Omnium fidelium

Eilen jouduin todistamaan pahoinpitelyä kadulla. Nuori heteropari riiteli todella rajusti (siis ihan suoraa huutoa). He eivät kuitenkaan käyneet toisiinsa käsiksi. Tapahtumiin puuttuikin yllättäen muualta ilmestynyt kolmas henkilö, joka löi miestä. Nainen oli tässä vaiheessa paennut rappukäytävään talossa, jossa hän ilmeisesti asui. Lyöjä näytti kävelevän rauhallisin askelin pois. Lyöty taas lähti kävelemään takaisin siihen suuntaan, mistä oli tullut. Hän ylitti kadun, mutta lyyhistyi sitten jalkakäytävälle, ja alkoi huutaa apua.

Kiirehdimme T:n kanssa paikalle. T rauhoitteli miestä, joka itki vuolaasti ja valitti kovaa kipua päässään, ja minä soitin ambulanssin. Otsassa oli iso haava, joka vuoti melkoisesti. Mies sanoi, että häntä ei ole ikinä aikaisemmin lyöty - hän oli aivan suunniltaan.
Kolmas henkilö oli ollut täysin tuntematon ihminen.
KUKA TEKEE TÄLLAISTA?

Kirkko ja me -lehdessä Kuukauden sanaa välittää Maarian seurakunnan pappi Toni Pätsi.
T.P. kirjoittaa: "Maarian kirkossa itseäni on viime aikoina puhutellut kirkon pääoven kynnys - tai tarkkaan ottaen sen puuttuminen. ... Kirkkoomme on esteetön pääsy. Viimeisten vuosien aikana on puhuttu siitä, kuinka kirkon kynnystä tulisi madaltaa, jotta sinne olisi helpompi tulla. ... Vierastan puhetta kynnysten madaltamisesta tässä yhteydessä. Jos kirkkoon tulemisen ja sen sanomaan sitoutumisen kynnystä vain madalletaan, siihen jää kuitenkin kynnys - siis joku sellainen seikka, joka edellyttää ihmisen omaa ponnistelua ja vaivannäköä."
Kun on kysymys kirkkoon tulemisesta - niinkuin T.P. kirjoittaa - niin kynnyksen olemassaolo estää, raskauttaa ja ehkä pelottaakin. Ovatko ilo, turva ja olemisen vapaus toteutuneet? Eivätkö rajaaminen ja arvottaminen ole korvanneet iloista sanomaa?!
T.P. jatkaakin: "Kuinka helposti puhumme armosta ja anteeksiannosta tai pelastuksesta, mutta heti sivulauseessa alamme asetella ehtoja. Jumalan siunauksenkin voi saada vain rakennukset ja meidän mittapuumme mukaan s o v e l i a a t [minun harvennukseni] ihmiset."
Yksi T.P:ä puhuttelevista kohdista Raamatussa on kertomus siitä, kuinka Jeesus parantaa kaksi sokeaa (Matt. 20: 29-34). Tässä kertomuksessa sokeiden ympärillä olevat ihmiset käskevät heidän olla hiljaa heidän yrittäessään huutaa Jeesusta avuksi. Sokeat kuitenkin tällöin vain korottavat ääntään.
"Jeesus kysyy heiltä [so. sokeilta]: 'Mitä haluatte minun tekevän teille?' "
Missä on kynnys?

I stora delar en mycket lyckad föreställning. Hör t.ex. Elisabeth Söderström när hon andra gången sjunger "Geschworen hab ich ihm Trost".
---------------------------

Han sitter bredvid mig och jag är helt lugn. Detta är evigheten.

Näemmä herätti sienimetsässäoloni hämmästystä... miksiköhän?!
On ainakin tunnustettava, että en ole kovin käytännöllinen. Unohdin laturini Helsinkiin. Luulenpa kuitenkin, että suurin hämmästyksen syy on siinä, että minua on vaikea kuvitella missään olosuhteissa metsään ja sitäkin vähemmän poimimassa sieniä.

Vad jag hört från mina släktingar for herrskapet ibland ut för att plocka bär. De sista åren på godset använde man då ofta dressinen för att nå skogen. Tjänstefolket följde förstås med.

Kunnioittakaa ja ylistäkää Jumalaa, sillä Hän on hyvyydessään käsittämätön!

Olin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni sienimetsällä. Sieniä oli valtavasti ja todella suuria löytyi useampi - itsekin poimin jokusen sienen. Lahjoitin ne muille mukaanlähteneille sikäli, mikäli ne olivat syötäviä ja hyvässä kunnossa. Keräsin myös puolukoita - niitä keräsin T:lle, joka halusi marjastaa. En tiedä, mitä hän suunnittelee niistä tekevänsä...
Vuosien tauon jälkeen tuntui ihanalta olla aivan toisessa ympäristössä kuin tavallisesti.
Aikoinaan olen metsässä poiminut suuria määriä mustikoita. Lakkojakin olen ollut poimimassa (lakat ovat sitten hyviä kypsinä tuoreeltaan!).
Lähes kuuden tunnin matkassaolo tuntuu selvästi, mutta hyvällä tavalla.

Ja arvatkaa, mikä oli ihanaa!!!???

Tunne-elämään liittyvien heilahteiluiden rajuus voi johtua ympäristön pirstaloituneesta luonteesta (ja/tai vice versa). Tunne-elämämme reaktiot saattavat saada kovin painokkaita merkityksiä, jos tunne-elämämme on rajattu tietyille elämänalueille, mutta ei toisille. Painokkaat merkitykset vaativat ymmärrystä.
Tällöin saatamme hakea ulkoista apua ja luottaa asiantuntijoiden ja oppaiden apuun. Emme ehkä yhdistä ohjeita ja neuvoja omaan ajatteluumme. Saatamme tosin myös oppia tarkkailemaan omaa elämäämme sen sijaan, että eläisimme.
Syynä on epävarmuus.
Seuraamme silloin helposti ennemmin ulkoisia auktoriteetteja ja norminantajia kuin omaa sisäistä epävarmuutta. Tarvitsemme vahvistusta valinnoillemme ja korostamme silloin omien valintojemme erinomaisuutta esittelemällä ulkoisia syitä. Saatamme toivoa voivamme olla ihastuttavia, hyvinpukeutuvia, kaunopuheisia, sulavakäytöksisiä, komeita/kauniita.
Kuvamme elämästä voi olla pyrkimys h a n k k i a näitä ominaisuuksia ja kaikelle näille on ajateltavissa jokin tuote, joka saattaa "täyttää" nämä toiveet "olla" onnellinen, komea/kaunis, rakastettu, energinen, tiedostava, vaatimukset täyttävä, sopiva tms. Nämä tuotteet antavat meille merkitystä - kuvittelemme niin.

Pitkä bloggaukseni hävisi taivaan tuuliin. Harmittaa.

Olen Helsingissä.

Kotona melkoisen illan jälkeen. Suuri lämpö täyttää minut - ja tunnen jakavani sen!

Yhteiskuntamme ja yhteisömme ympärillämme on muuttuvaa lajia. Muutoksen näkyminen ajassa (lyhyemmässä tai pidemmässä) todistaa siitä, että pysyvää ei ole mikään yhteisöllisyyden tila.

Ympäristönsä muotoihin voikin suhtautua pääsääntöisesti muuttuvana tekijänä - voi olla kielteisen kriittinen tai myönteisen kriittinen. Ympäristömme muodot syntyvät nimittäin niistä muodoista (ideoista), jotka pääsevät hallitseviksi. Mikään sosiaalinen muoto ei ole itsestäänselvä, väistämätön. Meillä ei ole pakko olla koulua. Hedelmällisessä tapauksessa voimme pohtia esim. juuri koulun hyviä ja huonoja puolia ja antaa erilaisten väitteiden nousta esille. Nähdessämme koulun hyvän puolet painavammiksi, me arvotamme ne niin. Koulun ylläpitäminen ei ole mikään puolueeton ratkaisu!

Taistelevista tulkinnoista on myös kyse kirkon pohdinnoissa hlb-väen parien siunaamismahdollisuudessa. Yhteisöön kuulumisen osalta tässä käytetään valtaa välineenä niinkuin kaikessa päätöksenteossa. Hlb-väki toimii yksilöinä oman luontonsa mukaisesti. Kirkkoyhteisö taas toimii perinteisen muotonsa mukaisesti. Sisältö ja muoto (yksinkertaistaen) törmäävät toisiaan vasten. Voiko tästä syntyä jotain hedelmällistä?

Yksilöt voivat vahvan ja runsaan median ja valistuksen vaikutuksesta saada yhdenmukaistettuja toiveita ja tarpeita. Näin olisi ennalta-arvattavissa ja ennaltatiedettyä miten ihmiset käyttäytyvät. Olisimme hyvin sopeutuneet niihin muotoihin, mitkä ovat vallassa. Mikäli järjestelmä toimisi ja ihmiset olisivat tyytyväisiä, niin ei syytä huoleen. Järjestelmään sopimattomia on kuitenkin aina. Juuri suhtautuminen sopimattomiin on paljastavaa.

Palatakseni kouluun: Valistustyö on hyvää. Se voi kuitenkin kääntyä irvikuvakseen pyrkiessään löytämään järkevimmän vaihtoehdon kaikella mahdollisella kapasiteetillaan. Ihminen voidaan käsittää vain hyvin toimivan järjestelmän välineeksi. Valistustyö on vallankäyttöä muodoista, joita meidän oletetaan omaksuvan. Jos ehdottomana velvollisuutena on uskoa ja noudattaa kaikkea valistusta, on tultu vaaralliselle kehityskululle. Ihminen on tällöin helposti laskettavissa ja vaarana on manipulaatio.
Jo tuoteselostukset (eikä tämä ole mikään yllätys laskettavissa olemisessa) v o i v a t olla kovin ohjaavia: lapset kategorisoidaan eri luokkiin sen mukaan, kenelle tuote on ajateltavissa soveltuvan. Sinänsä hyvä, mutta eikö juuri tämä saata estää hedelmällistä konfliktia ja edesauttaa kaiken yhdenmukaistumista?

Mallit eivät huomioi yksilöllisiä eroja. Mallien antajat voivat antaa ideoita, mutta tarkoitus ei liene kuitenkaan tuhota ihmisten omaa luovuutta ja sen mukanaan tuomia omia valintoja. Omassa tilanteessa olemisen kaikkine vapauksineen ei tulisi korvautua ohjeistuksen seuraamisella vailla omaa ajatusta. Kohtaako vauva lastenhoitoekspertin vai vanhemman? Onko orgasmi seksologian mukainen vai rakastetun kanssa? Elänkö näiden lääkkeiden v a r a s s a vai kiitänkö jokaisesta hetkestä saada karkeloida? Läsnäolo vaatii kokonaisuutta.

Jumalan edessä koko ihminen on aina rikkaan luomisen tulos ja tuloksesi tuleva. Jokainen ihminen on (jo) se muoto, joksi hänet on ajateltu. Asian kohtaaminen voi olla hyvinkin rajua. Yhdelläkään Jumalan luodulla ei silti ole eroa eikä eriytystä.