Ja jälleen vierähti vuosi (tosin edellinen teksti aiheesta kolmen vuoden takaa).
Aloitin päivän perinteisesti Händelin ilotulitusmusiikilla. Koska juhlani omistan Kaikkivaltiaalle soitan myöhemmin vielä Te Deumin, johon ilolla yhdyn.
Näin alkaa tämä juhla riehakkaissa merkeissä.
Så har igen ett år flutit. Jälleen yksi vuosi takana.
Aloitin päivän jo lapsuudestani perinteisellä Händelin Ilotulitusmusiikilla ja sen jälkeen kiitän Jumalaa kaikesta rakkaudesta Te Deumilla.
Karismaattinen liike saa nimensa kharismasta, joka on kreikan sana χάρισμα tarkoittaen lahjaa ja kykya. Kristillisessä teologiassa sillä tarkoitetaan armolahjaa. Näin ollen karismaattisen liikkeen ajatellaan keskittyvän uskossa luvattujen armolahjojen ympärille. Niitä saatetaan liikkeessä tuoda esille Jumalan suosion osoituksina uskoville.
Armolahjojen ajatellaan olevan Pyhän Hengen vaikutusta (Ap. Teot 19:6).
Pyhä Henki vaikuttaa armolahjoissa. Usein esille tuodaan juuri kielilläpuhuminen. Sen esiintulemisen osalta apostoli Paavali ohjeistaa ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille (14:27-28): ”Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle”. Paavalin ohjeistuksen mukaan mitään suuria kielilläpuhumisen tapahtumia ei tulisi tapahtua eikä varsinkaan ilman tulkitsijaa. Paavali erikseen korostaa tässä yhteydessä, että Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Rauha edellyttää järjestystä, kaaos taas merkitsee rauhattomuutta. On myös väärin ryhtyä rajaamaan armolahjoja tiettyyn listaan. Meillä kaikilla on erilaisia armolahjoja ja hyvä niin. Jumalan luominen on valtaisan rikas!
Tiettyjen armolahjojen saaminen saatetaan kokea erityisenä Pyhän Hengen ”kasteena”. Tällöin tällainen ihminen on erityisessä Jumalan suosiossa. Mikäli uskovat arvostavat häntä muita paremmaksi, ei samanarvoisuus – syntisinä ja armon saajina – toteudu. Tässä on mahdollista mennä pahasti vikaan.
Kaikkein ongelmallisimmaksi piirteeksi karismaattisessa liikkeessä voi muodostua sen puhujien käyttämä suora yhteys Jumalaan. Mikäli kuulijat vailla tarkistamista vastaanottavat kaiken, saattaa vaarana olla harhaisiin käsityksiin joutuminen. Terveeseen uskoon kuuluu Raamatun lukeminen, Raamatun tekstien kuuleminen. Raamattu on lähde, joka meillä on uskossamme Herraamme ja Pelastajaamme Jeesukseen.
Karismaattisen liikkeen erityinen keskittyminen ihmeisiin ja merkkeihin saattaa saada aikaan sen virheellisen ajattelun, jossa nämä ovat todisteita Jumalan läsnäolosta elämässämme. Jumala on jatkuvasti uskovan ihmisen vieressä kävelemässä tämän tietä. Hän on siellä yksin tapahtuvina rukouksen hetkinä kuin myös kaikkina muina hetkinä. Tämä suhde on Jumalan ja itsemme välinen suhde. Sen suurempaa suhdetta ei ole – siinä on kaikki! Pahemmaksi ajattelutapa menee, jos ihmeiden hakemisella meidän Herramme ikäänkuin pakotetaan niihin. On hyvä muistaa, että meille on jo varattu lahjoista suurin. Se, mitä muu kuin Jumala tarjoaa, on katoavaista. On v ä ä r i n kiinnittyä siihen niin, että ei ymmärrä sen katoavan. Kaikki ei katoa, sen Jumala on meille luvannut. Hänen rakkautensa meihin ei katoa.
Jälleen on vuosi vierähtänyt ja aloitan p ä i v ä n i perinteisesti Händelin ilotulitusmusiikilla. Sen jälkeen kiitän Kaikkivaltiasta Jumalaa kaikesta rakkaudesta (Te Deum).
Tänään on kolmas adventtisunnuntai. Adventin aika on perinteisesti ollut valmistautumisen aikaa juhlaan eli on esimerkiksi paastottu (n.k. pikku paasto).
vielä 12 yötä ja sitten olemme jouluyössä!
Adventti tuo mieleen uskontunnustuksemme sanat "Tulkoon Sinun valtakuntasi!" ("adveniat regnum tuum" latinaksi). Tulkoon siis.
Koska Jeesuksen valtakunta on ikuisuuden valtakunta, sen ikuisuus avautuu jokaisesta tästä-ja-nyt. Jokainen rakkauden tekomme avautuu tähän ikuisuuden ulottuvuuteen. Voimme sanoa, että se valtakunta on koko ajan jo tulossa.
Rakastakaamme (kaiken uhallakin)!
Tänään olen kiitosmessun, joka oli Turun tuomiokirkossa yksityisellä ehtoollisella, jälkeen aloittanut t ä m ä n päivän Händelin ilotulitusmusiikilla niinkuin teen joka vuosi.
Kaikki lopulta joudumme arvioitaviksi elämämme suhteen - olemmeko lähinnä rakkauden, välinpitämättömyyden vai vihan lapsia. Minkälaisia ovat tekomme olleet kohdatessamme ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.
Saamamme tuomio on jo lähes "aikojen alusta" ollut selkeä: olemme syyllisiä ties mihin laiminlyönteihin ja tekoihin, jotka vahingoittavat muita ihmisiä. Emme mitenkään voi paeta tätä totuutta.
Onneksi emme ole vailla apua tuomion hetkellä.
Hullu sanoo: "Ei Jumalaa ole".
Mitä tulee sanoa, jos haluaa pysyä totuudessa - tarkoitan tällä sitä, että maailma muuttuu ja sanat muuttuvat.
Kun puhun yhden henkilön kanssa, valitsen sanojani hänen ja hänen tilanteensa sekä suhteemme muodon mukaan. Kun puhun samasta teemasta (ja samasta asiasta) jollekin toiselle, en kerro sitä yksin ja samoin sanoin kuin ensimmäiselle.
Tästä voi kehittyä ongelma: voin saada kuulla, että en pitäydy totuudessa. Minusta kuitenkin tuntuu, että en ole totuuden tietäjä ja sen vartija puheessani. Toki pyrin totuudenmukaisuuteen eli motivaationi on kertoa asiat niin tarkasti sen mukaan, mitä luulen tietäväni oikeaksi, mutta sanoihini vaikuttaa aina senhetkinen ympäristö - ja minusta niin kuuluu ollakin.
Puhe on niinkuin Pyhä Henki, joka liikkuu kaiken v ä l i s s ä. Se on sitä jotain, mikä elää, liikkuu ja luo yhteyksiä. Se ei koskaan jähmety paikalleen. Näin on mielestäni vähän senkin kanssa, mitä kommunikoimme, vaikka sanoillamme annamme asiallemme ruumiin.
Ihmiset elävät jatkuvasti uutta elämää, sanat seuraavat tätä ja Pyhä Henki liikuttaa tätä kaikkea.
Onko sitten Jumalan Sana muuttuva? Se on luomisemme luoneen sana ja näin sen totuus näkyy aina. Sellaista sanaa meillä ihmisillä ei ole.