Kun lukee Raamattua, joka viittaa Jumalan Sanaan Jeesukseen, on hyvä pyrkiä ymmärtämään sen hengellistä merkitystä eli vapauttavaa merkitystä eettisen merkityksen (rajaavan) yläpuolella.
Jumalan mielestä ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Ihminen saa siinä sekä syyn tehdä jotain että tehdessään jotain apua siihen. Tällainen sopiva kumppani ei ollut mikään eläin, vaikka Jumala niitä ihmiselle esitteli. Kun Jumala teki toisen ihmisen, mies sanoi tämän olevan luu hänen luustaan. Mitä mies sillä tarkoitti? Hän tarkoitti sitä, että vasta kumppanin kanssa ihminen tulee täydelliseksi saadessaan kumppaninkaipuulleen kohteen. Ihmisessä on itsessään puute, joka aiheuttaa kaipuuta saada se takaisin mikä puuttuu - se, mikä puuttuu on samaa kuin ihminen so. toinen ihminen. Vasta suhde toiseen ihmiseen merkitsee täydellistä ihmisyyttä. Mies puhkeaa selvästi puhumaan, kun pitää kumppania itsestään tulleena - voi olla kumppanin kanssa yhtä (tai paremminkin yksi). Näin puute ratkeaa hyvällä tavalla.
Hyvä ratkeaminen tarkoittaa sitä, että liha (tai paremmin luu) voi jälleen palata yhdeksi, vaikka on jaettu kahdeksi kumppanin tarpeen takia. Ihminen itse sekä valitsee että nimeää sopivan kumppanin. Vain näin voi todellinen yhdeksituleminen tapahtua.
Kumppanin saamisessa korostuu selvästi keskinäisen ymmärtämisen mahdollisuus. Juuri tällaista tarvetta henkisestä ja ruumillisesta ymmärtämisestä kumppanin etsintä tarkoittaa.
Kun Jumala loi ihmisen kumppanina, Hän loi ihmisen olemaan suhteessa toiseen eikä suinkaan yksinäisyyteen. Ihmisten tarvetta kumppanuuteen ei siis tule kieltää. Se on osa Jumalan luomista. Ihmiset ovat kuitenkin epätäydellisiä ja eivät aina kykene toivottavaan uskollisuuteen kumppanina. Kaikkia ihmisiä ei myöskään ole tarkoitettu kumppaneiksi – eri syistä.
Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi. Siinä ihminen on yhtä. Tämä kokonaisenaolo toteutuu kuvan kaltaisesti juuri kumppanuutena. Tässä roolissa Jumala siunasi ihmisen ja antoi tehtävän tuottaa hyvää hedelmää ja johtaa kaikkea muuta elävää maan päällä. Näin oli paratiisissa eli ideaalissa maailmassa. Syntiinlankeemus(, johon en tässä puutu) johti kuitenkin näiden kahden tehtävän muuttumiseen vaivalloiseksi. Molemmat – hyvät hedelmät ja maan hallinta – tapahtuu kivulla. Kipu tulee tiedon antamasta ymmärryksestä, sillä tiedon mahdollisuus on ihmiselle aina hyvin houkutteleva. Tiedossa ihminen näkee oman tilansa paeten sen takia Luojan edestä. ”Luonnollisuus” on kadotettu – haluamme nykyisinkin kaiken maailman ”asiantuntijoita” kertomaan meille, mikä on tieteen viimeisin sana. Näin on myös avioliiton merkityksen kanssa. Kuulemme sen 'oikeasta' merkityksestä. Siitähän minäkin kirjoitan...
Jeesuksen tuomassa armossa ei avioliitto enää ole – huolimatta maallisesta ulottuvuudestaan – vailla kivun ja vaivan poistumisen mahdollisuutta. Itse asiassa taivaassa ei enää ole avioliittoa, sillä ei ole tarpeen täydellistää ihmistä kumppanilla. Avioliitto on siis Jumalan luoma apu ihmiselle täällä maan päällä. Ihminen saa siinä itse etsiä ja löytää puolisonsa.
Mitä tulee lisääntymiseen, niin se ei ole avioliiton syy, vaan saattaa olla sen seuraus. Lisääntymisellä näkyy olevan selkeä yhteys ajatukseen, että tulevat ihmissukupolvet ohjaavat maailmaa – toivoisi hyvään. Lisääntyminen ei siis ole mikään avioliiton ehto.
Mitä tulee aviovelvollisuuksiin, niin esim. ihmisen seksuaalisuus on hänelle annettu armolahja – jokaisella omansa. Kukaan ei voi määrätä, mikä on jonkun toisen armolahja. Armolahjana on lahjakkuus tiettyyn rakkauteen, rakkauden tekemistä todelliseksi elämällä lahjaansa todeksi. Rakkautta taas ei määritä laki, kuten moraalia, vaan armo. Rakkaus yhdistää, niin seurakuntaa kuin aviopareja. Tämä armolahja on hyvä päästää näkyville ja kosketeltavaksi, jotta se voisi antaa hedelmänsä. Kumppanuus on tässä mielessä – homona tai heterona – rikkaus. Tällainen rikkaus väistämättä tuo hyvää laajemminkin, olen huomannut. Kumppaneiden osalta ei tule väistää kysymystä, mikä sopii itse kullekin. Avioliittoa solmittaessa onkin m o l e m p i e n osapuolten olemus tultava huomioiduksi – jo lahjojen rikkaan esiintulon takia. Hyvä (so. mm. sopiva) kumppani on Jumalan lahja. Sopiva kumppani on "luu minun luustani" - homolle homo, heterolle hetero.
Kumppanien yhteenkuuluminen on kuin Jumala ja hänen luomansa hyvä, joiden todella kuuluisi kuulua yhteen.
”Ei sinun nimesi enää ole Hylätty; eikä maasi nimi Hedelmätön, vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni ja maasi nimi Puolisoni.
Sillä Herra rakastaa sinua ja ottaa sinun maasi puolisokseen.” Ps: 62:4
P.S. Jokaisella tulisi olla uskollisuus kumppaniaan kohtaan sydämessään, ei muualla eikä kumppanissa, vaan omassa sydämessään (eli mielessään).