. En tosin pystynyt juurikaan hymyilemään.
Lento tapahtui kalvavan tuskan vallassa. Eikä se lakannut - kunnes kolme kuukautta myöhemmin -mikä riemu - saatoin PALATA!!!
Se riemu oli molemminpuolista. Kuulin, että hän saatuaan tietää paluustani ei ollut muusta puhunutkaan. Rakas!!!!!!!!!!!!!!!!!

Rakas, missä olet?

Olen hyvin surullinen niiden syiden takia, jotka johtivat Kalle af:in pitämään taukoa bloggauksissa. Ymmärrän hänen halunsa pitää taukoa ja toivotan hänelle siunausta - hän on siunannut tätä portaalia suurella määrällä infoa. Kiitos siitä, Kalle af!

Olen viikonlopun aikana revennyt useasti, mutta en onneksi kohtalokkaasti.

Ei sisus kerro itsestään suoraan pinnalla.

Olen ollut sakramentin palvonnassa ja lukenut Regina sanctorum omnium-kertomusta, viettänyt rukoushetkiä, kuunnellut messua radiosta, käynyt teologista keskustelua.

Nisi Dominus aedificaverit domum
in vanum laboraverunt qui aedificant eam.
Nisi Dominus custodierit civitatem,
frustra vigilat qui custodit eam.

Vanum est vobis ante lucem surgere;
surgite, postquam sederitis,
qui manducatis panem doloris.

Cum dederit dilectis suis somnum. (Ps. 127:1-2.)

GLORIA!

Idag publicerades min insändare i Kyrkpressen (nr. 38). Den är ett genmäle till en tidigare insändare, skriven av Mikael Rönn i Kp. nr. 36.
Det torde även vara klart att jag inte anser samariern representera den homosexuella som en s t ö r r e syndare än Guds utvalda folk. Inställningen kan dock vara den samma.

Onpa surullista.

Saan Amélie-sisareni (=ystäväni Y.) vieraaksi huomenna. Miten tulemmekaan taas nauramaan... tuskin jaksan odottaa iloamme!

Kristinuskoa ei voi todistaa järkisyillä ateistille. Oikeastaan kristinuskoa ei voi perustella mitenkään ateistille eikä siinä ole mieltä, ellei Jumala itse avaa ateistin silmiä. Tarvitaan usko, joka on Jumalan lahja, nähdä maailman olevan Jumalan maailma.
Jos kristitty käyttää maailmaa uskonsa todisteena, hänen todisteensa voisivat olla mitä tahansa. Nämä todisteet ateisti näkee toisin - hänellä ei ole uskoa Jumalan olevan näiden todisteiden Luoja.
Uskomme totuuden perusta on Jumalassa - ei siis niin, että maailmassa olevien todisteiden kautta päädymme pitämään uskoa totena. Tämä maailma on Jumalan, eikä niin että uskomme kautta maailmasta tulee Jumalan maailma. Ensin on usko ja Jumala ja sitten siitä saamme tiedon ja ihmiset.
Olemme j u u r i tässä maailmassa, eikä missään muussa. Mitään erityistä todistusta Jumalasta ei tarvita - kaikki todistaa Hänestä, aivan KAIKKI!

Jumala löytää ihmisen luokse, sillä Hän on jo luomisessaan ennaltatietänyt kaiken. Ihminen elää Jumalan maailmassa - joko sokeana (ei näe, että tämä on Jumalan maailma) tai näkevänä (näkee, että tämä on Jumalan maailma). Sokean silmien avautuminen on Jumalan lahja. Ihminen itse on täysin sokea. Ei-uskovalle eivät maailman todisteet riitä. Hän tarvitsee perustan, niinkuin ei-uskolleen niin myös uskolle. Uskon perusta on Jumala. Sen takia uskossa ihmisen peruslähtökohta on jo toinen kuin ei-uskossa.
Tämä peruslähtökohta (joka ei tarvitse perusteluita, sillä se on PERUSLÄHTÖKOHTA) pitää kristinuskoa totena ja siitä seuraa kaikki muu. Ei siis toisinpäin, että maailmasta saadaan perusteet, joiden pohjaLTA voidaan väittää kristinuskon olevan totta.
Jumalasta emme myöskään voi tietää mitään ilman Hänen meille antamaa erityistä ilmoitusta itsestään. Tämä erityinen ilmoitus - Jeesus Kristus - ei kuitenkaan synnytä uskoa. Päinvastoin - se on meille kuin vierasta. Emme vangitse Jumalaa omiin käsitteisiimme täällä maailmassa, sillä olemme kykenemättömiä/epätäydellisiä näkemään ja näkiessämme emme kykene näkemään kaikkea eli rajaamaan rajatonta
Koska tämä maailma on Jumalan maailma, niin Jumalan maailman logiikka on logiikka. Kristityn tehtävänä on tomia itsessään tämän Jumalan maailman säteilevänä silmänä. Hänen tehtävänsä ei ole argumentoida kaikkia harhaoppeja vastaan todistaakseen kristinuskon todeksi, vaan osoittaa uskoaan elämällä sitä todeksi koko ajan Jumalan maailmassa. Muutahan ei edes ole mahdollisuus tehdä. Pakoonhan ei pääse kukaan.
Ihmisten sokeus on osa Jumalan pelastussuunnitelmaa. Sen tarkoitusta on vaikea ymmärtää, mutta se o n näin. Ihmisen sokeus on hänen omaa sokeuttaan, hänen omaa tahdottomuuttaan kääntyä. Tässä maailmassa kaiken tulee (kuitenkin) ylistää ja kunnioittaa sen Luojaa. Teemme väärin jättäessämme näin tekemättä - ja palvomalla jotain luotua, jotain luotua, joka sydämessämme on kallista.
Me kaikki elämme uskossa johonkin ja osoitamme toiminnassamme sen. (Voi sitä ihmistä, joka uskoo esim. kovuuteen!) Ei-usko maksaisi meille itsensä kadotuksena, ellei
->
Jumala on rakkaus, armo (näin Hän ilmoittaa itsestään meille) ja antaa lahjansa uskovalle. Vääryys saa palkkansa ja oikeus voittaa Jumalan ollessa oikeudenmukaisuus maailmassaan.
On suurenmoista olla Hänen luomistyönsä osana, sen valossa!

Kukaan ei saa minua! Kukaan ei saa minua, paitsi

Sinä valloitit minut. Kuinka sen teit?

Sinä. Aina.