Tänään pyöräilin melkoisessa kiireessä Kupittaan puistosta kauppaan ruokaostoksille. Halusin nimittäin ehtiä kuudeksi tuomiokirkon iltakirkkoon. Matkalla korissa ollut pyörän pumppu oli ilmeisesti jossain vaiheessa sujahtanut jostain korin väliköstä ulos ja pudonnut tielle. En ollut kuullut mitään - ehkä mm. pyöräkypäräni takia. Niinpä onnellisen tietämättömänä menin kauppaan ja vasta tullessani kaupasta huomasin, että korissa ei enää ollut pumppua. Olin vähän harmissani, sillä olin ostanut juuri myös pyörääni uuden turvalukon edellisen, rikkoutuneen tilalle. Ajattelin, että tämäkin vielä. Päätin kuitenkin etsiä pumppua. Niinpä pyöräilin tarkasti samaa reittiä takaisin. Tullessani Kupittaan puistolle ajattelin jo, että peli oli pelasttu - kun näin ojan reunalla jotain valkoista ja siinähän pumppuni oli! Olinpa iloinen ja huojentunut. Kiitin Jumalaa tästä sallimuksesta.
Kuinka paljon arvokkaampia me ihmiset olemme kuin yksi pyörän pumppu. Jumalan ilo on varmasti käsittämätön jokaisesta ihmisestä, joka löytää Hänen rakkautensa ja siten takaisin Jumalan luo.
