Karismaattinen liike saa nimensa kharismasta, joka on kreikan sana χάρισμα tarkoittaen lahjaa ja kykya. Kristillisessä teologiassa sillä tarkoitetaan armolahjaa. Näin ollen karismaattisen liikkeen ajatellaan keskittyvän uskossa luvattujen armolahjojen ympärille. Niitä saatetaan liikkeessä tuoda esille Jumalan suosion osoituksina uskoville.
Armolahjojen ajatellaan olevan Pyhän Hengen vaikutusta (Ap. Teot 19:6).
Pyhä Henki vaikuttaa armolahjoissa. Usein esille tuodaan juuri kielilläpuhuminen. Sen esiintulemisen osalta apostoli Paavali ohjeistaa ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille (14:27-28): ”Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle”. Paavalin ohjeistuksen mukaan mitään suuria kielilläpuhumisen tapahtumia ei tulisi tapahtua eikä varsinkaan ilman tulkitsijaa. Paavali erikseen korostaa tässä yhteydessä, että Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Rauha edellyttää järjestystä, kaaos taas merkitsee rauhattomuutta. On myös väärin ryhtyä rajaamaan armolahjoja tiettyyn listaan. Meillä kaikilla on erilaisia armolahjoja ja hyvä niin. Jumalan luominen on valtaisan rikas!
Tiettyjen armolahjojen saaminen saatetaan kokea erityisenä Pyhän Hengen ”kasteena”. Tällöin tällainen ihminen on erityisessä Jumalan suosiossa. Mikäli uskovat arvostavat häntä muita paremmaksi, ei samanarvoisuus – syntisinä ja armon saajina – toteudu. Tässä on mahdollista mennä pahasti vikaan.
Kaikkein ongelmallisimmaksi piirteeksi karismaattisessa liikkeessä voi muodostua sen puhujien käyttämä suora yhteys Jumalaan. Mikäli kuulijat vailla tarkistamista vastaanottavat kaiken, saattaa vaarana olla harhaisiin käsityksiin joutuminen. Terveeseen uskoon kuuluu Raamatun lukeminen, Raamatun tekstien kuuleminen. Raamattu on lähde, joka meillä on uskossamme Herraamme ja Pelastajaamme Jeesukseen.
Karismaattisen liikkeen erityinen keskittyminen ihmeisiin ja merkkeihin saattaa saada aikaan sen virheellisen ajattelun, jossa nämä ovat todisteita Jumalan läsnäolosta elämässämme. Jumala on jatkuvasti uskovan ihmisen vieressä kävelemässä tämän tietä. Hän on siellä yksin tapahtuvina rukouksen hetkinä kuin myös kaikkina muina hetkinä. Tämä suhde on Jumalan ja itsemme välinen suhde. Sen suurempaa suhdetta ei ole – siinä on kaikki! Pahemmaksi ajattelutapa menee, jos ihmeiden hakemisella meidän Herramme ikäänkuin pakotetaan niihin. On hyvä muistaa, että meille on jo varattu lahjoista suurin. Se, mitä muu kuin Jumala tarjoaa, on katoavaista. On v ä ä r i n kiinnittyä siihen niin, että ei ymmärrä sen katoavan. Kaikki ei katoa, sen Jumala on meille luvannut. Hänen rakkautensa meihin ei katoa.