Omnium fidelium

Onpa kummallista kirjoittaa itselähtöisesti. En toki voi kirjoittaa muiden tuntemuksista enkä ilmeisesti olisi siihen oikeutettukaan, mutta bloggaus näyttäisi olevan hyvin minälähtöistä toimintaa.
Tietenkin voin ajatella tätä omana p a n o k s e n a n i yhteiseen blogikekoon. Jotenkin se ei kuitenkaan aivan ole sitä, mitä toivoisin sen olevan. Autanko blogillani lähimmäisiäni suoraan? Hm... saattaa olla, että hyviä oivalluksia, lohtua yms. sellaista piilee sanoissani. Siis eipä tämäkään aivan suoraviivaista ole.
Vuorovaikutus voisi olla suurempaa? Voimme kaikki kommentoida toistemme kirjoituksia.
Ehkä se onkin siinä, että lähimmäisteni tarpeet eivät tule ratkaistuiksi omassa blogissani. Voisin siis siirtyä kommentoimaan ainoastaan. Entä jos kaikki (jos näin tosiaan kävisi) tekisivät niin... eipä silloin olisi, mitä kommentoida. Pitääkö minun siis tuoda omassa blogissani tarpeitani esille. Taidan ymmärtää, että se blogi on jo tarve sinänsä. Tuokaa vaan tarpeenne esille!

Kuume on laskenut, mutta jo nyt perjantaina olisi oltava mukana Regnbågshelgenissä. En taida voida ainakaan osallistua alun tapahtumiin.
Lisäksi muistot edellisen vuoden Regnbågshelgenistä nousevat pintaan - ÄITI!
Soitan Sinulle Requiemin vielä tänään.

Ajattelen Kristuksen ristin tietä, kärsimyksen tietä. Sen askelten raskautta ja kipua, tuskaa.
Voi meitä, voi meitä!
Samalla se on tarkoitettu ja tarkoitettu avuksemme.

Olen sairaana edelleen. Varmaankin henkisen puolen romahtaminen on vaikuttanut.
Kirkonkin tulisi nähdä hbt-kansan arkipäivän. Osahan tietysti näkee, mutta "epävirallisesti", "salaa". Sielunhoito ja diakonia ei nyt olisi pahasta...

Nukuin lähes koko päivän. Illalla mietin ystäväni kanssa Marialogian merkitystä uskolle. Se oli seurausta yhdelle kysymykselle, joka koski ortodoksisten kirkkojen kupolien erivärisyyden mahdollista merkitystä (esim. Vasilin kirkko Moskovassa). Siitä päädyimme miettimään Uspenskin katedraalia Helsingissä. Sen kullanväriset kupolit loistavat nykyään todella hienosti!

Sininen väri on aina yhdistetty Mariaan. Uspenski (Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkko) on kuitenkin nykyään harmaa (oli ennen sininen). Sininen viitannee lähinnä Mariaan Taivaan Kuningattarena. Luterilaisuudessa ei Marialla ole koskaan ollut merkittävää sijaa. Pyhä perhe on pyhä tuskin muodoltaan, vaan sisällöltään. Se on homolle hyvä asia.

Eilen ollessani saksalaisen seurakunnan jumalanpalveluksen jälkeisillä kirkkokahveilla taisin saada tartunnan vieressäni istuneelta sairaalta tuttavaltani. Olen ollut koko päivän vuoteessa - nukkunut useita tunteja päivästä.
Aamu- ja iltarukoukset toki rytmittävät päivän. Papinkin sanojen mukaan ne ottavat päivän syliinsä kuin rukoilevat kädet. Yö tulee myös siunatuksi. Luin lisäksi Veni Creator Spiritus-rukouksen, joka on suosikkejani.
Pitäisi yrittää syödä jotain. Harmikseni en ole juurikaan ostanut varastoon. En jaksa kuitenkaan kauppaan. Matt. 4:4 ...

Tämä sunnuntai on "Laetare" = "Iloitkaa!". Ihmettelin, miten 'jaksaisin' iloita. Ei syytä itsessäni iloon.
Perspektiivi tuskani keskellä on kuitenkin Kristuksen minullekin tuoma ilo. Itsekkyys tuo tuskaa ja siitä on vaikea päästä pois.
Luen jälleen kaikkein pyhäin litanian ja ajattelen kahta ystävääni heidän hädässään. He vasta synkeitä nykyisin ovat. Ilo voikin olla todella arvokas asia, kun ei pysty siihen.
Surkuhupaisaa koko tilanne ...kolme onnetonta tukemassa toisiaan. ...

Olen juuri syönyt mämmiä. Mämmihän on - toisin kuin esim. pasha - myös paastoajan ruoka. Pidän suuresti mämmistä - kerman kanssa, ei sokeria.

Kävin tänään uimassa. Olen todella huono uimari - 100 tai 125 metrin jälkeen on pidettävä tauko tai muuten silmissä sumenee. En tiedä, miten kehittyä paremmaksi. En ole matkaakaan saanut lisättyä yhtään sinä aikana, kun olen uinut (pari viimeistä vuotta) yhtään. Ainoa muutos on se, että jaksan uida nyt tuon matkan yhtäjaksoisesti. Aikaisemmin uin kuitenkin toiset 100 metriä tauoilla lisäksi. Nykyisin en enää yritä sellaista.

Paastoan ja myönnän jokavuotisen saman paastolupauksen olevan vaikea pitää. Jotenkin on vain tottunut tiettyyn rutiiniin ja huomaamatta toimimaan tietyllä tavalla. Paasto rikkoo tämän. Onko se hyvä? En ole varma asiasta. Eiköhän turvallisuuden tunne ainakin järky ja se EI ole hyvä.
Mahdankohan tänäkään vuonna saada oivaltaa mitään uutta käänteentekevää vai onko tämäkin toive vain ylpeyden syntiä? Lähestynhän mysteeriä ja sellaisena se pysyykin - yrityksistäni huolimatta älyllä rajata se.
Tarkemmin ajatellen minun olisi syytä keskittyä lähimmäisiini. He ovat elämäni tarkoitus ja suola. Varsinkin nyt he ovat sitä, kun tarvitsevat kovasti apuani sydänsuruihinsa ja sairauksiinsa. Onpahan muuten voinut keskittyä muiden huoliin niin, että ei oma suru - - - ole vienyt mukanaan.
He ovatkin me...

Kiertelin tänään kaupungilla. Lopulta suunnitelmistani toteutui vain kengänpohjallisten osto. Olin viettänyt neljä tuntia ostoksia tehdessä - oliko tämä jotenkin tapa "kuluttaa" aikaani (kuluuko se?) ja peittää sillä jotain muuta? Pohdin tätä pitkään, mutta kirjoittaessani tätä ensimmäistä blogiani ymmärrän mittasuhteiden hullunkurisuuden...siis onko neljä tuntia paljon? Onhan se...!
Luen nyt kaikkein pyhäin litanian samalla ajattellen ystäviäni ja tuonpuoleiseen siirtyneitä. Ennen nukkumaanmenoa juon vihreää teetä (sain joululahjaksi Japanista ystävältäni). Teetä kuluukin nykyään useita kannullisia päivässä!

Odotan pääsiäisilon täyttymystä. Pääsiäinen tietää vieraita (pashaa olen luvannut laittaa) ja pääsiäisyön messua. Sydämeni täyttyy tosin paljolti maallisesta kaipuusta. Tunnustan.